Joten kehitelläämpä kirjoitusaiheita.
Kaikillahan meillä on epi mielessä viimeistään silloin, kun on lääkityksen aika -eikö totta??
Miten pyrit(jos mahdollista) unohtamaan epin edes vähäksi aikaa??
Itse valmistelen ruokia pakkaseen ja katselen huumoripätkiä netistä.
Äsken paistoin ~2kg kalapullia ja sillai voimakkaasti maustettuja.
Ei käynyt edes epi mielessä, kun oli jotain mielekästä tekemistä.
Tosin itselläni on siinä mielessä hyvä olla epin kanssa, ettei se ole niitä jokapäiväisiä kohtauksia.
Millä tavalla itse yritätte??
Kaikillahan meillä on epi mielessä viimeistään silloin, kun on lääkityksen aika -eikö totta??
Miten pyrit(jos mahdollista) unohtamaan epin edes vähäksi aikaa??
Itse valmistelen ruokia pakkaseen ja katselen huumoripätkiä netistä.
Äsken paistoin ~2kg kalapullia ja sillai voimakkaasti maustettuja.
Ei käynyt edes epi mielessä, kun oli jotain mielekästä tekemistä.
Tosin itselläni on siinä mielessä hyvä olla epin kanssa, ettei se ole niitä jokapäiväisiä kohtauksia.
Millä tavalla itse yritätte??
Vastaukset 43
Vanhimmat
muistan koko asiaa edes kohtauksen jälkeen,olen kasvanut kohtauksien kanssa ja niin tottunut niihin että en kiinnitä niihin sen kummempaa kuomiota.Ne taitavat olla jo osa minua.
Ansku ; Näin ei saa olla !
Onneksi sinua aletaan taas tutkia =)
Heipsansaa!!
Hauska aihe!! Mun keino on puuhastelu. Alan puuhastella kaikkea mahdollista. Siivoan todella hulluna. Kaiken lisäks on vielä useampi talo jonka voi siivota, joten puuhastelua riittää =)
Toinen mitä teen on kuntoilu. Mulla on tollanen oma cross-trainer ja kun tulee oikein paha ahistus epin kanssa, voi "polkea" crossaria ja kuunnella musiikkia.
Ja siitä päästiinkin seuraaavaan "unohduksen" tuojaan, eli musiikkiin. SOitan viulua ja se jos mikä vie ajatukset pois kaikesta mahdollisesta, myös epistä. Soittamisen aikana oon ihan jossain toisessa maailmassa enkä kuule enkä nää mitään muuta..
Sellasia on mun keinot =)
t. ansuliina
moksiskaan oikein kun kohtauksia tuli. Olin niin sinut niiden kanssa ja ne kuului osana minuun. Omituista oli silloin leikkauksen jälkeen, kun niitä ei tullut. Kuitenkin epiä ajatteli eniten iltaisin, kun valvominen aiheutti minulle niin helposti kohtauksia, ettei se kannattanut, joten käperryin lukemaan se kun väsytti ja joitakin kertoja sitä tuli nukahdettua kirja kädessä.
Nyt epi sitten on mielessä vähän toisin. Miettii koska pääsee purkamaan edes osan lääkkeistä poissa vaikka olen sietänytkin ne ilman sivuvaikutuksia. Toiseksi tässä miettii koska sitä alkais ajokorttia hankkimaan. Opiskelijan budjetista se ei vaan niin onnistu.
Minulla oli tapana nukkua kohtauksen jälkeen ja sen jälkeen laskea vaikeita matikan tehtäviä sillä pidin niistä ja ne vei ajatukset aivan muualle. Toinen tapa oli lähteä juoksemaan tai hiihtämään.
Tälläisia ajatuksia tuli mieleeni.
Minä kerron sitten sen läheisen näkökulman... Meillä kohtauksia ei ole ollut usein ja ne ovat vähemmän dramaattisia, siis nykinää, tärinää ja hengitysvaikeutta, yksi lyhyt tajuttomuus. Mutta ennen lääkitystä minä pohdin välillä koulumatkan sujumista ja olin huolissani ja silloin taas ei puuhastelusta tai töistä tullut mitään. Pari kertaa poika soitti bussipysäkilta tai bussista, että hänellä on outo olo ja silloin oli ihan mahdoton keskittyä työntekoon...Olisi tehnyt mieli lähteä samantien poikaa pysäkiltä kotiin siirtämään. Nyt on turvallisempi mieli minun puuhastella, kun lääkitys näyttää tehoavan, siis yksi stressin aihe minulta pois. Turhaa stressiä minä poista pelaamalla ja juoksemalla, mutta silloinkin on kännykkä mukana.. :)
Äitini on ollut hyvin samanlainen asian suhteen.
Koulumatkoista jotain. Kouluuun kun olen mennyt ja matkalla saanut kohtauksen niin toisinaan olen pysähtynyt vain tuijottamaan paikalle tai tehnyt u-käännöksen palaten kotia. Sain siis poissaolokohtauksia. Pyöräillessä, jos olen kohtauksen saanut olen pysähtynyt ja noussut pyörän selästä pyörän vierelle odottamaan. Siitä olen sitten itseni löytänyt. KErtaakaan en ole kohtauksen takia kaatunut esim. pyöräillessä.
Yläasteen kuljin taksilla, koska kylältä oli yhdellä 5km matka bussipysäkille sai hän koulukyydityksen. Jäin sitten kerran taksiin, kun sain kohtauksen juuri silloin kun olisi pitänyt taksista poistua.
kanssa hääräilen ja huilaan aina kun on mahdollisuus. Tytölleni,on pikkuveljensä syntymän jälkeen puhjennut änkytys! Neuvolassa sanoivat veljen syntymän olleen neidille niin kova järkytys, että se laukaisi änkytyksen pitäisi mennä 1/2 vuodessa tai 1v ohi. Nam saimpa sulta idean kalapullia taitaa olla meillä huomenna! Ongitko kalat itse vai haitko kaupasta?? Mistä kalasta teitne ja miten kerro nyt reseptisi niin voin sitä hyödyntää! :)
2 pakettia pakasteseitä (sulatettuna)
1kg kirjolohta
1l kalalientä
3dl korppujauhoja
3 kananmunaa
Mausteet:
Curry
Persilja
Tilli
Valkopippuri
Aasialaista Sambal Oelek-chilitahnaa ~1rkl(vahva mauste)
Suolaa "hyppysellinen"
Sitruuna mehua 1-1½ rkl.
Muussaa kalat esim. yleiskoneella.
Lisää korppujauhojen sekaan kuivat mausteet -sekoita hyvin.
Lisää sitten kalaliemi,sitruunamehu ja chilitahna -sekoita ja anna "turvota" ~5min.
Sekoita korppujauhot ja kalat astiassa ja lisää munat.
Anna maustua 1-1½h.
Paista kullanruskeiksi.
Nauti perunoiden, kalakastikkeen ja hyvän viinin kera:))
Tuli tuo kalaliemimäärä hiukan suureksi.
Kalalientä vain puolisen litraa ja siihen käytetään kaksi liemikuutiota.
On ihan luonnollista,
että lapset alkavat jossain vaiheessa
änkyttää ja paras tapa on,
kun siihen ei kiinnitä huomiota ja
antaa lapsen itse sanoa sanansa
loppun asti eikä arvailla mitä
hän on sanomassa.
Tuo aika on oikea ja ei kannata
huolestua jos hieman sen vuoden
ylikin kestää.
tervetuloa syömään =))))
Nälkä tuli jo reseptiä lukiessa
vaan ei ole kalapullia kotona =(
en ole ehtinyt niitä vielä tekemään, mutta jos huomenna ehtisin! Ilmoitan sitten miten onnistui!!
ja korjasit, kiitos.
Reseptimies =)))
vaikkei kohtauksia tule nyt niin
monta asiaa on päällä koko ajan
liityen Epiin.
Parhaiten ehkä unohdan kun shoppailen
ja ulkoilen,
sekä riippuu tietty myös seurasta.
se todella on kaltaisessani tilanteessa! Tulin eilen takaisin kotiin Meilahden ensiapupolilta, jossa "vietin" vaihteeksi 1,5 vuorokautta. Kotiin tultuani ihmettelin itsekseni, menin nukkumaan, herättyäni pää oli tyhjä ja kumisi.
Sitten kun aloin selvitä, oli ilo voida vähän puuhata kodin askareita: panna likaiset astiat astianpesukoneeseen, vaihtaa likaiset lakanat, käydä lähikaupassa jne.
Arkisia ja helppoja ovat unohtamiset vielä ainakin minulla. En jaksa keskittyä mihinkään "monimutkaiseen", niin kuin Pärren kalapulliin :( Mutta kyllä mää vielä!! Uskokaa pois!
Kunhan nuo Neurologit saadaan uskomaan
ettei lääkityksesi ole oikea niin olosi
alkaa helpottumaan.
On se vaan kumma ettei mitään tehdä,
kun olo on huono ja kohtailee koko
ajan niin lääkitystä ei vaihdeta
vaan seurataan ja seurataan....
Kyllä jo puolessa vuodessa näkee
sopiiko nykyinen lääke vai ei.
Voimia ja otahan nyt kuitenkin
iisisti =))
Vaadin ja melkein itkin ja huusin ajanottoon, he katsoivat vihdoin papereitani hieman tarkemmin, ai olet ollut jo kaksi kertaa tipassa syksyn aikana...hmmm, ei löydy aikaa... Kun sanoin, että ehken olisi joutunut sinne tippaan laisinkaan, jos olisin päässyt vastaanotolle odottamatta 6 kk, ei olisi ehkä tarvinnutkaan mennä ensiapuun. Ups, sitten kun vihjaisin vähän tuleviin mahdollisuuksiin (asiamiehet yms.), aika löytyi ensi maanantaille ;))) Tiedä sitten, mikä tyyppi se on, mutta tyhjää parempi!
nyt näet mistä pitää vetää niin
johan alkaa toimimaan tämä meidän
puoli.
Meen nyt Gmailiin ja kirjoitan lisää,
joten lueppa sieltä =)
Tosi mahtavaa!! Hienoa, että pistit ne seinää vasten ja vaadit saada apua. Tuntuu niin tyhmältä, että omia oikeuksia puolustaessa joutuu "uhkailemaan", kun muuten ei tunnu asiat hoituvan. Näiltä tällasilta ihmisiltä tuntuu puuttuvan ymmärrys siihen mitä me oikeasti koetaan joka päivä! Loistavaa, että sait ajan maanantaille.
Nauti nyt viikonlopusta ja kerro sit maanantaina miten meni!
t. ansuliina
tapella oikeuksistaan ja oikeanlaisesta
hoidosta. Mihin tämä maailma on menossa ?
Sehän siinä turhauttaakin. Ihmettelen itse ihan samaa. Ja samalla mietin lääkärien ym. tahojen vastuuta...
tai se mitä on on hyvin vähäistä =(
Itse olen kaiken saanut onkia ja penkoa
ja ellen olisi tälle palstalle eksynyt
olisin jäänyt paljosta tiedosta paitsi.
Kerrankin eksyin " väärällä " sivulle
oikeaan aikaan.
Silloin yli 2v. sitten,
kun oloni oli pahimmillaan mun
piti käydä työkkärissä jatkuvasti
ja Kelassa piti täytellä papereita
joista en tajunnut mitään.
Onneksi siellä oli fiksu virkailija
joka auttoi,kun näki ettei musta
ole yksin täyttäjäksi.
Työkkärissäkin ne vaan meinasi
väkisin laittaa töihin kunnes
pääsin s-lomalle.
Ei siitä olisi mitään tullut.
Entä ne jotka ei edes ulos pääse
kotoa,
ei sen puoleen kyllä ne bussi
matkat oli yhtä tuskaa ja
paniikissa oloa koko reissu.
Toivottavasti saat kunnollisen ja kantaa ottavan speliastin hoitamaan itsesi kuntoon.
Jatka samaan malliin ja pidä meteliä oikeuksistasi, koska ei niistä kukaan muukaan pidä puolestasi ilman korvausta.
Ikävää, että sairaana joutuu tappelemaan oikeuksistaan, vaikka voimat on lähes loppuun kulutetut sairauden takia,
Itse kyllä tiedän tuon tappelemisen tuomat haitat -varsinkin, jos vastassa on valtion suojelema vakuutusyhtiö käytäntö.
Luitte aivan oikein -valtiovalta suojelee vak.yhtiöitä.
Perusteluna se, että perustuslaki ihmisen oikeuksista jää kirkkaasti jälkeen vak.yhtiön ajamasta laista:(((
Siis pelkkää potaskaa meidän oikeudet ?
Ne on vain paperille kirjoitettu ja
niitä ei siis olekkaan ?
Älä Pärre anna periksi !!!!
käydä lukemassa kommenttini tuosta viestiketjusta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000021363627
Käyn lukemassa kohta on tää
niin mielenkiintoinen juttu.
Kiva keskustelunaihe... Mitä te ihmiset teette julkisilla paikoilla ollessanne, miten yritätte unohtaa epin?
Mulla on vaikeaa esimerkiksi kaikilla lääkärikäynneillä ym, silloin mietin epiä ihan koko ajan ja jännitän, että tuleeko kohtaus. Tuo johtuu tietty osittain siitä, että olen saanut pari kohtausta juuri lääkärissä ja tutkimuksissa...
Mutta haluaisin päästä siitä eroon. Olen yrittänyt lukea lehtiä ja katsoa telkkaa, jos mahdollista, mutta vaikeeta se on. Olen miettinyt, että pitäs yrittää saada joku saattaja mukaan lääkäriin, että vois jutskata tai jotain. Viimeksi keskiviikkona, kun kävin labrassa antaa verinäytteet, niin sattui yksi kaveri sinne samaan aikaan. oli helpottavaa, kun sai höpöttää sen kanssa, vaikka silti jännitti pirusti että kohtaus tulee.
Harmittaa sekin, että sanotaan, että kun kohtausta oikein pelkää ja jännittää, niin se tulee sitä helpommin...
Mä tein just niin, et otin lääkäri ym.
reissuille aina ystävän mukaan aika
meni jutellessa huomaamatta.
Mitä enemmän jännitin sen varmemmin
sain kohtauksen ja etenkin pahimpia
oli ne paikat joissa olin niitä saanut.
Oli tuskaa olla mennä sienne saati
istua siellä ja odottaa,odottaa....
...kuulla että muillakin on tota samaa pelkoa ja jännitystä.
Olen miettinyt kirjan ottamista mukaan, mutta kun en jännitykseltä pysty keskittymään lehtiinkään, niin saati sitten kirjaan. Entä musiikki? Pitäs hankkia kai mp3 tai jotain, jos vaikka se auttais. Kaveri olis paras, mutta mulla ei täällä kotipaikkakunnalla ole niin paljoa joutilaita frendejä, että joka paikkaan ehtis mukaan...
voisi toimia jos kuuntelisi rentouttavaa
siihen kyllä tarttis keskittyä.
Jospa se Pukki toisi sen soittimen,
ootkos ollut kilttinä ?
kirjaimellisesti! Sain omalääkärin vastaanotolla (olin muissa asioissa liikkeellä) kaksi eri kertaa kohtauksen. Tuolloin ei vielä epiäni oltu diagnosoitu. Sieltä mut sitten kiidätettiin ambulanssilla Meikkuun...
Jokin aika sitten kävin labrassa (tuolloin aamut olivat minulle aivan erityisen vaikeita, niin kuin ovat vieläkin, mutta onneksi jo hieman helpompia); labra on samassa paikassa kuin omalääkärini vastaanotto. Siinä rappuja kiivetessäni maailma alkoi kieppua, alahuultani purren selvisin istumaan tuolille odottamaan vuoroani. Siinä odotellessani huomasin hiljakseltani huojuvani pientä rinkiä. Se jotenkin helpotti hermostuneisuuttani. Yritin lukea, mutta ei siitä mitään tullut. Kun näytteet oli vihdoin otettu, selvisin melko hyvin ratikkaan, mutta ratikassa iski taas pelko! Kotio selvisin kuitenkin ilman kohtausta.
Yleensä mieheni on ollut mukanani, mutta ihan ainahan se ei ole mahdollista. Neurologi-käynneillä hän on kyllä ollut aina mukana. Siltikin viimeksi (ehkä pari viikkoa sitten) neurologin vastaanotolla olin niin hermostunut, että laillasi pelkäsin jo pelkästään sen aiheuttavan kohtauksen.
Johan tässä ketjussa olikin joitakin rentoutumis-/apuehdotuksia. Itse olen ajatellut jonkin meditaatiotekniikan harjoittelua, eikös siinä ainakin rentouduta?
oikeaa hengitystekniikkaa ja se
hieman auttoi ettei kohtaus tullut
ja siirsi niitä ajatuksiani,
kun oli mihin piti keskittyä.
Tuo on kyllä niin tuttua ja
niin tuoreessa muistissa kaikki
vielä.
Mä aina ravasin en osanut istua
paikallani ja odottaa.
miehän oon aina kilttinä...
Katsotaan nyt, oisko se pukki niin antelias? Myönnetään, että olen vähän jäljessä tässä tekniikan kehityksessä. Ei ole mp3:sta eikä edes digiboksia vielä. Täytyisi alkaa kova kiri...
Ota nyt tuossa vaiheessa taksi jo, sillä ethän sä ole ollut ollenkaan kondiksessa tai olisit pyytänyt apua jostain. Mitä lähet ratikalla toikkaroimaan, sähän oisit voinut satuttaa itsesi pahasti... voih. Kuten sanoit, onneksi et saanut kohtausta, mutta eiköhän se ollut siinä ja siinä, koska kuvailemasi tunne on kyllä selkeää auraa ja jokatapauksesa olet ollut pihalla kuin lumiukko. Varmaan mikätahansa äkillinen tilanne olisi laukaissut kohtauksesi.
netistä ladata musiikkia MP3:n ja
ilmaiseksi =)
Digiboksia ei meilläkään vielä ole,
kun ollaan kaapeliverkossa niitä kun
on tehty niin vähän ettei joka liike
edes myy meille bokseja.
Odotellaan hintojen alentumista ja
saattaa olla että tulee siirtymä
aikaakin lisää.
Huhuja....
toisaalta sinnikkys palkitaan =)
mennessäni otan aina kynän mukaan ja alan "korjailemaan" ristikoista toisten tekemiä mokia:)))
Apteekissa jonottaminen on minulle kaikkein pahin sillä silloin tulee epi helpoiten mieleen, vaikka hakisin jotain muuta lääkitystä.
Olen huomannut monessakin asiassa itsessäni kyvyttömyyden hyväksyä tai uskoa tilannettani. Olenhan melkoisen uusi epiläinen, minussa on valitettavasti vallalla vielä se vanha "minä-käsitykseni", jonka mukaan menen läpi vaikka harmaan kiven (ja apua en tarvitse!) ;) Tosi tyhmä minä-käsitys terveellekin ihmiselle!
Menomatkan labraan olen yleensä mennytkin taksilla, näytteet kun pitää ottaa aikaisin aamulla ennen aamulääkkeiden ottoa. Takaisin kotiin olen tullut ratikalla. Vastaisuudessa pitääkin opetella kuuntelemaan itseään ja tarpeen tullen hurauttaa takaisinkin labrasta kotiin taksilla.
Kiitos huolenpidosta ;)
t. Lumiakka
ajatus! Minun pitäisi ehkä ottaa mukaan ihan oma täyttämätön ristikko, sillä yleensä olen siinä kunnossa, että en osaa hahmottaa toisten tekemiä mokia, vaikka ne huomaankin ;)
No voih... älähän itseäsi lumiakaksi sano. Tosin kyllä nauratti:D. ja pitkästä aikaan:).
Ristikoita ja apteekit on pahoja
paikkoja.
lähikaupasta kotiin palatessani, että eipä taida lumiakkailu sen enempää kuin -ukkoilukaan tällä hetkellä onnistua muualla kuin pakastimessa :( Itse soisin, että olisi lunta ja jonkin verran pakkasta! Lumi antaisi valoa!
Itsekin tuossa siivotessani naureskelin; jynssäsin jääkaapin ovea, kumarruin oikein lähelle ja pruiskautin Pika-Tolua purkista, mutta pahaksi onnekseni purkin suutin osoittikin minuuun päin. Well, ensin nauroin siksi, että olin niin hölmistynyt, sitten nauroin jo hieman hysteerisesti, Tolu-ruisku kun vain juuri ja juuri ohitti silmäni! Lopputulos: tulipahan puhdas pläsi ;)
t. Tolu-puhdas puurtaja
Tolu on niin vahvaa, että varovaisuutta. Sähän olet aivan hurja:). Itekin ostin jotain suihkutettaa ihmeainetta, joka muka irrottaa lian... ei se mitään irrottanut. Keraamien liesitaso on edelleen likainen! Grrr...
Opetus: Ei tolua kannata käyttää siivotessa, miedompikin aine passaa.