ElI, pidän kaikkia muita ihmisiä täydellisinä ja vertaan itseäni heihin jatkuvasti. He ovat normaaleita elikkä jalat , käet, pää siellä missä pitääkin silmät suorassa... jne, jne...
Miulla ei ole koskaan ollutkaa hyvää itsetuntoa ja kaikki alkoi lapsuudesta...
Kun olin 6 mulla oli otsis jonka kasvatin pois, huonoilla tuloksilla, koska se meni miun toisen silmän päälle ei sen silmän lihakset kehittyny tarpeeks vahvoiks ja aloin karsastaa.Sitten kuvioihin tuli mukaan nykyinen isäpuolen joka usein pahoinpiteli äitiäni ja oli yhdessä vaiheessa koukussa lääkkeisiin ja viinaan. Koska en aluksi (7-8 v.) ymmärtänyt siitä yhtään mitään , meinasin tehdä itsemurhan hyppäämällä alas sillalta, mutta liikenneympyrältä tulikin auto joten se jäi tekemättä.Sitten kun siirryin ylä-asteelle minua kiusattiin siitä ja aika pian masennuin taas, kun näin vain täydellisiä ihmisiä ympärilläni ja itkin usein itseni uneen ja sitten myöhästyin koulusta kun en jaksanut aamuisin herätä, kun tuli terveystarkastukset terkkari totesi minulla alipainon syyksi selittelin vastaisen muuton ja pidentyneen kävelymatkan, vaikka syy oikeasti oli masennus ja sen takia ei vain huvittanut syödä.
Pääsin loppujen lopuksi leikkaukseen ja nyt minulla on normaalit silmät, mutta kun 30 vuotta on kulunut mie palaan takas samaan helvettiin mitä en varmaankaan jaksais toista kertaa...Vieläkin ajattelen itsestäni niin että olen pelkkä;ällötys, luonnonoikku, kierosilmäinen vammainen, jota ei kukaan pysty rakastamaan jne jne...Miten hyväksyä itteni täälläsenä kun oon, kun sitä en ole koskaan osannut tehdä?
Miulla ei ole koskaan ollutkaa hyvää itsetuntoa ja kaikki alkoi lapsuudesta...
Kun olin 6 mulla oli otsis jonka kasvatin pois, huonoilla tuloksilla, koska se meni miun toisen silmän päälle ei sen silmän lihakset kehittyny tarpeeks vahvoiks ja aloin karsastaa.Sitten kuvioihin tuli mukaan nykyinen isäpuolen joka usein pahoinpiteli äitiäni ja oli yhdessä vaiheessa koukussa lääkkeisiin ja viinaan. Koska en aluksi (7-8 v.) ymmärtänyt siitä yhtään mitään , meinasin tehdä itsemurhan hyppäämällä alas sillalta, mutta liikenneympyrältä tulikin auto joten se jäi tekemättä.Sitten kun siirryin ylä-asteelle minua kiusattiin siitä ja aika pian masennuin taas, kun näin vain täydellisiä ihmisiä ympärilläni ja itkin usein itseni uneen ja sitten myöhästyin koulusta kun en jaksanut aamuisin herätä, kun tuli terveystarkastukset terkkari totesi minulla alipainon syyksi selittelin vastaisen muuton ja pidentyneen kävelymatkan, vaikka syy oikeasti oli masennus ja sen takia ei vain huvittanut syödä.
Pääsin loppujen lopuksi leikkaukseen ja nyt minulla on normaalit silmät, mutta kun 30 vuotta on kulunut mie palaan takas samaan helvettiin mitä en varmaankaan jaksais toista kertaa...Vieläkin ajattelen itsestäni niin että olen pelkkä;ällötys, luonnonoikku, kierosilmäinen vammainen, jota ei kukaan pysty rakastamaan jne jne...Miten hyväksyä itteni täälläsenä kun oon, kun sitä en ole koskaan osannut tehdä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei kukaan ole täydellinen. Meissä jokaisessa on omat vikamme.
Moni vertailee itseään muihin, jolloin ei välttämättä näe hyviä puoliaan ja näkee muut täydellisinä. Olet kokenut paljon asioita elämässäsi... pystytkö puhumaan tai kirjoittamaan niistä?
Minua auttaa usein kirjoittaminen ja musiikki (sillä ei ole ketään, kenelle puhua, jos yhtään lohduttaa).
Tiedätkö, itse en pidä 'täydellisiä' ihmisiä kovinkaan kiinnostavina, he eivät tunnu kovin uskottavilta. 'Epätäydelliset' ihmiset ovat paljon mielenkiintoisempia, he ovat aidompia. Usein täydellisyyttä tavoittelevilla ei ole hyvä itsetunto, eikä mikään lopulta riitä... Siinä sitten yritä elää 'täydellistä' elämää.
Toisen mielestä joku voi olla täydellinen, toinen taas ei pidä sitä täydellisenä.
Vertailen itsekin itseäni muihin, mutta tiedän sen olevan turhaa ajanhukkaa. Vielä löytää sen, missä on hyvä ja voi kehittyä. :)
Täydellisimmät tyypit joita olen ikinä tavannut, ovat olleet ne joilla asenne on 120%! Huomaan että olet kokenut paljon, mutta meikää kiusattiin yläastee lisäksi myös koko ala-aste. Ja minulla ei ole koskaan ollut yhtään oikeaa ystävää, johtuu kaiketi puutteestani luottaa kehenkään.
Hei mutta mitäs me kaltoin kohdellut ihmiset? Meitä on potkittu, mutta vielä meissä henki pihisee!
Hankin asenne elämään, esim:
Minusta naisen lyöminen on väärin, jos näen tällaista tapahtuvan, niin mies joka sitä harjoittaa saa kärsiä... hehheh, okei hieman räikeää, mutta keplaa esimerkiksi.
ASENNETTA!!!