teräsveneen eristyksen alle on tullut vähän ruostetta mikä on nyt hiottu pois.mikä olisi hyvä maali pohjamaaliksi(ihan kaikkea ruostetta ei saanut pois).
teräsvene
nii on joo
105062
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Teknos, Jotun tai Tikurila.
Epoksi esim inerta primer 5 ja sen päälle polyuretaani.
Jos pitää laskea neliöhintoja vois ajatella teknolak primerin ja teknolakin pinnalle, on ihan ok systeemi muttei ihan yhtä huvä kun eka mainitu, mutta hakka miranolit ym hemppelit mennen tullen.
maalata millään maalilla jos et ole saanut ruostetta poistettua kokonaan ja vielä hiekka puhaltamalla, koska muuten ruoste jatkaa leviämistä maalien ja eristeiden alla ja maalit irtoaa edelleen.
Hiekka puhallus on muuten ainoa hyväksyttävä menetelmä teräksen puhdistamiseksi ennen maalausta.
Teknoksen Inerta Mastic,tai jonkun muun alumiinipigmentoitu,unohda edelliset tarinat.
Ei haittaa vaikka ruostetta hiukan jääkin, kunhan on rasvaton ja kaikki irtonainen on poistettu.
Siihen vaan Internationalin Intershield 300 epoksia pari-kolme kertaa päälle. Ensin reilusti ohennettua pensselillä saumoihin ja mahdollisiin syöpymiin, sitten telalla pari kertaa yli. Mitään kosmeettista käsittelyä tuo ei tarvitse.
Maalinvalmistajan ohje on UHP-pesu maalattaville pinnoille, mutta itse olen juuri pilssiin vetänyt ruosteen päälle ja hyvin pysyy.
Sama maalia minulla on nyt neljättä vuotta pohjassa ja erittäin hyvin on pysynyt.
Hinnaltaankaan ei ole kohtuuttoman kallista, jotain 7 euroa litra. Ainoa miinus tulee 20 litan purkkikoosta, mutta se säilyy vuosia ja onhan kunnon pohjamaalille muutakin käyttöä.
Tavaraa mutta edellinen on kotimaista.
Kokeilin zinga-nimistä ruosteenestomaalia. Veneen sisäpuolelle olen ajatellut sitä. Kokeiluissani se on pysynyt erinomaisesti. Samanlaisia sinkkimaaleja on kyllä muitakin, varmaan yhtähyviä. Zingaa pitävät jenkkiläisillä keskustelupalstoilla hyvänä samoin joitakin muita sinkkipinnoitteita.
Itse kyllä hiekkapuhallan pohjan ja vielä erittäin hyvin, suosittelen sinullekin jos vaan jotenki mahdolista.
Tämä on vanha totuus.
kiitos vastauksista.ruoste on niin hyvin pois kun voi saada rälläkällä ja eri laikoilla.kaveri suositteli maalien myyjänä veneen nähtyään rostex
maalia mutta täytyy kahtoa kaikki muutkin paikat sisältä missä kunnossa on kun vene on justiin vasta ostettu,jos löytyy enemmänkin ruostetta ni sitten hiekkpuhallus on varmaan järkevin konsti ja maalaus/uretaani.
Pohjatyön, maalauksen ja uretaanin levityksen työ on niin suuri, ettei kyllä ole mitään järkeä käyttää jotain paskamaalia. Ellet sitten rakasta ruosteen raapimista ja halua tehdä sitä jatkossa parin vuoden välein.
Ainoa oikea pinnoite teräsveneeseen on alumiinia sisältävä epoksi. Tällainen pinnoite on 100 prosenttisen hengittämätön ja pysyy hyvänä todella pitkään. Nykyaikaiset epoksipinnoitteet eivät vaadi hiekkapuhallusta, ainoastaan rasvan ja irtonaisen ruosteen poiston. Nyrkkisääntönä, että jos paska pysyy kiinni, niin pysyy epoksikin paskassa. Eikä epoksia tarvitse pintamaalata, ellei sitten halua jotain tiettyä sävyä pintaan. Epoksipinnoitteella pintamaalaus tehdään ainoastaan kosmeettisista syistä.
eli.tarkka tapaus on tämmöinen kun venettä enemmän purin.eristeenä on tosiiaan ollut se retkipatja/kontaktiliima,mikä onkin myö toiminut niiltä osin kun solumuovi on ollut kunnolla kiinni.niihin kohtiin missä on jäänyt ilmatasku on tullut ruostetta.TÄRKEIN kysymys onkin että kyseessä on pintaruostetta mikä lähtee helposti pois niin usksaltaako sen päälle laittaa uretaanieristyksen,saako ruoste happea se n alta vai ei.vai pitääkö eristys järjestää tuuletusraolla ja miten se toteutetaan että toimii.ajohytissä ei ollut mitään eristystä kupeissa ja on uudeveroinen??!!