TV-sarjat

... entisiä aikoja.

Minua ei naurata likaiset vitsit eikä kiinnosta seksikohtaukset.

Kaipaan entisiä sarjoja, vaikka Payton Placea, Pieni talo preerialla ja komediasarjoista kivoja perhekomedioita. Ei kuitenkaan Roaseanne, mikä oli esikuvana roskaväelle.

Kulttuuri onkin paljolti kertojan asemasta esikuva. Ihmiset tarvitsevat esikuvia, minkä mukaan elää.Varsinkin lapset ja nuoret, jotka eivät enää näe vanhempiaan tarpeeksi oppiakseen elämää niiltä.

Oletteko samaa mieltä?
26775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

kaikkea hyvää. Nyt tuntuu, että kaikki rakentuu pahalle.

Sille, että saadaan tehdä toisille mahdollisimman paljon pahaa. Myös itse kohdataan vain pahaa.

Kellekään ei enää tapahdu mitään hyvää, kukaan ei saa olla onnellinen.

Olisinpa syntynyt joskus kauan sitten.

Äänestä
  • Kyllä niitä sinun sanomiasi pahoja tekoja oii silloinkin jo elokuvissa ja kirjoissa.
    Ei se pauton plasekaan nyt niin siisti ollut.

    Siinähän esm. isä raiskas tyttärensä ja sen jälkeen tappovat isän ja hautasivat sian karsinaan.
    Näitäkö haluaisit opettaa nyky nuorille, sanon että turha vaiva opettaa , ne kuh osavat jo kaikki nou ja pussilisen uusiakin.HAHA

    Terv: Lokari1.

    Äänestä

  • Lokari1 kirjoitti:

    Kyllä niitä sinun sanomiasi pahoja tekoja oii silloinkin jo elokuvissa ja kirjoissa.
    Ei se pauton plasekaan nyt niin siisti ollut.

    Siinähän esm. isä raiskas tyttärensä ja sen jälkeen tappovat isän ja hautasivat sian karsinaan.
    Näitäkö haluaisit opettaa nyky nuorille, sanon että turha vaiva opettaa , ne kuh osavat jo kaikki nou ja pussilisen uusiakin.HAHA

    Terv: Lokari1.

    saarnaat? Meillä ei edes silloin ollut koko rakkinetta, joten ei koske minua.

    Kyllä niitä elämän karikkoja on jokainen tähän ikään nähnyt ja kuullut, ettei niitä täällä tarvi jankata.

    Äänestä

  • Lokari1 kirjoitti:

    Kyllä niitä sinun sanomiasi pahoja tekoja oii silloinkin jo elokuvissa ja kirjoissa.
    Ei se pauton plasekaan nyt niin siisti ollut.

    Siinähän esm. isä raiskas tyttärensä ja sen jälkeen tappovat isän ja hautasivat sian karsinaan.
    Näitäkö haluaisit opettaa nyky nuorille, sanon että turha vaiva opettaa , ne kuh osavat jo kaikki nou ja pussilisen uusiakin.HAHA

    Terv: Lokari1.

    ainakaan tiedetty kaikesta pahasta; tietohan lisää tunnetusti tuskaa.

    Voimmehan ummistaa silmämme kaikelta pahalta, mitä emme näe sitä ei ole, tyyliin.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    ainakaan tiedetty kaikesta pahasta; tietohan lisää tunnetusti tuskaa.

    Voimmehan ummistaa silmämme kaikelta pahalta, mitä emme näe sitä ei ole, tyyliin.

    edes silloin tällöin voisi tulla viihdettäkin, keveääkin sellaista.

    Nyt kaikki sarjatkin tuntuvat perustuvan vain ihmisten pahoinvoinnille. Sitä on meidän monien elämäkin, joten eipä se ainakaan viihdytä.

    Äänestä

keittelivät kahvia nuotiolla iltahämärissä nokipannulla.Yksi soitteli huuliharppua ja toinen lauleskeli ballaadia öiseen tähtitaivaaseen haikeasti tuijottaen.No olihan siellä tietenkin sitä lemmenleiskuntaakin,mutta niitä seksikohtauksia ei pidetty maailman tärkeimpinä.Arvelivat ohjaajat että jospa ne raavaat ihmiset ovat kuitenkin vähän hajulla seksistäkin.

Äänestä

Minusta siinä onkin tosi hyviä neuvoja....

Eikös siinä isä raiskanut tytärensä, vai onko muistini huono?
Olen lukenut kirjan joten pitäis olla oikein ...

Niin ja sitten tappovat isänsä ja hautasivat sika "lättiin" = sian karsinaan ym ym.

Anteeksi jos muistini teki kepposen.
Terv: Lokari1.

Äänestä
  • Ei ollut tarkoitukseni lähetää 2 viestiä , mutta niinpäs vaan tuli kun suomi24 on taskin jotenkin tukkoinen, eikä siellä oli hyviä remontimiehiä korjaamaan tätä palstaa ja swervaria?

    Terv: Lokari

    Äänestä

  • No siinäpä sitä oli lapsille opetusta kerrakseen!

    Amerikan tv:ssä saa näyttää ihmisen tappamisen realistisesti, mutta naisen rintaa ei. Ja tappajina amerikkalaiset ovatkin tunnetumpia kuin rakastajina.

    Äänestä

Ketkä on roskaväkeä? Sinuunko verrattuna?

Äänestä
  • Tarkoituksena on olla hauska, mutta ihmiset ottavat opiksi.

    Tarvitaan esikuvia - menestyviä esikuvia.

    Äänestä

olet väsynyt nykyisessä mielentilassasi liika "koviksiin".Hyvä miettiä nuinkin.

Äänestä

enää noita luettelemiasi sarjoja, - minä, tai maailma on muuttunut.

Minä tykkään monista nykyään tulevista TV -sarjoista, esim aamuisin ykkösellä tuleva sarja on ihan kiva - ja ihanteellinenkin..(lälly) :)

Saaristolaiselämääkö se nyt oli vai -lääkäri, sekin on kivaa katsottavaa.., jottain realismin ja romantiikan sekoitusta pittää olla.

Lieneekö nuo nyt olleet koskaan esikuvana mitkään ja kenellekään..
...............
..........ja niinkuin L-polku tuolla kysyikin, - keitä arvotat roskaväeksi, ja etenkin millä perusteella?

Äänestä
  • Minua eivät seksivitsit naurata, ne haukottavat lähinnä. Eikä seksikohtauksissa ole mitään järkeä, huonosti näyteltyjä. Eikä huvita tirkistellä.

    Mikä tarkoitus niillä voi olla, kun seksi on vain seksiä. Pitääkö siitä löytää jotain uusia trendejä ja eikö se ole livenä mielenkiintoisempaa?

    Enhän minäkään noita vanhoja sarjoja uudelleen halua katsella, mutta nykyaikaiset sarjat ovat sisällöttömiä.

    Roskaväki on sitä, joka ottaa mallia roskaväestä televisiossa. Ja ihmiset kyllä ottavat mallia, aivan varmasti.

    Tuntuu, että nykysarjat on tehty laiskasti ja olisko halvalla?

    Äänestä

kauan, kauan sitten oli viihdesarja "Soitinmenot", jos muistan nimen oikein. Eija Ahvo, Susanna Haavisto, Eki Saarela ja Heikki Kinnunen. Loistavia sketsejä ja ohjelmaan varta vasten tehtyjä lauluja. Puvustukseenkin oli satsattu. Tykkäsin siitä kovasti. Eiköhän nytkin voisi tehdä jotain vastaavaa? Ja mikähän oli sen kotimaisen keskusteluohjelman nimi, jota vetivät röökaava Jörn Donner ja Lenita Airisto, eipä ollut pöllömpi sekään silloin.

Äänestä
  • oli ohjelman nimi. Mielenkiintoinen keskusteluohjelma, joita ei enää oikein olekaan. Ohjelmisto on nykyisin suunnattu vain nuorisolle, lähes kokonaan.

    Äänestä

  • Tuo ensimmäinen sarja oli todella Soitinmenot. Se oli aika lailla samanlainen kuin Hukkaputki, jossa minusta myös oli Erkki Saarela, ja olisiko ollut Kristiina Halkola?

    Kaipaan monia varsinkin englantilaisia sarjoja. Loistavimpia sillä saralla olivat:
    Näkemiin vaan, muru
    Mennyt maailma
    Kyllä Jeeves hoitaa
    Kyllä, herra ministeri
    Kahden kerroksen väkeä
    Muotitalo
    Fitz (ratkaisee?)
    Komisario Morse

    Kotimaisista draamasarjoista mieleen on jäänyt Raid, joka oli viimeinen huolella tehty sarja. Hyvät hahmot, loistava käsikirjoitus (erityisesti sarjan vino huumori ja yhteiskuntakritiikki oli mieleeni) ja hienot näyttelijäsuoritukset nostivat sen huimasti "Kylmäverisesti sinun" ja "Rikospoliisi ei laula" -sarjojen yläpuolelle.

    Äänestä

  • Aivan oikein. Saisivathan ne olla nykyaikaisia, mutta muutakin sisältöä kuin ällöt seksivitsit.

    Äänestä

  • muistaakseni kirjoitti:

    oli ohjelman nimi. Mielenkiintoinen keskusteluohjelma, joita ei enää oikein olekaan. Ohjelmisto on nykyisin suunnattu vain nuorisolle, lähes kokonaan.

    Jatkoaika tosiaan. Onkohan nuo entiset "jatkoajat" korvattu tekijöiden mielestä jollain "Itsevaltiailla"? Mutta valmiiksi käsikirjoitetussa ei koskaan mielestäni ole samaa elävyyttä ja joskus sähäkkyyttäkin kuin ihmisten muodostamassa keskusteluympyrässä.

    Äänestä

"En ole samaa mieltä", enkä kaipaa...

En opeta myöskään lapsilleni, että heidän pitäisi elää amerikkalaisten perhekomedioiden mallin mukaisesti. Ja seksiltäkään nuo eivät taida välttyä, jos terveitä ovat...

Äänestä
  • on tylsiä - ei naurata. Seksissä ei ole mitään mielenkiintoista.

    Hölmöä luulla, että katsotuilla ohjelmilla ei olisi vaikutusta kieleen ja tapoihin.

    Äänestä

Pieni talo preerialla-sarjaa mä olen odottanut kuin kuuta taivaalta...Mikseihän sitä ei näytetä uudestaan, ku kaikkee muutakin uusitaan vähän väliä??
Olisi kiva,kun omatkin lapset näkisivät tuon sarjan...:)

Äänestä

Ja hyvin pärjään sittenkin,harrastusteni parissa vaikka olenkin yksin,ymmärtääkö kukaan? Ilman tietokonettani tosin en voisi elää...

eronnut nainen 5 v sitten

Äänestä
  • En itse kyllä tietäisi mistään mitään ilman televisiota.

    Äänestä

TV-sarjat, mitä ne on?
No juu, tulihan sitä aikoinaan Payton Placea ja Dynastiaa kateltua mutta nykyisin ei TV ainakaan ylikuumene.

Siis, noista TV-sarjoistako lapsille esikuvia???
Vai niistäköhän nykyajan ihmiset itsekkyytensä ovat oppineetkin.

Äänestä
  • Ilman muuta trendejä luodaan koko ajan ja ihmisiin vaikutetaan.

    Viesti ei aina mene perille sellaisena kuin se on tarkoitettu: huumorina tai muuten vaan viihteenä.

    Kyllä tiedän ihmisiä, jotka Dynastiastakin otti oppia itselleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaipaan ... kirjoitti:

... entisiä aikoja.

Minua ei naurata likaiset vitsit eikä kiinnosta seksikohtaukset.

Kaipaan entisiä sarjoja, vaikka Payton Placea, Pieni talo preerialla ja komediasarjoista kivoja perhekomedioita. Ei kuitenkaan Roaseanne, mikä oli esikuvana roskaväelle.

Kulttuuri onkin paljolti kertojan asemasta esikuva. Ihmiset tarvitsevat esikuvia, minkä mukaan elää.Varsinkin lapset ja nuoret, jotka eivät enää näe vanhempiaan tarpeeksi oppiakseen elämää niiltä.

Oletteko samaa mieltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu