Ahdistus

Eli kertoisin oman tarinani. Olen tällä hetkellä 16-vuotias opiskelija ja kärsin silloin tälläöin ahdistuksesta. Kaikki lähti noin 4 vuotta sitten liikkeelle. Olin menossa nukkumaan kun yhtäkkiä rupesi tuntumaan helvetin oudolta ja sydän rupesi hakkaan ja tuntui että olisi päässä pyörinyt ku laitoin silmät kiinni. Kauhusta kankeana koitin saada unta mutta ei millään. Olo oli kuin olisin kuollut ihan just. No siittä sitten jatkoin ja ahdistus oli arkipäivää. Yhtäkkiä rupesi itkettään ja joka paikka täriseen jne. Syytä ei tarvinnut olla, se vaan tuli. Ahdistus paheni vaan kun ajattelin että olen tulossa hulluksi ja että mikä helvetti minua vaivaa. Siittä sitten psykologille jossa kävin pari kertaa ja oloni parani ja silloin luulin että olin masentunut tai jtn. Välillä käynnin jälkeen kuitenkin tuli hirveitä ahdistuskohtauksia. Ajan mittaan opin kuitenkin hallitsemaan niitä ja olo oli mitä parhain. Nyky päivänä ei ahdistusta juuri ole muuta kuin jos rupean tyhmänä kelaamaan edesmenneitä asioita. Olen miettinyt asiaa ja olen tullut siihen tulokseen että koko ahdistus lähti liikkeelle kahvista! Olin nuori ja muistin että illalla join kupin kahvia jota en siihen aikaan juonut ollenkaan. Kahvi voi aiheuttaa levotonta oloa ja sitä se olikin jota sitten säikähdin aivan helvetisti. Eli onko kellään mitään saman tyylistä ollut joskus?
3730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toivon, että kirjoituksesi on pilaa tai että olet oikeasti 26-vuotias. Jos todella olet vasta 16-vuotias, olet todella älykäs ja lahjakas: ei 16-vuotias osaa kirjoittaa vielä noin UPEASTI! Olit sitten kuka tahansa; voimaa ja elämäniloa Sinulle. Usko pois, olet ainutlaatuinen ja upea yksilö.

Äänestä
  • kiitos sinulle! :D Kyllä olen 16- vuotias enkä nyt välttämättä näe mitään erikoista kirjoittamassani viestissä, kiitos silti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nomore kirjoitti:

Eli kertoisin oman tarinani. Olen tällä hetkellä 16-vuotias opiskelija ja kärsin silloin tälläöin ahdistuksesta. Kaikki lähti noin 4 vuotta sitten liikkeelle. Olin menossa nukkumaan kun yhtäkkiä rupesi tuntumaan helvetin oudolta ja sydän rupesi hakkaan ja tuntui että olisi päässä pyörinyt ku laitoin silmät kiinni. Kauhusta kankeana koitin saada unta mutta ei millään. Olo oli kuin olisin kuollut ihan just. No siittä sitten jatkoin ja ahdistus oli arkipäivää. Yhtäkkiä rupesi itkettään ja joka paikka täriseen jne. Syytä ei tarvinnut olla, se vaan tuli. Ahdistus paheni vaan kun ajattelin että olen tulossa hulluksi ja että mikä helvetti minua vaivaa. Siittä sitten psykologille jossa kävin pari kertaa ja oloni parani ja silloin luulin että olin masentunut tai jtn. Välillä käynnin jälkeen kuitenkin tuli hirveitä ahdistuskohtauksia. Ajan mittaan opin kuitenkin hallitsemaan niitä ja olo oli mitä parhain. Nyky päivänä ei ahdistusta juuri ole muuta kuin jos rupean tyhmänä kelaamaan edesmenneitä asioita. Olen miettinyt asiaa ja olen tullut siihen tulokseen että koko ahdistus lähti liikkeelle kahvista! Olin nuori ja muistin että illalla join kupin kahvia jota en siihen aikaan juonut ollenkaan. Kahvi voi aiheuttaa levotonta oloa ja sitä se olikin jota sitten säikähdin aivan helvetisti. Eli onko kellään mitään saman tyylistä ollut joskus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu