Jos mitä, nin tätä asiaa on käyetty ja käytetään edlleenkin väärin.
MITÄ ON RAKKAUS
kicki112
211135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Mitäkö on rakkaus?
Uskonnollisessa mielessä Jumalaa kuvataan Raamatussa rakkaudeksi ja sanotaan että joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa.
Jumala on omalta puoleltaan rakastanut kaikkia ihmisiä niin paljon, että antoi poikansa ettei yksikään uskova joutuisi kadotukseen. (Joh. 3:15,16)
Mitä sitten on rakkauden väärinkäyttö?
Ensimmäisenä tulee mieleen kyseisen sanan raiskaaminen esimerkiksi käsitteessä "rakkauden neuvot", jossa rakkaus yhdistetään vaatimuksiin.
Henkinen väkivalta voidaan yrittää naamioida rakkauden asuun, jollainen on surullisen yleistä tiiviissä uskonnollisissa yhteisöissä. Vanhoillislestadiolaisuudessakin on yritetty puolustella lähimmäisten simputuksia ja henkisiä pahoinpitelyitä mukamas rakastamisena ja "huolissaan olemisena". Sellainen on rakkaus-sanan väärinkäyttöä.
Jokainen kuitenkin tunnistaa sisimmässään aidon rakkauden. Jeesus opasti että hedelmistään puu tunnetaan. Siksi aito rakkaus ei koskaan aiheuta kohteessaan huonoja seurauksia kuten surua, vihaa, pelkoa, katkeruutta, tms.
"Hyvä aihe
Kirjoittanut: admata 16.11.2006 klo 20.21
Mitäkö on rakkaus?
Uskonnollisessa mielessä Jumalaa kuvataan Raamatussa rakkaudeksi ja sanotaan että joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa."
V. Niin, ja Raamattu ei valhetele. Kaikki on totta mitä Raamtussa kirjoitetaan.
"Jumala on omalta puoleltaan rakastanut kaikkia ihmisiä niin paljon, että antoi poikansa ettei yksikään uskova joutuisi kadotukseen. (Joh. 3:15,16)"
V. Nämä molemmat oli hyviä esimerkkejä oikeasta, todellisesta rakakudesta.
"Mitä sitten on rakkauden väärinkäyttö?
Ensimmäisenä tulee mieleen kyseisen sanan raiskaaminen esimerkiksi käsitteessä "rakkauden neuvot", jossa rakkaus yhdistetään vaatimuksiin. "
V.Niin, eräs vl-puhuja sanoi, että rakkaus ei tule vaatimalla, eikä käskemällä.
V.Henkinen väkivalta voidaan yrittää naamioida rakkauden asuun, jollainen on surullisen yleistä tiiviissä uskonnollisissa yhteisöissä. Vanhoillislestadiolaisuudessakin on yritetty puolustella lähimmäisten simputuksia ja henkisiä pahoinpitelyitä mukamas rakastamisena ja "huolissaan olemisena". Sellainen on rakkaus-sanan väärinkäyttöä.
V. Tätä minäkin tarkoitan, että rakkautta voi käyttää väärinkin. Sitä voi uskovainenkin mennä vikaan ja alkaa valvoa liikaakin toisten ihmisten asioissa.
"Ja kuunnella ne seurat naapurille." ote vl-saarnasta.
"Jokainen kuitenkin tunnistaa sisimmässään aidon rakkauden. Jeesus opasti että hedelmistään puu tunnetaan. Siksi aito rakkaus ei koskaan aiheuta kohteessaan huonoja seurauksia kuten surua, vihaa, pelkoa, katkeruutta, tms. "
V.Admata! Tähän asiaan haluaisin pysäyttää sinut ja muutkin jotka tätä uskoa arvostelevat. Ja toivon, että et loukkaannu.
Minkälaisena sinä ajattelet uskovaisen ihmisen? Pyhimyksenäkö? Joka ei koskaan tee virheitä eikä erehdy.
Jos näin ajattelet, sinulla on täysin väärä kuva usovaisesta ihmisestä.Uskovainen ihminen on erehtyväinen ihminen, ei hän muuten tarvis Jumalan armoa.
Minä kun tulin eka kerran chattiin ja yritin kirjoittaa jotakin. Minulle hymyiltiin, ja sanottiin, että mitä on noin viattomat mielipiteet.
En kyllä paljonkaan ymmärtänyt tämän maailman pahuudesta.
Mutta kun nämä ihmiset näki tämän puolen minussa, he toivot niin paljon pahaa, keskusteluissa että minulta karsisi kaikki luulot.
Minuakin oli hoidettu juuri silloin, ja ajattelin sitä sun tätä. En ollut vielä selvinnyt kaikesta. Ja yritin monelta puolelta ajatella asioita ja puhua erään vl:n kanssa näihin päiviin asti näiden kokousten jälkeen. Joka on ollut minun "saattomies." Yksin en olis jaksanut.
Mutta kun näin tämän maailman pahuuden, muistui mieleen erään vl-puhujan sanat: "Älkää vaihtako ristiä raskaampaan, ja älkää kieltäkö uskoa."
Nämä sanat tuli mieleen, ja se että kuinka minulla oli hyvä olla Jumalan valtakunnassa, silloin kun ensimmäiset askeleet otin.
Mutta halusin ottaa myös asioihin etäisyyttä ja se on ollut hyvä asia. Koska silloin etäältä näkee asiat paremmin.
Mutta heti kun tulee sellainen asia eteen, että pitäis tämä osa vaihtaa epäsuskosen kanssa, niin sitä ei halua tehdä.
Ei haluta kieltää uskoa tuntui miltä tuntui ja näytti miltä näytti.
>>
Minkälaisena sinä ajattelet uskovaisen ihmisen? Pyhimyksenäkö?
>>
Uskovainen ihminen voi toki erehtyä ja langeta, mutta...
Uskovainen ihminen ei voi osallistua tai ihailla järjestelmällistä henkistä väkivaltaa, jollaista on vl-liikkeessä harrastettu ja jota yritetään tänäkin päivänä valehtelemalla kaunistella!
Uskovainen ihminen ei härskisti ylennä itseään ja pilkkaa Jeesuksen sanoja pelastuksen lupauksesta kaikille uskovaisille kuvittelemalla että on jossain "ainoassa oikeassa" joukossa, kuten vl-kuppikunnassa tehdään:(
Uskovainen ihminen haluaa tehdä parannuksen, jos huomaa toimineensa väärin ja lopettaa osallistumisellaan tukemasta sellaista lahkoa, joka uskoo tunkion päällä. Parannus puolestaan tarkoittaa todellista sydämen muutosta, eikä mitään pliirumplaarun "kaaikisyynitanteeksi" vl-mantraa, jolla kuvitellaan taiottavan synnit anteeksi ihmisen ketjupostilla saadusta voimasta.
Uskovainen ihminen kun ei voi olla mukana sellaisessa järjestössä, joka ei edes tunnusta ja yritä korjata menneitä vääryyksiään!
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.
Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.
Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,
Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
Tämä on uusimmasta raamatun käännöksestä.
Lainaan vielä yhden jakeen vanhemmasta käännöksestä:
"Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile"
Raamattu toki puhuu rakkaudesta läpi koko raamatun. Rakkaus on kuitenkin nostettu aivan erityiseen asemaan ja se on myös määritelty monelta kantilta katsottuna. Rakkaus myös korotetaan aivan erityisesti "jalustalle".
Uskovaisella pitäisi olla aina rakkutta lähimmäistään kohtaan => mitä tämä rakkaus sitten on. => "Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile" => tämä raamatun jae kertoo rakkauden syvästä olemuksesta. Olla pitkämielinen. Inhimillisesti se on kovin vaikeaa. Aina ei ole helppo kohdata lähimmäistä lempeydellä. Jokainen meistä kadehtii. => rakkaus ei kerskaa, minusta se on ylimielisyyttä tai toisen yläpuolelle asettumista.
Rakkautta ei ole se että sillä tehdään vahinkoa toisille.
Tämä on totta. Jumalan rakkaus vaikuttaa Hänen seurakunnassaan. Se on täydellinen rakkaus , joka on uskon lahjoista suurin ja kantaa uskojan iankaikkiseen elämään taivaaseen.
Ajallinen rakkaus on tämän elämän tarpeisiin lahjoitettu. Koska se on lihallista rakkautta, se on vajavaista ja epätäydellistä, joka kerran jää tänne.
Ulkopuolisen on sitä rakkautta vähän vaikea löytää sen julmuuden ja häikäilemättömyyden seasta, mutta uskon kautta sen vain ymmärtää!
itseäsi. Rakkaus on lempeää, se ei käytä toista hyväkseen, ei katkeroidu, etc. Rakkaus on jotain syvempää, arkisempaa, ehkä tylsempääkin, kuin esim. ihastus. On ihanaa rakastaa jotain ihmistä ja on ihana saada sitä vastarakkautta.
Avarra sydämesi, niin siihen mahtuu koko maailma :)!
esimerkiksi hoitokokouksissa, sitä ei unohda koskaan. On se vaan sen verran väkevää lajia, että se heittää ihmisiä saatanalle laumoittain! Se on todellista rakkautta. Se ei ole kuvaamaasi lempeää lulluttelua vaan sitä oikeaa!
En ole itse vl, mutta tuo nyt oli vain minun ajatuksiani, kokemuksiani, näkemyksiäni rakkaudesta. Oliko siinä jotain väärin?
Kun ikää tulee lisää, sitä tulee kaikenlaista murrkoskautta, vaihevuodet naiselle ja miehelle 50 kriiisi. Kuten nuorillakin on omat kriisinsä ja he etsivät itseä, omaa paikkaa yhteiskunnassa, aikusen jne.
Ja ihminen muuttuu,sekä itse että muut, ja ainakin tämä tuo tullessaan monelle, sekä nuoremmalle, että vanhemmalle ihmisille kriisejä elämään ja näistä asioista johtuu monen käytös.
Ja kaikki ei vaan huomaa tätä henkisen ja hengellisen eroa ja ei osaa suhtautua eri asioihin oikealla tavalla.
Sitä kun ikää tulee lisää, niin monet asiat ei olekaan ehkä niin yksinkertasia. Ja ne ei ole niitä nuorelle.
Muistan kun eräs ihminen, sanoi, että nämähän on ihan yksinkertasia asioita. Niin eräs vl-puhuja vastasi. Että ei mikään asia ole uskovaiselle ihmsielle yksinkertainen.
Hän varmaan tarkoitti, että järjen kautta ajattelevalle ihmiselle on asiat yksinkertasia, mutta kun asiat tulis ajatella uskon kautta.
Onko siis tässä elämässä vähän aikaa vaan sitä todella onnellista aikaa?
Ja mitä se kaikki tarkoittaa ja pitää sisällään. Nyt Raamattu sanoo, "jolla on elatus ja vaatteet niin tyytykäät niihin."
Siis jos osaa olla vähään tyytyväinen, niin eikö se ole sitä todellista onnea.
Eikö tämän vois pukea siis sanoiksi ja liittää tähän samaan asiaan, siis tyytyväisyyteen. Että kun saa olla Jumlan lapsena Jumalan valtakunnssa, että se riittää. Ja sitä on vähään tyytyväinen.
Ei tarvi parempaa hengellisyyttä, ei parempia ihmisiä ympärilleen, kuin mitä tämä usko on ja tarjoaa, ja mitä nämä uskovaiset on.
Ja kyllä niistä vioista ja vioista varmaan kaikkien eniten tämä ao. itse kärsii.
Mutta en niinkään voi sanoa, että jos on aihetta puhua asioista, että sitä ei sais tehdä, jos se tapahtuu RAKKAUDELLA. Mutta jos tulee välirikkoja ne asiat kannattaa sopia.
Kaikki ei siis ole uskon syytä, vaan ihmisestä johtuvaa.
Eikä se tarkoita sitä, että se olis rakkautta, että kaikki on nin sileää, että koskaan ei mitään tapahdu.
Vaan että kaikkien näiden vaikeiden asioiden jälkeenkin on halu uskoa.
Ja haluaa sopia asiat.
Olen itsekn joutunut näillä palstoilla pyyteleen anteeksi, että en ole aina ossannut oikein kirjoitella.
En tiedä kuinka viestini nyt rönsyilee, vähän väsyneenä kirjoittelen tätä.
Olen itsekn joutunut näillä palstoilla pyyteleen anteeksi, että en ole aina ossannut oikein kirjoitella.????????????????????????????
MILLOIN NÄIN ON TAPAHTUNUT???
ei käytä toista hyväkseen, ei katkeroidu,???
ei käytä toista hyväkseen, ei katkeroidu,???
...
1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.
2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. [1. Kor. 12:8,9 | Matt. 17:20]
3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, [1. Piet. 4:8]
5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, [Room. 13:10; 1. Kor. 10:24,33; Fil. 2:4]
6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. [2. Joh. 4; 3. Joh. 4]
7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. [Sananl. 10:12]
8 Rakkaus ei koskaan katoa.
...
että monesti monelle vl:lle ovat kaikkein rakkaimpia ja tärkeimpiä ne samassa uskossa olevat. Ne muut vl:t. Muista ihmisistä ei sitten niin väliä, kun eivät ole uskomassa vanhoillisestadiolaisella tavalla. Minusta se on huolestuttava asia jos rakkaus rajoittuu vain uskovaisten joukkoon. Moni vl voisi todella ottaa esimerkkiä Jeesuksesta, eihän Jeesuskaan oleillut vain uskovaisten kanssa. Hänellä oli niin paljon rakkautta, halua kohdata ja lohduttaa erilaisia ihmisiä.
Minsuta se on väärin kun joissakin vl-perheissä ei vanhemmat rakasta vl uskon jättäneitä lapsia kuten rakastavat uskomassa olevia lapsiaan. Ei se ole enää aitoa rakkautta, vaan se on ehdollista rakkautta.
"Minsuta se on väärin kun joissakin vl-perheissä ei vanhemmat rakasta vl uskon jättäneitä lapsia kuten rakastavat uskomassa olevia lapsiaan. Ei se ole enää aitoa rakkautta, vaan se on ehdollista rakkautta. "¨
Tämä ei ole totta...Luulo ei ole tiedon väärti.
joskus joissakin perheissä on. Ei kaikki perheet ole samanlaisia, perheissä on paljon eroja. Mutta mielestäni vanhemmat eivät saa rakastaa lastaan sillä ehdolla onko lapsensa vl vai ei ole. Näistäkin asioista on hyvä jutella miten vanhemmat suhtautuvat vl-uskon jättäneeseen lapseensa. Siunausta sinulle!
että ne on aina mielessä. Ei kaikki ole kyllä uskomassa, josta tunnen surua. En olis yhtään lasta halunut antaa tästä uskosta pois.
Mutta minä en voi ketään lapsistani vängellä pitää uskovaisena, mutta ihmisenä haluan heitä kunnoittaa.
Rakstan heitä yli kaiken. Oli he mihin laumaan tahansa kuuluvia.
Älä ryhdy arvelemaan lastesi sieluntilaa sen mukaan, ovatko he vl:iä vai eivät, äläkä ryhdy sen mukaan jakamaan heitä laumoihin. Silloin syyllistyt tuomitsemisen syntiin. (Tämänkin synnin Jumala antaa anteeksi, mutta olisihan syntiä hyvä välttää.) Muista, että vain Jumala näkee ihmisen sydämeen. Siitä voit tietenkin olla ylpeä, että kykenet kunnioittamaan heitä ihmisinä.
Mistä tiedät, kuinka uskovaisia lapsesi sydämessään ovat? Vl-seurakunnan jättäminen ei tarkoita, että lapsi olisi koko iäkseen kieltänyt uskonsa Jumalaan ja Hänen armoonsa ja sanaansa.
Itse jätin vanhoillislestadiolaisuuden ja kuvittelin olevani ateisti. N. vuosi sitten tulin uskoon, Jumala kosketti minua. Ikinä ennen en ole ollut näin uskovainen ja onnellinen. Nyt olen siis aidosti sydämestäni uskovainen, syntinen, mutta armahdettu.
En kuulu edelleenkään vl-seurakuntaan enkä edes kirkkoon, käytän korviksia, meikkaan hillitysti, asun avoliitossa mieheni kanssa jne., mutta mitkään nämä ulkoiset asiat, joita esimerkiksi vl-perheeni pitää niin pahana, eivät estä minua rukoilemasta, ylistämästä ja kiittämästä Jumalaa sekä uskomasta Hänen armoonsa ja hyvyyteensä. Pyrin hyvään, se on monesti vaikeaa, mutta siihenkin voi rukoilla voimia.
Siunausta Sinulle ja kaikille muillekin!