Onko AA holistinen?

Kysymystä on joutunut monasti miettimään. Naapurin isäntä on minua patajuoppoa houkutellut AA-kerhoon mukaan monta kertaa, mutta arveluttaa hänen touhuja seurattuani.
Hän on käynyt kerhossa toistakymmentä vuotta parikin kertaa viikossa, mutta kesäisin hänessä tapahtuu aina outoja.
Viime kesänä taas kuulin orapihlaja-aidan läpi mutinaa, ja siellähän ne isännän paljaat jalat näkyi marjapensaan alta ja mutina jatkui.
Kävelin katsomaan, ja ukko istui takalistollaan nurmikolla liikuttuneessa tilassa ja jupisi; "Hellapoliisi pisti ulkoruokintaan eikä laske sisälle, ja huusi että JUO NYT!"
Niinhän tuo joi kossua suoraan pullosta.
Eihän siinä mitään, retkahduksia sattuu.
Mutta on siinä jotain kummallista. Kyselin kerran, että miksi aina ostaa Saabin.
Sanoi, että hänellä täytyy säilyä totuus mielessä, ja minä en tajunnut mitään. Hän siihen, että Saab, kaksi aata, AA, sAAb. Olin huuli pyöreänä.
Välillä valittaa, kun vaimo on väkivaltainen, ja pieksee häntä. Minä lohkoin, että mitäs moisen raivottaren otit? Vastasi, että kun se on Maarit, kahdella aa:lla. mAArit...hmmm.
Sitten tajusin myöhemmin, miksi halusivat muuttaa nimenomaan meidän kadulle. Tietysti kun osoite on pAAsikuja.
Varmaan harrastaa vapaaehtoista mAAnpuolustyötäkin, jotta totuus säilyy mielessä, mitä nyt kesäisin aina lipeää, kun pihallakin voi nukkua.
Kyllä tässä on meikäläinen empivällä kannalla, että uskaltaako naapurin kanssa sinne AA-kerhoon lähteä ollenkaan, jos se touhu menee niin kokonaisvaltaiseksi? Joutuu sitten auton ja eukonkin vaihtamaan, kun kummassakaan ei ole AA:ta.

Lisäselvennystä:
"holistinen - kokonaisvaltainen; kokonaisuutta tarkasteleva,
"holistinen" tarkoittaa samaa kuin "kokonaisvaltainen", joka taas periaatteessa tarkoittaa sellaista, missä kokonaisuus on hallitsevassa asemassa osiinsa nähden. Käytännössä yleensä tarkoitetaan vain kokonaisuutta koskevaa tai tarkastelevaa, vaikka kokonaisuus esimerkiksi koostuisi suhteellisen riippumattomista osista."
12670
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

AA_ryhmään mennä itsekin, varsinkin jos paikkakunnallasi on useampia ryhmiä.

Äänestä

Tällaista tasokasta keskustelua täällä sallitaan. Vain asiattomuudet poistetaan. Ja vain hulluimmat selviytyvät. Hyvää jatkoa.

Äänestä

Helvatan hauska perjantaikevennys. =)

Äänestä

Kokonaisvaltainen, kyllä se useimmille on. Riippuvuus riippuvuuden tilalle.

Toki, PAREMPI riippuvuus...

Kannattaa vaihtaa sen toisen tilalle.

Äänestä
  • Ja kukahan sen paremmuuden oikein määrittelee?

    Harmi, Urpokin vittuuntunut palstaan vuosia sitten, kuten monet, monet muutkin, jotka tosiaan kirjoittivat paljon ja pohtivat asioita. Mutta eikun omot perseeseen, sehän on meininki.

    Siis omoa alkoholin tilalle, onko se muka parempi vaihtoehto?

    Äänestä

Ei varmAAn passAA sun vaeltAA sinne AA-kerhoon, on siitä sulle jo niin iso mörkö tullunna vai onko. Ja tottahan se on, että vaikeita tyyppejä siellä totisesti piisaa, mahottomia ongelmakimppuja tupa täynnään.

Kiitos tuosta lystistä jutusta. Kuinka on kuiva kausi kulunut? Jouluun astihan sulla muistAAkseni oli tarkoitus kuivitella ja sitten tAAs märkiintyä. Meikäläinen se vAAn aina vAAn tipatonna elelee, on nuo nuoruuven örvellukset muisto vain.

Lopuksi pikku irrotteluni: lempikenkäni sAAppAAt, mieliruokani kAAlilAAtikko, suosikkiplaneettani mAA, paras vuorokaudenaika AAmu, mielikirjani RAAmattu, kauneimmat nimet AAtami ja SAAra, lempilintuni kAAkkuri, lempibiisi AA AA Heikki, lempikirosana s..tana, lempiherkku bAAkelsi, lempiaskel AA:n eka askel jne jne jne

Niin että holistinen on mAAilmani.

Äänestä
  • Mutta mitäs mieltä olet siitä, Virdahepo, kun minä sain mAAta läheltä SaimAAta, ja siellä minä sAAn mAAta ja poltella SaimAAta.

    Tairan olla aikas holistinen, eiks jeh?
    Terv. Saimaan rannalta

    Äänestä

  • Holis_tinen kirjoitti:

    Mutta mitäs mieltä olet siitä, Virdahepo, kun minä sain mAAta läheltä SaimAAta, ja siellä minä sAAn mAAta ja poltella SaimAAta.

    Tairan olla aikas holistinen, eiks jeh?
    Terv. Saimaan rannalta

    SaimAAta tuprutteli minun isäni. Itse asuin muutaman vuoden SaimAAn rannoilla, tosin mAAttomana. Ah, vieläkin asuisin, jos ei työjutut ois pakottaneet lähtemään muualle. Siellä ol ihania ihmisiä, hersyvää kieltä, koussikkaa, piirakoit - enkä vielä ruukant viinaa silleen holvaamalla juoda.

    Haikeena muistelee Virdahebo

    Äänestä

  • on tallattu! kirjoitti:

    Kun aiemmin kysyit, että miten kuivattelu on sujunut, niin onhan tuo sujunut heinäkuun 7. päivän tärinöistä ja vatkaamisista tähän asti pl. lokakuun 14. kun päätin ottaa välipäivä/testikännit, joka tuotti karvaan pettymyksen. Sikäli onnistui eksperimentti, että junttasin kaaliini etukäteen, että aamusta ei sitten jatketa viikkoja. Työnsi vaan armottoman kovan krapulan mitättömän pienestä 1/3-litran kossusta ja parista kaljasta! Kaksi päivää koetteli ruhoa ja mieltä moinen liraus.
    Ottikyvyt on menneet ja saisihan nuo harjoittelulla takaisin, mutta se on niin tolkuttoman rankkaa hommaa, että sitä rääkkiä ei toivo edes naapurin vihaiselle koiralle.
    En aio kuitenkaan itsestäni pungertaa äärimmäisyysihmistä, vaan joskus vuodenvaihteen kantturoissa saatan ottaa, tai saatan olla ottamattakin. Viina-asiat kelaa päässä vain täällä käydessä.
    Samaa mieltä olen Saimaan kunnaista, että ei siellä ainakaan tuppisuita ja tosikkoja asu.
    "Siellä ol ihania ihmisiä, hersyvää kieltä, koussikkaa, piirakoit..."
    Sitä vaan siirtokarjalaisten keskuudessa kasvaneena jään ihmettelemään, että mitä ikävöimistä siinä koussikassa eli kauhassa on, ja oliko edes löylykauha?
    Meneekö fiksaatio niin pitkälle, että nuorempana olit jotenkin sitoutunut kauhaan, ja nyt kahteen kirjaimeen?

    Äänestä

  • Urpo-Örvelö kirjoitti:

    Miksi pidät ottamiselle takaporttia auki? Onko vaikea iskostaa sinne nuppiisi korvien väliin, en ota enää ikinä? Monen retkahduksen jälkeen tein itselleni selväksi viimeisen retkahduksen jälkeen, jahas, se on sitten loppu. LOPPU!!!! Ei enää oteta, koska ne seuraukset tiietään!
    Näin olen elänyt jo vuosia ja aiai kun on helppoo. Ei tarvii pohtia ja käydä painia ottamisesta itsensä kanssa. On helppoa herätä aina uuteen päivään kun tietää, tänään(kään) en ota! Vuosikaudet näin ja raittiuteni vain vahvistuu joka hetki.
    Hemmetin helppoa elämää...
    Suosittelen U-Ö:lle!

    Äänestä

  • Urpo-Örvelö kirjoitti:

    Kun aiemmin kysyit, että miten kuivattelu on sujunut, niin onhan tuo sujunut heinäkuun 7. päivän tärinöistä ja vatkaamisista tähän asti pl. lokakuun 14. kun päätin ottaa välipäivä/testikännit, joka tuotti karvaan pettymyksen. Sikäli onnistui eksperimentti, että junttasin kaaliini etukäteen, että aamusta ei sitten jatketa viikkoja. Työnsi vaan armottoman kovan krapulan mitättömän pienestä 1/3-litran kossusta ja parista kaljasta! Kaksi päivää koetteli ruhoa ja mieltä moinen liraus.
    Ottikyvyt on menneet ja saisihan nuo harjoittelulla takaisin, mutta se on niin tolkuttoman rankkaa hommaa, että sitä rääkkiä ei toivo edes naapurin vihaiselle koiralle.
    En aio kuitenkaan itsestäni pungertaa äärimmäisyysihmistä, vaan joskus vuodenvaihteen kantturoissa saatan ottaa, tai saatan olla ottamattakin. Viina-asiat kelaa päässä vain täällä käydessä.
    Samaa mieltä olen Saimaan kunnaista, että ei siellä ainakaan tuppisuita ja tosikkoja asu.
    "Siellä ol ihania ihmisiä, hersyvää kieltä, koussikkaa, piirakoit..."
    Sitä vaan siirtokarjalaisten keskuudessa kasvaneena jään ihmettelemään, että mitä ikävöimistä siinä koussikassa eli kauhassa on, ja oliko edes löylykauha?
    Meneekö fiksaatio niin pitkälle, että nuorempana olit jotenkin sitoutunut kauhaan, ja nyt kahteen kirjaimeen?

    Kiitos kysymästä. Nyt vastaan:
    Ku en nuorempana ollut fixautunut niinku mihinkään muuhun ku ukkokultaani ja penskakultiini ja työhöni. Noista Saimaan ajoista on jo niin kauan, että piti pinnistellä sieltä jotain mukavia murresanoja tekstini niinku höystöksi. Koussikka tuli mieleen, ja karjalanpiirakat, joita siellä opin tekemään.

    En myöskään AA-porukkaan mitenkään oo fixaatiosuhteessa.

    Että silleen niinku.

    Äänestä

  • Holis_tinen kirjoitti:

    Mutta mitäs mieltä olet siitä, Virdahepo, kun minä sain mAAta läheltä SaimAAta, ja siellä minä sAAn mAAta ja poltella SaimAAta.

    Tairan olla aikas holistinen, eiks jeh?
    Terv. Saimaan rannalta

    Näin on

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Urpo-Örvelö kirjoitti:

Kysymystä on joutunut monasti miettimään. Naapurin isäntä on minua patajuoppoa houkutellut AA-kerhoon mukaan monta kertaa, mutta arveluttaa hänen touhuja seurattuani.
Hän on käynyt kerhossa toistakymmentä vuotta parikin kertaa viikossa, mutta kesäisin hänessä tapahtuu aina outoja.
Viime kesänä taas kuulin orapihlaja-aidan läpi mutinaa, ja siellähän ne isännän paljaat jalat näkyi marjapensaan alta ja mutina jatkui.
Kävelin katsomaan, ja ukko istui takalistollaan nurmikolla liikuttuneessa tilassa ja jupisi; "Hellapoliisi pisti ulkoruokintaan eikä laske sisälle, ja huusi että JUO NYT!"
Niinhän tuo joi kossua suoraan pullosta.
Eihän siinä mitään, retkahduksia sattuu.
Mutta on siinä jotain kummallista. Kyselin kerran, että miksi aina ostaa Saabin.
Sanoi, että hänellä täytyy säilyä totuus mielessä, ja minä en tajunnut mitään. Hän siihen, että Saab, kaksi aata, AA, sAAb. Olin huuli pyöreänä.
Välillä valittaa, kun vaimo on väkivaltainen, ja pieksee häntä. Minä lohkoin, että mitäs moisen raivottaren otit? Vastasi, että kun se on Maarit, kahdella aa:lla. mAArit...hmmm.
Sitten tajusin myöhemmin, miksi halusivat muuttaa nimenomaan meidän kadulle. Tietysti kun osoite on pAAsikuja.
Varmaan harrastaa vapaaehtoista mAAnpuolustyötäkin, jotta totuus säilyy mielessä, mitä nyt kesäisin aina lipeää, kun pihallakin voi nukkua.
Kyllä tässä on meikäläinen empivällä kannalla, että uskaltaako naapurin kanssa sinne AA-kerhoon lähteä ollenkaan, jos se touhu menee niin kokonaisvaltaiseksi? Joutuu sitten auton ja eukonkin vaihtamaan, kun kummassakaan ei ole AA:ta.

Lisäselvennystä:
"holistinen - kokonaisvaltainen; kokonaisuutta tarkasteleva,
"holistinen" tarkoittaa samaa kuin "kokonaisvaltainen", joka taas periaatteessa tarkoittaa sellaista, missä kokonaisuus on hallitsevassa asemassa osiinsa nähden. Käytännössä yleensä tarkoitetaan vain kokonaisuutta koskevaa tai tarkastelevaa, vaikka kokonaisuus esimerkiksi koostuisi suhteellisen riippumattomista osista."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu