kaduttaa

olen ollut juomatta jonkin aikaa,vaan eilen tuli sellainen tunne aamulla että tekisi mieli ottaa ja lähdin kapakkaan,tiedän etten saisi ottaa yhtään,olen ollut sairaalassa useita kertoja,maksatulehdus,haimatulehdus,alkoholikrammpeja,maksani ei kestä yhtään,siis eilen otin kaksi tuoppia ja vettä kyytipojaksi,mies tuli hakee pois,tänään olen maannut koko päivän, mies oli kotona,hoiti mua tuomalla makeaa kiisseliä ja mehua,on niin syyllinen olo,ja pelko omasta terveydentilasta.sekin vielä että kun on kavereita ne tarjoisi lisää,et otatko ethän sinä ole juoppo,kun eivät ole nähneet,vaan tiedänhän minä olevani alkoholisti.jäi kyllä siihen kahteen tuoppiin,en halua kuolla
1256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Puolituttu rouva, josta kerran kirjoitin. Vain nelikymppinen. Oma tyttärensä oli juuri saanut lapsen, kun tämä tuore isoäiti kuoli.
Oli lähipubissa silloin tällöin nähty vieras, mutta ei ikinä havaittavasti juovuksissa. Päinvastoin, pirteä, seurallinen ja säällinen ihminen.
Sitten kävi kaupassa muutaman kerran keltaruskeana turvonneena kummajaisena, ja kuoli.
Se oli muille kaikkein yllättävintä, kun hänestä ei aiemmin kukaan huomannut mitään erikoista, liikajuomista tms.
Hänen kohtalokseen oli koitunut jatkuva pikkuhiljaa harrastamansa kotijuominen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelleily kirjoitti:

olen ollut juomatta jonkin aikaa,vaan eilen tuli sellainen tunne aamulla että tekisi mieli ottaa ja lähdin kapakkaan,tiedän etten saisi ottaa yhtään,olen ollut sairaalassa useita kertoja,maksatulehdus,haimatulehdus,alkoholikrammpeja,maksani ei kestä yhtään,siis eilen otin kaksi tuoppia ja vettä kyytipojaksi,mies tuli hakee pois,tänään olen maannut koko päivän, mies oli kotona,hoiti mua tuomalla makeaa kiisseliä ja mehua,on niin syyllinen olo,ja pelko omasta terveydentilasta.sekin vielä että kun on kavereita ne tarjoisi lisää,et otatko ethän sinä ole juoppo,kun eivät ole nähneet,vaan tiedänhän minä olevani alkoholisti.jäi kyllä siihen kahteen tuoppiin,en halua kuolla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu