Voinko hakea???

Hain tämän vuoden keväällä vain ammattikorkeakouluun, ja sainkin opiskelupaikan sieltä, mutta ilmoitin itseni poissaolevaksi opiskelijaksi eli aloitan vasta ensi vuonna siellä...MUTTA on tullut mieleen yhä voimistuvana ajatuksena ,että hakisin myös yliopistoon.
Eli kysymykseni: pystynkö ensi keväänä hakemaan yliopistoon ,kun minulla on jo nyt ammattikorkeakoulussa paikka? Voinko pitää paikkani amk:ssa vaikka hakisin sinne?
1236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voit hakea. Vastaanottaa voi yhden korkeakoulupaikan (luku)vuodessa. Ei ole väliä, vaikka olisit samaan aikaan kirjoilla kymmenessä eri oppilaitoksessa, kunhan niihin hakee eri vuosina.

Tosin molempia opiskelupaikkoja ei ole järkeä pitää, koska yhdessäkin on opiskeltavaa riittämiin. Varsinkin AMK:ssa on tosi vaikea opiskella, jos meinaa opiskella jossain muualla samaan aikaan. Toisaalta, jos tarkoitit sitä, että voitko pitää AMK-paikkasi, vaikka hakisit yliopistoon ensi keväänä, niin tottakai voit. Opiskeluoikeutta ei sinulta vei kukaan pois, ennen kuin itse kirjoitat eroamistodistuksen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nimimerkki kirjoitti:

Hain tämän vuoden keväällä vain ammattikorkeakouluun, ja sainkin opiskelupaikan sieltä, mutta ilmoitin itseni poissaolevaksi opiskelijaksi eli aloitan vasta ensi vuonna siellä...MUTTA on tullut mieleen yhä voimistuvana ajatuksena ,että hakisin myös yliopistoon.
Eli kysymykseni: pystynkö ensi keväänä hakemaan yliopistoon ,kun minulla on jo nyt ammattikorkeakoulussa paikka? Voinko pitää paikkani amk:ssa vaikka hakisin sinne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu