Paljastuksia

Mieheni söi tuttia 7 vuotiaaksi asti ja hampaat on suorat. Eipä kai pääkoppaankaan ole tuosta suurempia traumoja tullu!

nuorimmainen on koko elämänsä (9kk) saanut purkkiruokaa,nyt vasta omatekoinenkin kelpaa(=olen viitsinyt sitkeästi tuputtaa)

Kalaa hänelle annoin vasta kk sitten.

Esikoien ei IKÄÄN saanut kaupan järkyttäviä valmisruokia (heh)

Näistä tunnen syyllisuyyttä.

Minullakin 2v 3kk lapsi, joka ei vielä käy potalla. Syyllinen olo on minullakin :) Lisäksi hän ei lainkaan pidä potasta eli syyllisyys jatkunee vielä pitkään...

Itse asiassa aloin tuntea syyllisyyttä vasta lapsen tultua uhmaikään. Vauva-aika meni yllättävän kivuttomasti (syyllisyyden kannalta) vaikka olinkin koko ajan väsynyt sekä masennuin. Lisäksi imetys ei onnistunut lainkaan ja lapsi sai paljon purkkiruokaa. Ja päiväkodin hän aloitti 1v ikäisenä. (olen muuten aika ylpeä itsestäni, etten tuntenut näistä syyllisyyttä, sillä juuri näistä asioista tällä palstalla syyllistetään.)

Syyllisyyttä aiheuttaa potan lisäksi hermostuminen. Vaikka varaan aamuisin 45 min lapsen aamutoimiin (aamupalan hän syö vasta tarhassa) ei aika tunnu koskaan riittävän. "Ei oteta paitaa pois, ei laiteta paitaa päälle, otan itse sen pois (ei ota vaikka on pyydetty 10 kertaa), laitan paidan itse (arvaapa vaan laittaako :))". Noh, moni varmaan ehdottaisi, että varaa enemmän aikaa. Kokeiltu on! Ei toimi. Tulee vaan tapeltua enemmän. On kokeiltu "etpä taida osata pukea" -kikkaa. Ei toimi. Tämä arvatenkin hieman hermostuttaa, koska työhön/koulutunneille pitäisi kuitenkin ehtiä tiettyn kellonaikaan mennessä.

Mitäs muuta... Erosin lapseni isästä jokin aika sitten. Ero itsessään oli oikea ratkaisu ja isä tapaa lastaan todella usein mutta aina tulee hieman syyllinen olo kun lapsi kyselee, että missä isi on.

Lisäksi olen lähdössä tapaamaan vaihdo-opiskelijana olevaa ystävääni neljäksi päiväksi... kyllä on syyllinen olo.

Niin ja vihaan siivousta. Ei meillä kyllä mitenkään likaista ole, sotkuista kylläkin. Itse muistan lapsuuden kotini olleen aina puhdas ja siisti.

Ja kaiken lisäksi minun pitäisi olla nyt lukemassa tenttiin eikä naputtelemassa tätä viestiä.

tyttö meni eka kertaa mummolaan yökylään...
mutta kun kaikki oli mennyt hyvin ja tyttö tyytyväinen niin toisella kertaa en kokenut enää syyllisyyttä...mutta pitäisikö minun nyt tuntea syyllisyyttä siitä etten tunne syyllisyyttä...mene ja tiedä, kummallisia ovat äitien mietteet!

Poikani on kohta 5 kk.
Tunnen syyllisyyttä siitä, että en jaksa olla hänen kanssaan koko ajan, vaan istun netissä lueskelemassa keskustelupalstoja. Hyvä äiti varmaan jaksaisi olla hänen kanssaan koko ajan, koska sitä hän vaatii eikä viihdy yhtään yksin.

Tunnen syyllisyyttä siitä, että imetys on ollut hankalaa koko ajan. Ensin se kesti aina 1,5 tuntia kerrallaan ja kahden tunnin välein. Sitten meinasi tulla rintalakko. Kun siitä päästiin, maito alkoi huveta. Nyt sitä tulee aika vähän, vaikka poika syö edelleen kahden tunnin välein. Koen syyllisyyttä siitä, että en ole siirtynyt pulloruokintaan vaikka pelkään, että poika ei saa tarpeeksi maitoa. Lisäksi koen syyllisyyttä oman maitoni vähyydestä. Tunnen myös varmasti syyllisyyttä, kun siirryn pulloruokintaan.

Koen syyllisyyttä myös siitä, että poika nukkuu edelleen yöt kahden tunnin pätkissä. Mitä olen tehnyt väärin? Monien lapset kuulemma nukkuivat jo tässä iässä koko yön putkeen.

Koen syyllisyyttä myös siitä, että koti harvoin kiiltää puhtauttaan ja että olen ostanut itselleni uusia vaatteita kun olen hoikistunut hirveän paljon raskautta edeltävältä ajalta, vaikka rahaa ei olekaan paljon.

Koen syyllisyyttä siitä, että en ole luonut työuraa ennen raskauttani. En onnittele itseäni siitä, että sain edes opinnot päätökseen ennen synnytystä.

Tunnen myös syyllisyyttä, että meinaan hermostua vaikeina hetkinä. Kerran huusin vauvalle, että ole hiljaa. Se vaivaa vähän vieläkin.

Teen muut kuin hedelmäsoseruuat itse, jotta en kokisi syyllisyyttä.

Joo-o, mitenhän pitkä lista mahtaa olla, kun lapsi täyttää vuoden?

Tämä on varmaan kaikkien mielestä ihan kamalaa ja pelottaa kirjottaakaan, saatika mitkä tunnon tuskat itselläni on. Meillä poika joka on viiden ikäinen ja vastasyntynyt vauva. Ensimmäisen kanssa olimme kaikseta erittäin tarkkoja, tapoja opeteltiin jo repasti ennen vuotta ja makeaa ei maistanut ennen kun täytti 3v. Kiukutteluun ja niskurointiinkaan ei aina ollut tilaa. Tiedän nyt jo, että toisen lapsemme elämä tulee olemaan paljon, paljon helpompaa. Samat säännöt tietenkin ja sama kohtelu. Olemme tosin höllänneet ekankin kanssa aika paljon =)

T.ex-tiukkis

siitä kun en jaksa aina leikkiä lapseni kanssa pitkiä aikoja enkä osaa leikkiä "oikein".lapseni juo päivät pitkät tuttipullosta maitoa eikä sitten syö juurikaan kunnon ruokaa kun maito täyttää masun joten tunnen syyllisyyttä kun minulla ei ole tarpeeksi riittävät "hermot" opettaa tuttipullosta pois saatika istua hänen kanssaan ruoka pöydässä pitkin päivää yrittäen saada syömään.jos en osta pojalle joka kauppakäynnillä lelua tai herkkuja tunnen syyllisyyttä.niin ja vielä siitä tunnen syyllisyyttä kun en välttämättä jouda/jaksa viedä poikaa joka päivä ulos.ja tietenkin silloin jos suutun hieman turhasta miehelleni,korotan ääntäni jolloin poika säikähtää tai jos hermostun pojalle liian pienestä.

Onneksi syyllisyys iskee päälle vain ajoittain. Näin äkisti vain pieni lista mieleen tulleita.

1. Koti ei ole tip-top edes siivouspäivien jäljiltä. Pölypallot ovat pysyneett onneksi taaperoita ja kissaa pienempinä.
2. Pakkasten tultua en ole jaksanut ulkoilla pienten kanssa joka päivä. Tänään oltiin pihalla 15 min, josta puolet napero kainalossa (eivät osaa oikein kulkea lumessa).
3. En "osaa" laittaa oikeaoppista kotiruokaa, vaan turvaudun pakasteisiin ym. puolivalmisteisiin. Onneksi pikkuiset syövät lähes kaikkea mitä eteensä saavat. Kukaan 4 lapsesta ei syö "irto-perunaa" kuin pakolla, jos se muussa muodossa kuin ranskalaisina.
4. Tänään oli huono päivä pienillä. Toinen kieri portaat alas (portaiden käyttö sujuu tavallisesti hyvin niin kauan kun eivät ala urheileen) ja toinen liukastui muuten vaan suorilta jaloiltaan ja löi päänsä. Ja tuo ekaksi mainittu onneton kiipeilijä pääsi tänään eka kerran omin voimin sohvalle... Riemu oli sen mukainen - onneksi isi sai kopin.
5. Kello on yli puolen yön ja lapset olleet unessa vasta reilut 2 tuntia. Nukkumatin kanssa tappelevien itkuisten ipanoitten kanssa sitä vasta syyllisyyttä tunteekin. No nämä sentään nukahtavat omaan sänkyynsä; esikoinen nukkui 3-vuotiaaksi vanhempien vieressä.
6. Rakas puoliso ei saa seksiä niin usein kuin haluaisi. No onneksi siltä osin omatunto on puhdas (edes) tänään.
7. Taaperot näkee muita lapsia vain avoimessa päiväkodissa kerran viikossa ja satunnaisesti puistossa (eli nykyään harvemmin; listan kohta 2). Aikoinaan yhden ipanan kanssa liikkuvana äitinä oli helpompaa saada äiti-kontakteja...

Että sellaisia. Nyt aion kuitenkin antaa itselleni synninpäästön ja mennä nukkumaan. Huomenna on uusi päivä ja uudet mahdollisuudet.

Jaksamista kaikille "syntisille ja syyllisille"

t:äiti 36-v lapset 15-v,12-v ja 2x 1v3kk

5v tyttö ei käy vieläkään potalla. Joskus satunnaisesti olen saanut hänet siihen houkuteltua. Varmaan yhteensä n. 20 kertaa.

Ja hän ei ole koskaan syönyt tavallisia kuoriperunoita. Perunamuusiakin vain muutaman kerran.

Itsellä saman ikäinen poika ja ei käy potalla kuin satunnaisesti. Edellinen samoin vaan kolmen nurkilla alkoi luonnollinen halu itse potalle. Kyllä ne ehtivät ja kunhan ei ekalla enää vaipoissa ole niin hyvä ;D

Meidän tyttö vasta pikkuinen, n. 3,5 kk. Ja "väärin" tehtyjen asioiden lista on pitkä.
- En osaa pitää säännöllistä päivärytmiä. Syödään kun syödään ja nukutaan kun nukutaan. Illalla ei ole mitään iltarutiineja.
- En laita lasta päivittäin ulos päiväunille, vaikka kuulemma lapset nukkuvat ulkona paremmin. Muutenkin ulkoilemme harvoin, vaikka ilmat sallisivatkin.
- Pari kertaa olen vienyt vauvan pariksikin tunniksi ulos, vaikka pakkasta on ollut yli -10 astetta.
- En ole antanut päivittäin ilmakylpyjä.
- En keitä tutteja joka päivä, hyvä jos välillä huuhtelen.
- Käytän turvakaukaloa sitterinä, vaikkei kuulemma pitäisi.
- Vauvalla tuli flunssa ja silmätulehdus, joka kesti yli viikon. En vienyt lasta lääkäriin enkä antanut silmätippoja.
- Vauvalla on välillä koviakin ilmavaivoja ja massu muutenkin kipeänä. Silti en ole antanut maitohappobakteerivalmisteita enkä muitakaan rohdoksia.
- Jätän lapsen välillä yksin, kun esimerkiksi käyn ripustamassa pyykin narulle. Tai teen pihalla lumitöitä. Joskus lapsi on takaisin tullessani itkenyt.
- Olen useamman kerran itsekin väsyneenä hermostunut kitisevälle ja korviahuumaavasti karjuvalle vauvalle. Olen tiuskinut, käyttänyt vihaista äänensävyä, huutanut, jättänyt yksin huutamaan (vähäksi aikaa) ja jopa uhannut lyödä. Onneksi on kuitenkin jäänyt vain uhkaukseksi.
- Lapsen mummi antaa jatkuvasti neuvoja, mitä kaikkea pienen vauvan kanssa _pitää_ tehdä: pitää jumpata ja käydä näyttämässä huoneita, pitää antaa perunamössöä maistiaisiksi jne. En ole tehnyt suurinta osaa näistä.
- Käytän halpoja vaippoja. En tahdo "tuhlata" vauvaan paljoa rahaa.
Ja vielä vaikka kuinka paljon muuta. Kuten ehkä huomaatte, on suurin osa noista huolenaiheista täysin turhia. Lapsi on kaikesta huolimatta terve, tyytyväinen ja kasvaa kohisten. Pitää vaan itselleen osoittaa, ettei ole "täydellinen". Ei nyt eikä koskaan. Ehkä tulevaisuuden virheet on helpompi ottaa vastaan, kun ei ole asettanut itselleen liian suuria vaatimuksia alussa?