Minun lisäkseni on ainakin kolme kummia lapsella. Mikä rooli sylikummilla on ns. teoreettisesti vai onko hän vain kummi muiden joukossa?
Onko sylikummi ns. "ykköskummi"?
12
13045
Vastaukset
- valitse huolella
Kyllä sylikummi on se tärkein lapsen elämässä. Muilla kummeilla ei ole niinkään merkitystä, vaan ovat vain varalla, jos sylikummi ei osaa hoitaa vastuullista tehtäväänsä.
Joten sylikummin valintaan kannattaa panostaa. Itse valitsin aikoinaan kaksi mahdollista sylikummia, joille teetin itselaatimani kummitestin, minkä avulla asia lopulta ratkesi.
Meillä yhtenä kummin tärkeimpänä ominaisuutena pidetään älykkyyttä, koska olemme itsekin älyllisesti lahjakkaita. Määritele kummille kuitenkin se sinulle tärkein ominaisuus ja testaa hänet tuohon ominaisuuteen liittyvillä kysymyksillä. Näin päätöksenteko on huomattavasti helpompaa.
Toki kannattaa myös ottaa selvää kummiehdokkaan varallisuudesta, ettei käy niinkuin tuttavaperheellemme, jonka kuopuksen kummi ei muistanut lastaan ikänään syntymäpäivinä tai edes jouluna. Sitävastoin hän kävi kuitenkin lasta katsomassa aina sopivasti siihen aikaan, kun tiesi talossa olevan vanhempien illanistujaiset ja lapset hoidossa.
Kannattaa todellakin panostaa itse valintaprosessiin, eikä ottaa ketään vain sen vuoksi, että hän on hyvä kaveri tai sukulainen.- jälleen
Kyllähän se asia näin on
- Et oo tosissas...
Vai valitsit sylikumit ihan vallan ÄLYKKYDEN perusteella.
Kaikenmaailman roskasakkia sitä siellä ollaankin ! HÄPEÄ !
Ja lapsia sulla, joka erottelet ihmiset toisistaan älykkyden perusteella? Annat TODELLA huonoaesimerkkiä jälkikasvuillesi.
YÖK ! ETOVAA SUN KIRJOITUKSESI ! - Köyhä kummi
Eiköhän sen kummin alkuperäinen tehtävä ole se, että on mukana lapsen elämässä aikuisena "ystävänä" ja kristillisen kasvatuksen antajana kuin lahjojen ja korttien antajana! Kaikki on vain nykypäivänä niin kaupallistunut, että vain korteilla ja lahjoilla on väliä!
Ei kaikilla ole aina varaa antaa kaikenmaailman lahjoja kummeille, kun suvussa ja ystäväpiirissä on paljon muitakin lapsia, joille pitäisi ostaa aina syntymä- ja nimipäivä- sekä joululahjat ja -kortit! Varsinkaan, kun nykyajan lapsilla pitäisi olla kaikki vähintään yhtä hienoa (eli kallista) kuin muillakin lapsilla. - huoh, tietämättömiä
Vanhan kaavan mukaan oli sylikummit ja kakkoskummit! Nykyään niitä ei enää erotella mitenkään.. Jokainen kummi on TASAVERTAINEN, paitsi jos kummeja on enemmän kuin 4.
- Toinen köyhä kummi
Köyhä kummi kirjoitti:
Eiköhän sen kummin alkuperäinen tehtävä ole se, että on mukana lapsen elämässä aikuisena "ystävänä" ja kristillisen kasvatuksen antajana kuin lahjojen ja korttien antajana! Kaikki on vain nykypäivänä niin kaupallistunut, että vain korteilla ja lahjoilla on väliä!
Ei kaikilla ole aina varaa antaa kaikenmaailman lahjoja kummeille, kun suvussa ja ystäväpiirissä on paljon muitakin lapsia, joille pitäisi ostaa aina syntymä- ja nimipäivä- sekä joululahjat ja -kortit! Varsinkaan, kun nykyajan lapsilla pitäisi olla kaikki vähintään yhtä hienoa (eli kallista) kuin muillakin lapsilla.Aamen totisesti!
Tärkeintä on ohjata kummilasta Herran Jeesuksen Kristuksen sanan ääreen ja sen tuntemiseen koska ei ihminen elä ainoastaan leivästä vaan jokaisesta sanasta joka lähtee Jumalasta.
Valitettavasti on paljon perheitä joissa lapselle ei saa kertoa Jeesuksesta ja Raamatusta (varsinkaan ennen rippikoulua joka on ristiriitaista Raamatun opetuksen kanssa?). Joulu ja syntymäpäivä lahja pitäisi pystyä ostamaan vuosittain kummilapselle, vaikka kummilapsi ja hänen vanhemmat ei pitäisi mitään yhteyttä?
2.Tim.3:15
ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
16 Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
17 että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.
2.Tim.3:15-17
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=2. Tim. 3:1&rnd=1339918068127
Luuk.4:4
Jeesus vastasi hänelle: "Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä'."
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Luuk. 4:1&rnd=1339918428016
Evlut suuntauksen sivusto kertoo seuraavanlaisesti.....
Kummille!
http://www.rippikoulu.net/rippikouluun/kummille/index.html
Oikeastaan kummin tehtävä huolehtia lapsen hengellisestä kasvatuksesta päättyy, kun tämä pääsee ripille. Nuorelle on kuitenkin hyvä tarjota tukea vielä rippikoulun jälkeenkin hengellisissä kysymyksissä.
Perheissä on erilaisia tapoja siitä kuka antaa rippiristin nuorelle lahjaksi.
Viisitoistavuotias nuori saattaa hyvinkin kaivata monenlaisissa asioissa omien vanhempiensa lisäksi muidenkin aikuisten apua ja tukea.
Vielä konfirmaatiossa kummilla on monissa seurakunnissa tärkeä rooli kun kummit osallistuvat nuoren siunaamiseen alttarilla. Se, onko tapa käytössä nuoren konfirmaatioseurakunnassa, selvinnee parhaiten kysymällä asiaa nuoren vanhemmilta tai nuorelta itseltään.
Perheissä on erilaisia tapoja siitä kuka rippiristin lahjaksi antaa.
Konfirmoitavalle nuorelle on tapana antaa jokin muistoesine. Perinteisesti joku nuoren kummeista lahjoittaa tälle rippiristin. Voi kuitenkin olla, että myös vanhemat haluavat antaa esimerkiksi suvussa kulkeneen ristin, joten tästäkin asiasta on paras sopia jo etukäteen.
http://www.rippikoulu.net/rippikouluun/kummille/index.html - Maanu
Älyllisesti lahjakkaat ihmiset eivät kirjoita keskustelupalstalle näin!!
- ....jokainen....
... kummi on yhtä tärkeä. Sylikummiksi aikanaan valitsimme mieheni siskon ja minun hyvän ystäväni. Silti kaikki muutkin kummit olivat ja ovat edelleenkin yhtä tärkeitä, ellei osa jopa tärkeämpiä kuin tämä sylikummi.
Lähinnä tämä sylikummi homma erosi muista kummeista vain siinä, että kastajaisissa hän piteli vauvaa hikihatussa sylissä. Jos silloin kun mieheni kanssa sylikummia mietimme, pohdimme kenet haluaisimme laittaa hikoilemaan kastajaisissa :) Ja kuka mahdollisesti kummeista on valmis pitämään vauvaa sylissä pitkään. Osa kummeista oli kummiskin tuolloin hyvin kokemattomia vauvojen kanssa.
Monestihan lasta pitää jompikumpi vanhemmista. Tuskin se silti tarkoittaa, ettei ketään kummia pidetä tärkeänä - mielestäni
kaikki kummit ovat yhtä tärkeitä.
Sylikummiksi vaan nimitetään yhtä kummia, koska hän pitää lasta sylissä kasteen ajan.
On ikävää, että jotkut asettavat kummeja tärkeysjärjestykseen. - mutta kyllä
se sylikummi on tärkein kummi, muut ovat vaan kakkosia ja kolmosia. tästä syystä omilla lapsillani on vain kaksi kummia/lapsi. kaikki ylimääräiset kummit tuntuivat lahjojen ja huomion kalastelulta.
- näin...
Ennen kuin tyttäremme kastettiin kysyimme papilta tätä. Hän sanoi että nykyään ei puhuta ns. tyttö ja poikakummeista, vaan kaikki kummit ovat samanarvoisia, olivat sitten sylikummeja tai eivät.
- pippuri
Itselläni on kaksi lasta ja toiselle heistä sylikummi oli se tärkein kummi, pojalle taas sylikummi on "vierain" kummi. Kyllä minusta se on pitkälti kummista kiinni, kuinka paljon on lapsen kanssa tekemisissä.Miten kummista voi tulla tärkeä ja läheinen ihminen jos esim. käydään vain synttäreillä ja muistetaan jouluna paketilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1437815Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1007300Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit317192Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t216748Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t736361Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv236024Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1125742Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht25706Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?475478Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa835368