Tulipahan mieleen, että kuinka moni lapsi pitää huolta vanhemmistaan. Minulla on tuossa naapurissa 84v. äiti, ja käyn joka päivä kattomassa, että miten siellä pärjätään. Pitäiskö minun jättää hänet yhteiskunnan kontolle, kun minä en siitä kuitenkaan mitään pisteitä, papukaijjamerkkiä, etuuksia, enkä rahaakaan saa?
Tulipahan mieleen, että
tollo
742303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 74
Vanhimmat
routarajan alapuolella. Heidän muistonsa lämmittää mieltäni.
Kiitos, Emilia! Muistot lämmittävät minuakin ja myös rohkaisevat ja antavat voimia tähän päivään.
Ilahtuisin kovin, jos jaksaisitte jakaa muistojanne vanhempien hoitamisesta, viimeisistä vaiheista. Se merkitsisi minulle ainakin sitä rinnalla kulkemista. Jos sellainen nyt yleensä on mahdollista näillä sivuilla - rakentavasti ...
Onkos Äitisi saanutmerkkejä sinut kasvattaessaan ja hoitaessaan,monetko vuodet hän sinua rakasti ja hoiti,odottamatta siitä palkintoa tai papukaija merkkejä!näinkö vanhempia kohdellaan sit kun he ikääntyvät? Ole onnellinen et saat pitää hänet näin kuan,osoita rakkautta ja huolenpitoa puolestasi nyt.Me äidit emme lakkaa koskaan rakastamasta lapsiamme.I`ll love you forever,I`ll like you for always,As long as I`m living my baby you`ll be.Kerro se sama äidillesi!
En tiedä mitään muuta sanoa kun, että me pidämme toisistamme huolta.
Kyllähän me voisimme yhteiskunnaltakin hakea rahaa!
... "osoita rakkautta ja huolenpitoa puolestasi" ... Voisitko kertoa, miten itse sen teet/teit omille vanhemmillesi?
En osaa minäkään muuta sanoa... Mutta myös aineellista tukea on tarjolla tässä maassa vanhusten hoitoon. Ja ihan käytännöllistäkin. Onkohan sinulla tietoa kaikista kommervenkeista, jotka ovat olemassa tueksesi äitisi rinnalla kulkemisessa... Itse yllätyin, ilostuin ja helpotuin.*Lämmöllä, tollonainen ... :)
Sinulle nimimerkki tollo: Lämmin kiitos sinulle ,löytyy sentään IHMINEN joka välittää! Mullehan sattu eilen ikäviä kaaduin pahasti Hakaniemen torilla eilen, polvestani katkesivat mm eturistisiteet,minä kun olen tälläinen huonojalkainen kompura 59v pappa Tänään aamulla leikkasivat ja nyt illansuussa pääsin kotiin. Kirjoitin eilen asiasta nimimerkillä kompurointia ja selvinpäin,lue se jos et ole nähnyt .On ollut muutakin surua, vaimoni kuoli muutama päivä sitten,aikaa on kulunut vajaa viikko joten on niin tyhjä, yksinäinen olo peloittaa vähän kaikki asiat juuri nyt.Olimme yhdessä yli 35v,ja minun elämässäni ei ollut paikka kuin yhdelle naiselle. Toista naista ei ole EIKÄ TULE. Kuitenkin sinulle hyvä ystävä nimim:tollo ajattelen sinua ihmisenä joka VÄLITTÄÄ,ja se on paljon Sydämellisin terveisin ja kaikkea hyvää sinulle .T. vaari pappa59v
Äiti välittää minusta ja minä välitän äististä. Eikös silloin asia ole kohdallaan?
on sana "Äiti", ja kaunein sanonta on "Minun äitini". Se on täynnä toivoa ja rakkautta, hellä ja ystävällinen sanonta, joka tulee sydämen syvyyksistä.
Äiti on kaikki - hän on lohdutuksemme surussa, toivomme epätoivossa ja voimamme heikkoudessa.
Hän on rakkauden, säälin, myötätunnon ja anteeksiannon lähde.
Hän, joka menettää äitinsä menettää puhtaan sielun, joka siunaa ja suojelee häntä jatkuvasti.
Kaikki luomakunnassa kertoo äidistä. Aurinko on maan äiti, joka ravitsee sitä lämmöllä; se ei koskaan jätä maailmankaikkeutta yöllä ennen kuin on nukuttanut maan meren lauluun ja lintujen ja purojen hymniin. Ja tämä maa on puiden ja kukkien äiti. Se synnyttää ne, hoivaa niitä ja vieroittaa ne itsestään. Kukista ja puista tulee kauniiden hedelmiensä ja siemeniensä ystävällisiä äitejä. Ja äiti, elämän esikuva, on ikuinen henki, täynnä kauneutta ja rakkautta.
(Kahlil Gibran)
Minustakin kaikki on kohdaan - hymyilee toinentollo... :)
Olisipa minullakin tuollaninen "tollo", joka kävis edes katsomassa minua.
tollo todellakin jos edes kehtaat kysyä tuollaista asiaa. Sinulla äiti noin iäkäs ja viitsit edes kysellä hän on sinut hoitanut ja sinä nariset kun pitää auttaa vanhaa ihmistä .
Mihin on suomessa hävinnyt se välittäminen vanhuksissta ja lapsista . ei ennen ollut näin kaikkea upeasti saatavilla ja helppoa maailmaa ja silloinkin pystyttiin huolehtimaan omaiset kunnolla ja niistä tuli kunnon ihmisiä ja myös vanhukset osattiin hoitaa silloin ja huolehtia turvallinen vanhuus . Ollaan niin itsekkäitä eikä nähdä omaa nenää kauemmas ,mutta siitähän sitte jo hyviä esimerkkejä miten kovaa ja kamalaa se tulee olemaan sitte kun itse on vanhus ehkä vielä kovempaa ja vaikeampaa . Toivonpa ettei suakaan kukaan välitä huolehtia tai ihmettelee se hoitaja tai omainen ääneen sulle että pitäiskö tuota hoitaa ja huolehtia , mietipä sitä miltä tuntuis
olla vanhuksen asemassa nykyään.
Miettikääs miten muissa maissa huolehditaan vanhukset kuuluu perheeseeen niitä kunnioitetaan ja välitetään ja kuunnellaan ja ollaan hyviä heille ja ymmärretään . Missä muualla vanhukset ja lapset jätetään huoletta minne vain kuin suomessa ei missään muualla . Eikä missään muuaalla potkita avuttomia vanhuksia kun liikkuvat ulkona vaan heille aukaistaan ovi heitä autetaan tämä on hämmästyttävä ero moneen kulttuuriin verrattuna .samoin kuin lapset huolehditaan joka kultuurissa paremmin kuin suomessa ne ovat ylpeyden ja kaiken tulevaisuuden aihe ja heistä välitetään ja heidän kanssa ollaan heitä kannustetaan eikä painosteta .
Suomalaiset vois ottaa kyllä esimerkkiä monesta muusta kulttuurista ja vaikka entisestä suomalaisesta elämänarvoja kunnioittavasta elämästä jota oli joskus. häpeä olla suomalainen
En häpeä olla suomalainen, kun me pidetään toisistamme huolta.
Olen viettänyt elämästäni suurimman osan ulkomailla. Muutamia kertoja käynyt lomilla Suomessa ja kovasti ihmetellyt sitä kiirettä ja menoa, toisista piittaamattomuutta ja sitä viinalla lotraamista ja sitä minä, minä, minä meininkiä. Mikä teitä oikein vaivaa?
Tuntuu kuin kaikki kävisivät ylikierroksilla. Uskaltaako sinne enää tulla edes lomille?
Shokin suuruus riippuu siitä, millaisesta yhteiskunnasta tulet. Itse asuin maassa, missä kiinnitetään suurta huomiota käytöstapoihin, etikettiin sekä huoliteltuun ja kohteliaaseen puheeseen (esim. jopa riitatilanteessa: "hyvä herra, te olette sika" :)). Palasin Suomeen pari vuotta sitten, ja kyllä siinä muutama kuukausi vierähti päivitellessä ja ruokakaupan hintoja itkiessä. Mutta kaikkeen tottuu; sinuttelen jo suvereenisti tuntemattomia ihmisiä mutta kadulle oksentamisen olen jättänyt väliin. :D
huolehtia Tollo ja valitat kun pitää auttaa äitiä
Ettäs kehtaat Häpeä todellakin .
Pidä huoli äidistäsi sinua hän on hoitanut ja sinä olet kiittämätön ja kehtaat sen pitkin maailmaa vielä kirjotella.
Vanhukset on huolehdittava ja se on sun tehtäväsi nyt hoitaa vanha äitisi ja auttaa kuinka paljon vain mahdollista . Tiedät sen sitte varmasti kun äitiä ei enää ole olemassa .
Olet vain itsekäs ihminen . Äitis pärjää vielä iäkkäänä omassa kotona olisit tyytyväinen monen äiti on jo silloin kuollut tai sairaana .
HOIDA ÄITISI KUNNIALLA
MISSÄ HELVETISSÄ MINÄ OLEN SANONUT, ETTÄ MINÄ EN VÄLITÄ, ENKÄ HUOLEHDI ÄIDISTÄNI, MITÄ ?????
Minähän vain heitin kysymyksen!!!!!!!!
... et missään minun tietääkseni ... mutta minulla on kyllä jo aika huonot hoksottimet... :)
... hoidettavaksi vai toisia hoitamaan? Viimeiset taitaisivat olla enemmänkin kuin tervetulleita! Suuret ikäluokat kun rynnivät hoidettaviksi - tai sitten jotenkin yrittävät opetella itseään hoitamaan. *Tervetuloa vaan, joukkoon arvaamattomaan ... :)
... hoidettavaksi vai hoitamaan? Suuret ikäluokat täällä pohtivat - jäädäkö tänne, vai muuttaako ulkomaille eläkepäiviksi. Kerrohan ajatuksistasi: olisi mielenkiintoista kuulla, kun olet elämästäsi suurimman osan ulkomailla viettänyt. Mikä Suomessa Sinua kinnostaa? Odotatko, että lapsesi hoitavat Sinut täällä? Siitähän tässä keskustelussa on kysymys...:)
Väitit, ettei missään hoideta vanhuksia ja lapsia niin huonosti, kuin Suomessa. Meneppä katsomaan Venäjän katulapsia ja vanhoja mummoja, kadulla eläviä on paljon!!
... kertaus on opintojen äiti ... :)
Anteeksi! Tekniset taitoni yhdistyneenä Suomi24-oikkuiluun saivat aikaan kahden viestin - samankaltaisen lähettämisen. * Olen pahoillani *
lue siis uudelleen mitä kirjoitit siis kun et saa mitään omasta mielestä hyötyä äitisi hoitamisesta niin heittäisit vain sen huolehtimisen niinpä ajattelit täällä palstalla joten älä kiroo ja huuda siellä mitään . Voishan se olla tietenkin parempi että joku muu hoitaa hänet kun olet noin ilkeäkin. Ja ihmettelen mitä ihmeen papukaijamerkkejä ja kunnianosoituksia haluat äitisi hoitmisesta , sehän kuuluu sulle ja äitisi ei varmaan odottanut mitään tuollaisia palkkioita siitä että hoiti sinut joskus . Mietippä uudelleenmitä kirjoititkaan ja mitä ajattelitkaan ja juuri täälä yleisellä kaikille viitsit tuollaista päästää suustasi.
Oletkos hoitanut vanhempas, sinä nimimerkki "minä".
Mutta, minä oon ja aion hoitaakkin, vaikka teiltä ei saanut yhtään kannustusta asiaan, vaan haukuttiin ja toivotettiin kamalaa vanhuutta, että kiitos vaan.
Minä laitoin teille kysymyksiä, mutta ette osanneet vastata niihin, vaan heti rupesitte haukkumaan minua.
Onko teiltä kaikilta jäänyt vanhempanne hoitamatta, oletteko sysänneet ne vanhainkoteihin?
Onko teillä paha omatunto?
Yhtä pientä kannustusta olisin kaivannut.
Että jaksat käydä joka päivä katsomassa, kuinka äitisi jaksaa! Ja varmaan ihan konkreettisestikkin auttelet häntä. Jaksa vielä jonkin aikaa, äitisihän on jo aika iäkäs, ei kukaan loputtomiin elä! Vanhukselle on hyvä, että saa olla kotonaan niin kauan kuin pystyy, mutta tietenkin rajansa silläkin kuinka kauan on järkevää olla kotona.Minun isoäitini halusi itse vanhainkotiin 87-vuotiaana, ja siellä hän piristyi huomattavasti, kun oli seuraa ja hyvää hoitoa! 90-v:sjuhlat on kesällä! Nimimerkki "minä" ei ihan aiheetta saanut käsitystään ensimmäisestä kirjoituksestasi:" Pitäisikö minun jättää hänet yhteiskunnan kontolle, kun minä en siitä kuitenkaan mitään pisteitä,papukaijamerkkejä, etuisuuksia, enkä rahaakaan saa?" Tuosta voisi päätellä, että haluaisit vain rahan ja etuisuuksien vuoksi huolehtia äidistäsi, ja olet katkera kunnet saa niitä. Oletko anonut omaishoidon tukea, tai vastaavaa? Jos sinusta tuntuu, ettet voi, jaksa, tai halua enää äidistäsi huolehtia,,vanhainkoti ei ole ollenkaan hassumpi vaihtoehto, varsinkin jos vanhus on suostuvainen sinne menemään! Ja vielä: papukaijamerkit ja pisteet saat minulta! :)
ja olen narisematta ja valittamatta kellekkään täällä tai muualla tuntuuu sinulla olevan tuskaa äidin hoito . Kylmästi kirjoitit vain ajatuksesi jättää yhteiskunnan hoitoon .
Minä olen hoitanut jos haluat tietää oman äidin ja isän ja pitkään ja tuskin muuten olisin ees kirjotellut mitään . Valitettavasti heitä ei enää nyt ole olemassa . Olen oikein tyytyväinen että tein sen itse eikä tullt mieleenkään että olisin kylmästi ajatellut että heitämpä heidät muitten hoiviin ja niskoille.
Kyllä silti perheen kanssa voi olla ja elää normaalisti ja ihmissuhteet ei kärsi . Järjestele asioita ja nauti äidistäsi kans vielä vaikka hän on vanhakin ja vaikka hän tuosta edelleenkin vanhenee ja on vieläkin avuttomampi . nythän hän pystyy itses vielä omassa kodissa elämään ole onnellinen rautaisessa kunnossa olevasta äidistäsi
ÄLÄKÄ NARISE JA VALITA
Miksi kannattaa hoitaa omalla kustannuksella, kun yhteisunta voi hoitaa sen ilmaiseksi....???
Onhan niitä kadulla eläviä Suomessakin.
Tollot on tolloja ja niillä voi teettää ihan mitä hyvänsä. Eihän yhteiskuntakaan tee mitään ilmaiseksi?
On paljon ihmisiä, jotka eivät välitä ollenkaan äideistä, eikä isistään. !!!
..mutta ne ovat enimmäkseen alkoholin takia kadulle joutuneita eri-ikäisiä miehiä. Nyt oli käsittääkseni kyse vanhustenhoidosta!
Nimimerkki tollo otti keskustelun aiheeksi asian, johon on tartuttu mielestäni aika yksipuolisesti tähän mennessä. Aloituksessa nimimerkki tollo kysyi, "kuinka moni lapsi pitää huolta vanhemmistaan?" Tähän ei ole tullut yhtään vastausta. On aivan eri asia huolehtia nelikymppisenä kahdeksankymppisestä vanhemmasta kuin kuusikymppisenä yhdeksänkymppisestä. Tai huolehtia naapurissa asuvasta vanhemmastaan tai parinsadan kilometrin päässä asuvasta. Lähtökohta on myös erilainen, jos itse elät yksin tai sinulla on perhe ja työ. Tuttavapiiriini kuuluu useita viisi-kuusikymppisiä naisia, jotka huolehtivat parhaan kykynsä mukaan vanhemmastaan tai molemmista ja maksavat omassa elämässään tästä kovan hinnan omissa perhe- ja ystävyyssuhteissaan sekä työssään uupumukseen saakka. Kuitenkin kysymyksessä on oma valinta - vastuun ottaminen iäkkäästä vanhemmasta, rakkaudesta, ei vain velvollisuuden pakosta. Itse kuulun tähän joukkoon. Mikäli tästä asiasta halutaan keskustella, toivoisin keskustelun olevan asiallista, omakohtaiseen kokemukseen perustuvaa. Ei moralisoivaa sanahelinää tai huulen heittoa, vaan rakentavaa ja tukea antavaa rinnalla kulkemista.
Yhteiskunnan tarjoamista tukimahdollisuuksistakin voisi keskustella. Niitäkin löytyy Suomesta, jos osaa hakea. Luettelen tässä joitakin: Eläkkeensaajan hoitotuki (Kela), omaishoitajan tuki (Kunta), kuljetustuki (Vammaispalvelulaki), Omaishoitajien tuetut lomat ja kuntoutus (RAY,Kela,Kunta,järjestöt), Kotisairaanhoidon palvelut (Terveyskeskus), Kotiapupalvelut (Kunta), Vanhusten ystäväpalvelut (SPR,seurakunta)jne.
Haluan kiittää sinua nimimerkki tollo! Otit esille keskusteluaiheen, joka on minulle läheinen ja omakohtainen kolmenkymmenen vuoden ajalta. Noihin vuosiin mahtuu paljon antamista ja saamista, iloa ja surua - ja paljon, paljon muuta...
Toivoisin asiallista keskustelua aiheesta, joka on monipuolinen ja tiedän - todellisuutta tänään ja huomenna vieläkin enemmän tässä maassa.
Lämpimät rinnalla kulkijan terveiseni Sinulle tollo! minulta, siltä toiselta tollolta...Lauri Pohjanpään runon siivittämänä:
Maailman meno
(Kansantarina)
Sivutuulessa poikaansa retuuttaa kantaa
varis lahden poikki päin vastarantaa.
"Sitä varia, huh, ihan väsyttää alkaa",
varis sanoo, "jo vanhaa siipeä, jalkaa.
Kun vanhenen pian, alan kangistua,
kai kannat sa mua, kuin minä nyt sua?"
- "En," vastaa poika, "sun jäädä annan."
- "Ketä kannat sitten?" - "Ma poikaani kannan."
Varis huokaa harmaille aatoksille:
"Se on maailman meno, minkäs sille."
täällä vain valitetaan joka asiasta mikä pitää tehdä ja varsinkin kun ei siitä saa rahaa.
Omaisten huolehtiminen on lastentehtävä ja sairaat hoidetaan vain sairaalassa. Moni vanhus jätetään vain muualle hoitoon tai yksinään ettei tarvitse vain omasta mistään luopua itsekästä on.
Mikä tässä muka suomenmaassa on niin rankkaa työtä läheisen hoitamisessa . Se että välittää olis hyvä näkyä vanhemmat ei ole ikuisia muistakaas vain.
Mutta onhan se ikävää jos ei voi mennä bridge iltaan tai juhlimaan tai jokapaikkaan lomailemaan jatkuvasti kun pitää huolehtiä äidistä .
Halooo herätkäää . Onneksi on niitä jotka hoitaa ihan kunniallakin vanhempiaan ja osaavat silti elää sitä omaa perhe elämää ja ihmissuhteitaan huolehtiä . ei se vanhuksen hoito ole vaihtoehto noille asioille ja niiden sujumiselle . Ja kyllä se äiti on sun perhettä .
Äiti ja Isä ei ole ikuiset .
"Ei ole liian rankkaa omaisen hoito..."
Kolmenkymmenen vuoden kokemuksella voin sanoa, että ajoittain on kyllä ollut voimavarani äärirajoilla ja rankkaakin on ollut - niin fyysisesti kuin henkisestikin. En siis lähtisi yleistämään asiaa.
"Valitetaan joka asiasta, mikä pitää tehdä ja varsinkin, kun ei siitä saa rahaa..."
En ole kokenut nimimerkki tollon keskustelun aloitusta valitukseksi. Pikemminkin toteamukseksi. Sen sijaan tähän astiset kirjoitukset ja kommentit ovat olleet kaikkea muuta kuin kannustavia, tukea antavia, rakentavia, omakohtaiseen kokemukseen perustuvia. Yhteiskunnan antama taloudellinen tuki vanhusten kotihoidon mahdollistamiseksi, on aivan eri asia kuin oman taloudellisen hyödyn tavoittelu. Kokemuksesta myös tiedän, ettei ole itsestään selvyys osata hakea kaikkia tukimuotoja.
"Omaisten huolehtiminen on lasten tehtävä"
Mihin perustat väitteesi? Mikään laki yhteiskunnassa ei siihen velvoita. Lapsen vapaaehtoisesta valinnasta on kysymys: rakkauden laista, joka on tai jota ei ole. Velvollisuuden tunto ja pakko eivät pitkälle kanna.
"Vanhemmat eivät ole ikuisia"
Eivät ole, mutta hyvin pitkäikäisiä voivat olla!
Isäni eli 87-vuotiaaksi, kummitätini 86-vuotiaaksi, mieheni vanhemmat yli 80 vuotiaiksi, äitini täyttää toukokuussa 99 vuotta. Itse täytän ensi viikolla 58 vuotta. Enimmillään olen yrittänyt olla viiden vanhuksen tukena voimieni ja kykyjeni mukaan. En ole edes pysähtynyt miettimään ollako vai eikö olla tukena. Minulle se on ollut itsestään selvyys. Mutta en myöskään voi väittää, etteikö olisi ollut rankkaakin - fyysisesti, henkisesti, taloudellisesti - aina välillä.
"Ei voi mennä bridgeiltaan tai juhlimaan tai joka paikkaan lomailemaan jatkuvasti, kun pitää huolta äidistä"
Ei ole ollut pulmia noissa asioissa. Vapaa-ajan ongelmia ei yksinkertaisesti ole. Monet harrastukset, jotka painottuisivat viikonloppuihin, ovat jääneet. Arkipäivät ovat täyttyneet työstä, perheestä ja kodista. Viikonloput ovat jo vuosia painottuneet vanhusten hoitoon.
"Onneksi on niitä, jotka hoitaa ihan kunniallakin vanhempiaan ja osaavat silti elää sitä omaa perhe-elämää ja ihmissuhteistaan huolehtia... ei se vanhuksen hoito ole vaihtoehto noille asioille ja niiden sujumiselle..."
Eikö? Kertokaa ihmeessä, miten se tehdään? Minun kokemukseni on, että paljosta on luovuttava. Vaihtoehtoisia ratkaisuja olen joutunut tekemään jatkuvasti. Mutta minullahan onkin vain kolmenkymmenen vuoden kokemus takanani... :) ja enää vain äitini jäljellä. Mutta minulle hyvin, hyvin r a k a s...
Muuten - olen jo aikoja sitten päättänyt, etten edes odota saati sitten halua, lapseni hoitavan itseäni vanhuudessani. Haluan, että hänellä on oma elämänsä. Kirjoitin lapseni vauvakirjan viimeiselle sivulle vuonna 1975 jo tämän ajatuksen Kahlil Gibranin sanoilla: Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi. He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia... Sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen ... Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet... Kun taivut jousimiehen käden voimalla, taivu r i e m u l l a.
**************************************************
Oletteko te toiset miettineet omaa vanhuuttanne ja lastenne rinnalla kulkemista, silloin kun olette avun tarpeessa?
turhaa jaottelet asioita jos olet itse hoitanut myös luulis sun tietävän jotain asioita.
Ei todellakaan ole pakko hoitaa suomessa hyvin moni on todella välinpitämätön ja itsekäs
Ei raha ole se millä pitää vanhemmat hoitaa se on se oma hyvä mieli ja halu mutta jos pitää ajatella vain etuja ja rahaa tottakai ajatteelee niinkuin sinä kylmästi. Suomessa yhteiskunta auttaa todella paljon ja ainavain ollaan kylmempiä itsekkäämpiä ja omaisesta ei edes välitetä jos ei ole rahaa. kummallista välittämistä . Ei se ole niin että sun pitää olla marttyyri apuahan saa ja asioita voi järjestellä eikä tarvitse naukua täällä aivan turhaa energianhaaskausta voisit senkin käyttää siihen omaisten kanssa yhdessä oloon. Negatiivisuus kyllä ikävää ja selitttely sulla miten olettehnyt mutta ole vain nyt tyytyväinen jos olet vanhempiasi hoitanut luulis olevan hyvä mieli .
Eikä todellakaan ole hyvä vanhemmille jos lapset heitä hampaat irvessä hoitaa kokien sen pakoksi silloin on huomattavasti parempi että sen tekee joku aivan muu ja/tai laitokset joissa sitte nopeasti meneekin huonompaan kuntoon ja kuolee pois. On se yksi vaihtoehto sinähän lapsena valitset sen. Onneksi niitä on inhimillisiä paikkoja jonne voi vanhuksen sitte saada hoitoon jossa saa sitä välittämistä jos ei muut välitä ja parempi silloin se loppuikä onkin .
vastauksestasi. Minkähän vuoksi? Jään miettimään, mikä antoi kirjoituksessani aiheen tulkita, että...
- turhaan jaottelen asioita
- ajattelen kylmästi
- että olen marttyyri
- että naun täällä
- että kirjoitteluni täällä on turhaa energian haaskausta
- että olen negatiivinen, selittelevä
En odota kommenttejasi tähän. Se olisi turhaa energian haaskausta molemmin puolin - minulla kun on tapana vastata minulle kohdistettuihin viesteihin.
Olet varmasti ollut todella ihana, valoisa ja rakastava lapsi - sydämestäsi - vanhemmillesi!
Toivon elämääsi runsaasti ilonkukkia, joita voit jakaa kohtaamillesi ihmisille! Myös meille tällä palstalla, silloin kun Sinulla on siihen aikaa - läheisiltäsi!
*Kiittäen Frederiikka*
Te kaikki syyllistätte ja mustamaalaatte lapset ,jotka väsyvät omaistensa kanssa.Mikä on resepti kun kun tuntee itse olevansa aivan loppu kun ei enää jaksa jokapäiväistä käyntiä vanhuksen luona .Olen käynyt siellä päivittäin n 20 v .Muutin silloin kotoa ja perustin perheen .Vanhukseni oli silloin vielä terve ja selvityi päivittäisistä askareistaan ,mutta päätti alkaa sairaaksi ja vaati minua hoitamaan itseään ja taloutaan ja sanoi ettei se ole hänen ongelmansa jos minun pitäisi huolehtia omasta perheestänikin .Oman perheen piirissä minun pakkotyöni aiheutaa isompaa ja pienempää närää . Mitä tarmokkaammin yritän pyrisrellä minulle viritetystä verkosta ulos ,sen kireämmäksi se tulee .Olen sairastunut burn outiin muutaman kerran ja pidän tätä lähipiirin ja yhteiskunnan omaishuollon velvoitetta kohtuuttomana .Olisimpa ymmärtänyt ajoissa muuttaa vaikka Austraaliaan.
Minä sanoisin sinulle, että käy ensin omassa mielessäsi lävitse, että mitä sinä jaksat ja pystyt tekemään.
Kun olet saanut ajatuksissasi kokoon ajatukset, niin kerrot sen kaikille osapuille, ja teet selväksi, että tässä on faktat.
Mielestäni se on sitten toistenkin ymmärrettävä, että missä mennään. Jos eivät ymmärrä, niin kirjoita se heille vaikka mustaa valkoisella.
Ketään ihmistä ei saa mielestäni ajaa burn auttiin. Sinun pitää tehdä asiat selväksi muillekkin.
tollo
omaisten hoito voip olla tosi raskastakkii.
jalmari ko rakens tämän talon , niin hää jo teki siin vaihees kaks sisäänkulkuu ,niin että siin pysty asumaan kaks perhettä, hää laski et siihe tullee hänen vanhempansa aikanaa,ko eivät pärjää yksin.
myö ehittii olla naimisissa noin 7 vuotta ko hänen vanhempansa muuttivat siihe. sillo alko uuvelleen minun orjatyö,olin piika hänen äitillee,enkä ennää emäntä talossa.
ensimmäisenä hää vaati välioven tekkoo,ettei tarvinnu kiertää ulkokautta meiän puolelle.
menetin paikkain ruokapöyän päässä hänen äitillee,isänsä suostu istumaan pöyän sivulla kanssain,hänel ei ollu niin nokonnuukaa mis istu. se et mie hoiin yhteiset työt jalmarin kanssa, sain ain ko ehin juosta hänel jottain toimittamassa.
häntä piti puhutella rouvaks en saanu käyttää etunimmee.
valitin jalmarille ,hää oli sitä mieltä et pittää antaa hänen vanhemmillee heiän asemansa ja yrittää hoitaa asiat vaa mahollisemman hyvin.
jalmarin äiti eli sitte vajaa 10 vuotta ja jalmarin isä viisi vuotta.
isän kanssa ei ollu mittää vaikeuksii,hää anto arvoo ihmisille.osas kiittää ruuasta ja asioista joita toimitin ja meil oli oikee lystiikin monast,hää oli paljo huumoritajusempi ko jalmari ikkää.sain istuu taas jalmarii vastapäätä ja elämämme oli kaikin puolin mukavaa.
onha siit aikaa tästä minun tilanteesta ja siihe aikaa oli vanhempien suhde lapsiin toisenlainen.sen ajan ihmisillä oli luonnollista et vanhemmat hoiettii ja elettii yhessä heiän vanhuuessa.olisinha mie heitä mielelläin hoitanu jos oisin saannu ees ihmisarvon,mut ain rouva oli moittimassa ja jumala kuulema rankasi minnuu millo mistäkin.
myö molemmat teititeltii ommii vanhempiame ja heit piti kunnioittaa ,eikä sannoo vastaa.sit jos oli kopea luontonen, niin siin jäip alakyntee toisen palvelijaks,ja piikahan mie en ennää ollu,vaa talon emäntä.
jalmari huolehti minunkii äitistä antamalla hänelle mitä tarvitsi,mut hää asu loppuun asti kotonaa. jos vanhemmat on vaikee luontosii ei hoitaminen ole herkkuu ja samoin jos hyö on niin, et ei pysty tekkee mittää on puettava ja pestävä ,ko pien laps niin kyllä se ison ihmisen hoito tuntuu varmaa raskaalla,sillo on päästävä itseä myös hoitamaa ,että jaksaa suorittaa ottamansa tehtävän.
siihe avustuksii tarvitaa ja ne on saatava käyttää oman mielen ja kunnon ylläpitämissee.
ei kannata heittäyttyy äiti teressaks,siit ei hyvvää seuraa, tullee vaan ennenpitkää yks hoiettava lissää.
semmosen on helppo vähätellä ommasihoitajan tehtävää joka sivusta katsoo, ja kutsuu sitä rakkauen työks,sitähän se on ,mut ko ihminen on hoitajana, se ei reppee mihin vaan,ihminen ei oo kone.
rakkauen lisäks pittää olla järkeekin mukana.yhteiskunta voip auttaa siin ,et jokkainen halukas saap hoitaa vanhempansa tai muun omaisensa kotonaa, eikä tarviis kamppailla lisäks rahan kans.
miksi hoitamissee pitäs sisältyy ulkosii vaikeuksii,vai rakastaako semmonen hoitaja enenpi ja onko hää parempi hoitaja,jos kamppailee viel rahavaikeuksissa. rahako rakkauen mittaa.
se on vähä niinko taiteilijoista vanha käsitys,et maalari maalaa paremmin ko vähä näläs kittuuttaa.
Kiitos, nimimerkit "minä" ja "tollo"! Otitte esille näkökohdan, joka on monelle omaisiaan hoitaville kipeä asia. Niin kipeä, ettei siitä edes halua tai voi puhua - mutta se kyllä näkyy ja tuntuu. Itselleni ovat tuttuja nuo kaikki kolme uupumisen astetta omakohtaisesti.
Olen joutunut vuosien varrella monasti kasvotusten kysymyksen edessä: "Missä kulkevat oman jaksamiseni rajat?" Tuohon kysymykseen on liittynyt paljon kipua, syyllisyyttä ja itseni syyllistämistä. Enemmän kuin lähipiirin ja yhteiskunnan asettamia paineita vanhusten hoitamiseksi, olen joutunut tekemään tiliä itselleni asettamien vaatimusten kanssa.
Jokin aika sitten katselin TV:stä ohjelmaa Burn Outista - loppuunpalamisesta. Ohjelmassa näyttelijä Kari Hakala ja kehitysvammaisten opettaja kertoivat omista kokemuksistaan. Asiantuntijana keskustelussa oli professori Juha Siltala. Koin ohjelman itselleni suurta huojennusta ja tukea antavana: siinä puhuttiin minunkin kokemuksistani "oikeilla nimillä". Mieleeni jäi erityisesti professori Siltalan näkemys loppuunpalamisen syistä: "Jos ihminen joutuu elämään jatkuvasti, vuodesta toiseen ristiriitaisessa tilanteessa - oman arvomaailmansa vastaisesti - hän palaa loppuun ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella."
Miten tämä liittyy vanhusten hoitoon? Minulla se on merkinnyt riittämättömyyden tunnetta. Aika ei yksinkertaisesti ole riittänyt kaikkeen, mihin olisin sen halunnut riittävän. Siitä on ollut seurauksena syyllisyyden tunto, itsensä syyllistäminen. Ei ole voinut, jaksanut tehdä asioita niin hyvin, kuin olisi halunnut. Keskeneräisyyden tunne/kiire työssä, kotona, ihmissuhteissa, myös vanhusten hoidossa on ollut arkipäivää. Kavala ja katala, voimia uuvuttava olotila jatkuessaan vuodesta toiseen.
Väsymys menee ohitse nukkumalla. Uupuminen vaatii lomaa - selkeää lepoa, irtaantumista päivittäisistä rutiineista. Loppuunpalaminen on shokki, pimeä tunneli, täydellinen 0-tila. Siitä toipuminen vie kuukausia, jopa vuosia. Kaikki eivät toivu siitä koskaan entiselleen.
Vanhusten hoidossa on ensi arvoisen tärkeää opetella oman jaksamisensa rajat, kuten "tollo" sanoi: "Mitä sinä jaksat ja pystyt tekemään". Miten hoidat itseäsi jaksaaksesi? Siinä kysymys. Ja vastauksen tiedät vain sinä itse. Mutta sen löytäminen voi olla korkean vuoren takana. Minulla se oli oikea "huippuvuori". Voi, miten toivoisinkaan, ettei kukaan teistä joutuisi samaa hintaa maksamaan, löytääksensä jaksamisensa rajat. Mutta lohdullista kyllä: voin sanoa, että on mahdollista opetella, oppia kuuntelemaan itseään. Ja silloin voi myös - ja vain silloin -antaa rakkailleen parasta itsestään.
Olisi tukea antavaa kuulla, miten hoidatte/hoiditte omaa jaksamistanne vanhusten hoitajina? Se olisi nyt sitä rinnalla kulkemista - tässä ja nyt!
( Loppuunpalamisen syistä, oireista ja hoidosta voisi keskustella laajemminkin - erikseen, jos aihe vielä kiinnostaa 65 palstalla ... :) Tuttavapiirissäni uupumus tuntuu olevan eriasteisena kyllä enemmänkin /- viiskymmpisten ongelmana - valitettavasti jo nuorempienkin )
Kiitos, nimimerkit "minä" ja "tollo"! Otitte esille näkökohdan, joka on monelle omaisiaan hoitaville kipeä asia. Niin kipeä, ettei siitä edes halua tai voi puhua - mutta se kyllä näkyy ja tuntuu. Itselleni ovat tuttuja nuo kaikki kolme uupumisen astetta omakohtaisesti.
Olen joutunut vuosien varrella monasti kasvotusten kysymyksen edessä: "Missä kulkevat oman jaksamiseni rajat?" Tuohon kysymykseen on liittynyt paljon kipua, syyllisyyttä ja itseni syyllistämistä. Enemmän kuin lähipiirin ja yhteiskunnan asettamia paineita vanhusten hoitamiseksi, olen joutunut tekemään tiliä itselleni asettamien vaatimusten kanssa.
Jokin aika sitten katselin TV:stä ohjelmaa Burn Outista - loppuunpalamisesta. Ohjelmassa näyttelijä Kari Hakala ja kehitysvammaisten opettaja kertoivat omista kokemuksistaan. Asiantuntijana keskustelussa oli professori Juha Siltala. Koin ohjelman itselleni suurta huojennusta ja tukea antavana: siinä puhuttiin minunkin kokemuksistani "oikeilla nimillä". Mieleeni jäi erityisesti professori Siltalan näkemys loppuunpalamisen syistä: "Jos ihminen joutuu elämään jatkuvasti, vuodesta toiseen ristiriitaisessa tilanteessa - oman arvomaailmansa vastaisesti - hän palaa loppuun ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella."
Miten tämä liittyy vanhusten hoitoon? Minulla se on merkinnyt riittämättömyyden tunnetta. Aika ei yksinkertaisesti ole riittänyt kaikkeen, mihin olisin sen halunnut riittävän. Siitä on ollut seurauksena syyllisyyden tunto, itsensä syyllistäminen. Ei ole voinut, jaksanut tehdä asioita niin hyvin, kuin olisi halunnut. Keskeneräisyyden tunne/kiire työssä, kotona, ihmissuhteissa, myös vanhusten hoidossa on ollut arkipäivää. Kavala ja katala, voimia uuvuttava olotila jatkuessaan vuodesta toiseen.
Väsymys menee ohitse nukkumalla. Uupuminen vaatii lomaa - selkeää lepoa, irtaantumista päivittäisistä rutiineista. Loppuunpalaminen on shokki, pimeä tunneli, täydellinen 0-tila. Siitä toipuminen vie kuukausia, jopa vuosia. Kaikki eivät toivu siitä koskaan entiselleen.
Vanhusten hoidossa on ensi arvoisen tärkeää opetella oman jaksamisensa rajat, kuten "tollo" sanoi: "Mitä sinä jaksat ja pystyt tekemään". Miten hoidat itseäsi jaksaaksesi? Siinä kysymys. Ja vastauksen tiedät vain sinä itse. Mutta sen löytäminen voi olla korkean vuoren takana. Minulla se oli oikea "huippuvuori". Voi, miten toivoisinkaan, ettei kukaan teistä joutuisi samaa hintaa maksamaan, löytääksensä jaksamisensa rajat. Mutta lohdullista kyllä: voin sanoa, että on mahdollista opetella, oppia kuuntelemaan itseään. Ja silloin voi myös - ja vain silloin -antaa rakkailleen parasta itsestään.
Olisi tukea antavaa kuulla, miten hoidatte/hoiditte omaa jaksamistanne vanhusten hoitajina? Se olisi nyt sitä rinnalla kulkemista - tässä ja nyt!
( Loppuunpalamisen syistä, oireista ja hoidosta voisi keskustella laajemminkin - erikseen, jos aihe vielä kiinnostaa 65 palstalla ... :) Tuttavapiirissäni uupumus tuntuu olevan eriasteisena kyllä enemmänkin /- viiskymmpisten ongelmana - valitettavasti jo nuorempienkin )
minulla tuntuu olevan jatkuvasti ongelmia viestieni lähtemisen kanssa... *nolona,nyyh...:)*
Lämmin kiitos Sinulle, señora lyyli jälleen kerran osallistumisestasi keskusteluun! Ennätin jo kaivatakin Sinua - ajatuksia, kokemuksia, avointa ja elävää kerrontaasi omakohtaisesti eletystä elämästä.
En lakkaa ihmettelemästä ja ihailemasta Sinua. Yhä uudelleen tuot esiin elämästäsi uusia alueita avoimesti, elävästi ja koskettavasti.
Olet joutunut elämään kahden sukupolven kanssa samassa taloudessa. Minulle se on omakohtaisesti tuntematonta. Voin vain myötäelää ajatuksissani kokemuksiasi. Ajattelen myös, että tämä aihe herätti ehkä esiin Sinulle kipeitäkin muistoja. Kiitos, että jaksoit niitä meille jakaa. Minulle ne antoivat voimaa. Sellaista rinnalla kulkijan tukea.
Jään miettimään elämänmyönteisyyttäsi. Siinä on meille toisille paljon miettimisen aihetta. Olet Sinä melkoinen Äiti Teresa!
En käy tässä erittelemään tarkemmin ajatuksiani. Sanonpa vain, että Sinulla on suuri SYDÄN. *Kiitos avoimuudestasi*
( Olen pakahtua uteliaisuudesta: miten liike-elämässä sujui? Mitä Edisonille ja Gildalle kuuluu? Miten "Punainen Auto" kulkee? Mitä ne "Amerikan valot" pihallasi tarkoittavat? Öhhh! ja paljon muutakin olisi kysyttävää... :)
Tulokset kahteen kysymykseeni, jotka esitin:
1. Kuinka moni lapsi pitää huolta vanhemmistaan ja
2. pitäiskö minun jättää hänet yhteiskunnan hoitoon.
Ensimmäisen kysymyksen mukaan ja jos osasin lukea oikein nuo vastaukset niin, kukaan teistä ei hoida vanhempiaan.
Toiseen kysymykseen sain vain suuren ryöpyn haukkumisia ja moitteita.
Mitä tästä opin. Opin ainakin sen, että ihmiset eivät osaa lukea sitä, mitä näkevät, vaan lisäävät siihen omiaan. Koska siinä avauksessani en maininnut yhdellä sanallakaan, että olen laittamassa äitiäni mihinkään hoitoon, vaan TE lukijat, itse sen lisäsitte siihen. Minä esitin vain kaksi kysymystä.
Toisen minkä opin tästä, on se, että teillä monella on huono omatunto kyseisestä asiasta ja olette vaatimassa itsellenne sitä, minkä olette jättäneet omalta osaltanne tekemättä.
Teitä pelottaa tuleva vanhuus.
Tehdää jotain hyvää sen asian eteen, kun teillä on vielä siihen mahdollisuus.
Voin ainakin sanoa omalta kohdaltani, että me ollaan sellaista "pohojalaasta" sukujuurta, joka on aina (siis aina) pitänyt toisistaan huolta.
Ja tulee jatkossakin pitämään huolta toisistaan.
vielä loppukaneettia tälle keskustelulle pistä. Hyvän välikaneetin kyllä kirjoitit: kiitos siitä! Minä vasta aloin lämmetä asialle ja lukijoitakin tuntuu riittävän. Ehkä joukossamme on niitä hämeen hitaita vain runsain mitoin ... :) Odotellaan, jospa syttyisivät asialliseen keskusteluun. Voihan tietysti olla niinkin, että me kaksi tolloa vain enää hoidamme vanhuksia. Palstamme on 65 ikäisille: minäkin olen "alaikäinen 58". Monet tämän palstan kirjoittajista ja lukijoistakin ovat jo eläneet yli vanhempien hoitovaiheen tavalla tai toisella. Kokemuksista - jo menneistäkin - olisin mielelläni halunnut kuulla...
Ja sitten keskustelun alkulähteille:
1. Kuinka moni lapsi pitää huolta vanhemmistaan?
Olen kaiketi ainoa, joka ilmoittautuu - ainakin tähän mennessä. Äidistäni ( täyttää toukokuussa 99v ) vielä huolehdin.
2. Pitäiskö minun jättää hänet yhteiskunnan hoitoon?
Ennen joulua saattelin äitini vanhusten asuintaloon - hänen omasta toivomuksestaan. Olen halunnut kunnioittaa ja toteuttaa mahdollisimman pitkälle lähipiirini vanhusten omia toiveita asumisessaan, elämässään. Tästä voisin paljonkin kertoa käytännön esimerkkejä omakohtaisesti. Kokemusta kun on viiden vanhuksen toiveista.
Haukkumiset ja moitteet, joita kirjoitusvastineissa koet saaneesi, voit panna omaan arvoonsa. Sopisiko tähän motoksi vaikkapa tämä: "En välitä, mitä minusta kirjoitetaan - niin kauan kuin se ei pidä paikkaansa..."
Mitä tästä opimme? Totta on, että näillä keskustelusivuilla eksytään helposti puhumaan asian vierestä - ei aidasta, vaan aidan seipäistä.
Ja siitä huonosta omastatunnostakin saattaa olla kysymys. Tai sitten vain kirjoittamisen ilosta ja mielipiteistä. Ehkä vanhuus ja mahdollinen avun tarve omalla kohdalla saattaa myös kärjistää mielipiteitä.
Kiitos sinulle mielenkiintoisesta aihevalinnasta. Pitkästä aikaa kolahti minuun niin, että innostuin kirjoittamaan. Katsotaan, mitä seuraa.
Lämpimästi Sinua tervehtii se toinen tollo...
No, en lopeta vielä. Kiitoksia kirjoituksestasi.
Minä olen muuten just 65v täyttänyt mies.
ettet lopeta kirjoitteluasi! Minä jo ennätin pelästyä ... :) Voisit kyllä harkita nikkisi vaihtamista. Mielestäni olet kaikkea muuta kuin tollo... Kirjoitellaan, juukos! * Hymyilee -setoinentollo *
Harmi että sinut Tollo käsitettiin väärin ,mutta taitaa olla joillakin huono omatunto asioista.
On niin monenlaisia vanhempia kuin lapsiakin. Seurasin pitkään tätä tilannetta ja nyt ovat vanhempani olleet pari vuotta manan majoilla.
Silti ikävöin heitä huolimatta siitä ,että vaivaakin oli.
Kiitos Frederiikalle sopivasta runosta, se pistää miettimään että noinhan se asia on.
Kerrankin lähti keskeustelu käyntiin ja monen laisia mielipiteitä tuntuu olevan.
Näin minäkin ajattelin, että kyllä siinä täytyy olla joillakin jotain ongelmia, että heti rupesivat minua haukkumaan.
Minähän esitin vain kysymyksiä ja en saanut niihin vastauksia. Toki oli siellä joku, joka ymmärsi sen oikeinkin, mutta oli siellä monta, jotka halusivat vain haukkua minua.
Kyllä minä ainakin olen onnellinen, että tuossa naapurissa on minulle rakas ihminen ja minä olen hänelle rakas.
Minä, tai siis, me ei olla ollenkaan noista yhteiskunnan avustuksista kiinni. Kunhan vain heitin nuo kysymykset. Ja saimpahan vastauksetkin.
kohderyhmään. Olen lukenut, miettinyt ja ihmetellytkin erilaisia mielipiteitä.
Minä perheineni huolehdin aikanaan omasta äidistäni ja se oli niin luonnollista että siitä ei koskaan edes keskusteltu. Nyt alan olla samassa vaiheessa itse. Mummo oli meille kaikille hyvin rakas ja luulen että meidän silloinen suhtautuminen vanhukseen heijastuu vieläkin omien lasteni käyttäytymiseen.
Vaikka tulenkin suvereenisesti toimeen arkielämän askareissa, he ovat silti aina läsnä. Apua saan jos tarvitsen. On vain yksi sääntö olemassa. En saa postua talosta ellei ole kännykkä mukana. Ellei puhelimeen alta kahden tunnin vastata lähtee "vikapartio" liikkeelle. Siis huolehtimista sekin.
Itse olen jo kauan tehnyt tiettäväksi että heti kun voimani uupuvat, olen valmis muuttamaan hoivakotiin enkä missään nimessä jää kenenkään lapseni yksin hoidettavaksi.
Meitä vanhuksiakin on niin kovin monen sorttisia ja kyllä vanhuksellakin pitää olla vastuunsa.
Sitäpaitsi - nykyaikana hoivanuotoja on ihan eri tavalla kuin ennen.
en halua lasten hoitavan minua eivät he välitä muutenkaan nyt kun käyvät vain joskus velvollisuuden tunnosta kerran vuodessa luonani ja jouluna muistavat ehkä velvollisuudesta silloinkin pikaisesti käydä katsomassa tai joskus vain lähettävät kortin ja paketin.
Heille en ole tärkeä , mutta en välitä saavat elää kuin tahtovat kiireissään ja lomaillessaan kolmisen kertaa vuodessa ulkomailla ja lapinreissuilla ja mökillään kesäisin.
Menen ihan mielelläni vieraan hoitoon välittävät enemmän nämä kunnan omat ihmiset.
Eihän nuo lapset kaukana perheineen asu mutta ei kerkeä nyt mummoaan katsoon ja ehkä viidenvuoden päästä onkin sitte myöhäistä ,sitte ei enää edes tarvitse ajatella tai käyvät ehkä haudalla tai josko senkin huolehtii joku muu niin nykyisin tapahtuu.
Olen huomannut että ne joilla on hyvä toimeentulo eivät juuri välitäkkään niinpaljon kun rahalla saa kaikkea muuta ja voi sen mummonkin hoitaa joku rahalla velvollisuudentunnosta ehkä auttavat vähän mutta ne joille mummot ja vaarit on rakkaita heistä kyllä huolehditaan ja välitetään ja ne on monesti myös niitä joilla se raha ei kiillä silmissä vain .
No onneksi olen saanut olla suhteellisen terve , mutta ikää niin paljon ja nyt tullut taas lisää kaikkea ongelmia että eipä tässä varmasti enää useita vuosia ole ,ja en paljon haluaiskaan enää .
Elämäni on ollut hyvä vaikkei rikkautta olekkaan tavallista elämää se on ollut koko ajan .
Ja onhan minulla seurana sentään tuo kissa joka on jo 12 vuotta sekin
huomasit ettei sua kannusta kukaan jättämään äitiäsi vaan pitäisi hoitaa hänet nyt on helppoa sanoa ettet tarkoittanut .
Selvästi siihen ajatuksesi olit laittanut että vaihtoehtona sulla oli laittaa yhteiskunnan hoidettavaksi . Mutta hyvä kun hoidat itse .
Sinä kyllä teit ihme ajatuksia ja johtopäätöksiä siitä että kukaan muu noista vastaajista ei ole hoitanut itse vanhempia ovathan tietenkin ei muuten olisi kantaa ottaneet . Kokemuksesta varmaan puhutaan.
Välitä, vaikka sulla ei rahasta kiinni olekkaan kuten sanoit, niin välitä enemmän ,älä sitä rahaa ajattele. pienikin apu on hyvä . jos on niin hyvässä voinnissä vanhemmat että pärjäävät yksin ,niin välitä silti muuten ,ja näytä se välittäminen .
Saat siitä loppuelämälle hyvän mielen ,kun äitisi on sitte poistunut ja jäät yksin . Äitiä on vain se yksi jokaisella eikä sitä korvaa mikään .
rahasta kiinni ole. Se on sydämessä. Nykyajan mummoilla on eläkkeensä ja yleensä tulevat niillä hyvin toimeen.
Otan osaa Mummo myös-nimimerkille. Tällaista aina joskus kuulee.
Kirjoittelisit tänne useamminkin, sillä meitä todella vahoja on vain muutama.Hyvää jatkoa sinulle.
Sinullapa olikin jännä näkökohta aloittaessasi tuon kirjoituksen.
Joo, minä oon joutunut selittelemään monta kertaa aikaisemminkin muitakin asioita.
No, tässä tapauksessa tuo minun avaukseni sattui oikein sopivasti. Päättelen sillä, kun noin moni on ottanut kantaa ehkä aika kipeäänkin asiaan.
Sen olen huomannut, että jos esittää jonkun ajatuksen, kuten tämän aloituksen, niin se pitäis ensin itse kierrellä ja kaarrella ympäriinsä, että kaikki tietäisivät ja ymmärtäisivät, että mitä mieltä minä olen.
Siis tässäkin minä vain halusin heittää ajatukset ilmaan, ilman minun omia mielipiteitä ja se näytti hyvin toimivan.
Keskustelua minä halusin saada aikaan.
Ja, ehkä pikkasen halusin saada niitä kehujakin itselleni, mutta en paljoa saanut.
No, vaikka haukuttiinkin minua, niin siitähän sitä juttua ryöppysi kokoajan lisää.
Oma kohtani on varmaan jossakin hoitolaitoksessa, kun ei ole aikanaan lapsia minulle syntynyt.
Sisko on 300 km päässä, mutta hän on minua 10 vuotta vanhempi. Muita harvoja sukulaisia en tunne niin läheisiksi, että heidän vaivoikseen haluaisin jäädä.
Hoitolaitoksissa kyllä virikkeitä ja semmoseen toimintaan on valmiuksia ja on olemassa virikeohjaajia. Mutta kunnissa vaan on mennyt säästäminen siihen pisteeseen, että henkilökunta niin vähissä kun olla voi. Kunhan vain jonkinlainen perushoito annetaan.
kirjoitit, mutta kyllä minusta aloituksesi oli hyvinkin selvä ja kummastelin niitä kannanottoja.
Meitä on kuitenkin moneen junaan joten tämmöistä se maailma on.
Kiitos kuitenkin että käyt äitisi luona, kyllä hän sitä osaa arvostaa ja se tuo vanhukselle hyvin suuren turvallisuuden tunteen ja hyvän mielen. Kremppoja on ja kremppoja tulee, niille ei mitään mahda, mutta mielenkrempalle omaisen läsnäolo on parasta lääkettä.
Pistäppä uusia, yhtä mielenkiintoisia aiheita vireille.
mutta kehut ihan kukkien kera Sinulle, Tollo tässä kyllä haluan ojentaa ...
Toivoit saavasi aikaan keskustelua ja onnistuitkin mielestäni siinä ihan napakymppiin. Sillä lailla, onnitteluni! Mielenkiintoista on huomata, ettei koskaan tiedä, mikä asia keskustelun sytyttää. Joskus juttu lähtee liikkeelle ihan jonnin joutavasta ja saa mielenkiintoista rönsyilyä ja poukkoilua aikaan sivujuonineen. Toisinaan taas tunteet käyvät kuumina. Sekin yllättää ja ihmetyttää. Kaiketi onkin niin, että ihmisiä kiihdyttävät enemmän heidän omat mielipiteensä asioista kuin itse asiat.
En ole huomannut, että tähän keskusteluun olisi osallistunut Sinun lisäksesi yhtään miestä omaishoitajana. Ihailuni Sinulle! Tuttavapiirinikään ei heitä mahdu. Kotipuolessa tiedän kyllä yhden miehen, joka hoitaa kotona Altzheimerin tautia sairastavaa vaimoaan. Hän on myös julkisesti kertonut asiasta, mielestäni myönteisellä tavalla. Sairaan puolison hoitaminen kotona on ollut hänelle luonnollinen valinta: "Kahen kesken aloitimme, kahen kesken lopetamme - välissä elo väkevä", lainatakseni runoilijan sanoja. Mieleeni on jäänyt, miten hän kerran paikkakunnan lehdessä kertoi omaishoitajan kokemuksistaan. Surulliseksi hänet tekee ystävien kaikkoaminen. Puolisoa on pidettävä silmällä ympäri vuorokauden. Muistamattomuus ei mahdollista enää normaalia kommunikointiakaan. Omaishoitajana kaipaisi myös normaalia keskusteluakin. Muistamattomuus, dementia tuntuu pelottavan ihmisiä, hän totesi kirjoituksessaan. Elämän muutos, johon vaimon sairastuminen on johtanut, on ollut suuri. On pitänyt miehenä opetella huolehtimaan kaikista niistä kodin ja jokapäiväisen elämän asioista, joista aikaisemmin vaimo huolehti. Mutta hän on selviytynyt, kun on ollut oma halu - ja sitä rakkauden aikaansaamaa tahdon valintaa.
Olemme keskustelleet vanhempien hoitamisesta. Ehkäpä on niin, että naiset hoitavat vanhempiaan useammin kuin miehet. Ja toimivat myös omaishoitajina. Syitä on varmasti monia. Niitä jään miettimään itsekseni.
Minäkin päättelen, että moni on osallistunut keskusteluun, koska tavalla tai toisella se on läheinen, ehkä kipeäkin.
Omasta puolestani lopetan nyt osallistumisen tähän keskusteluun. Olen siihen ehkä liiankin kanssa sukeltanut.
Kiitos kaikille kommenteistanne, viesteistänne, mielipiteistänne. Ja Sinulle erityisesti, Tollo!
Toivottavasti kiinnostut kirjoittelemaan itseäsi kiinnostavista aiheista rohkeasti. Niitä aiheita ei ole koskaan liikaa. Pikemminkin keskusteluaiheiden puuttumisesta on kysymys.
Mielestäni parhaimmat keskustelut ovat syntyneet tällä palstalla juuri näin: heitetään ilmaan ajatus sen kummemmin sitä kiertelemättä ja kaartelematta - ilman omia, valmiita mielipiteitä.
Riskin ottamistahan keskustelun aloitus ja siihen osallistuminen aina on. Se kun merkitsee itsensä näkyväksi asettamista ja sanojensa takana seisomista.
Kiitos, Tollo! Lukijamäärästä päätellen olet oikea "ääniharava" keskusteluaiheen valinnassasi. Kirjoittamisen iloa Sinulle oikein lämmöllä toivotan. *Näkyillään, juukos ... §(*:*)§
jos ei oo muita lapsia äiti-rukalla kuin laitapuolta kulkeva poika, joka kyllä mielellään vierailee äidin luona eläkepäivänä?
Kävis edes se poika katsomassa, vaikka ei niin hyvä olekkaan, mutta ei käy.
On siinäkin hyvä selittelijä.
Miksi toiset ihmiset muodostavat oman mielipiteensä kuulematta toisia?
Niinkuin tätäkin Tolloa syytettiin jo heti, vaikka hän ei ollut mitään väärää tehnytkään.
Vielä otan kantaa hoitoasiaaan sellaisten lasten puolesta jotka asuvat satojen kilometrien päässä vanhemmistaan . Minun sisarusparvestani oli osa sellaisia .Ei sieltä lähdetä hyvällä tahdollakaan kovin usein äitiä tervehtimään.
Sisarenikin matkustivat 300 km ja sitten vanhukset jaksoivat n. tunnin seurustella kerrallaan. ( silloin olivat jo veteraanikodissa)
Yksi toimiva keino meillä oli soittorinki. Oli jaettu viikot jokaiselle kuka soittaa ja silloin toiset sai kaikki olla varmoja että kuulumiset oli kysytty .Jos erikoista kuului vanhuksille otimme sitten yhteyttä toisiimme ja keskustelimme asiasta ja muutenkin. Sai soittaa tietysti muulloinkin,mutta näin tiesimme ainakin että joku soittaa. Minä tietysti lähimpänä olijana ,sitten hoidin käytännön hommat ja kävin useimmin katsomassa paikanpäällä.
Kiitoksia teille saamastani palautteesta. Kannustavasta ja moittivastakin.
Olen oikeastaan ylpeä itsestäni, että kuinka suuren kirjoitustulvan sainkaan aikaiseksi.
Siinä oli monelle miettimistä ja pohtimista.
Kiitoksia Frederiikalle kukkasista ja lämmittävistä sanoista sekä muillekkin kaikille, jotka osallistuitte tähän keskusteluun.
kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä
pitkää ikää sulle, terveyttä ja menestystä
paljon keskustelua aivan selvästä asiasta .
ihan oikeasti naurattaa typerät kirjoittelunne .
Kiva, kun sinuakin kosketti tämä asia niin paljon, että kirjoitit tänne.
minua ei ainakaan naurata yhtään.
Nyt kun tämä netti on minullekkin laitettu, niin nyt ei sitten kukaan käy. Lapset ja naapuritkin laittaa vain sähköviestiä. Olis se kiva kyllä jonkun kanssa jutella kahvipöydän ääressä.
että vedät "Cher" linjaa ja yrität panna paremmaksi. Jatkat mitään sanomatonta keskustelua yksinäsi.
Ei vanhemmatkaa mitään aasia sentään ole, ettei mitään huomattaisi.
Anteeksi, tämä taitaakin olla joku sisäpiirin juttu.
Poistun yhtä hiljaa, kuin tulinkin, päiväkahvia juomaan, yksinään.
Välkky, onko nyt mielesi hyvä, vai kalvaako omatunto?
Toivottavasti olet nyt onnellinen "Välkky".
Olet pitänyt vanhemmistasi huolen ?
Mutta miksi sinun piti säikyttää ilmeisesti aika arka ihminen. Hän huomasi saman, kuin minäkin, että tänne voivat kirjoittaa vain sisäpiiriin kuuluvat. Sellaisen vastaanoton minäkin sain.
Jääkää hyvästi ja kieriskelkää suruissanne!
Mutta kuten olen tuossa huomannut aikaisemminkin, niin tämä on todella arka asia monelle.
Toivotan hyvää jatkoa teille ja yrittäkää nauttia jäljellä olevasta elämästänne.
Tollo
Kyllä se on melko vaikeaa, kun hoitajana olet aina kiinni. Et voi lähteä mihinkään ilman tuuraajaa, saati sitten lomalle.
Mistä minä sen tuuraajan hankin. En kuulu mihinkään kunnallisiin järjestelmiin! Pitäis viedä hoidokki tuonne hoitolaitokseen, mutta kun se maksaa tuhottoman paljon. Ei minulla ole varaa sellaiseen.
Niin tuli minullekkin mieleen, mutta parempi olla näköjään kirjoittamatta.