Antaa mollaajien purkaa paineitaan-Ladakin on auto
ja sillä pääsee paikasta toiseen ja kolmanteenkin.
Minunkin Ladamuistoistani saisi pienen kirjan,
mutta kirja olisi voittopuolisesti positiivinen.
Ajoin viidellä eri Ladalla ja Samaralla 14 vuoden
aikana noin 400000 km ja olin pulassa tien päällä
kerran ja toisen kerran selvisin pulasta.Pulaan
jouduin kun ajoin Samarani öljypohjan kiveen
syksyllä.Pohjaan tuli melkoinen painautuma,mutta
ajo jatkui ja öljyä ei vuotanut.Meni muutama
kuukausi,tuli talven kovin pakkanen -28 astetta,
läksin ajamaan varoitusvalojen vilkkuessa ja
muutaman kilometrin kuluttua kone leikkasi hiljaa
kiinni.En ymmärtänyt,eikä meinannut ymmärtää
huoltomieskään,kunnes selvisi,että öljypohjan
painautuma oli lähes kiinni imuputken päässä,
josta lähtee öljy koneelle.Öljy kierti lämpimällä
normaalisti,mutta pakkasella öljy jähmettyi ja
ei päässyt pienestä raosta kiertämään ja kone
leikkasi kiinni.-No,kone auki ja kampiakseli
hiottiin ja moottori kunnostettiin.Näin opetettiin
Lada-kuskia. No kerran-15 asteen viimassa
Uimaharjun sillalla perusmallin Lada pysähtyi.
Tuuli oli kova,pohjoiseen on järvenselkää ainakin
10 km tuulen tuivertaa,eteläänkin varmaan 5 km.
Tuiskussa konepelti auki ja vähäisillä taidoilla
moottoria pällistelemään.Huomasin,että puolan
johto repsotti irti.Sain sen paikalleen ja ei kun
menoksi,ja kerkisin ajoissa sinne minne pitikin.
MUTTA-HUOMIO:Siinä olikin kaikki mitä tien
päällä oli Ladan kanssa ongelmia.Huonoilla teillä
varsinkin Samara oli melkoinen maastoauto.Suihku-
Samara ilman katalysaattoria oli epäonnistunut,
sitä ei saanut säätöihin,eikä saada.Sen takia
luovuin Ladasta,MUTTA aina on hymy huulilla kun
Lada on tien päällä,vaikka Lada-ajastani on pian
10 vuotta. Ja sitten-vanhat perusmallin Ladat ja
Combit ovat pian keräilyharvinaisuuksia,samoin
Nivat-pankaa ne säilöön,niitä vielä kuolataan
10-15 vuoden päästä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
sen piti olla,mikä ei toiminut