Venäjällä Tarjan

sanoilla: Tarja Turunen Nightwishista. Eipä täti pärjää omalla nimellänsä. Aika köyhää.
7780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei kai se nyt mikään ihme ole. Tarja on ollut vasta n. vuoden poissa Nightwishista ja teki sentään pitkän uran bändissä (9 vuotta). Jouluksi ilmestyy eka soololevy ja keväällä ilmeisesti toinen. Odotetaas nyt siihen asti ja ruvetaan vasta sitten huutelemaan! Todennäköisesti Tarja on kuitenkin jättämässä rockin ja siirtyy klassiseen musiikkiin. Pahoin pelkään että N:n tähti lähti laskuun Tarjan potkujen myötä. Ei ollut kovin fiksu veto erottaa Tarjaa juuri ison sukseen kynnyksellä. Heillä olisi varmaan ollut mahdollisuuksia ohittaa HIM ja Rasmus ulkomaiden markkinoilla. Nyt jyllää Evanescence ja Within Temptations. Toivon kuitenkin hyvää jatkoa sekä Tarjalle että Nightwishille.

Äänestä
  • Tarjalle iso suksee, ei kelvannu ämmälle P-Amerikan kiertue, koska ei olis tullu tarpeeksi pätäkkää.

    Äänestä

  • veto on erottaa ihminen bändistä, jonka kanssa ei halua työskennellä oli sitten miten suuri "suksee". Se vain osoittaa sitä, ettei tee sitä sen menestyksen takia, vaan sen takia, että tykkää tehdä musiikkia.

    Ja joululevy on jo ilmestynyt ja juuri kuuntelin sitä. Ainakin "Walking in the air" on pilattu aivan täysin - musiikki ei kuulosta klassiselta musiikilta, vaan valitettavasti Esa Niemisen sovittamalta iskelmältä. Karaokebaareissakin kuulee parempia versioita.

    Äänestä

  • oikea,, kirjoitti:

    veto on erottaa ihminen bändistä, jonka kanssa ei halua työskennellä oli sitten miten suuri "suksee". Se vain osoittaa sitä, ettei tee sitä sen menestyksen takia, vaan sen takia, että tykkää tehdä musiikkia.

    Ja joululevy on jo ilmestynyt ja juuri kuuntelin sitä. Ainakin "Walking in the air" on pilattu aivan täysin - musiikki ei kuulosta klassiselta musiikilta, vaan valitettavasti Esa Niemisen sovittamalta iskelmältä. Karaokebaareissakin kuulee parempia versioita.

    Walking In The Airista 2 versiota, klassisen version ja poprock-version. Klassinen versio ei ole albumilla vaan You Would Have Loved This -sinkulla, jota painettiin 1000 kappaletta, jotka on jo myyty. Tarjan joulukeikoilta sinkkua vielä saa, kantsii käydä - Tarjan nettikauppa, josta sinkkua myös saa, nimittäin sijaitsee Saksassa ja postikulut Suomeen on 20 euroa. Sieltä joutuu tilaamaan paljon kerralla jos tilaa.

    Tarja esitti kummankin version joulukeikallaan. Oli hyvä konsertti.

    Äänestä

moikka ja mun mielestä tarja turusen uuusi joulu levy on super siisti joten älä sä vi..uile =)

Äänestä
  • Että kuinka moni nuori lähtisi Tarja Turusen klassiseen konserttiin, tai joulukonserttiin ilman tarjan Nightwish taustaa.

    Veikkaan, että suurinosa alle 40v ihmisistä on keikalla katsomassa Nightwish tarjaa. Ja minä lähteä bändistä koska vaan, minä en tarvitse teitä.

    Niin paitsi nimeä :)

    Eiköhän metallipiireissä bändi ole tunnetumpi, kuin tarja

    Äänestä

  • mietiskelly kirjoitti:

    Että kuinka moni nuori lähtisi Tarja Turusen klassiseen konserttiin, tai joulukonserttiin ilman tarjan Nightwish taustaa.

    Veikkaan, että suurinosa alle 40v ihmisistä on keikalla katsomassa Nightwish tarjaa. Ja minä lähteä bändistä koska vaan, minä en tarvitse teitä.

    Niin paitsi nimeä :)

    Eiköhän metallipiireissä bändi ole tunnetumpi, kuin tarja

    tuo oli hyvä aaaaaaaasia mutta meen joskus tarjan
    keikoille ps: mitä mieltä oot bashuntter ista?
    jos tiiät sen mevyn

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


keikkaa mainostetaan kirjoitti:

sanoilla: Tarja Turunen Nightwishista. Eipä täti pärjää omalla nimellänsä. Aika köyhää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu