Loimaalla tuntuu vallitsevana tyylinä olevan kaiken uuden vastustaminen. Kaiken uuden vastustajien kirjoitukset, kopit ymym kommentit ovat kuitenkin hirvittävässä ristiriidassa itsensä kanssa. Uutta ei saa tulla, mutta marketteja halutaan.
Vastustaminen on aivan ookoo, mutta perusteeton arvostelu on aivan turhaa. Tämänkin hetken saikunkallion suunnitelma sai lehtikirjoituksen jälkeen suunnattoman vastustuksen, ajattelematta olisiko kyseisestä suunnitelmasta mitään hyötyä Loimaalle.
Asioita voisi myös miettiä hieman, ennen kuin aletaan suunnattomasti vastustamaan. Suoraa huutoa huudetaan citymarketteja, prismoja jnejne 9-tien varteen. Mylly2 vai peräti Ideapark kakkonenko sinne pitäisi rakentaa? Epäilen vahvasti S-ryhmän, K-ryhmän tai Tradekan haluja siirtyä nykyisiltä paikoiltaan yhtään minnekään. Vai luuletteko, että jokainen rakentaisi uudet toimitilat 9-tien varteen? Tuskin!
Loimaa on kuitenkin Loimaa 13000 asukasta, joten luulisi asukkaiden olevan iloisia kun yritykset edes suunnittelevat rantautuvansa Loimaalle. Mutta ei olla, ei haluta, ei ole ennenkään ollut jnejne!!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Loimaalla on kauan ihmetelty ja vähän muuallakin,miksi Loimaan kohdalla ei ole mitään paikkaa valtatien varressa mihin poiketa edes kahville.Kyllä tänne valtatien varteen on haluttu liikkeitä ,mutta kun nämä jotka ovat sinne halunneet sellaisen perustaa eivät ole saaneet lupaa liittymään ysitielle.Nythän se liittymä on tulossa.Siitä tässä on kyse.Nyt on siis mahdollista toteuttaa sellaista,josta on kauan haaveiltu.Voihan sitä tunkea pieniä halpakauppoja vaikka kaikki korttelit täyteen mun puolesta.Vaan sinnepä ne sitten aikanaan kuolevat.Eipä täällä Ahonlaidallakaan kaksisesti pyyhkinyt.Ja missä on se Euron ihme?Ei täällä kukaan enää kaipaa sellaista krääsää ja tilpehööperiä.Ja tässä Saikun alueen täyteen tuppaamisessa ei ole mitään järkeä.Täällä nyt muka pitäisi tanssia saksalaisen Lidlin tahtiin.Ei helvetissä,vaikka siellä hedelmät ja vihannekset ovatkin halvempia kuin muissa kaupoissa.Lidl on kieltämättä sellainen lähikauppa,että siksi sitä ei tietenkään kiinnosta Ysitien varsi.
Kopu kehui naisten saavan työpaikkoja sen tulon myötä. Olen kuullut ettei niissä työpaikoissa ole ollut hurraamista.Niistä on kirjoitettu yhtä sun toista ("vittumainen työnantaja").
Kyllä se LIDL:n tulo työllistää välillisesti paljon muitakin,kuin pelkästään myyjiä.