Elikkäs olis muutama kysymys sectiolla synnyttäneille.
Mille viikolle sinulle sovittiin sectio aika ja miksi?
Sitten kiinnostas tietää että jos sinulle on tehty lapsivesipunktio ni sattuiko se ja sattuiko epiduraali? :)
Tää kiinnostaa sen takia että mua sattu lapsivesipunktion tekeminen ihan älyttömästi ja nyt pelottaa että epiduraali sattuu myös kamalasti! Kun kummassakin pitkä piikki pistetään ja mulla neulakammo!
Ja tähänhän pystyy kyllä vastaamaan alatiesynnyttäjätki.
Entäpäs sitten kestikö sectiosta parantuminen kauan?
Pääsitkö kuinka nopeasti sängystä ylös ja pystyykö sitä vaavia sitten "hoitamaan" normaalisti section jälkeen jos ei edes pysty jaloilleen nousemaan?
Siis sairaalassa olon aikana.
Montako päivää olit sairaalassa section vuoksi?
Onko joku alkanut tuntemaan section aikana eli onko tunto tullut kesken section ??
Voitteko kuvitella että perhevalmennuksessa kätilö kertoi että hänellä oli tunto tullut kesken kaiken leikkauksen ja ei muuta kuin äkkiä lisää puudutetta!
Pikkasen alko sen jälkeen pelottaa :)
Mutta eiköhän näillä kysymyksillä saa jotain tietoa. Saa kertoa omia kokemuksia sectiosta jos haluaa :)
Ensisynnyttäjän tyhmiä pelokkaita kysymyksiä mutta
ens viikolla luultavasti varataan aika ://
Ku perätilassa en aio lähteä ensisynnyttäjänä synnyttää.
Kiitos vastauksista !! :)
Mille viikolle sinulle sovittiin sectio aika ja miksi?
Sitten kiinnostas tietää että jos sinulle on tehty lapsivesipunktio ni sattuiko se ja sattuiko epiduraali? :)
Tää kiinnostaa sen takia että mua sattu lapsivesipunktion tekeminen ihan älyttömästi ja nyt pelottaa että epiduraali sattuu myös kamalasti! Kun kummassakin pitkä piikki pistetään ja mulla neulakammo!
Ja tähänhän pystyy kyllä vastaamaan alatiesynnyttäjätki.
Entäpäs sitten kestikö sectiosta parantuminen kauan?
Pääsitkö kuinka nopeasti sängystä ylös ja pystyykö sitä vaavia sitten "hoitamaan" normaalisti section jälkeen jos ei edes pysty jaloilleen nousemaan?
Siis sairaalassa olon aikana.
Montako päivää olit sairaalassa section vuoksi?
Onko joku alkanut tuntemaan section aikana eli onko tunto tullut kesken section ??
Voitteko kuvitella että perhevalmennuksessa kätilö kertoi että hänellä oli tunto tullut kesken kaiken leikkauksen ja ei muuta kuin äkkiä lisää puudutetta!
Pikkasen alko sen jälkeen pelottaa :)
Mutta eiköhän näillä kysymyksillä saa jotain tietoa. Saa kertoa omia kokemuksia sectiosta jos haluaa :)
Ensisynnyttäjän tyhmiä pelokkaita kysymyksiä mutta
ens viikolla luultavasti varataan aika ://
Ku perätilassa en aio lähteä ensisynnyttäjänä synnyttää.
Kiitos vastauksista !! :)
Vastaukset 11
Vanhimmat
huh, monta kysymystä. :)
sektio tehtiin viikoilla 39 4, perätilan vuoksi myöskin. minulla kyllä tuo puuduttaminen oli aivan _kamalaa_, siis mitään samanlaista en ole ennen kokenut. se ei sinänsä ole kipua, vaan sellaisia hiton ilkeitä sähköiskun tuntuisia sävähdyksiä lantiossa ja jaloissa. mutta ei sitä kyllä minun huonon kokemukseni takia kannata pelätä, koska minulle anestesialääkärikin sanoi pari päivää leikkauksen jälkeen, että olin harvinaisen "hankala" tapaus (nikamavälit ahtaat tms.) - ja pahoitteli mahdollisesti aiheuttamiaan traumoja. :) muuten leikkaus meni tosi hyvin, verenpaineen laskua, lievää pahoinvointia sekä kutinaa oli minullakin mutta en niitä pahoina juttuina pitänyt.
sängystä nousin noin 20h leikkauksen jälkeen, hoitaja vähän oli varmistuksena sivulla, mutta itse kävelin vessaan ja takaisin, ja pesinpä vielä hampaatkin. :) kipupumppu poistettiin aika tarkkaan vuorokausi sektion jälkeen, ilman sitä pääsi liikkumaankin vapaammin. sairaalassaolon (5vrk) aikana vauva oli hoitajilla ensimmäisen päivän ja yön, sen jälkeen aloin itse syöttelemään (pullosta) ja vaihtelemaan vaippoja ym. apua saa kuitenkin aina kun tarvitsee..
parantuminen oli muutenkin minulla tosi nopeaa, tikit kun kävin neuvolassa poistattamassa viikko sektion jälkeen, niin tuntui melkein kokonaan normaalilta olo. nehän alkavat haavan parantuessa kiristämään inhottavasti.. neuvolantäti tuolloin 7vrk sektion jälkeen vain kommentoi, että "sä sieltä tulet niin vauhdikkaasti ja normaalin näköisenä, kuin et olisi leikkauksessa ollutkaan." =) kevyt siivoilu, vauvan hoito (mies päivät töissä) ynnä muu tarpeellinen onnistui kyllä ihan hyvin alusta asti. liikkua kannattaa niin paljon kuin jaksaa, sen pitäisi vauhdittaa/helpottaa toipumista.
Mulle tehtiin sektio ahtaan lantion vuoksi 2 viikkoa sitten. Eli tiedossa oli etukäteen, että sektioon mennään, vaikka synnytys käynnistyikin itsekseen.
Leikkaukseen valmistautumista pelkäsin melko paljon..Tai juuri sitä, miten paljon kaikkia piikkejä minuun laitetaan. Ja paljonhan niitä tulikin, mutta eihän ne niin kipeää loppujen lopuksi tehnyt, pelotti vaan, kun ei tiennyt mitä tuleman pitää=)
Epiduraalin laitto kesti minullakin melko pitkään, nikamavälit olivat ilmeisen ahtaat. Itse puudutteen laitto ei sinällään sattunut, inhottavaa paineen tunnetta vain tuntui ja pientä vihlontaa. Vaikeinta oli yrittää olla paikallaan ja mahdollisimman köyryssä ison vatsan kanssa ja kauheassa jännityksessä. Mutta ei se rehellisesti sanottuna ollut kivan tuntuista, mutta osaltani siihen vaikutti myös laiton pitkä kesto :( Spinaalipuudutus olisi myös pitänyt minulle laittaa, mutta tovin yritettyään sitä laittaa lääkäri päätti, että leikataaan pelkällä epiduraalilla. Puudutus ei kuitenkaan vaikuttanut ihan täydellisesti, vaan tunsin pientä viiltelyä, kun lääkäri testasi vatsan aluetta ja niin päädyttiin nukutukseen. Meni varmaan 3 sek. ja olin unessa=)
Herättyäni olin hieman pökkerössä koko sen leikkauspäivän.(Aamupäivällä leikattiin). Olin vuoteessa seuraavaan aamuun asti, jolloin pääsin hoitajan avustuksella vessaan pesulle. Kipupumppu poistettiin 1½ vrk:n kuluttua, jolloin pääsi sitten suihkuunkin ja muutenkin liikkuminen helpottui! Vauvaa uskalsin alkaa "itsenäisesti" hoitelemaan vasta 3 vrk leikkauksesta, sillä olo oli niin hutera suuren hemoglobiinin laskun takia. Mutta sitten kaikki alkoikin sujua oikeen hyvin! Haavaa on aristi enemmänkin n.viikon verran, mutta nyt olo on jo todella hyvä,ei uskoisi, et leikkauksesta olisi niin lyhyt aika. Särkylääkettä otan enään iltaisin, jos siltä tuntuu.
Koko leikkaus ja etenkin sen jälkeinen aika on kuitenkin ollut paljon helpompaa kuin mitä pelkäsin! Kuvittelin olevani paljon paljon kipeämpi.
Niin ja sairaalassa olin 5 päivää leikkauksen jälkeen.
tai oikeastaan vain sellainen, joka joudutaan laittamaan selkään nikamien väliin. Voin todella huonosti, kun näen tv:ssa sairaala yms. ohjelmissa, kun selkään nikamien väliin lykätään piikkiä. En voi edes katsoa. Tietysti jouduin hätä- sectioon. Tärisin ja vapisin, kun lääkäri ja hoitajat yrittivät laittaa piikkiä, mutta kyllä ammattilaiset osasivat puhua ja pitää kiinni ja näin 4 vuotta tapahtuneesta kipua en siitä kyseisestä piikityksestä todellakaan muista. Ainoastaan jonkinlaisen paniikin, kun alkoivat lykätä piikkiä selkääni.
Haava valitettavasti tulehtui kotona. Kuume nousi korkeaksi ja sain antibiootti- kuurin. Aikansa se vei, että pääsi kivutta sängystä ylös, mutta kyllä siitä hyvin selviää.
Tunto oli kyllä section aikana todellakin "hangella". Ainoastaan tuntui ajatuksena inhottavalta ja tosi avuttomalta olla toisten "armoilla", kun tiesi koko vatsan olevan auki. Hoitajat ovat kyllä todella ammattitaitoisia... osaavat rauhoitella ja ovat kyllä heti antamassa lääkettä, jos tulee, vaikka huono olo leikkauksen aikana.
On vaikea uskoa, että on ainakaan kovinkaan yleistä, että tunto tulisi kesken kaiken. Kaikki tapahtuu kuitenkin tosi nopeasti.
Ihanaa on, kun jalkoihin alkaa tulemaan hiljalleen tunto. Ensin vähän pistelee ja ihanaa, kun varpaat alkavat vähitellen tottelemaan. Tietysti helpotus, jos vauvallakin on kaikki hyvin. Ei tarvitse jännittää, vaikka varmasti jännittää. Kaikki menee useimmiten todella hyvin.
Mulle on tehty hätäsektio spinaalipuudutuksessa.
Vähän alkoi välillä tuntumaan, mutta äkkiä sitä puudutusta lisättiin.
Jalkeille sain nousta parin päivän jälkeen hoitajan tukemana (Hb oli leikkauksen jälkeen muistaakseni 70 huitteilla).
Viisi päivää olin sairaalassa, enkä muista olleeni kauaa kipeä. Kotiin päästyäni olin jo tosi reippaassa kunnossa.
Haavakin parani hyvin.
Nyt on menossa 3. raskaus, ja taas leikataan, mutta mieluummin menen sectioon, kuin synnytän alakautta (siitäkin on kamala kokemus, kun lapsi painettiin kohdusta ulos).
Lapsivesipunktio tehtiin esikoista odottaessani rv 35, tutkittiin keuhkojen kypsyyttä.
En muista, että se olisi sattunut kauheasti, pelotti kylläkin.
Nyt olen menossa maanantaina lapsivesipunktioon, kromosomitutkimuksen vuoksi (ikää on jo sen verran). Pelottaa taas kamalasti, mutta eniten pelkään, että samalla huomataankin jo, että lapsella on jotain vialla, tai että pistävät lasta.
Hätäsektiota ei tehdä spinaalissa eikä epiduraalissa. Jos on oikeasti hätä, nukutetaan.
niin lukee.
Sori vaan.
Yleensä puhutaan "kiireellisestä sektiosta", jos leikkaus tehdään ilman suunnittelua, mutta kuitenkin spinaali- ja/tai epiduraalipuudutuksessa.
Synnytin sektiolla toukokuussa, synnytys oli jo käynnistymässä kun kätilö huomasikin ultra-laitteella että vauvahan onkin perätilassa... Siinä sitten vaan leikkaussaliin, leikkaus tehtiin seuraavana aamuna, supistuksia tarkkailtiin tietenkin pitkin yötä ettei lähde käynnistymään. En pahemmin jännittänyt ja ehkä siksi kaikki tuntui menevän niin kivuttomasti, puudutukset vähän nipisti. Ainut mikä ahdisti oli sermi mikä oli naaman edessä, tuli jotenkin ahtaan paikan kammo ja onhan se aika jännä tunne olla hereillä kun leikataan mutta se on nopea toimenpide onneksi. Toipuminen kesti noin 5 viikkoa, ensimmäiset kaksi viikkoa oli pahimmat. Sängystä nouseminen "kylelleen" ja kävely hidasta. Silti menisin kyllä ihan mielelläni vielä uudestaankin sektioon, ei jäänyt minkäänlaista kammoa. Suosittelen lämpimästi!
mulle tehtiin sektio viime toukokuussa. Lapsivettä tiputteli kaksi kuukautta ennen la ja niin se poika vaan rupes tulemaan vastusteluista huolimatta.
Sektioon päädyttiin vauvan perätilan vuoksi. Vauvahan siis oli tosi pieni (1630 g), mutta pelättiin, että pää saattaa jäädä jumiin, siksi leikkaus.
Oli 15 tuntia supistuksia ennen leikkausta ja sanottiin, että päästään leikkaussaliin yöllä kello kaks, kun on kortisonista silloin kulunut hyvä tovi, mutta eteen tulikin sitten kaksi hätäleikkausta, joten leikkaukseen pääsin vasta vähän jälkeen neljä.
Leikkauspöydälle siirryttäessä oli juuri kamala supistus, eikä mitään lääkettä, siinä sitten täristen yritin rentoutua (ei ihan onnistunut :)) kun pistettiin epiduraali ja spinaalipuudutus. Laitto oli vähän hankala kun mulla on iso alaselän tatuointi, mutta onnistui kuitenkin juuri ja juuri rajaan laittamaan (Anestesialääkäri kävi jo aikaisemmin katsomassa, että voiko laittaa). Ei niin järkyttävän kauheasti sattunut (mutta paljon silti), vaikka pelkäsin kauheasti sitä etukäteen.
Lääkäri pisteli sitten hetken päästä neulalla, että onko jo tunto hävinnyt, ja sitten kun oli, niin aloitettiin. Vähän ajan päästä sanottiin, että nyt tuntuu repivää tunnetta, ja se oli ihan sika inhottavan tuntuista! Toinen mikä tuntui musta inhottavalle, oli se kun sitä oranssia kamaa voidellaan ensin iholle.
Siitä sitten hetken päästä anestesialääkäri sanoi, että vauva on ulkona, eikä mitään kuulunut. Ihmettelin jo, et eikö sen pitäis itkee, mut sit sieltä se pieni ääni kuuluikin. Näytettiin pikaisesti vauvaa ja sit vietiin putsattavaksi ja sen jälkeen isi lähti lääkärin kanssa viemään vauvaa lastenklinikan puolelle.
Jossain vaiheessa mulle tuli siinä maatessa tosi paha olo, ja anelääkäri antoi jotain lääkettä, joka sitten vähän auttoi. Nukahdin varmaan heti kun alettiin ompelee kiinni.
Heräämössä tärisin aivan kauheasti ja kun ei siitä meinannut tulla loppua, sain onneks lääkettä. Lapsi syntyi klo 04.22 ja samana päivänä nousin ylös vessaan joskus varmaan keski/iltapäivästä, kätilön ja miehen avustuksella (verenpaine ja hemoglobiini oli tosi alhaalla). Oli kauhean noloa kun verta ryöppys lattialle ja sukille ja mies on vieressä. Mutta eihän se tietenkään mitään välittänyt, naiset nyt vaan välillä häpeää tuommoisia :) Toinen hoitaja siinä sit siivoili.. Taidettiin silloin ottaa sit vessassa katetri pois, tuntui inhottavalta.
Vauvaa pääsin kattoo samana päivänä, siellä tunneleissa miehen kanssa menin pyörätuolissa. Olin neljä päivää sairaalassa, eli lapsi syntyi tiistai-yönä, mä pääsin pois pe. Vauva siirrettiin seuraavana maanantaina meiän kotikuntasairaalaan hoitoon ja siellä olikin sitten noin kuukauden.
Sektiosta paranin hyvin, muutaman päivän oli hankalaa, mutta siitä se sitten lähti. Mullahan nyt oli aika erilainen tilanne, kun ei voinut oikein hoidella vauvaa kuin pari kertaa vaihtaa vaippa pojan ollessa keskoskaapissa, mutta sitten myöhemmin hoitelin enemmän, mutta silloin oli jo olokin parempi.
Huh, tais tulla kunnon romaani, muutakin varmaan mitä kyselit, mutta toivottavasti jaksoit lukea!
Toki mä jaksan lukea oli sitte kuinka pitkiä sepustuksia tahansa :)
Tänään neuvolassa edelleenki perätilassa vähän alkaa epätoivo vallata mieltä että ei se sieltä käänny.
Torstaina sitte näkee että sectioonko tässä joudutaan. Kaiken lisäks raskausmyrkytys pukkaa päälle ://
Kiitos vastanneille oli kiva lukea "tarinoita" :)
Ei toi sectio nyt sitte niin paha oo mitä oon luullu. Mutta epiduraali hirvittää vieläki.
Mukavaa loppuodotusta kaikille!
Ja saa vielä laittaa lisää juttuja jos tulee mieleen käyn niitä täällä lukemassa.
Eli tosiaankin oikea hätäsektio tehdään nukutuksessa.
Itse menin sairaalaan ja synnytystä ruettiin käynnistelemään. Neljä päivää supisti ennen kuin alkoi tapahtua, ja kipeetä todellakin oli kun ensin tuli normaali supistus ja heti perään pieni. Puhuivat kumparesupistuksista. Synnytys jatkui ja sain edelleen kipuun petidiniä ja myöhemmin anestesialääkäri laittoi epiduraalin, joka ei koskenut yhtään verraten supistuksiini, jotka siis olivat tuskaa!
Olin 11h45min supistellut ja olin varma että taju lähtee (koska supistuksia oli ollut 4päivää ja voimat vähissä) sitten sanoivat että ponnista , aloin ponnistaa ja äitini joka oli tukihlönä piti auttaa raajojani koska olin sen verta puuduksissa sieltä alhaalta että en kyennyt itse auttamaan jalkoja enään kunnolla kun voimat oli ehtyneet. Ponnistusta kesti 29minsaa kunnes lääkäri totesi ettei tämä täältä tule vaikka yritti vetääkin ja siinä samassa lapseni sydänäänet katosivat ja minun supistukset loppuivat siihen paikkaan.
Hoitajat huusivat "hätäsektio" ja sitten vaihdettiin pikana sänky ja eikun leikkuriin. Matkalla kysyin vain kuka leikkaa ja muistakaa nukuttaa minut. Olin niin väsynyt.
Anestesialääkäri tuli nukuttamaan ja sanoi vaan että nyt sinä nukahdat ja niin totisesti nukahdin.
Heräsin todella voimakkaaseen tuskaan, muistan vain että herättyäni sain kovasti lääkettä ja kun ne alkoivat vaikuttaa sain hetken nukuttua. Oli kamalaa herätä siihen tuskaan. Sanoivat ettei voi enää antaa lääkettä. Ja minuun vaan koski. Menimme katsomaan vauvaani joka oli sellaisessa kaapissa, tyttö oli suloinen, pää näytti hirveän epämuodostuneelta. Tyttö todettiin täysin terveeksi ja syy hätäsektioon jäi hieman vaille selvitystä. Lantiosta se ei johtunut mutta epäilivät tarjontaa tai sitten napanuoran edessä olemista synnytie siis tukossa.
Toipuminen kesti kauan, olin masentunut jo laitoksella, kun en kyennyt liikkumaan ja hoitamaan rakasta lastani. Äitini hoiti tyttöä laitoksella ja miesystäväni noin tunnin päivässä. Kotiin päästyäni harjoittelin elämään kipeän haavan kanssa pitkään ja todellakin vauvan hoitaminen oli raskasta kun sängystä ei meinannut omin avuin päästä.Itkin kun voimat meinasivat loppua, vauvan oikean isän hoitoapu olisi varmasti ollut tarpeen mutta onneksi vauvan isäpuoli oli tukenani ainakin henkisesti.
Minä haluan lisää lapsia mutta toivon että sektio suunniteltaisiin etukäteen. Sukuni naiset ovat lähes kaikki kokeneet sektion ja äitini on synnyttänyt kaikki lapsensa hätäsektiolla. Hoitohenkilökunta ei usko että se on perinnöllistä vaan pistäävät vain yrittämään, mutta tahdon seuraavalla kerralla suunnitella leikkauksen. :)
Kaikki nämä on lähes tulkoon unohtuneet ja lapseni on noin puolivuotias terve ja hyvin kehittynyt. Itse toipuminen kesti kyllä sen 2kk mutta oli se sen arvoista.