Mitäs olette mieltä tästä maxin toiminnasta, että kaikkien kassit tarkistetaan kassalla?Siis jopa käsilaukut.Tottakai avasin käsilaukkuni pyydettäessä mutta kysyin syytä tähän niin kassaneiti selitti käskyn tulleen ylemmältä taholta ja että laukun voi jättää säilytykseen.Itse en ainakaan jätä käsilaukkuani säilytykseen ja sanoin että asioin sitten muissa kaupoissa jos asiakkaaseen ei luoteta sen verran. Näkyi aika moni kokevan sen loukkaavana kun kuuntelin ihmisten juttelua ulkona. Siis siellä tarkistetaan kaikkien asiakkaiden laukut, reput käsilaukut..teki mieli jättää satasen ostokset siihen kun luulin että vaan minulta tarkastetaan kunnes älysin että kaikilta muiltakin tarkistettiin mutta noloa oli.
Maxi
Huh Huh..
598773
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
kai olen sillä kannalla että pakaasit voi tarkastaa koska asennoidun niin että en halua maksaa ostoksissani myymälävarkaiden näpistyksiä,joita kuitenkin tuntuu aikalailla olevan,ja ne lopulta kuitataan meidän varastamattomien lompakoista kuluina jotka kaupalle synyvät.Ei minua haittaa tarkistukset kun ei ole tullattavaa.
kuulu näyttää automaattisesti kassi jos se pitää mukana kuljettaa??? Säilytykseen voi jättää jos kassin katsomisen tuntee loukkaavan itseään.
Monissa kaupoissa on kyltti jossa lukee "avathan kassisi pyytämättä".Jotenkin siitä on tullut tapa isommassa maailmassa ollessa että jos kassi on mukana kaupan sisällä niin sen avaa pyydettiin tai ei.
On mukavampi tuntu kun oma aloitteisesti avaa sen.Ei siitä kauppaa käy moittiminen.Varkaita on liikkeellä tosi paljon.
myös prisma ja cm voisivat ottaa mallia
no mun mielestä taas on niin että isommat kassit on ihan ok tarkastaa ja mä ainakin näytän ihan oma-aloitteisesti kassini sisällön, mutta käsilaukku sisältää usein niin henkilökohtaisia tavaroita ainakin minulla (mm. lääkkeet) että en soisi sitä kyllä kenenkään muun penkovan kuin itseni :) ja säilytykseen en uskaltaisi jättää kun sekin on omalla vastuulla. Voi tulla ruuhkaa kassoille jos näin joulun alla alkavat kaikkien kassit penkomaan. Eikös kaupoissa ole sitäpaitsi hälyttimet? Tietysti kaikissa tavaroissa ei ole.
kuitenkin kaupalla olla jotain oikeuksia,sen verran paljon niistä lähtee kamaa kassan ohi,eikä minua ainakaan huvita olla maksumiehenä joten tervetuloa kuikkimaan meikäläisen kassi,jos niikseen tulee.Taitaa kuitenkin aika harvakseen näitä tarkastuksia tulla kauppareissujen määrään suhteutettuna,eikö vain?
jos rosvot ovatkin niin fiksuja etteivät pistäkään varastettuja tavaroita laukkuihin, vaan taskuihin ja housuihin. hölmöhän olisi niitä laukkuun laittaa, kun ne pitää kassalla aukoa. kohta ne pyytää taskutkin näyttämään.
Ei tarvitse näyttää kassia.Olisit pyytänyt poliisin, ainoastaan poliisilla on oikeus katsoa laukkuusi.Kaupan kassalla ei tarvitse näytää laukkua jos et halua.En käy koskaan enää Maxissa jos näin on.
kassoilla kehotus, että tyyliin "avaathan kassin" tai jotain...ainakin Cittarissa..
ainakin halpahallissa ja citymarketissa on 'kiellot', ettei laukkuja saa viedä kauppaan ollenkaan. Ja hyvä niin. Henkilökohtaisesti en kyllä ymmärrä, että mitä pahaa siinä kassin auki pyytämisessä on jos laukku on tyhjä?
niin, mutta kuka nyt tyhjää laukkua mukanaan kantaa? monella siellä kassissa on HENKILÖKOHTAISIA tavaroita, joita ei juuri toivo kenenkään penkovan!
jumalauta tekemisen puutteessa sinun arvokamojasi pengo! Mitäs iänkaikkista sinä veskassasi tarvitset markettireissulle? Joissain kaupoissa tuntuu olevan kotiinkuljetus.Käytä sellaista niin ei tarvitse alistua mihinkään yhteiskunnan normaalisääntöihin ;))
ajatuksena vapaaehtoinen kassin avaaminen kassalla on ihan hyvä, mutta mielestäni kassahenkilökunnan ei tulisi ruveta tonkimaan asiakkaitten kasseja. minusta on loukkaavaa penkoa ihmisten käsilaukkuja, jossa kuljetetaan henkilökohtaisia tavaroita, esim. lääkkeitä kuten joku mainitsikin.
isommissa marketeissa on vartijoita, joiden tulisi tarkkailla asiakkaita. (paitsi maxissa en ole tainnut tavata...) ainakin prismassa vartijat näkyvät ja jo tämän luulisi vähentävän kiusausta näpistykseen.
mikään pakko näyttää kasalla käsilaukkujaan eikä kassejaan millekkään kassaneidille! nostakaa syyte jos näin käy jossakin kaupassa. se kassa neiti rikko sinun koskemattomuutta.
pomot käskyttää kassat tarkastamaan asiakkaiden kassit oli sitten laillista tai laitonta.
se on aivan väärä henkilö joka "saa" olla ottamassa "kiitoksia" vastaan..Hatunnosto alipalkatuille kassoille jotka vain jaksavat!Tsemppiä!
Se muuten on nii et jos kassaneiti ei saa kattoo sun kassiin niin sitten tulee vartia ja seuraavaksi poliisi. On oikeus kattoo kassiin mut penkoo ei. Tää on fakta!!Ja kaupassa kaupan tavoilla! Jätä laukkus kotiin ja ota muokkari!
asiakkaat olisivat rehellisiä, niin moisia toimia ei tarvittaisi lainkaan. Tuntuu, että Iisalmi asukaslukuunsa nähden on täynnä epärehellisiä, jos ei vaikka kaupassa varastaisikaan, niin liikenteessä ei totella ja sehän on myös epärehellisyyttä.
Ei oo kassaneitit halunna nähhä,suattas ola aika hupasoo jos ne näättäsin,sillä olen mies!
Tähän pitäis mennä kaikissa muissakin kaupoissa. Itselläni kun on ollut aina se periaate, että kaikki turha jätetään kotiin. Ja jos joskus on pakko kassia mukana kantaa jätän sen ilomielin sinne säilytykseen. Niin ja mitä tuohon vapaahtoiseen kassin sisällön näytämmiseen tulee, niin harvoimpa sitä varas vapaaehtoisesti näyttää mitä mukaan on lähtenyt.
laki tuohon asiaan?
periaatteessahan jos kaupassa epäillään että joku on varastanut, niin kai heillä on oikeus laukut tutkia??
mutta onhan se vähän outoa, jos jokaista asiakasta epäillään varkaudesta!
mutta jos kassissa on esim. lääkkeitä tai muuta (vaikka tamponeja:)jne.), niin pitää ottaa asia niin, että nämä kassaneidit kurkistavat niin moneen laukkuun päivän aikana, että ei he muista mitä kenenkin laukussa on.
ja onko nuo edes niin hävettäviä juttuja. jokaisellahan noita on.
Ketään ei lie syytetty varkaaksi tai epäilty???
Vaan se jolla on puhtaat jauhot kassissa niin se ei luulis haittaavan jos sinne katotaa ei pengota?? Sillähän se singnaali annetaan et ei kannata jättää nostamatta kaikkea ulos aikomaansa kassahihnalle. Se kun löytyy silloin kun pyydetään avaamaan kassit. Rehellisyyttä puolin ja toisin!! Ihan sama kun neidit kyselevät henkilöllisyystodistuksia. Nouseeko siitäkin tämmönen haloo? Onko pakko näyttää??
Laukkua ei ole pakko avata kassalla. Itse en suostuisi avaamaan jos kävisin maxissa. Aivan käsittämätöntä toimintaa liikkeenjohdolta. Kuinka moni avaisi housunsa, jos kassan vieressä olisi lappu: "näytäthän kassalla, ettei pillussasi ole mitään ylimääräsitä?".
Just joo. Taas mentiin asiattomuuteen!!Arvaappa mitä muut jonottajat ajattelee susta kun et voi/halua aukasta kassiasi?? SÄHÄN OOT PÖLLINY JOTAIN kun et avaa kassiasi? Ja varmaan ei kuuluteta: "aiheeton kassin aukaisu" kun tuut vartian kopista korvat punasena!
Onko maksilla tullu hävikkiä kunon toimiin ryhdytty?
Ensin pitää olla epäily, että jotain on näpistetty että voidaan velvoittaa tutkimaan. Kassien vienti kauppaan voidaan kyllä kieltää.
Kyllä Maxin neidit saa minun kassit tutkia millon tahansa.
miehet jootus näättämmään kassinsa.......
Miehillä se povitasku on sopivasti lähellä mistä usein olen nähnyt löytyvan yllättävän paljon tavaraa jota ei ole tarkoitus maksaa kassalla.Yhdellä oli 6 askia tupakkaa ja pari fatzerin sinistä plus muuta pienempää rimpulaa kun poliisi purki miehen povaria. Mittää en oo ottanna sanoi hemmo.
katsoa mutta käsiä ei saa kassiin laittaa. ketään ei epäillä varkaaksi mutta varmasti saat epäilyt niskaasi jos et kassiasi suostu avaamaan.
Käykääs ihmiset hieman isommissa kaupungeissa kaupoissa niin huomaatte ettei siinä ole mitään ihmeellistä että kassi avataan kassalla!
Asun 2 miljoonan asukkaan kaupungissa ja yhdessäkään kaupassa en kahteenkymmeneen vuoteen ole avannut kassia eikä ole pyydetty avaamaan. Ostoskeskuksissa on tapana shoppailla useissa liikkeissä ja eihän ostoksia voi minnekään laittaa pois kun mennään uuteen kauppaan. On kaupan asia miten järjestää tämän asian, mutta ei asiakkaitten laukkuja ja taskuja tutkimalla! Aivan käsittämättömän törkeää lukeakaan moisesta alistamisesta!
niille kassatädeille ei tarvitse kassia aukasta. Ja voit pyytää poliisin paikalle. Vartijallekaan ei tarvitse kassia avata. Eli ruetkaa vaan vaatimaan aina poliisia paikalle. Eiköhän tuo poliisilaitoskin ota jotain kantaa asiaan kun tarpeeksi monesti sinne soitellaan kassia katsomaan. Tähän asiaan on säädetty laki ja jos nyt jostain löydän sen lakipykälän niin laitan tänne
100% samaa mieltä!
"EI SAVUA,ILMAN TULTA".Näyttää olevan joillekin arka-asia tuo kassin avaaminen kaupan kassalla,miksi?.
Jos ihmisellä on "puhtaat jauhot pussissa", ei pitäisi olla mitään syytä mielenrauhan menettämiseksi kassia avattaessa?.
Onkohan niin, että ne jotka vastustavat kassien
avaamista,ovatkin liikkeellä heikoilla jäillä?.
"Kyllä se vain niin on", että kaupoista on varastettu tavaraa paljon, ja tullaan varastamaan
edelleenkin,joten eikun taskut nurin, ja varkaat
vastuuseen teoistaan.
Ei rehellisten ihmisten tarvitse maksaa rosvojen
varkauksia.
Kaupan henkilökunnalla on oltava valtaa niin paljon,että voivat tarkastaa asiakkaansa liikkeen sisäpuolella milloin vain.
Joittenkin mielestä valta näyttää olevan vain rosvoilla,heitäkö pitäisi suojella,ja puolustaa?.
onkoos tullluu onkelmii? mul oo nii hyväää hamosee pääl et viis kilooo tavarooo kulkkeee kevyeest! eee muun hamoosii nostaa muuut kuu Valdee.Joos noostaaa oon see rotuu syrjitäää.Linnaaa lähtööö!!!
Joku jo aikaisemmin kirjoittikin et leimaudut jo kassalla varkaaksi jos ET VIITSI avata kassiasi kun kohteliaasti pyydetään. Sitäkö itsellesi haluat? Kauppiailla on valta tehdä omassa tilassaan turvallisuuteen vedoten vaikka mitä,,,Varmaan on helpompaa aukasta kassi kun katella kanssa jonottajien ilmeitä kun rupeet vaatimaan poliisia paikalle pelkän kassin aukaisun takia ja sitähän joudut odottamaan vartian kopissa korvat punasena! Jätä sinä kassisi kotiin ja osta muokkari ni ei tartte narista. Joko lakipykälä löyty?
Me rosvot voimme siis käydä aivan hyvin muualla. Ilmeisesti asiakassegmentti Maxilla ovat köyhät tai rosvot koska pitää ratsata ihmiset ovella. Se siitä ja sen kestävyydestä. Köyhät ostaa maxista.
Eipä ole mua ainakaan ikinä kukaan maxissa pyytänyt laukkua/reppua avaamaan...
Maxi Makasiinin toiminta on kieltämättä hieman epämiellyttävää, olettaen että asiakkailla on henkilökohtaisia esineitä käsimatkatavaroissaan, kuten esimerkiksi erektiolääkkeitä tai muuta hyvin arkaluontoista. Tämän päivän Iisalmen Sanomissa olikin aiheesta kysytty asiantuntijalta ja tämän mukaan käsilaukkua ei ole pakko avata. Sitäpaitsi olen tullut ajatelleeksi, kuinka turistit (esimerkiksi muiden uskontokuntien, kuten hindulaisuuden ja islamin edustajat) mahtavat asiaan suhtautua uskonnollisen näkökantansakin puolesta. Itse en ainakaan aio enää koskaan mennä Maxi Makasiiniin sen vuoksi että jouduin avaamaan käsilaukkuni ja kun myyjä näki mielialalääkkeeni, hän virnuili omituisesti niin kuin asiassa olisi ollut jotakin huvittavaa.
Tämä on ihan käsittämätöntä.Se lappu on ollut maailman sivu kaupoissa et avaathan kassisi pyytämättä.Miksi tästä nyt tämmöinen haloo nousi.
Maksia haukutaan sen takia.Oltaisi vaan tyytyväisiä kun valvonta pelaa.Ehkä se näkyisi tuotteen hinnassa jos vähemmän varastettaisi. Nyt me jokainen maksetaan niistä tappioista mitä myymälävarkaat aiheuttaa.Minulla ainakin on ollut ikäni tapana näyttää kassini jos on ollut mukana.Sitä ei kukaan ole erikseen pyytänyt.
Mitä niin ihmeellistä voi olla mukana et ei voi vilauttaa.Viikolla Maksissa käydessä näytin kassia .Se oli lähes täynnä roskaa mitä viikon mittaan tulee kun ei ole roskista lähettyvillä ja kerran viikossa tulee pidettyä se viikko siivous veskassa.Oli sekin varmaan tytölle nähtävyys mutta mitä siitä.
Ihan turhaa jauhamista asiasta.
Kyse on periaatteesta. Sinä et kenties pitäisi jos äitiäsi nimiteltäisiin huoraksi. Sama asia, eri paketti. Tajusitko? Minä en pitäisi kummastakaan.
Ei se kassa neiti pidä siitäkään kun sille aletaan huutaa ja kiroilla/huoritella pikku jutusta! Sama asia! Silloinkin on kyse periaatteesta. Sinua tuskin on nimitellyt kassa neiti sen takia ettet ole näyttäny kassisi sisälltöä??? Katsoa saa muttei koskea :).
menettäneet ovat kassin avaamista vastaan.
Reilu henkilö avaa kassinsa ilman pyytämistä.
Miksi pitää tapella laillisia pykäliä vastaan???
Sama koskee myöskin liikenteessä.
Jos jokainen meistä toimisi (monessa asiassa y h d e s s ä sovittujen) pykälien mukaisesti,niin
mistähän mahtais seuraava rähinän aihe koostua?.
eilisessä paikallislehdessä juttu kyseisestä jutusta. siinä poliisi kertoo kassojen ja vartijoiden oikeuksia myymälöissä. KASSALLE EI OLE MIKÄÄN PAKKO NÄYTELLÄ KASSIJAAN JOS EI HALUU.SE ON IHAN SAMA ONKO SIELLÄ PÖLLITTYÄ TAVARAA VAI EI. SIELLÄHÄN SAATTAA OLLA IHAN MITÄ HENKILÖKOHTAISTA TAVARAA. ja kyllähän siinä touhussa tulee sellanen olo että luullaan itseään rikolliseksi ku tongitaan kassit kassalle. ja ihmetyttää minkä takia te näytätte niitä kassejanne kassoilla.. vaikka kuinka ootte rehellisiä mut periaatteen takia en minä näytä enkä tämän jälkeen siinä kaupassa käy. olen nykynen s-ryhmän jäsen.
maksi on muutenkin ihan perseestä!! saavat työntää ne ponuskupongit sinne minne ei aurinko paista! ei vedä vertoja ässälle niitten ponus systeemit.. kunnon sekunda kauppa ketju. ja siellähän käy vaan köyhät. ja kassalla käydään reput ja kassit läpi koko kansan edessä voi vittu mitä touhua. pitäs laittaa ne johtotason henkilöt itse penkomaan ne kassit. nehän ne on sen keksineet..vai mitenkä??
Kerro terveisesi myymäläpäällikölle, aluepäällikölle, turvallisuuspäällikölle ja sitten ite tokmanni-ketjun johtajalle Joensuuhun. Katotaan mitä mieltä ne sun herrat on asiasta!! Täällä on ihan turha uikuttaa!
MAXI on tosi hyvä kauppa.Tavara vaihtuu nopeasti,on tuoretta ja hinnat sopivat meille "köyhille".Miksi maksaa enemmän samoista tuotteista jossain toisessa marketissa.
Sääntö on sääntö kassien suhteen ja siihen on tyytyminen.Eikä se ole vaikeetakaan kun on puhtaat jauhot pussissa.
Kaupassa ei ole mittään vikkaa.
Käyvään vaan me K Ö Y H Ä T "Maksissa" ja avataan reppumme nöyränä,mutta rehellisinä.
R I K K A A T voi käyvä eri kaupassa,silloinhan
homma näyttää sujuvan.
Ompa hauska nähdä seuraavalla Maxi reissulla,paljonko on köyhiä liikkeellä?
Iisalmessa kyllä riittää rikkaita, köyhistähän ei olekkaan niin väliä.
Näiltä sivuilta se paljastuu.
Kiinteistöjen ym pakkohuutokaupat ovat,,,, muuten vaan.
maksi ihan syvältä! eipäs tuut paljo käytyä siinä kioskissa. nekös on nyt ruennut penkomaan asiakkaitten kasseja? heheheh.. hyvä hyvä. mitähän tuo laki sanoo tuohon..niinpä. mitähän se kassaneito kommentoi ku sanoo sille että ei näytäkkää kasseja.. ja kannattaa kysyä samalla että millä oikeudella sinä tarkastat näitä asiakkaitten kasseja?
Vai vaihtuu tavara nopeasti.Kuitenkin löytyy tuotteita alessa joissa ylitetty parasta ennen päiväys.Eipä aina ole ihan tuoreinta? Heh,Heh.
Minun reppua kans penko.Nosti vijakrat ja tiapamit pöövälle.Suputeksit saatanaa putos lattialle.Minä vuan naaroen.Olin ostanna illan leikkii poekaen kansa parit sukkanaahaliivit ja mustat sukat.Olj mulla nuapurin Kössi kaverina.Sillä olj ruuvat povarissa.Pelättiin että sipulit haesoo.Ee huomanna ku aejoin koetella siinä tiski lähellä niitä naahoja.Tulj hurakka ilta, seoraava päevä muattiin.
Taisi olla tyypillisen maxiasiakkaan kirjoitus... Se on just köyhille sekopäille sopiva paikka jotka ovat tottuneet siihen, että kun pomo sanoo: "kyykkyyn" sillon mennään eikä kysellä.
muslimeilta ja hinduiltahan on kielletty kassin avaaminen. ne kassat osaa varmasti ulkoa kaikkien mielialalääkeiden nimet kun niitä on varmaan nykyään joka toisessa kassissa..? niinkuin viagraakin (ainakin naisilla).
itse en kuljeta "käsimatkatavaroita" kuin lentokoneessa. isommat laukut ruumaan ;O)
Suomessa ku pittää ulukomaelle lähtee viakroe kansa. Kyllä oot meleko kulahtanna akkarutku,kyllä turkkilaeset naevat vaekka karvarukkasta ja huutaavat lopuks allahia.
naurettavaa nurinaa kassien kahtomisesta kassalla,henkilö joka narisee siitä että kassit tarkastetaan kassalla EI ole puhtaat jauhot pussissa,jokainen joka on rehellinen haluaa kaikkien eduissa että henkilökunta tarkastaa kassit/laukut.he tekevät työtään,iso kauppa niin epärehelliset ihmiset sujauttavat ostoksia piiloon laukkuihin jolloin hävikin määrä kasvaa suureksi,maxi ei ole ainut paikka jossa tarkastetaan kantamukset,useissa kaupoissa on kassalle tullessa kyltti että VALMISTAUDU AUKAISEMAAN KASSISI,maxi ei ole ainut liike.tuntuu vain että pelkkää provosointia yhtä kauppaa kohtaan.
Olen ajatuksen kanssa kiertänyt melkein kaikki kaupat ja tarkkaillut kassin avaamis-kylttejä.
Prismassa on kyltti, Salessa on, Mehevässäkin taisi olla. Muista kaupoista en varmaks sano, mutta likipitäen kaikissa kaupoissa on vähintäänkin "avaathan laukkusi kassalla"-pyynnöt.
Nyt kun yksi kauppa on aloittanut "sanoista tekoihin"-kampanjan, yllättäen se onkin ainoa kauppa koko kaupungissa jossa pyydetään avaamaan kassi kassalla!
Johtopäätelmä: ihmiset, eli asiakkaat, ovat lukutaidottomia, ja he eivät vain halua myöntää että olisi lukutaidossa kohentamista!
Purnaaminen ja kaupan haukkuminen vaan on niin mukava keino kohottaa omaa heikkoa itsetuntoaan johtuen pienestä puutteesta omissa taidoissa...
Ps.Kaveri tiesi kertoa että on nähnyt ainakin yhden asiakkaan poistuvan vartijan(ja myöhemmin poliisin)kanssa kassin avaamisen jälkeen...
Nyt kun kaikki mollaavat maxia kassin tarkastuksista niin varkaat taitaa mennä halpa-halliin kun siellä ei tarkistella kasseja ja tavaraa menee hameessa kotiin ilmasex! Sitähän nämä "entinen asiakas" "en ikinä enää mene sinne"-jutut on. Joo kaveri kerto mullekin et viereiseltä kassalta oli mummo lähteny kassin tarkastuksen jälkeen vartian mukaan. Jatkakaa samaan malliin kassatytöt kun sitä ikävää tulostakin näkyy tulevan! Lukutaidottomia, kädettömiä ja jopa päättömiäkin asiakkaissa on kun ei osata lukee,aukasta kassia ja samalla ajatella yhtä aikaa.
millä oikeudella kassaneiti katsoo toisen kassin kassalla. se on ihan sama ku minä pyydän kaupungilla jotain henkilöä näyttämään kassinsa savonkadulla. eli ei ole mitään asiaa toisen kassille ja ei ole mikään pakko näyttää jos ei haluu. onko tässä viellä jotain epäselvää.
tuu pyytämään että näytä kassit,no totta kai näytän,mut et sua pyörtyä!!;)