Lada Samara uutena

Nyt toivoisin niitä ASIALLISIA mielipiteitä
autosta. Nimittäin totuushan on se, että jos
vastaavankokoisen länsiauton ostat, niin hinta on
vähintään kaksinkertainen. Toki tekniikka on eri
aikakaudelta, mutta silti. JA Ladaahan menee
hyvin kaupaksi ; jatkuvasti myyvät sitä siten,
että hyvittävät kymppitonnin mistä tahansa
vaihdokista, joka on katsastettu ja vero
maksettu. Ostat vain jostain tonnin ruppanan, ja
siitä hyvittävät kymppitonnin. Eli uuden hinnaksi
jäisi n. 45 tonnia toim.kulut. Eli ei paha
hinta uudesta autosta. Varsinkin jos ajaa n.
kymppitonnin vuodessa, niin tuntuisi jopa
järkevältä ratkaisulta. Kertokaa kokemuksia
lähiaikoina ostetuista Samaroista. Ja vielä
kerran, please, vain niiltä, jotka sellaisen
omistavat.
2450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Naapurin mies osti uuden Samaran tässä kesällä
työmatkaautokseen. Matkaa hänellä on suuntaansa
40km ja hyvin on pelannut, kulutus on kuulemma
ollut vähän päälle kuuden litran. Kävin sillä
minäkin ajamassa ja täytyy myöntää että hiukan
petyin. Oli Ladan laatutaso tippunut siitä mitä
se oli vielä 80-luvulla. JOka paikasta kuului
hienoinen helinä. Ohjaus on tosi jäykkä, samoin
kuin vaihteet. Eli ajaessa saat käyttää melko
kovaa kättä että kaikki toimii. Moottori pelasi
kyllä hienosti, siinä on tehoa riittävästi.
Maantiellä autolla ajeli ihan hyvin tosin pieni
tärinä ja suhina oli seurana.
Kokemuksen perusteella tuskin itse ostaisin uutta
Samaraa vaan etsisin jonkin käytetyn länsiauton.
Mutta käy koeajolla ja muodosta oma mielipiteesi.

Äänestä

Joo puhuit 45 tonnin hinnasta, ehkä hieman kova
hinta kuitenkin, sillä hinnalla nimittäin saa jo
kohtuun käytetynkin auton. Samaraan saa nimittäin
tehdä yhtä paljon remonttia kuin siihen
käytettyyn länsiautoon.naapurikin teki tässä
viime kuussa justiinsa parin tonnin remontin pari
vuotte vanhaan samaraansa. meillä on ollut kolme
samaraa yksi ostettiin uutena joka kolmen vuoden
päästä vaihdettiin pari vuottta vanhaan
käytettyyn.silloin oli samaan aikaan toinen
samara joka on vieläkin kakkos autona,
sähkövikoihin saat ainakin varautua yms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ladallako töihin ??? kirjoitti:

Nyt toivoisin niitä ASIALLISIA mielipiteitä
autosta. Nimittäin totuushan on se, että jos
vastaavankokoisen länsiauton ostat, niin hinta on
vähintään kaksinkertainen. Toki tekniikka on eri
aikakaudelta, mutta silti. JA Ladaahan menee
hyvin kaupaksi ; jatkuvasti myyvät sitä siten,
että hyvittävät kymppitonnin mistä tahansa
vaihdokista, joka on katsastettu ja vero
maksettu. Ostat vain jostain tonnin ruppanan, ja
siitä hyvittävät kymppitonnin. Eli uuden hinnaksi
jäisi n. 45 tonnia toim.kulut. Eli ei paha
hinta uudesta autosta. Varsinkin jos ajaa n.
kymppitonnin vuodessa, niin tuntuisi jopa
järkevältä ratkaisulta. Kertokaa kokemuksia
lähiaikoina ostetuista Samaroista. Ja vielä
kerran, please, vain niiltä, jotka sellaisen
omistavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu