Kansainvälisesti tunnustettu ja menestynyt suomalaisviulisti Linda Lampenius saapuu tänään pikaiselle Suomen vierailulle pistäytyen klo 22:30 MTV3:n suositussa late show -ohjelmassa Joonas.
10 vuotta sitten Suomesta pois muuttanut Lampenius solmi pitkän pähkäilyn jälkeen uuden managerisopimuksen Yhdysvaltoihin, jossa häntä nykyään edustaa Sex Pistolsin managerina uransa aloittanut, mutta nyt jo vuosia klassisen musiikin parissa vaikuttanut Rory Johnston.
Lampenius oli tehnyt - nyt siis pyörretyn - päätöksen jäädä pysvästi Ruotsiin työskennellen pääasiassa Skandinaviassa, mutta kysyntää aiemmin Los Angelesissa ja Lontoossa asunutta viulistia kohtaan muualla maailmassa on ollut Ruotsin vuosinakin.
Ruotsissa Lampenius on toki tehnyt kaksi suurta konserttikiertuetta, julkaissut uuden arvostelumenestyksekkään albumin, soittanut Ruotsin hoville, ollut vuoden ajan legendaarisen Hamburger Börsin varietée-shown pääosassa, esiintynyt suosituimmissa tv-ohjelmissa ja tekipä hän myös pienen kiertueen Marinens Musikkårsien kanssa, mutta viulisti on nähty soittamassa myös muun muassa Rhapsody In Rock -showssa Lontoon Royal Albert Hallissa, Unicefin gaalassa Sveitsissä ja jopa 16 maan NATO-joukoille Kosovossa.
Tänä syksynä viulisti on ehtinyt jo esiintyä Miamissa, Englannissa, Kreikassa ja viidessä popkonsertissa Moskovassa sekä klassisessa konsertissa Siberian Drama Theatressa. Lisäksi Lampenius teki kaksi valtionpäämiestason esiintymistä - ties kuinka monennetta kertaa - soittamalla Kazahkstanin presidentille ja Ruotsin kruununprinessan parhaan ystävä häissä, jonne myös kuninkaallinen perhe oli kutsuttuna. Aiempina vuosina Lampenius on soittanut muun muassa EU:n huippukokouksessa ja Monacon ruhtinasperheelle Milanon La Scala Orchestran solistina.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Lampenius on melko ristiriitainen nainen. Musiikillisesti lahjakas, mutta melkoinen sekasotku henkisesti. Viulunsa avulla hän pystyy näyttämään erittäin taidokkaita tulkintoja, mutta ihmisten, varsinkin miesten kanssa ei homma näytä toimivan lainkaan.
Muutaman kuukauden välein vaihtuvat miehet kertovat omaa kieltään Lindan todellisesta henkisestä maailmasta. Montako miestä on tähän mennessä mahtunut nuoren Lindan vaihtolistalle? Näyttää siltä, että hermo ei kestä yhtä miestä kovinkaan kauan. Kihloihinkin mennään, mutta Linda viheltää pelin poikki sopivan tilaisuuden, eli uuden miehen astuessa kuvioon. Vika on aina miehessä, ei Lindassa.
Onko Linda nymfomaani? Se selittäisi miesten jatkuvan vaihtuvuuden. Kun ei yhden heppi kestä jatkuvaa ridaamista, niin sitten otetaan uusi tilalle. Vai ovatko miehet kyllästyneet Lindan bimboon henkiseen maailmaan ja lähteneet? Mene ja tiedä, mutta yksi asia on aivan varma. Nimittäin se, että nykyinen äijä saa johonkin tekosyyhyn vedoten kenkää ja uusi mies löytyy vielä tämän vuoden puolella.
Mieluummin tuon jasminin osuuden ko. ohjelmasta katson, ei hirveesti tuo linda silmää miellytä enää. Hampputukka ja niiiiiin epäaito!
se ole jo 36v.? Mielestäni ei mikään nuori enää.
Biologinen kellokin tikittää viimeisiään.
...viulisti nähty myös soittamassa puhelimella? Kenellekköhän mahtoi soittaa. Monacon ruhtinaalle raitiovaunussa vai?
Siellä missä pippuri kasvaa silikoniensa kanssa. ei sovi suomeen ku sossun luukulle.ei ole äiti-ihmisiä koskaan. horatsu
kirjoittaako joku sen "manageri" vai Linda itse aina nuo alku-kertomukset kaikista hänen töistään tuonne ekaan viestiin!?
Kauhea litannia aina noita samoja konserttijuttuja. Maksaako se jollekin palkkaa tuollaisesta mainonnasta?
Se on vain joku, joka aikoinaan mieltyi Lindan kyykkyviululatexiin.
järkkyä, voi linda menee nyt itseesi vihdoinkin olet köyhä säälittävä mitäänsanomattomaton kansalaisopistoviulisi. Ja nyt olet niin vanha myös ja bulimia pliis aloita taas!
Sen verran on Lindaa tullut "fanitettua", että kiitos vaan tiedosta :)
Kyllä se Linda on kerennyt soittaa yhdessä jos toisessakin paikassa, vaikka höpölehtien kautta voisi luulla, ettei muuta tee kuin eroa. Hyvä vaan, kun alkup.kirjoittaja olet tuonut ihan asiaakin viestissäsi esille :)
se on. rupsahtanut turhimo. Hyvä, että häipyy ja toivottavasti pysyy poissa ja pitkään!
Mua kiinnostais tietää paljonko Linda maksaa näistä sun kirjoituksista, joita tänne ilmaantuu säännöllisesti?
Uskomattoman kaunis ja tää suurorkesteri raskaampaa musaa ollen silti klassista! Wau :D
vittu mä aikaani enää täällä kuluta.. mädäntyköön nää "kaikentietävät" tääl