Mopin poistumisilmoitus aiheutti haikean tunteen. Enemmän kuin ymmärrettävä ratkaisu aikaansaa mitä todennäköisimmin myös asiallisen vl-keskustelun kaikkoamisen palstalta. Ainakin itselleni Mopin osuus on ollut aivan ratkaiseva palstalla viihtymisen kannalta. Uskon näin olevan myös monien muiden sellaisten kirjoittajien kohdalla, joiden intressit ovat ihmisten yksitysiasioiden repostelun ja liioittelevan taivastelun sijasta kohdistuneet yksinomaan kaunistelemattomaan mutta asiapitoiseen keskusteluun.
Nyt näyttää pahasti siltä, että menetämme tällaisen vapaan keskustelun mahdollisuuden, jota sitäkin tällä palstalla on siis käyty aivan viime aikoihin saakka kaiken sotkun ja roskan keskellä. Se olisi todella sääli, sillä vastahan olemme päässeet alkuun. Koen, että paljon hyviä ituja on kaikesta huolimatta lähtenyt kasvamaan ja heiveröisiä siltojakin on rakennettu. Näkökulmat ovat kirkastuneet ja mielet keventyneet. On tapahtunut aivan sykähdyttäviä kohtaamisia. Tähän asti saavutettu on liian arvokasta kokonaan kadotettavaksi.
Ehdotankin, että perustamme uuden keskustelupalstan asialliselle vl-keskustelulle, joka toimisi laajalle kirjoittajajoukolle jo nykyisinkin itsestäänselvien asiallisuusnäkökulmien pohjalta. Ja vl-keskustelulle sikäli, että olipa keskustelijoiden oma vakaumus mikä tahansa, keskustelun aiheena olisi tiukasti vl-usko.
Mitäs sanotte? Olisiko ketään, jolla olisi käytännön valmiudet tällaisen palstan avaamiseen?
Jos onnistuisi, ainakin minä olisin valmis kainon sulhasmiehen tavoin polvistumaan Mopin eteen, hiestä läpimärkä kukkakimppu käsissä täristen...
Nyt näyttää pahasti siltä, että menetämme tällaisen vapaan keskustelun mahdollisuuden, jota sitäkin tällä palstalla on siis käyty aivan viime aikoihin saakka kaiken sotkun ja roskan keskellä. Se olisi todella sääli, sillä vastahan olemme päässeet alkuun. Koen, että paljon hyviä ituja on kaikesta huolimatta lähtenyt kasvamaan ja heiveröisiä siltojakin on rakennettu. Näkökulmat ovat kirkastuneet ja mielet keventyneet. On tapahtunut aivan sykähdyttäviä kohtaamisia. Tähän asti saavutettu on liian arvokasta kokonaan kadotettavaksi.
Ehdotankin, että perustamme uuden keskustelupalstan asialliselle vl-keskustelulle, joka toimisi laajalle kirjoittajajoukolle jo nykyisinkin itsestäänselvien asiallisuusnäkökulmien pohjalta. Ja vl-keskustelulle sikäli, että olipa keskustelijoiden oma vakaumus mikä tahansa, keskustelun aiheena olisi tiukasti vl-usko.
Mitäs sanotte? Olisiko ketään, jolla olisi käytännön valmiudet tällaisen palstan avaamiseen?
Jos onnistuisi, ainakin minä olisin valmis kainon sulhasmiehen tavoin polvistumaan Mopin eteen, hiestä läpimärkä kukkakimppu käsissä täristen...
Vastaukset 173
Vanhimmat
Kannatan Mar_ria ehdotustasi. Omalta osaltani olen päässyt vasta keskustelun alkuun, vaikka olen jo pitkän aikaa seurannut niitä.
Eihän palstan sisältö voi muuttua uuden palstan perustamisella. Nythän on kysymys vain uuden sheriffin saamisesta, joka voit olla sinä Maria.
Moppi on palvellut palstaa vuodesta 2004 saakka, joten ei ihme, vaikka haluaisi lopettaa.
Kaikki aiheet on kyllä koluttu jo perinpohjin, mutta niitä voi aina täydentää uusilla näkökulmilla.
Ja uskon vahvasti, että myös SRK.n toimistolla luetaan näitä viestejä, vaikka ne samalla tuomitaankin. Uskon myös, että niillä on vaikutusta uudistuksiin, jollainen oli esim. Kouvolan seudun Suviseurojen järjestelytoimikunan päätös lopettaa tupakanmyynti suviseuroissa.
Ilman näitä keskusteluja tupakanmyynti jatkuisi entiseen tapaansa.
Moni muukin asia saattaa saada kimmokkeen suhtautua uudistuksiin juuri tältä sektorilta.
Kiitos vaan, mutta en millään ehdi sefuksi. Sen ajan, minkä voin irrottaa ruutuun tuijottamiseen, käytän mieluiten keskusteluun osallistumiseen.
Ajatus uudesta palstasta sisältäisi nimenomaan sen odotuksen, että sisällön asiallisuutta voitaisiin nykyistä paremmin valvoa. Ainakin omat fiilikseni kärsivät pahasti tästä nykyisestä ilmapiiristä, kun 95% kirjoituksista on pelkkää mitäänsanomatonta suunsoittoa. Sitä ei yksinkertaisesti jaksa kahlata jatkuvasti läpi. Roskansuodatukseen menee liian paljon aikaa ja energiaa.
Aiheita ei mielestäni ole lainkaan kouluttu läpikotaisin. Aina on sitäpaitsi uusia keskustelijoita ja uusia näkökulmiakin. Ja uutta pohdittavaakin järjestyy ihan luonnostaan :-)
Minäkin uskon - ja tiedänkin - että näitä keskusteluja seurataan laajasti, keskustelulla on sikälikin merkitystä. Tupakanmyynnin lopetus on yksi hyvä konkreettinen esimerkki. Ja on niitä muitakin.
Keskustelua vl-liikkeen nykytilasta ja historiasta on sen itsensä kannalta niin tärkeätä, että olisi sääli antaa sen hukkua ja hiipua jotavanpäiväiseen suunsoittoon.
Keskustelu olisi saatava turvaan.
Olen valmis jatkamaan moderoimista toisella ja tätä asiapitoisemmalla palstalla, jos sellainen saataisiin luotua.
Täällä on monia teitä kirjoittajia, joita ajattelen lämmöllä ja joiden toivoisin siirtyvän uudelle foorumille jatkamaan pohdintojamme: Maria, Leena Huovinen, Harmaapöllö, Bibliofiili, Vl-teologi, Vl-kanttori, Sectori, Arkistomappi, Joosua, Rebekka, Doulos, X-vl, Kohortti, Takarivintaavi, Vl-iskä, Kicki, Weha, Hyshys, puupappi... Monia teitä asiallisesti kirjoittavia en edes muista nimiltä näiden kolmen vuoden ajalta.
Olisi niin sääli, jos keskustelu lakkaisi.
...Sefora, munk-ki, Vulgata, Pakkula, Nunna, ent.vl, Sirkka, Possumunkki, vl2003, Mar--ge, Pistepirkko, Blastus, Vlm, erehtynyt, Tarsiger, Hynde, Debora, Hihhulainen, Mehem...
...selasin tuossa kiireessä lauantaihommien lomassa sivustoja taaksepäin ja koetin löytää nimimerkkejä, joiden kirjoitusten toivoisi siirtyvän myös uudelle mahdolliselle keskusteluareenalle.
..jatkuu: Admata, Torfinn, Kamael, Veeruska...
Uskaltaa esiintyä ihan omalla nimellään! Ei tölvi ketään, on täynnä armoa ja totuutta. Eikä ole ylpistynyt.
Hänen viestinsä sisältävät tiukkaa asiaa. Tunnekuohutkin kuuluvat tuohon vaiheeseen, niitä kohtaan voisimme olla armollisia.
Jaan kanssasi näkemyksesi Heinosta ja Hannestapanista. Heino on tuonut palstalle sen vanhan vl-uskon tuulahduksen aidosti ja syvästi tuntevan, lähimmäisen rakkautta henkivän uskovaisen ihmisen suulla.
Hannestapanilla tuntui olevan erityisen hyvä tuntemus yhdistyslainsäädännöstä ja selkeä näkemys SRK:n ja ry:n johtokuntien oikeasta tehtävästä. Se, etteivät hänen ajatuksensa saaneet sitä huomioita osakseen jonka ne olisivat ansainneet, johtui todellakin siitä, että liiat tunnekuohut peittivät alleen varsinaisen, erittäin tärkeän, asian. Uskon ja toivon että hän vielä palaa takaisin, kunhan tunteet ovat päässeet vähän rauhoittumaan.
Ehkä hän on kirjoittanut asiallisestikin, mutta ainakin kerran meni ihan tolkuttomuuksiin. Hän kannatti Raamattuun vedoten jotain homoja syrjivää oppia. Vastustan ihmisoikeuksien loukkaamista uskonnon varjolla.
En aio siirtyä tältä palstalta millekään toiselle vl-palstalle. Olen asiallisuudesta selvästi eri linjoilla mopin ja Marian kanssa.
Siitä kuitenkin olen samaa mieltä, että keskustelua tarvitaan.
Minäkään en aio lopettaa lukemista tai kirjoittelua vaikka seriffi vaihtuukin. Tässähän on toiminto, ilmoita asiaton viesti ja jos sellainen tulee, niin ilmoitan ja ylläpito poistaa sen, vaikkei palstalla seriffiä tilapäisesti olisikaan. Mieluummin ilman seriffiä kuin joku sensuuriseriffi.
selviää niin, että ei YLPISTY? Leena kirjoittaa: ”Uskaltaa esiintyä ihan omalla nimellään! Ei tölvi ketään, on täynnä armoa ja totuutta. Eikä ole ylpistynyt”. Sinä jatkat: ”Heino on tuonut palstalle sen vanhan vl-uskon tuulahduksen aidosti ja syvästi tuntevan, lähimmäisen rakkautta henkivän uskovaisen ihmisen suulla”.
Oli mahtavaa palata netin ääreen, kun heti sain lukea tämmöistä tekstiä! Kyllä me ihmiset tarvitsemme välillä hyviäkin sanoja ja ”päänsilitystä”, joten kiitos teille. Olen ollut moneen otteeseen pois tämän netin ulottuvilta, juuri tulin Rokualta jossa olin paripäivää seminaarissa, (opistotyöhön liittyvä seminaari).
En ole kaikkia viestejä ehtinyt lukea, mutta ymmärrän, että Mopin aie lähteä täältä aiheutti Ma_rian aloituksen. Kumpikin teistä on tympääntynyt epäasiallisiin viesteihin, eikä se ole mitenkään suuri ihme – tympääntyminen, se on ihan inhimillistä! Mopin toimintaan minulla ei ole mitään huomauttamista, sillä vaikka olen kuinka suoraan sanonut, kertonut Ry:n piirissä tehdyistä vääryyksistä ja oppiharhoista, niin yhtään viestiä hän ei ole poistanut.
Minä en varmaankaan oikein teitä ymmärrä, sillä olen itse ollut mukana politiikassa ja siellä moititaan, vaikka kuinka oikein ja tasapuolisesti yrittää tehdä, niin aina tekee jonkun mielestä väärin. En ilmeisesti oikein ymmärrä teidän ideaanne, voi olla hyväkin, en kyllä tiedä lähtisinkö täältä mihinkään, minä tykkään olla täällä näiden ”vähemmän viksujen” seurassa. Ei minua haittaa vaikka välillä moititaankin, he moittivat jotka ei usko samalla lailla kuin minä. Jos saa epäasiallista kritiikkiä, se on kritiikin antajan synti! Yhdessä ”hoitokokouksessa” nuhdeltiin miestä synnistä ja todettiin, että hänessä on väärä henki, kun sitten huomattiin, että vaimossa on sama ”väärähenki”, niin vaimo sanoi: ”Ei se miun syntei ole, se on Benjaminin syntei”.
Keskustelun tason laskuun voi olla useitakin syitä, ainakin minun kirjoitteluni vähyyteen ei ole vaikuttanut epäasialliset viestit, eikä Mopin toiminta vaan ajan jakaminen muiden tehtävien kanssa. Olen sitä mieltä, että jos tekee aloituksen, niin tulee olla keskustelussa mukana koko ajan, eli niin kauan kuin ketju puhututtaa. Tämä jo ainakin minun kirjoittelua rajaa, rajaa vaikka mielessäni pyörii monta Jumalansanan kohtaa josta haluaisin kirjoittaa, sillä minä näen tämän palstan yhtenä suurena tilaisuutena tuoda esille sitä sanomaa johonka Jeesus meitä kehottaa.
Jeesus on lähettänyt uskovat maailmaan kertomaan sovitustyöstä: Joh. 1:12 ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.” Näin kirjoittaa Johannes Jeesuksesta, mutta Jeesus opettaa, että näin tapahtuu niillekin ihmisille jota ottavat Hänen lähettämiensä uskovien ilosanoman uskolla vastaan: Joh. 13:20 Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt."
tuskin laantuvat koskaan. Hänen jauhamansa kuohut
ovat olleet tapetilla jo lähes kymmenen vuotta.
Kuohuaineistoaan hän on kirjoittanut kymmeniä mapillisia. Vaikka asiat on selvitetty "satoja" kertoja, niin HT jaksaa aloittaa aina alusta.
Hänen entinen yhteisönsä ei sitä tee. Voisiko tämä virtuaaliyhteisö toimia toisin?
Mukava, että minutkin muistitte;-).
Ainakin Tiinaliina unohtui luettelosta.
Tiinaliinalta luin aivan hiljattain aivan upeita, terveen järjen mukaisia kommentteja muuten asiattomassa keskustelussa. En kuitenkaan ehtinyt silloin kommentoida. Jospa kiitokset menisivät nyt perille.
että pikkuhiljaa alkaa olla valmiina jaottelu oikeisiin ihmisiin sekä koiriin ja velhoihin.
kävi, että tirkistelelet tämän palstan asiattomia keskusteluja? Sinunlaisistasi moni on sanonut, etteivät edes viitsi lukea asiattomista keskustelusta kuin kommentin, pari.
Nyt mopin avaama uusi keskustelupalsta on ainakin kolmas palsta asiallista keskustelua varten ja luulen että siitäkin muodostuu tarpeeksi sisäänpäinlämpiävä. Joku noista kolmesta luulisi kelpaavan kaltaisellesi kriitikolle.
Arvailen, mitä ala-arvoista keskustelua tarkoitat, missä keskustelussa Tiinaliina oli mukana, mutta jätän tämän sanomatta ja vain vihjailen. Vihjailu tuntuu muuten kuuluvan vl-kulttuuriin.
Ulkona ovat koirat, velhot ja huorat. Kiitä niin kuin fariseus!
lusikkansa soppaan.
mutta harras toive mukaan ettei palsta kuitenkaan olisi suljettu. Meitä on varmaan useampi takarivin Taavi, joka mielellään lukee mutta ei ole paljon taitoa osallistua keskusteluun ja joo joo miehenä oleminen ei tunnu mielekkäältä, vaan kun ei osaa sanoiksi pukea itse, on kuitenkin mukavaa ja lohduttavaa lukea toisten kertomana omiakin ajatuksia.
Tällä palstalla ei enää viitsi kuin otsikot käydä vilkaisemassa mutta joskus sitten osuu se mielenkiintoinen ja asiallinen keskuselu väliin ,jonka sitten lukee ahnaasti.
...kuulut noihin edellä lueteltuihin nikkeihin...ja Reinhard, Janhus, O.M, ex-vlm, Albert, Heino, Vl-muusikko....
Teitä kirjoittajia on niin monia, jotka olette tuoneet ajatuksianne "vaihetuspöydälle"!
Toivon, että hän, jonka nimeä ei ole mainittu, ei loukkaantuisi. Tämä palsta on tuonut meidät yhteen eri puolilta Suomea ja ulkomaita ja yhdistänyt meidät keskusteluun, joka on aivan varmasti rakentanut meitä tavalla tai toisella.
Voih, JIA unohtui! Ja ties vielä, ketkä kaikki muut.
Ajattelin Sopero, että rekisteröitymisedellytys saattaisi siistiä palstaa turhalta pelleilyltä. Tietysti siihen voisi tepsiä pelkkä tarpeeksi iso luutakin. Mutta mielestäni olisi hyvin tärkeätä, että keskustelua voitaisiin käydä ilman jatkuvaa häiriköintiä.
Ja he, joiden mielestä tuo suunsoitoksi kutsumani ei ole häiriköintiä vaan sananvapauden toteutumista, voisivat rauhassa jatkaa keskustelua tällä palstalla.
Kannatan, oikeastaan rekisteröityminen on edoton ja välttämätön, että säästyisimme keskustelemasta vaikkapa "nenäkarvaongelmasta".
Niinpä juuri. Minäkään en kaipaa siihen aiheeseen palaamista.
..unohduit, n-n! Asia on kuten sanoit, rekisteröityminen kertoisi sen, että kirjoittaja on valmis sitoutumaan asialliseen keskusteluun.
Se olisi minunkin toiveeni,että olisi sellainen yhteinen palsta jossa keskustelu olisi asiallista, koska itse olen sellainen "kuumakalle" tä, jos alkaa
kova riepottelu, niin katson silloin että parempi poistua kokonaan.
Ne iänikuiset parta-permanentti-nenäkarva :) ynnä muutkin sama sorttiset luettelot alkavat todella tympiä.
Nyt vain etsimää sellaista tietokonenörttiä joka osaisi tällaisen palstan rakentaa toivoopi kamael
Jatka sä vaan uudistetun palstan henkisenä tukena.
Pitääkö sitten pakosta rekisteröityä uuteen palstaan mukaan päästäkseen.
Olen jo tottunut kirjoittamaan peitenimimerkeillä, kun alkuperäinen nimimerkki alkoi käydä liian monelle tutuksi.
Sallisitko uudessa palstassa keskustelun uskovaisten tupakoinnista. Toivon, että tämä aihe ei olisi kiellettyjen listalla, sillä niin tärkeäksi koen tämän aiheen nyt ja aina ajankohtaiseksi. Työtä tupakoinnin kitkemiseksi tulee tehdä jatkossakin, niinkuin tehdään muillakin yhteiskunnan saroilla tämän kauhean turmelevan elämäntavan edelleen vähentämiseksi.
Uskovaisten elämään ei tupakka kuulu ja siksi siitä ei saisi vaijeta.
Uteliaisuuttani kysyn. Toinen kysymykseni olisi, tunnetko minut? Vastaa jos siltä tuntuu!
T. sirkka
joitakin Sirkka-nimisiä livenä, Sinun henkilöllisyydestäsi ei mulla ole aavistustakaan.
En ole aikoihin kirjoittanut tänne. Tuli niin rivoja tölväisyjä, että poistuin.
Muistelisin, että joskus ammoin käytin nimeä lukija 16, sitä on kyllä nähdäkseni käyttänyt jotkut muutkin.
ku on kai asuttu samallaki paikkakunnalla aikasemmin ja mun käsittääkseni oot sammaa ikäluokkaaki (?)
No, vaihdetaanpa kirjakielelle ainakin suurinpiirtein ja vastaan aloittaja- ma-rialle:
Minusta tuntuu, etten olisi "kotonani" siellä uudella palstalla senkään vertaa kuin täällä. Olen kyllä tainnut kaiken sanottavani jo sanoa moneenkin kertaan, mutta palstariippuvuudesta en taida päästä. Pysyn siis täällä.
Ps. Sytytellään kynttilöitä yhä pimenevässä ajassa! Terveisin sirkka
Ei kyllä sytytä yhtään....
Laskin sormilla ja totesin, että 40v:n avioliiton aikanakin olemme asuneet lähes 10:llä paikkakunnalla. Eli nyt rupean haravoimaan muistista "tyttöjä".
Annahan pieni vihje, missäpäin olisimme yhtäaikaa asuneet...?
Liittyykö nikkisi Sinuun tai lähiomaiseesi?
Ei tästä kannata tietystikään tehdä suurta numeroa, uteliaisuuteni vaan pääsi valloilleen.
Niin, Ouluunhan minä nuorena muutin ja asuin siellä aina ensimmäisiin hoitokokouksiin asti.
Nikkiini en ole ketään muita "sotkenut", mutta olen useissakin kirjoituksissa, etenkin ensimmäisessäni, antanut tietoja tarkoituksella, että niistä etenkin entiset ystäväni voisivat minut tunnistaa.
Alkuaikoina kirjoitin myös nimimerkeillä "Erotettu uskova" ja "Ry:stä erotettu".
Olet ilmeisesti (aiemmista kirjoituksistasi päätellen) joku Ry:n toimi- tai "luottohenkilö" ja kovasti hoitokokousten oikeellisuuden puolustaja ?? Terveisin Sirkka
Muutimme Ouluun vasta tällä vuosituhannella....
Olen aivan ruohonjuuritason ihminen, tavallinen uskovainen. Kuitenkin iästäni johtuen olen elänyt vl:ssa kaikki nuo vaikeat ajat.
Eri paikkakunnilla olen lukemattomien ihmisten kanssa keskustellut ja lukenut kyllä valtaisan määrän kristillisyytemme historiaa. SRK:n "konttorilla" en ole koskaan käynyt, arkistossa kyllä jonkun kerran.
(luulin jo hetken löytäneeni nuoruuden ystävän, jota olen kauan etsinyt)
Hyvää jatkoa Sinulle!
Ensinnäkin kiitos viesteistesi ja toivotuksestasi, se lämmittää!
Voisitko sinä ja muutkin kertoa , miten koit kokoukset, miten hyväksyit kokousten tapahtumat niin, että pystyit jäämään Ry:lle jne.
Eräissä hautajaisissa eräs henkilö Etelä- Suomesta sivusi ´vapaa sana´- puheessaan myös hoitokokousaikoja. Hän kertoi sydämensä olleen "vereslihalla". Kuitenkin tämäkin henkilö on Ry:ssä edelleen.
Miten kaikki tämä oikein on mahdollista ja miten tapahtunut, niistä minulla ei ole tietoa vuoden -78 tapahtuneen Ry:ltä lähtöni jälkeen. Odottelen vastauksia ja kiitän niistä jo etukäteen! T. sirkka
Olen syömään lähdössä, en nyt ehdi pitkään vastata.
Tilanteethan alkoivat siitä, että eri puolilla Suomea ry:issä oli sisäistä laajaa eripuraa. Asiat olivat kyteneet pitkään ja 70-luvulla purskahtivat voimalla esiin.
Oli tarpeen kokoontua keskustelemaan että rauha palaisi ja saataisiin välejä hiertäneet asiat korjattua.
Alku oli tämä, monin paikoin vaiheet olivat hyvin raskaat, vereslihalla oltiin.
Kellekään ei jäänyt omasta puolestaan kerskaamista "oikeassa olemisesta".
Jumalan armosta ja johdatuksesta yksin kiitos.
En nyt ehdi enempää. Mielelläni keskustelisin kanssasi, mutta tällaisella avoimella forumilla tahtoo tulla väliherjaajia mukaan.
Palataan!!!
Arabit eivät luokittele lintuja. Kun suomalainen näkee lokin, arabi näkee vain linnun. Onko tässä nenäkarva-asiassa nyt kysymys vastaavasta asiasta muutettuna normiksi eli asioita haluta käsitellä yksityiskohtaisesti?
Minä kannatan sitä, ettei aihepiirejä aleta turhaan rajaamaan. En ymmärrä, miksi nenäkarvoista ei saisi keskustella. Sehän voi olla ajankohtainen asia monille n. 30-vuotiaille miehille ja ehkä naisillekin. Onko tässä huumorin, pierujen ja nenäkarvojen olemassaolon kieltävässä ilmapiirissä kysymys myös telaketjufeminismistä?
Se onkin mielenkiintoinen kysymys, kotiutuisivatko kirjoittajat uudelle palstalle.
Minusta vain olisi aivan elintärkeätä saada keskustelulle riittävä rauha.
Täälläkin ovat samat aiheet paljon puhuttaneet, mutta uskon keskusteltavaa olevan niin kauan, kuin aiheet puhuttavat. Sinun rehellinen ja asiallinen äänesi on minusta ollut palstalla tärkeä.
Ps. Minäkin nautin kynttilänvalosta. Ihana vuodenaika!
että asiattomia viestejä ja heittoja tulee paljon ja että rekisteröityminen osaltaan pakottaisi asiallisiin kannanottoihin. Olen joskus yrittänyt rekisteröityä "sirkkana", mutta se ei ole onnistunut. Varmaan pikkupoikkeuksilla se onnistuisikin.
Haluaisin todella tietää, miten Ry:lle on voitu jäädä niin selvistä väärinkäytöksistä ja opin muutoksista huolimatta...
Minullakin on lähisukulaisia Ry:ssä eri puolilla Suomea, mutta emme ole kymmeniin vuosiin puhuneet noista ajoista juuri mitään. Ehkäpä ollaan tahollamme edelleen samaa mieltä kuin kokousten aikoina. Sukulaisteni käytös on kuitenkin muuttunut alun eristämisistä lähentymiseen, se lienee ollut yleinen SRK:nkin linja ?
Olen iloinen siitä, että viestieni rehellisyys on näkynyt! Minulla ei ole mitään halua asioiden vääristelyyn, sitäpaitsi se olisi synti.
Kuulostellaan ja kirjoitellaankin!
ja jatkamasta entistä menoa?
I don´t understand.
vastaan noihin kahteen toeamukseesi.
En rupea inttämään kanssasi, mutta kerron vain ettei sellaisia "väärinkäytöksiä" ole, joita ei anteeksiantamus pois pyyhkisi. Jokaisella meillä on tärkein valvomapaikka omissa teoissamme.
Eikä oppi ole muuttunut, olen ollut "mukana" 60-luvun alkupolelta asti. -Ja tutkinut liikkeen historiaa, kuten jo aiemmassa viestissä mainostin.
Olen hankkeessa mukana ilman muuta. Lisäksi mopin läsnäolo hankeessa olisi sen kannalta erittäin suotavaa. Hänen tähänastinen toimintansa on saanut varauksettoman tukeni. Mopilla voisi olla jopa teknisiä valmiuksia keskustelupastan järjestämiseksi.
Kannatan palstalle rekisteröintiä. Osa palstasta voisi olla julkinen ja osa sisäinen, vain rekisteröityneille nähtävissä. Tietty julkisuus on pakollista, sillä pitäähän taustajohdonkin olla tietoinen mistä keskustellaan ;). Rekisteröinti pitäisi olla automaattinen eli ei vaatisi minkäänlaista ennakkosensuuria. Samalla sallittaisiin se, että yhdella todellisella henkilöllä vaisi olla useita nikkejä (tarkoittaa myös sitä, että nikin vaihtaminen olisi helppoa). Rekisteröinnillä estettäisiin palstaa nykyisin vaivaava tahallinen häiriköinti. Itse asiassa en edes ole varma siitä, mikä taho tällaista häiriköintiä aiheuttaa. Se voi olla ei-vl puolella, mutta en pitäisi mahdottomana sitäkään, että sen aiheuttaisivat vl:t. Joku vl voi tahallisella häiriköinnillä osoittaa tämän palstan naurettavuuden ja pudottaa pohjaa pois asialliselta keskutelulta. Jotkut tällaiset keskustelut kun eivat saata olla ihan liikkemme virallisen linjan mukaisia.
Kieltämättä nikittömien asiattomat huutelut asialliseen keskusteluun ovat se, johon aika ajoin kypsyn totaalisesti tällä palstalla. Yleistuntuma on, että vaikka viestien vaihto jonkin vakionikin kanssa on johtanut jonkinlaiseen sanaharkkaan, niin yleensä asiat ovat keskustelun edetessä johtaneet asialliseen lopputulokseen.
Ehdotan sääntöä uudelle palstalle, vain max 2 keskusteluaihetta/viikko. Aihe vaihtuu maanantaisin, jolloin voi aloittaa nuo max 2 uutta aihetta. Vatkataan näitä kahta aihetta koko viikko, huilataan ja haetaan uusia eväitä sunnuntai-seuroista ja herätetään keskusteluun max 2 uutta aihetta. Keskusteluihin tulee silloin syvyyttä ja leveyttä ja "sillisalaatti" jää pois. Taso nousee, luulisin.
Järjestelmä itsessään valvoo ei salli kuin kaksi palstaa ja sheriffi valvoo palstan aiheita, että ne pysyy.
Vai mitä?
uudelta perinnäissäännöltä.
Loin www.msn.fi -sivuston kautta Yhteisöt-otsikon alle uuden yhteisön nimeltään Keskustelua vanhollislestadiolaisuudesta. Olen siellä Moppaajasefuna, kuten täälläkin. Haluaisiko joku käydä sitä testaamassa?
Se on aivan alkutekijöissään - laitoin sinne itsekin vasta testiviestin.
http://groups.msn.com/home.msnw?pgmarket=fi-fi
Kokeilkaapa, eihän se ota jos ei annakaan ;)
Täälläpä on uudet tuulet puhaltaneet tänä jäisenliukkana lauantaina! Kukaan ei varmaan ole uskaltautunut ulos koipiaan katkomaan, vaan on aherrettu netin kimpussa.
Täydestä sydämestäni yhdyn ajatuksiin, joita uuden palstan puolesta on esitetty. Kävin testaamassa tuota antamaasi osoitetta, mutta en löytänyt sieltä mitään. Onko uusi palsta sen uskonnot ja uskomukset-alla vai mistä etsisin?
Toinen juttu:kirjaudummeko näillä entisillä nikeillä, että jo valmiiksi tuntisimme toisemme, vai keksitäänkö uudet?
Kolmas kerta näkyy toden sanovan. Siellä on minulla valmiiksi aivan eri nikki, kun olen joskus ollut yhdessä yhteisössä pari kuukautta. Varmaan sen voi vaihtaa?
perustamaani MSN-yhteisöön:
http://groups.msn.com/Keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/_whatsnew.msnw
Pahoittelen, etten ollut vastaamassa heti viestiisi. Olin ristiäisissä.
Laatukeskustelijona me kaikki olemma ymmärtämässä, että voimme vapaasti puhua vaikeistakin asioista. Ongelma on siinä, että joillekkin kirkastuu väärät asia tärkeiksi. Eivätkä kaikki osaa käytelä edes sanan säilää kovin mallikkasti. Kaikkien ei pidä toimia opettajina. Olemme siis yksimielisesti ymmärtämässä, että meidän on laatukeskustelijoina käytävä keskustelu oikealla foorumilla eikä siellä missä pilkkaajat istuvat.
Jotenkin ironiselta tuntuu, että täällä oikeaoppiset keskustelijat ovat luomassa uutta palstaa, jolla voidaan käydä todellista keskustelua todella tärkeistä asioista. Tämä sopii vl-liikkeen historiaan hyvin, liike on hajonnut 150 vuodessa pariinkymmeneen eri puljuun. Täällä todella on vl-seurakunta pienoiskoossa.
Nyt toteutuu laatukeskustelijoiden toimesta se mistä he ovat SRK:ta ja vl-liikettä palstalla arvostelleet. Vapaasti saa puhua kunhan puhuu oikeilla sanoilla oikeista asioista.
todella naurettavina niitä henkilöitä, jotka tässä ketjussa hehkuttavat uutta palstaa toinen toistensa nimiä mainiten. Tyypillistä vl-herätysliikkeen ihmispalvontaa. Mahdollinen uusi palsta on "jeesjees SRK" -palsta.
Ajatus on kuolleena syntynyt.
tai siis sanat suustani!
Äläs nyt! Nämä nimeltämainitut saavat, mitä ovat pitkään halunneet: oman sivistyneitten ihmisten sivistyneen keskustelupalstan. Siellä nämä sivistyneet kirjoittelevat toisilleen mitä eirinomaisimpia esseitä ja välillä kiittelevät toisiaan hyvistä esseistä. Kaikki häiritsevät välihuudot eivät heidän korviinsa yllä, kiitos rekisteripakkoisen palstan.
Tämä uusi keskusteluyhteisö voi rauhassa arvostella Päivämiestä ja ihmetellä perinnäissääntöjä Tunnustuskirjoihin tukeutuen.
Välillä yhteisö voi kyseenalaistaa uusien toimitalojen tarpeellisuuden ilman että joku
sivistymätön moukka pääsee tekemään välihuutoja.
Tällä keskustelupalstalla tavallisiin hymyä ja hilpeyttä herättäviin keskusteluihin, kuten esim. nenäkarvoista keskustelu, he eivät osallistu ainakaan ennen kuin joku noista nimeltämainituista sattuu jotain kommentoimaan.
Ei heitä tähänkään asti kansan syvät rivit ole kiinnostaneet. He vain vienosti hymyillen saattavat seurata keskustelua ja jopa vähän tuhahdellen nyrkkiinsä nauraen ihmettelevät kansan kyvyttömyyttä korkealentoisiin jaarituuksiin.
Toivon kuitenkin heille työn, sairauden, lasten, Päivämiehen ja erinnäissääntöjen rasittamille nimetyille oikein henkeviä keskusteluja, joista he uudella palstalla saavat ammennetuksi itselleen uusia näkökulmia tiestä ja matkasta.
Ilkeilyn jälkeen on varmaankin levollinen mieli. Tuli(kohan) tehtyä Jumalan valtakunnan työtä?
vaan toivottelin hyviä jaarituksia uudelle palstalle. Eikös avauksen aihe ollut uusi palsta?
Makoisimpia hetkiä olen viettänyt naurunrämähdysten keskellä, kun ilmeisesti teinipojat ja tytöt omassa viattomassa uskonkäsityksessään kyseenalaistavat uskonelämän varjopuolia ja mitäänsanomattomuuksia kuten ripsien kiharrus synti tai nenäkarvojen törrötys.
Palstaa jonkin verran seuranneena, mutta varsin vähän kirjoitelleena voin toivottaa ns. keskustelutaitoisille hyvää matkaa omaan bunkkeriinsa, seurattavaksi jää kuinka kauan he bunkkerissaan jaksavat sietää toisiaan. Jos sinne rekisteröitymispakkoisuuteen ei tule raikkaita tuulia ympäröivästä maailmasta, ilma ja puheenaiheet on varsin pian koluttu läpi. Ilmeisesti tämän palstan uudelleenjärjestelyjen seurausena keskusteluun pääsee mukaan myös vielä sisältörikkaampia ja kauaskantoisempia aiheita.
Onnea, menestystä ja sinausta Enirolle sananvauden esiripun kantajana.
Minkä Herra on aloittanut lapsillaan, ei hän hylkää niitä, jotka ei väheksy ylkää.
hattua Jussin hienolle kommentille.
Vastailin eilen sinulle toiseen ketjuun vielä uudemman kerran, mutta palstan yli-innokas sheriffi raapaisi kommentin pois. Se ei onneksi vie yöunia sinulta eikä minulta.
Muistappa Jalmari että tämä on prhepalsta ja silloin ei aivan kaikenlaiset kommentit sovellu kun lukijoina on naisia ja nuoria. Miesten kesken voidaan jutella vähän rempseämmin mutta kyllä ne alapään jutut vitsin tai värssyn muodossa kuuluvat sinne miesteniltoihin.
Hyvähän täällä on käsitellä alapäänasioita ja sukupuoliterveyteen liittyviä näkökulmia mutta joko uskonnollisesti tai lääketieteellisesti.
Kirosanat kuten perkele, helvetti ja saatana ovat raamatullisia asioita ja oikein sopivia tälle palstalle oikein käytettynä.
Mutta muistakaamme, Herra on hyvä ja Hän antaa auringon paistaa niin väärille kuin vanhurskaille.
Tämä viesti on kuin oppikirjasta. juuri tällaisista hölmöyksistä on oikein hyvä päästä eroon.
Onko SRK:lta ilmestynyt oppikirja hölmöydestä? Vaude! Se pitää ostaa, jahka saan isiltä viikkorahan.
Sinua. Onkohan Sinulla ollut tiukka pipo ja pienet kengät nuorena? Tuossa edellisessä Pitkän Jussin kommentissa en kyllä mitään pahaa nähnyt. Sehän oli pohjimmiltaan lämminhenkinen opastus kaverille, miten pitää kirjoittaa.
Hänen viimeinen lause oikein lämmintti sydäntä!
Rakas ystäväni, jos olet pahoittanut mielesi joko palstaan tai johonkin lähimmäiseesi on hyvä tutkiskella myös oman sydämmen tilaa. Moni on tuntenut piston sydämmessään kun jokin asiayhteys on käynyt kohti ja tehnyt omantunnon kipeäksi.
Voi olla että herkimmille tämä palsta ei sovi ja silloin kannattaa haketua intermaailman ulkopuolelle tai sellaiselle keskustelupalstalle tai informaation lähteelle joka tuntuu lähellä sydäntä.
Kaik`k on kansat koolla tääl, yhdessä menhään etteenpäin; muistakaa rakkaat aina vain, miksi tie, kaita yhden mutkan takaa pään määrän mittaa; mih on mainen matka kulkijan kirkassydämmisen, siel koitaa lepo iankaikkinen.
sinun suhteesi. Uskoit Mopin valheisiin.
Kommenttini ei sisältänyt mitään alapääasiaa. Jos henkilöllä on likainen mielikuvitus, niin hän saattoi sellaista löytää viestistäni, jos antoi mielikuvituksen oikein lentää. Mopilla on ilmeisesti likainen mielikuvitus, koska hän poisti kommenttini.
Olen poistanut tätä viestiä jo muutaman kerran. Viestisi selkeät viittaukset alapääjuttuihin ja sänkypuuhiin eivät kuulu tällaiselle palstalle. Samoin väitteesi minun likaisesta mielikuvituksestani ja valehtelustani kertoo karua kieltään.
Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä.
"Tuuhea on
päälaen pinta. Melkein yhtä tuuhea kuin emännän hmmm...
Vettä satelee juu. Paree tämä kuitenkin on kuin jos satelis vanhoja akkoja. Jos vaikka sattuis oikein lihava kohalle eikä ehtis väistää, niin vois lähtee ainoo henki.
Pijä ittes miähenä. Ja housut jalassa. Paitti saunassa ja makkuukammarissa - pimmeessä."
"Melkein yhtä tuuhea kuin emännän hmmm..."
----->Tällä tarkoitin emännän peruukkia. En tiedä, mitä sinä ymmärsit.
"Pijä ittes miähenä. Ja housut jalassa. Paitti saunassa ja makkuukammarissa - pimmeessä."
----->Saunassa ollaan normaalisti alasti. Moni myöskin nukkuu alasti - ainakin minä. Tätä halusin viestittää toiselle kirjoittajalle.
Oliko liikaa pornoa?
Nämä ovat mielestäsi: "Viestisi selkeät viittaukset alapääjuttuihin ja sänkypuuhiin eivät kuulu tällaiselle palstalle."
= Viestin tulkitsijalla on likainen mielikuvitus.
..kun et kehtaa kirjoittaa peruukki-sanaa vaan se pitää jättää arvaamisen varaan. Hyi sinua, iso mies ja moppia kiusaa.
rupea huutelemaan koko maailmalle emännän peruukista. Nyt oli pakko, kun oli perusteltava kyseisen poiston asiattomuus.
siitä, että monet vanhoillislestadiolaiset ovat seksuaalisesti kieroon kasvatettuja ja kasvaneita. Täysin väärät ajatusmallit ihmisen seksuaalisuudesta ja seksuaalisuuden merkityksestä parisuhteessa.
TÄältä löytyisi turvallinen palstavaihtoehto
http://www.foorumi.info/
Hänellähän on kokemusta jo näistä keskustelpalstoista. Ja hän on vl.
että perustamme keskustelukerhon, joka kokoontuu joka ke klo 18 Oulun rauhanyhdistyksen alakerrassa. Keskustelun vetäjänä voisi aina toimia joku SRK:n johtokunnan jäsen tai joku puhujaveli. Etelän ihmiset voivat hakea SRK:lta osallistumista matkakustannuksiin.
Ajokortti tai passi mukaan, jotta voidaan tarkistaa henkilöllisyys.
Myös paikallisseurakunta on ilmoitettava, että voidaan tarkistaa onko sisar/veli seurakunnan yhteisessä rakkaudessa.
Ehdin vasta nyt istahtamaan kotihommilta tietsikan ääreen ja ensimmäisenä tietenkin tulin vilkaisemaan, mitä palstalle kuuluu. On tullut jo ikäänkuin "pahaksi" tavaksi.
Luin tämän ma_rian avauksen ja ehdotuksen sekä kaikki viestit ketjusta. Ajatukseni uuden palstan suhteen ovat aikalailla sekavat. Olihan ketjussa jo muutama linkkikin uusille palstoille ainakin Mopilla ja kickilä. Miettiessäni mahdollista omaa rooliani näillä uusilla palstoilla, tulin siihen ajatukseen, ettei minulla olisi siellä mitään sanottavaa eikä sinne mitään annettavaa.
Mielessäni pyörineitä ja pyöriviä ajatuksia:
- keskittyisikö uusi palsta vl-uskovien keskinäiseen ajatusten vaihtoon
- palstasta on suuri vaara tulla "sisäänlämpiävä"
- haettaisiinko palstalle SRK:n hyväksyntä vai olisiko palsta vaihtoehto Larssin palstalle akselilla "tiukkikset"-"liberaalit"
- ei-veeällät tuntisivat itsensä ulkopuolisiksi
- mistä ja kuka sinne toisi uusia tuoreita ajatuksia ja näkökulmia
- parhaimmillaan palsta voisi, mikäli se saisi laajan tuen ja arvostuksen, toimia todellisena seurakunnan äänenä SRK:n suuntaan. Tämän uskonkin olevan uuden palstan keskeisin päämäärä ja tätä ajatusta kyllä kannattaisin
Miten kävisi tälle palstalle, joka kuitenkin on avoin kaikille, niin uskovaisille kuin uskottomillekin? Itse ei koe nikittömiäkään viestejä, heittoja tai ajatuksia toisarvoisina.
Aina kun joku ihminen minkä tahansa kommentin tai ajatuksen tänne heittää, on hänellä siihen ollut omat syynsä, jota ei kenenkään pitäisi aliarvioida.
Jos nyt jotakin mieltä pitäsi olla, ajattelen kuitenkin pysyväni vain tällä palstalla, jonka seuraamisessa on siinäkin tekemistä varsinkin, jos jotakin joskus kirjoitteleekin. Tuleva sheriffi on kuitenkin avainasemassa siihen, millainen tämä palsta on tulevaisuudessa, mikäli vl-kirjoittajat menevät omaan porukkaansa. Joka tapuksessa tämä palsta tulee säilymään, koska sille on oma paikkansa "uskonnot ja "uskomukset"- foorumilla.
Katsellaanhan nyt ihan rauhassa, mitä tapahtuu lähitulevaisuudessa.;-)
Eikö Pyhä Henki ja järki riitä?
Minäkään en ole ehtinyt lukea kuin murto-osan uusista viesteistä.
Sinun ajatuksesi tuntuivat jotenkin tutuilta ja turvallisilta. Katsellaan ja kuunnellaan.
Pelkään aina sieluni sopukassa sitä, että jään veeällien kanssa sivulliseksi. Veeällät puhuvat minulle tärkeistä aiheista, mutta silti en ole itse osallinen keskustelussa. He puhuvat vain "uskovaisten" kesken?
Joskus tuntuu, että olen sanottavani sanonut. Jos mitään ihan uutta ei tule tai jotakin muutosta keskustelun sävyssä, niin tuskin minua tarvitaan.
Olen luullt, että jokaisella Eniron palstalla pitää olla sheriffi. En minä suinkaan ole sitä vaatimassa. ;-)
että vl-kirjoittajat saavat nauttia täällä vapauden ilmapiiristä "maailman siipien suojassa".
Jos he perustavat palstan, joka on käytännössä vain heidän, pelkään, että siellä voi ruveta vallitsemaan vähän tunkkainen vl-ilmapiiri: vahvaa kontrollia, oikeaoppisuutta = saa kirjoittaa vain tietyllä tavalla ja tietynkaltaisista asioista, kirjoittajien palstavaelluksen nuhteettomuuden vahtimista... Ja nokkimisjärjestys.
Mihinkäpäs tiikeri raidoistaan pääsee.
Vilkkaimmilla on, ylläpito hoitaa valvonnan hiljaisemmilla palstoilla.
ovat kaikki asialliset kirjoittajat tervetulleita siihen katsomatta, ovatko veeälliä vaiko eivät.
Tulen moderoimaan palstaa samaan tyyliin kuin täälläkin. Sen suuremmitta kommenteitta tämä.
Lady in black, huomenta, ja kiitos kutsusta uudelle palstallesi!
Ma rian avauksesta ja siihen tulleista kommenteista nimimerkkikutsuineen tuli mieleeni muutamia kasaumia. Avauksella ma ria, sinä kumppanit olette tulleet luoneeksi aikamoiset paineet näille kutsutuille ja mahdollisesti muille palstalle kirjoittaville tehdä mielenkiintoisia avauksia ja keskustella sivistyneesti uudella palstallasi. Suurella jännityksellä odotan ensimmäistä avausta, samoin varmaan monet muutkin tämän palstan kirjoittajat.
Päätöksesi avata toivomuksesta uusi keskustelupalsta johtuu siis siitä, että jätät tämän palstan, mutta haluat olla mukana valvojana ja keskustelijana vähän tasokkaammalla palstalla.
Toimeliaisuudestasi en sano puolta sanaa, joten hartaita hetkiä uudelle palstallesi ja kaikille sinne kirjoittaville.
Minusta tuntuu, että nyt kuvitellaan uudella palstalla haettavan jotain aivan ihmeellistä keskustelua, mitä ei edes ole olemassa. Kynnys tehdä avauksia saattaa kasvaa silloin tosiaan mahdottomuuksiin ja keskustelu onkin vain varjo entisestä. En usko kuitenkaan kummallakaan, mopilla tai marialla, olevan mielessä muuta kuin että palstalla tosiaan haluttaisiin keskustella ja pelkästään päänaukomiseen keskittyvät kirjoittajat jättäisivät kirjoittamisen väliin.
sijaa muulle tulkinnalle, kun halutaan keskustella tasokkaasti. Keskustelupalstoilla pitää sallia välihuudot, kuten esim. eduskunnassakin. No, kannettiinhan sieltä ulos erään puolueen jo edesmennyt pj., kuten täältäkin moppi poistaa h ä n e n mielestään asiattomat huutelut.
Jos tarkoitat päänaukomisella kritiikkiä vl-uskoa kohtaan, siihen päänaukomiseen olen syyllistynyt, myönnän. Jos taas tarkoitat ko. sanalla hoitoonhakeutumiskehotuksia, lääkkeenottamisia tai diagnooseja kirjoittajan henkisestä tilasta, niihin en ole syyllistynyt.
Kuten kirjoitin toivotukset mopille hyvistä hetkestä uudella palstalla, sitä samaa toivotan sinulle. Olen sanottavani sanonut tästä aiheesta, joten kiitos mielenkiinnosta.
En ole laisinkaan varma hakeudunko tuolle toiselle palstalla. Vaikka kaipaankin vanhoja hyviä aikoja tällä palstalla, silti vierastan sen verran kaikkea uutta että en ehkä etukelkassa ole lähdössä tuollekaan palstalle. Ymmärrän kuitenkin heitä jotka ovat sitä perustamassa.
Tarkoitin päänaukojilla juuri noita mainitsemiasi asiattomia laukomisia ja avauksia. Kriittinen, asiallinen keskustelu lestadiolaisuudesta ei kuulu siihen, avoin, asiallinen keskustelu kaikilta puolilta pitää olla hyväksyttyä. Silloin toteutuvat myös nuo kaipaamasi välihuudot.
ihmiset ovat tottuneet ja tänne he osaavat tulla. Suomi24 on Suomen suurin keskustelufoorumi. Uuden palstan virittelyt ovat pelkkää tiettyjen rouvashenkilöiden haihattelua.
Huomaan täällä käydyistä keskusteluista, että noita paineita uudelle foorumille näyttää muodostuneen ihmisten mieliin huolimatta siitä, että ainoana kriteerinä keskustelulle siellä on kyky jutella asiallisesti.
Minusta asiallisuus on seuraavaa:
-ei alapääjuttuja
-ei toisten kirjoittajien nolaamista ja asiatonta "nokertelua" toisen persoonalla
-ei heittoja tyyliin "onko lääkkeet jääneet ottamatta"
-ei huuhaajuttuja neitsyystarkastuksista yms.
Siis aivan tavallista normaalia jutustelua kukin omalla taidollaan ja tyylillään. Olen todella pahoillani, jos ihmisten mieliin on muodostumassA kuva elitistisestä salaseurasta, jonne pääsevät vain harvat ja valitut. Näin ei todellakaan ole. Kun kyselette itseltänne sydämessänne, olisinko juuri minä tervetullut uudelle palstalle, voit olla varma, että olet, jos mielestäsi pystyt allekirjoittamaan yllä mainitsemani ei-jutut. Oletus on, että uudella foorumilla pystyvät keskustelemaan erilaisia ajatuksia omaavat ihmiset katsomatta vakaumukseen, ikään, sukupuoleen tai muuhun määreeseen.
Täällä s24-palstalla on uskomaton määrä taitavia kirjoittajia, jotka ymmärtävät, mitä tarkoittaa asiallinen, toista ihmistä kunnioittava keskustelu.
Päätökseni avata uusi foorumi tuli itsellenikin yllätyksenä. Se ei ollut mielessäni, kun kirjoitin lopettamisavaukseni pari päivää sitten. Kun sitten Maria ja Harmaapöllö ehdottivat, että jatkaisin mahdollisella uudella foorumilla, kelasin mielessäni eri mahdollisuuksia sellaisen luomiseen. MSN tuli ensimmäisenä mieleen ja yhteisön luominen sinne oli helppoa. Samoin foorumin moderoiminen näyttää ainakin tässä vaiheessa ihan kohtuulliselta tällaiselle epänörtille.
Mitä ajatuksia minulla on uuden palstan suhteen? Ainakaan se ei ole "Moppaajasefun palsta". Se on teidän kaikkien sinne kirjoittavien oma foorumi, jonka hengen te sinne tulevat muodostatte. Minä vain avasin oven teille. Toivon hartaasti, että palsta ei henkilöidy minuun, koska minä en ole tässä mukana millään tavalla mielipiteenjohtajana. Toivon vain, että uudella foorumilla jatkuvat ne kiinnostavat keskustelut, joita on käyty täällä moneen otteeseen.
Anyway, tässä olen enkä muuta voi. Ovi on auki, tervetuloa!
http://keskustelu.suomi24.fi/ohje/#saannot
Näkisin, että tuolta löytyy riittävän hyvät säännöt laadukkalle keskustelulle.
Kiitos monisanaisesta vastauksestasi! Kuten jo kirjoitin, olen sanottavani aloituksen aiheesta sanonut ja onnentoivotukseni esittänyt, joten poistun nyt sateeseen.
Vai toimitko siellä kuten täälläkin eli et juuri perustele?
kuten täällä toisen nimimerkin suojissa? Vai toimitko vain "palstaenkelinä"?
..että siellä tuskin tulee samanlaista tarvetta bannauksiin ja poistoihin. Uskoisin, että aika näyttää, minkä verran siivoajan roolia edes tarvitaan siellä.
Kysyit tuossa ylempänä, osallistunko keskusteluun aktiivisemmin kuin täällä vai toiminko vain taustahahmona. Aika näyttää senkin. Varmaan riippuu ajan riittävyydestä ja monesta muusta seikasta. Mahdollisuuksien mukaan tulen varmaankin osallistumaan keskusteluun sielläkin, ainakin jonkun verran.
Tervetuloa mukaan, Leena.
Se tuo liiaksi mieleen ns. kotisiionin, josta luulin tulleeni erotetuksi.
Tämä maailman palsta sopii minulle paremmin, jos nyt enää palstoja kovin kaipailenkaan.
Mutta menestystä toimillenne!
Minä en mene kertaakaan käymään kyseisellä palstalla.
Tämä palsta saa olla täällä ja menkää te muualle joita tämä ei miellytä. Jos tämä on vain roskaa täys ja kirjoitusten taso surkea niin menkää jonnekin omalle palstalle ja kirjoittakaa siellä te kaikki jotka kirjoitatte aina muka niin viisaita.
Menkää nopeasti omalle palstallenne. Siellä saatte hehkuttaa saatanallista "vain me" oppia niin paljon kuin sielu sietää.
Hus hus!!
tälle palstalle tulis joskus vastailemaan edes joku teolgi joka tuntis tarinat Laestadiuksesta, tietäs Lutherin, mutta että ei ois vl. Siis sellainen luotettava tutkija joka tietäs asiat eikä elelis muiden kuulopuheiden varassa.
Halloota halloo...on olemassa luterilaisuuspalstakin. Olet aivan väärässä paikassa.
Kirjoittanut: Joosua 18.11.2006 klo 19.56
Jos suoraan sanon mitä ajattelen, niin siitähän tässä on kysymys. Uusin "rakkauden neuvo" on pannut veeällien rivit sekaisin.
Kun neuvo annetiin korkeimpien auktoriteettien taholta, pj. M.Lääkön suulla ja vielä vahvistettin Päivämiehessä, vl-opetuksessa niin keskeiselle sijalle asetettu kuuliaisuuden vaatimus ja sen noudattaminen pistettiin oikein viimeisen päälle testiin. Jopa palstan sheriffi, ma_ria ja monet muutkin pistettiin selkä seinää vasten ja heidän kuuliaisuutensa päätettiin mitata.
Koska neuvossa ei suoranaisesti kielletty keskustelemasta uskomisen asioista, puututtiin vain keskustelupalstoihin, joissa voi keskustella ilman rekisteröitymistä, ei oikeastaan tarvitse ihmetellä hankkeita uuden palstan perustamiseksi. Etenkin rekisteröitymispakko palstalle on suoraa seurausta "rakkauden neuvosta".
Täytyy taas kerran surullisena todeta tämä tosiasia, että auktoritettien pelko on edelleen suuri vl-yhteisön sisällä.
on Idi Aminin ja Josef Stalinin vallan tyyppinen sananvapauden ja yksilönvapauden kannalta.
Tervemenoa vl-seuroihin!
Vapaita olemme kuin taivaan linnut, Ei tarvitse pelätä mitään eikä ketään, Jumala on meidän kanssamme.
1 Daavidin virsi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
2 Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.
3 Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.
4 Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.
5 Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen.
6 Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.
Miksi Joosua tulkitset tekemisiäni vastoin nimenomaista selitystäni? Etenkin Sinun esittämänäsi on suorastaan outo tuollainen väite, että "Jopa palstan seriffi, ma_ria ja monet muutkin pistettiin selkä seinää vasten ja heidän kuuliaisuutensa päätettiin mitata". Hohhoijakkaa Joosua-hyvä. Mihin noin yksikantaan esitetyn väitteesi perustat? Oletko ajatellut, että tulit antaneeksi valaisevan näytteen ihan ehdasta valheesta?
Minua ei miltään taholta ole "laitettu selkä seinää vasten" sen enempää kuin Sinuakaan. Miten sitäpaitsi luulet se käytännössä tapahtuneen, kerropa minullekin?
En voi välttyä ajatukselta, että turvauduit nyt jo ennakkoon valheeksi tietämääsi väitteeseen. Esitit sen ollenkaan kyseenalaistamatta, ikään kuin faktana. Joku saattoi uskoa. Onko se Sinun murheesi?
Asian vääntäminen väen vängällä tällaiselle tolalle on minusta suorastaan raukkamaista toimintaa. Ikään kuin olisi mahdotonta ymmärtää ja hyväksyä tilanne, että ihmiset kyllästyvät jatkuviin valheisiin, tarkoitushakuisen vääriin tulkintoihin, ivailuun, epäluottamuksen osoittamiseen ynnä muihin live-kanssakäymisessäkin ala-arvoisina pidettyihin kanssakäymisen piirteisiin. On melkoista totuuden väistelyä kieltäytyä näkemästä tätä asiaa.
Minusta meillä on ihan omasta vapaasta tahdostamme oikeus pyrkiä käymään tärkeäksi kokemaamme keskustelua sellaisella foorumilla, missä se ylipäätään on mahdollista. Olen tuntenut monien muiden tavoin, että täällä se ei enää oikein ole. Ei sitä muuallakaan tunne tarvetta kaikenlaisen örvellyksen seassa avautua herkistä ja omaa sydäntä liikuttavista asioista. Niin yksinkertaista se on.
Siinäkin olen eri mieltä, että kaikenlaisille mielipiteille on oikeutuksensa. Tai ehkä onkin oikeutuksensa, mutta kaikenlaisia itseensä kohdistuvia ilkeämielisiä purkauksia ei kenenkään kuitenkaan tarvitse jatkuvasti vastaanottaa. Harva olettaa, että live-elämässäkään voisi jatkuvasti kävellä toisella tavalla ajattelevan tai erinäköisen ihmisen perässä sättien ja nimitellen tätä osuviksi katsomillaan nimityksillä. Tämäkään asia ei periaatteessa ole kovin monimutkainen ymmärtää.
Myöskin esittämäsi käsitys syistä, mitkä liittyivät toiveeseeni rekisteröitymisedellytyksestä on ala-arvoista valhetta, jonka kohdistat suoraan minuun. Erityisen ikävää se on siksi, että olin juuri itse selkokielellä perustellut em. toiveeni. Eli oletin täällä saadun kokemuksen perusteella rekisteröitymisen olevan mahdollisesti välttämätöntä keskustelurauhan ja riittävän vapauden saavuttamiseksi silloin, kun tavoitteena on nimenomaan vakava, rehellinen ja kaunistelamaton keskustelu vanhoillislestadiolaisuudesta.
Jos mahdollista, noiden kommenttiesi myötä olen entistä pettyneempi tällä palstalla viime aikoina käytyyn dialogiin.
Kommentoin vielä ylemmässä viestissäsi esittämiäsi ajatuksia.
- keskittyisikö uusi palsta vl-uskovien keskinäiseen ajatusten vaihtoon
vastaus: ei keskittyisi, kuten moneen kertaan tässä ketjussa on toistettu.
- palstasta on suuri vaara tulla "sisäänlämpiävä"
v. Ei sen enempää kuin tälläkään palstalla. Lämpöisyys tai lämpiävyys mihinkään suuntaan ei edellytä asiattomuuksia ja ilkeilyä.
- haettaisiinko palstalle SRK:n hyväksyntä vai olisiko palsta vaihtoehto Larssin palstalle akselilla "tiukkikset"-"liberaalit"
v. Höpö höpö. Tavoitteena olisi yksinkertaisesti vapaa ja rehellinen keskustelu vanhoillislestadiolaisuudesta. Sellainen, mitä tälläkin palstalla on parhaimmillaan paljonkin käyty.
- ei-veeällät tuntisivat itsensä ulkopuolisiksi
v. Ei syytä sen enempää kuin tähänkään asti. Normaalit käytöstavat omaava ihminen saa yleensä kaikkialla asiallista kohtelua osakseen. Ja päinvastoin. Niin täälläkin.
- mistä ja kuka sinne toisi uusia tuoreita ajatuksia ja näkökulmia
v. No keskustelijat tietysti! Meidän keskustelijoiden päävärkeitä ne ajatukset on tähänkin asti ammennettu, mistäpä muualta. Lisään vielä, että itse pärjään mainiosti ilman asiattomuuksien "raikkaita tuulahduksiakin", jos niitä tarkoitit. Luullakseni moni muukin pärjäisi :-)
- parhaimmillaan palsta voisi, mikäli se saisi laajan tuen ja arvostuksen, toimia todellisena seurakunnan äänenä SRK:n suuntaan. Tämän uskonkin olevan uuden palstan keskeisin päämäärä ja tätä ajatusta kyllä kannattaisin
v. Niin juuri. Tähän uskon ja tätä kannatan minäkin.
Anteeksi!
Oli minulta todella ajattelematonta ja tyhmää kirjoittaa niinkuin kirjoitin, vaikka keskustelupalstalla kai yleensä voi aika vapaasti ajatuksistaan julkituoda.
Eipä tullut uni silmään sinun poikkeuksellisen kovan ripityksesi jälkeen. ;-)
Jos vielä on jotakin edes korjattavissa, yritän antaa sinulle edes jonkinlaisen meriselityksen. Tässä sitä selitysyritystä tulee yhtä sekavasti kuin mitä tämän asian tiimoilta on minulta tullutkin:
- missään tapauksessa tarkoitukseni ei ole ollut loukata sinua eikä ketään muutakaan
- en kohdistanut purkaustani sinuun enkä kehenkään muuhunkaan. En tsekannut yhden lukukerran jälkeen mitä kukanenkin oli ketjuusi kirjoittanut, itse kirjoitin lähinnä spontaanisti ja intuitiivisesti
- mopin ilmoitus lopettamisesta oli minulle negatiivinen yllätys ja sinun avauksesi vielä suurempi sellainen
- se, että mainitsin sinut ja mopin nimeltä (nimimerkiltä), johtui vain ja ainoastaan em. syystä
- en ole missään vaiheessa uskonut selityksiänne palstan keskustelujen tason alentumisesta. Olen laskenut vain pienessä päässäni yhteen 1 1=2, eli neuvo palstakirjoittelusta tuli hieman ennen kuin aloitte kirjoittelemaan keskustelujen tason alentumisesta. Tosihan on, että vl-kirjoittajien määrä palstalla laski jyrkästi neuvon antamisen jälkeen. Tämähän oli neuvonantajan tarkoituskin
-kuuliaisuuden mittaamisestahan neuvossa oli perimmältään kysymys. Aiemmin annetuilla rakkauden neuvoillahan on ollut juuri sellainen vaikutus kuin on haluttukin
- oletin, ehkä virheellisesti, että neuvo kalahti kovimmin palstan vl-kirjoittajiin ja nimenomaan teihin, joita on syytetty veeällien toimesta liberaaleiksi, toisinajattelijoiksi ja eriseuraisiksi. Mopin mainitsin siksi, että hän toimi sen palstan sheriffinä, johon neuvo näyttiin kohdistettavan
- ajattelin myös niin, että sisäpiireistänne tuli oletettavasti lisää vettä myllyyn nimenomaan teihin aktiivisimpiin kirjoittajiin kohdistuvina (mielikuvitustaniko vain?)
- "selkä seinää vasten" on minun tapani sanoa, kun joudutaan pakkorakoon tai vaikeaan tilanteeseen.
- olen havainnut nimimerkkiisi kohdistuneita loukkaaviakin arvioita kirjoitustyylistäsi, mutta en ole ajatellut sinun niistä loukkaantuneen, kuten nähtävästi on tapahtunut
- väiteestäsi huolimatta en ole syyllistynyt valehtelemisen. Olen vain kirjoittanut omista käsityksistäni, en mistään tiedosta, joita minulla ei ole tämän palstan ukopuolelta tänne tuotavaksi. Kaikki ajatukseni ja mielipiteeni perustuvat palstan "informaatioon". Valehteleminen ymmärtääkseni tarkoittaa väärän tiedon antamista. Kun ei minulla siis ei ole ollutkaan mitään muuta tietoa kuin mitä palstalta olen lukenut, en voi edes teoriassa antaa väärää tietoa. Ihan oikeasti, minua loukkaa syytöksesi valehtelemisesta, joka ei muuten kuulu eikä ole koskaan kuulunut tapoihini
- rekisteröitymisasiassa myös laskin pienessä päässäni 1 1=2, eli kuten sanoin, neuvo muistaakseni kohdistettiin juuri nikittömään kirjoitteluun. Ei kovin vilkasta mielikuvitusta tarvitse omata, että moinen ajatus syntyy jonkun pienessä päässä.
Tässä aluksi. Lisää "hyviä" selityksiä on vielä jäljellä, jos on joku asia vielä jäänyt mieltäsi painamaan. ;-)
Kiitos selvennyksestä joka lisävalaisi asiaa.
Pahoittelut myös yöunien menettämisestä. Jos olisit lähempänä, tarjoaisin Sinulle ison kupillisen vahvaa kahvia valvomisesta paremmin toipuaksesi.
Ihmettelin kirjoitustasi siksi, että tarjosit siinä faktan muodossa sellaista tietoa, jota Sinulla ei edes teoriassa voi olla hallussasi. Siksi käytin sanaa "valhe", jonka tunnusmerkit väite mielestäni sisälsi. Yleensä vältän tuon sanan käyttöä viimeiseen asti ja siksi harkitsin sitä hetken nytkin. Mutta jos olisit kertonut vain EPÄILEVÄSI, että minun kyllästymiseni varsinainen syy (vaikkakin vastoin omaa selvää selvitystäni) onkin siinä, että minua on kulisseissa ahdisteltu, ei enää olisi voitu puhua varsinaisesta valheesta. Saahan sitä ihminen epäillä.
Ja kuten jo kirjoitin, erityisen kummallista tuollaisten väitteiden kyseenalaistamaton heittely oli Sinulta, jonka kirjoitukset ovat olleet varsin asiallisia (ei sulje pois kriittisyyttä).
Olen osallistunut palstan keskusteluun sen alusta lähtien. Kaiken aikaa on ollut mielenkiintoista keskustelua, mutta aina välillä on ollut sellaisia notkahduksia, että keskustelu on tuntunut muuttuneen pelkäksi solvaamiseksi. Sellaiseen ei ainakaan itselläni ole mitään sanottavaa. Etenkin, jos solvaaminen on arvo ylitse muiden, niin ettei esim. totuudellisuuteen pyrkimisellä ole niin väliä eikä mitään merkitystä omiakaan tarkoituksiaan koskevilla oikomisyrityksillä. Live-elämässäkin sellainen on tunnetusti ala-arvoista keskustelua, johon asiaan vakavasti suhtautuvat eivät tunne tarvetta osallistua.
Tällä hetkellä tällainen valtavirta palstalla on poikkeuksellisen voimakasta ja kestänyt jo liian kauan. Sen seurauksena lähes kaikki aiemmin keskustelun asiallisuutta ylläpitäneet kirjoittajat näyttävät kaikonneen. Nämä asiat ovat vaikuttaneet omaan fiilikseeni niin paljon, että tuntuisi melko vaikealta tehdä esim. vakavamielinen avaus omaa mieltään painavsta asiasta. Tilanne rajoittaa tällä hetkellä vahvasti henkistä keskusteluvapautta.
Ymmärrän periaatteessa oikein hyvin, mikä funktio vl-liikkeen taholta tulleissa palstavaroituksissa on ollut. Kriittiseen keskusteluun ei ainakaan vielä ole uskallusta. Palsta on joillekin uhka. Juuri tästä syystä ei ole käväissyt mielessäkään ottaa neuvosta vaaria eikä se millään tavalla ole kolahtanut minuun. Olen yhtä vakaasti kuin tähänkin asti asiani takana. Vl-liike tarvitsee kipeästi keskustelua, siitä ei ole epäilyksen häivääkään. Varoittelu on vain yksi hälyyttävä muistutus avoimen keskustelun tarpeesta.
Mutta he, jotka sotkevat palstaa tahallisilla valheilla ja asiattomuuksilla, antavatkin itse kiistatonta katetta noille varoituksille. Vaikka varoitukset siis onkin kohdistettu kriittiseen keskusteluun, enkä itse pidä niitä siksi merkityksillisinä, niitä ei kuitenkaan voi sivuuttaakaan täysin turhina, koska kriittistä keskustelua käydäkseen joutuu päivittäin tarpomaan kaiken roskan, ilkeyksien ja asiattomuuksien seassa.
Eli keskustelua eivät suinkaan tyrehdytä Srk:n varoitukset vaan palstalle roskaa suoltavat. He juuri rajoittavat käytännössä sananvapautta ja ovat esim. omalla kohdallani asettaneet tällä hetkellä koko asian vaakalaudalle. Voisin hyvin kuvitella, että heille, joille palstakeskustelu on uhka, tuo roskatulva olisi todellisen onnesta hykertelyn aihe. He tietävät, mitä se aikaansaa: uhaksi koetun keskustelun vääjäämättömän loppumisen ennenpitkää.
Jonninjoutava suunsoitto ja valheiden syytäminen puskasta taas ei ole uhka kenellekään.
Sitten vielä, "sisäpiireissä" ei kukaan voi kohdistaa palstakirjoittajiin mitään uhkaa, koska kirjoittajien henkilöllisyyttä ei yleensä edes tiedetä. Muutoinkaan en usko paheksuntaa pahempaa "uhkaa" edes olevan olemassa, vaikka henkilöllisyys tiedettäsiinkin. Ymmärrätkö, että esim. minun kohdallani on täysin absurdi ajatus, että joku olisi laittanut minut "selkä seinää vasten" ja sen takia kiiruhtaisin lopettamaan palstakirjoitteluni? Istuu stereitypioihin kuin hanska käteen, mutta on mahdoton ja naurettava ajatuskin.
Lisäksi oma ärtymiskynnykseni tuon tyyppisten palstahöpötysten suhteen on viime aikoina madaltunut. Niitä kun täällä on meinaan piisannut. Olen siinä käsityksessä, ettei monikaan niitä edes oikeasti usko. Senkus höpistään.
Lopuksi, en tunne loukkaantuneeni nikkiini kohdistuneista syytöksistä. Ne ovat tietyillä ajattelumalleilla väistämättömiä. Ja niitähän on tulvinut tasaista tahtia molemmilta suunnilta, eli olen suunnilleen yhtä paljon kuullut olevani yltiöekumeeninen liberaali kuin henkeen ja vereen tiukkis "vain me"-vlkin. Kummatkaan väitteet eivät ole yltäneet vahingoittamaan sieluni syvimpiä sopukoita, niin että niistä olisin loukkantunut. Menevätten ohi. Mutta sitä en tosiaan kiistä, etteikö lopen runsaasti kyllästyttäisi.
Tunne on sama, kuin kuuntelisi non stoppina vaikka jotain lyhyenläntää, sinänsä mitäänsanomatonta räppibiisiä: vaikka ensi alkuun menisi ihan hyvin, muutaman päivän päästä se jankutus alkaisi toden teolla pänniä ja viikon kuluttua jo hyppäisi pontevalla loikalla lyömään toosan kiinni.
minun osallistumiseni. Palsta jossa minunlaiseni saa äänensä kuuluviin, ei käsitykseni mukaan millään voi toimia todellisen seurakunnan äänenä SRK:n suuntaan.
Viisainta on, että asialliseen keskusteluun kykenevät vl:t keskenään keskustelevat tuolla uudella palstalla. Me ulkopuoliset voimme vain ajatella myönteisesti (jumalattoman rukoushan on Herralle kauhistus, muistelen seuroissa saarnatun) tuosta uudesta palstasta ja siellä keskustelevista. Siihen se jää. Ainakin minun osaltani.
Kun on ulkona, niin on ulkona.
Kiitos vastauksestasi, vaikka valehtelusyytöksesi jäikin edelleen voimaan. Ei se mitään. Nautiskelin tarjoamasi virtuaalikahvit hyvillä mielin.;-)
Kuten huomaat, ei kukaan tälläkään palstalla ole puuttunut kahdenkeskiseen debaattiimme inhottavin sivuhuomautuksin, joten aika fiksu palstahan tämäkin on.
Se, minkä halusin Sinulle ma_ria sanoa on, että kun katsomme asioita ei puolilta, sinä sisältä ja minä ulkoa, näyttäytyvät asiatkin meille aivan eri valossa. Sinä ilmeisestikin haluat korjata vl-liikkeen opetuksellisiakin linjauksia sisäisten keskustelujen kautta ja minä puolestani haluan muistutella aina silloin tällöin nykyveeälliä siitä opillisesta harhasta, johon koko vl-liike johdettiin 60-80-luvuilla.
Tämä lähtökohtaero on kai syytä meidän molempien pitää koko ajan mielessä, varsinkin silloin, kun arvioimme toistemme kannanottoja ja yritämme arvailla toistemme motiiveja.
Uskon, että ajatuksemme itse asiossa ovat kuitenkin samansuuntaisia, joskin käsityksemme tarvittavien korjausliikkeiden voimakkuudesta voivat olla kovinkin erilaisia.
Toivon, etten ole pilannut lopullisesti kiinnostustasi "vaihtaa" ajatuksiamme jatkossakin vl-uskoa koskevissa kysymyksissä, joita taatusti tulee riittämään jatkossakin. Minun puoleltani kaikki on ok.
Aivan samaan johtopäätökseen tulin lopulta itsekin, kun ehdotusta pienessä päässäni aikani pyörittelin. ;-)
ma_rian kirjoituksen kohtia, vaan ma_rian seiteeramia oman aikaisemman kirjoitukseni kohtia. Huomasin vasta jälkeenpäin, että Leena kohdisti viestinsä ma_rialle. Sorry!
""parhaimmillaan palsta voisi, mikäli se saisi laajan tuen ja arvostuksen, toimia todellisena seurakunnan äänenä SRK:n suuntaan. Tämän uskonkin olevan uuden palstan keskeisin päämäärä ja tätä ajatusta kyllä kannattaisin ""
Tuo oli kaunis ajatus ja päämäärä. Kun Joosua sen sanoo, voin olla samaa mieltä ja iloitsen siitä. Mutta kun sen sanoo vl, niin epäilen heti suuresti.
En tältä istumalta jaksa uskoa, että voisimme olla veeällien rinnalla seurakunnan äänenä SRK:lle päin. Ei tuolla uudella palstalla emmekä muutenkaan! Meidät on rajattu ulos ja pysymme siellä niin kauan kuin tuo tuomio ja leima poistetaan. Sen ovat veeällät antaneet ja se on kuin kirous päällämme, kun yritämme etsiä yhteyksiä heihin päin.
Ei yksittäiset "liberaalit" veeällät voi sitä poistaa. Paitsi jossakin pienessä mitassa ja yksittäisissä kanssakäymisissä, melkein vaivihkaa ja salaa muilta veeälliltä.
Se on paha asia ja haittaa. Se on estämässä keskustelua ja aiheuttamassa jäynää tavalliseen elämäänkin.
Kuten Hovisen Leenakin tuossa aiemmin totesi: "Ulkopuolinen on aina ulkopuolinen".
Näinhän se on nähtävä, ei siitä mihinkään pääse.
>>"Ei yksittäiset "liberaalit" veeällät voi sitä poistaa. Paitsi jossakin pienessä mitassa ja yksittäisissä kanssakäymisissä, melkein vaivihkaa ja salaa muilta veeälliltä."
Milloinhan tuokin asetelma muuttuu?
Olen tällä hetkellä aika pessimistinen ja skeptinen.
Tuo on hiertänyt vuosikymmeniä lest. uskonrintamalla. Siitä on viitteitä jo varmaan sadan vuoden takaa? Eikä se ole lientynyt, vaan vanhoillisten keskuudessa entisestään terävöitynyt.
Pohjat taidettiin ottaa silloin meidän nuoruudessamme? Nyt se on vain annettu vakio uskomisessa, jota ei kunnon vl edes ajattele.
Tuolla uusimmissa viesteissä Leenalle oli tosi hyvä osoitus siitä. Siinä missä kehoitetiin menemään SRK:n leirille keskustelemaan.
Lähtisitkö????
tuo teidän kirjoittelunne, kun sanotte olevanne ulkona.
Jos olette sisällä omassa uskossanne, niin olette. Jos olette sisällä vanhoillislestadiolaisuudessa, koska olette siinä kasvaneet ja koska se on yksi osa teitä itseänne, kuten on minulla asianlaita entisenä vl:nä, niin olette sisällä. Ei muilla ihmisillä ole siihen mitään sanomista. He voivat halutessaan sulkea teidät kanssakäymisensä ja hyväksyntänsä ulkopuolelle, mutta se on vain ulkonaista. Teidän sydämeenne ja mieleenne ei heillä mahtia ole.
Olette saman ihmisopin ja joukkouskon vallassa kuin vl:t itse.
Jos saisin päähäni mennä tuonne uudelle palstalle entisenä vl:nä, niin ilman muuta menisin. En kokisi itseäni ulkopuoliseksi. Motivaationi mennä sinne olisi saada heidät tajuamaan, että heidän nykyisen oppinsa perusta on väärä. Siinähän sitä olisikin taistelemista, ehkä tuulimyllyjä vastaan.
Kyllä Sinä näköjään aivan oikein tajusit, mitä tuolla ulkona olemisella tarkoitin!
Voi olla, että vl-ihmis- ja -joukko-opin jäänteitä vilahtaa joskus kirjoituksissani, vaikka en sitä edes itse tunnista itsessäni.
Olen usein yrittänyt painottaa sitä, että uskonnollinen ulosrajaaminen ei ole oleellista, tekeväthän sitä esikoiset ja jehovantodistajatkin. Kun heidän kanssaan ei ole mitään yhteistä tavallista elämää, niin se ei haittaa pätkääkään. Normaalit sukulais- ja läheissuhteet eivät siitä kärsi.
Heillä ei todellakaan ole mahtia eikä valtaa mieleeni eikä sydämeeni. Ei minun uskoni ja jumalasuhteeni ole heidän varassaan eikä vallassaan. Jos olisi ollut, niin tuskin olisin kohtaloani valinnut ja tottelemattomuutta osoittanut. Ei ole leikin asia tulla tuomituksi epäuskoiseksi, eriseuraiseksi ja luopioksi!
Sinulla lienee eri asia, jos olet itse omatoimisesti halunnut ns. maailmaan mennä ja panna elämäsi vaikka viihteelle koko entisen vl-elämäsikin edestä?
Meidän taistelumme on tuulimyllyjä vastaan! Sen tiedän ja siksi on turha lähteä kuluttamaan aikaa sellaiseen. Jumalan Myllyt liikkuvat eri voimilla, eikä niiden pyörittäminen tule kenellekään ihmiselle kunniaksi.
Tuosta olemme samaa mieltä, että uskonnollinen ulosrajaaminen ei merkitse. Se ei ole ihmisten vallassa oleva asia.
Olen todellakin kävellyt omin jaloin aikanaan ulos vl-liikkeestä, mutta en suinkaan maailmallisuuden houkuttamana, vaan omantunnon syistä. Viihdepuolesta en ole koskaan suuremmin välittänyt.
En ehkä pysty oikein kuvittelemaan, miltä tuntuu tulla tuomituksi epäuskoiseksi, eriseuraiseksi ja luopioksi. Kyllä minutkin "uskoni kieltämisen" jälkeen perheystävä-puhuja julisti pimeäksi, mutta ei se minua haitannut. Se oli hänen käsityksensä. Mutta jos itse pitää heitä uskonystävinään ja haluaisi tehdä heidän kanssaan yhteistä matkaa, se on varmaan kauheaa.
Tuosta viimeisestä kappaleestasi olen kanssasi eri mieltä. Kyllä meidän pitäisi avata suumme, jos olemme sitä mieltä, että totuutta poljetaan. Jos muinaiset kristityt eivät olisi aikanaan avanneet suutaan, ei kristinuskoa maailmassa edes olisi. Ihmiset ovat Jumalan sanan välittäjiä.
>>"Olen todellakin kävellyt omin jaloin aikanaan ulos vl-liikkeestä, mutta en suinkaan maailmallisuuden houkuttamana, vaan omantunnon syistä. Viihdepuolesta en ole koskaan suuremmin välittänyt.">"... Kyllä meidän pitäisi avata suumme, jos olemme sitä mieltä, että totuutta poljetaan. Jos muinaiset kristityt eivät olisi aikanaan avanneet suutaan, ei kristinuskoa maailmassa edes olisi. Ihmiset ovat Jumalan sanan välittäjiä."
Joskus tuntuu välttämättömältä juuttua sanoihin, ja niin vähän tässäkin tapauksessa. Seuraavia väitteitäsi voi hyvällä syyllä kutsua "epätotuudeksi", "perättömäksi väitteeksi", "totuudenmuunteluksi", "vääräksi todistukseksi" tai karuimmin juuri "valheiksi":
"...Jopa palstan sheriffi, ma_ria ja monet muutkin pistettiin selkä seinää vasten ja heidän kuuliaisuutensa päätettiin mitata.
Koska neuvossa ei suoranaisesti kielletty keskustelemasta uskomisen asioista, puututtiin vain keskustelupalstoihin, joissa voi keskustella ilman rekisteröitymistä, ei oikeastaan tarvitse ihmetellä hankkeita uuden palstan perustamiseksi. Etenkin rekisteröitymispakko palstalle on suoraa seurausta "rakkauden neuvosta".
Täytyy taas kerran surullisena todeta tämä tosiasia, että auktoritettien pelko on edelleen suuri vl-yhteisön sisällä."
Esität väitteet faktan muodossa ja ne ovat kuitenkin täysin perättömiä. Kukaan kun ei ole esittänyt minulle asian tiimoilta mitään vaatimuksia, ei edes puolen sanan vihjauksia, eikä asiasta ole tuosta näkökulmasta ylipäätään ollut kenenkään kanssa mitään puhetta. Ei edes puolison tai hyvien ystävien kesken. Viimeiseksi jonkin "auktoriteetin".
Kirjoitin jo aiemmin, että jos olisit sanonut epäileväsi, että näin on, asiassa olisi ollut tyystin toinen sävy.
Mutta ei se mitään. Sattuuhan sitä. En kanna asiasta mitään kaunaa, en tästä lipsahduksesta huolimatta pidä Sinua valehtelijana ja olen valmis rakentavaan keskusteluun kanssasi tarpeen niin vaatiessa. Kaikki on siis minunkin puoleltani ok :-) Tarjoan Sinulle näiden sanojeni vakuudeksi nyt toisen kupin virtuaalikahvia.
Tuosta asioiden näyttäytymisestä eri valossa sanoisin, että allekirjoitan nuo molemmat (itsesi ja minun) näkökulmat ja olenkin käsitellyt niitä kumpaakin palstalla. Minunkin mielestäni siis on fakta, että vl-liikkeen opetukseen tarttui 70-luvulla kestämättömiä piirteitä, paikoin jopa opillisia harhoja. Niistä on syytä aivan rehellisesti keskustella.
Sen sijaan todellinen näkökulmaero minun ja monien ulkopuolisten keskustelijoiden (Sinunkin) välillä on siinä, että näen vl-liikkeessä myös paljon hyvää ja kaunista, jopa niin suuressa määrin, etten ole missään mualla sellaista kohdannut ja saan sielulleni rauhan tässä joukossa. Vaikka olen kirjoitellut paljonkin kriittisiä kirjoituksia vl-liikkeestä ja seison täysin niiden takana, sekä olen ihan tietoisesti katsellut maailmaa ympärilläni avoimin silmin, en kuitenkaan koskaan ole edes harkinnut vl-liikkeestä erkanemista. Olen onnellinen nainen.
Kirjoitit itse tuulimyllyjä vastaan taistelemisesta. Ajattelin sitä uutta palstaa ja sitä että tuntuu niin turhalta mennä sinne puhumaan vl-oppien vinoutumista. En tunne olevani samalla viivalla fiksujen vl-keskustelijoiden kanssa.
Maria tuossa ylempänä kirkasti asiaa erittäin selvästi. Siitä näkyy se näkökulmien erilaisuus, joka estää minua keskustelemasta. Vika on minussa, sen myönnän. Mutta en voi sille tässä vaiheessa mitään.
Minusta vl-rakenteet ja -perustukset ovat sen verran vääristyneet, ettei niiden päälle voi rakentaa kunnolla. Esim. perustana oleva turvallisuus, minkä yhteisö antaa ja josta ei voi /saa luopua.
Jos sen päälle rakentaa parempia vl-käytäntöjä niin kyseessä on mielestäni vain jonkinlainen "vasta-uskonpuhdistus", jossa pahimmat epäkohdat korjataan ja jatketaan matkaa entisin eväin muuten. Kuten on osittain tehtykin.
Ei kaiken särkeminen ole itsetarkoitus. Minusta tärkeintä on nöyryys, avoimuus, rehellisyys ja laupeus. Entisten töppäilyjen vuoksi nöyryyttä tarvitaan ehkä enemmän kuin tavallinen määrä? Muuten on yhä vaarana se, että korska henki jää piiloon ja nostaa päätään jostakin pian uudelleen. Ehkä kohdistuu pian siltojen rakentajiin?
Minulle riittää tämä palsta omiin kirjoituksiini. Näin ajattelen tällä hetkellä, mutta minulla on vara muuttaa käsityksiäni, jos siltä tuntuu.
Jumala toimii ihmisten kautta. Mutta Hän toimii myös taustalla ja salaa, mihin meidän ihmisten ajatukset eivät ulotu eivätkä eri vaiheet ja tapahtumat ole vallassamme, järjesteltävissä.
..näköjään pelkäätte että siitä uudesta foorumista tulisi jonkinlainen vl:ien sisäinen poliittisesti korrekti (SRK:n suuntaan) yhden totuuden palsta:
Jos ymmärsin oikein niin tarkoitus olisi että
- nimettömiä puskalaukauksia olisi vaikeampi heittää, tähän olisi välineenä rekisteröitymispakko
- palstaa voisi seurata (ja haluttaisiin että seuraisi) suunnilleen yhtä moni kuin nykyäänkin
- jos keskusteluun haluaisi kommentoida niin ei kun nikkiä tekemään.
Noista nimimerkeistä joita sinne toivottiin, ei voi yleistää että olisivat vl-ideologian kannattajia(osa hyvinkin kriittisiä), keskustelu voisikin siis olla yhtä kiivasta kuin täällä.
Ongelmaksi voisi tulla se, jos uusi keskustelijakandidaatti haluaa saada äänensä kuuluviin, mutta rekisteröitymisprosessi tehdään niin hankalaksi että viive olisi tuntien tai päivien luokkaa. Silloin ei tuoreita ajatuksia taatusti tulisi tarpeeksi.
Myös jos keskustelut eivät saisi riittävää kriittistä yleisömassaa täältä mukaansa niin uusi palsta kuihtuisi nopeasti.
niitähän täällä harrastaa joka toinen kirjoittaja, sekä vl:t että muut:))))
että se olisi SRK:n suuntaan korrekti. Pelkään, että siellä kävisi ilma liian ohueksi, kun puuttuisi maanläheisyys ja epämääräisyys elinvoimaa antamasta. Niinkuin käy kaikille elitistisille linnakkeille ajan mittaan.
Ei mitään vaaraa ensiksi mainitusta. Sellainen ei yksinkertaisesti onnistu.
Ihan oikein olet ymmärtänyt ainakin minun ajatukseni uuden palstan tarkoituksista.
Jos rekistreöityminen kestää päivätolkulla tai jos anonymiteetin säilymisestä on mitään epävarmuutta niin aika suurista epäkohdista on kysymys.
Samoin liian pieni volyymi voi olla ongelma. Toisaalta en usko siihen. Näppituntuma on kentältä sellainen, että asialliselle keskustelupalstalle olisi selkeä tilaus. Tämä nykyinen karkoittaa monet pois.
Toinen palsta voisi olla myös ikään kuin vaihtoehtona tälle, voisihan sitä osallistua molempiin jos tarvetta tuntisi.
Itselläni on tunne, että en halua enää käydä keskustelua tällä palstalla. Uusi palsta olisi mahdollisuus ylipäätään keskustella. Aika näyttäisi miten sen kävisi.
Minä ainakaan en ole asiaa noin ajatellut. Ei siinä ole mitään varsinaisesti elitististä, jos haluaa käydä tärkeäksi kokemaansa keskustelua riittävän asiallisessa ilmapiirissä. Sellainenhan on ihan yleinen inhimillinen toive kaikkialla muuallakin silloin, kun on jotain merkittävää mielen päällä.
Elitistisyys tarkoittaa ihan muuta.
sinä halusitkaan täältä mukaasi siihen uuteen klubiin?
On hauskaa olla kultapossukerhon jäsen! Toivottavasti rahvaan varjo ei saastuta eliittiämme. Ainakin kaikki joiden mielestä klassisen musiikin live esitykset ja kuuntelu on tärkeässä asemassa elämässä ovat tervetulleita uudelle palstalle. Klassisen musiikin diggaaminen on merkki henkisesti korkeammasta ajatusmaailmasta.
tai muuten ylenmäärin sivistynyt ihminen, niin se on plussaa, kun raati valitsee uuden palstan keskustelijat.
Toivottavasti olet itse vielä tälläkin hetkellä tyytyväinen kirjoituksesi sisältöön ja pidät sitä ehkä jopa vitsikkäänä. Minun mielestäni se osoittaa vain että et ole paljoakaan ymmärtänyt monienkaan täällä käytyjen keskustelujen sisällöstä ja luonteesta. Jos haluat ajatella että klassinen musiikki on tässä joku kynnyskysymys, mikä estää, mutta aika karikolla olet ajatuksinesi. Jotain ikävää ajatuksenpoikasta Mariaa kohtaan viestistäsi henkii, syystä jota minä en voi tietää mutta sinä sen kirjoittaessasi tunnistit sisimmässäsi.
En usko Marialla olevan tarkoitusta olla rakentamassa mitään elitistikerhoa. Mihin tämä ajatus ylipäätään perustuu? Tarkoittaako se jos ihmiset haluavat keskustella asiallisesti oikeista, heitä kiinnostavista asioista, että he edustavat elämässä jotain eliittiporukkaa? Asioiden kokemisen taso ei kulje mitenkään käsi kädessä minkään elämisenkulissien kanssa, asia on pikemminkin päinvastoin.
Itse en tiedä olenko liittymässä sen kummemmin kultapossukerhoon kuin mihinkään muuhunkaan uuteen keskusteluyhteissön, mutta en ymmärrä miten joku voi vetäistä herneen nenäänsä siitä, että joku haluaa näin tehdä. Ehkäpä tämä rahvaan joukkoihin itsensä lukeva kirjoittaja voi sen kertoa.
Minäpä kerron närkästykseni syyt. Minustakin, vaikka en osaa kirjoittaa hienoja esseitä, on hauska lukea rebekkaa, mariaa, vulgataa, etc, etc. On ikävä, että nyt joku yrittää seireenin laululla nyppiä rusinat pullasta (aika hyvä kielikuva).
Sitäpaitsi, ei se mene 1:1 niin, että sivun pituinen sepustus on hyvä ja virke tai pari paha. Puskalatauksiin onnistutaan toisinaan lataamaan huikea määrä energiaa kun taas jotkut novellit jäävät parin virkkeen jälkeen lukematta.
Antaa kaikkien kukkien kukkia.
Totta on että ei todellakaan voi yksioikoisesti sanoa, että muutaman lauseen viestit olisivat huonoja ja pitemmät hyviä. Sisältöhän on kaiken a ja o ja ylipitkät novellit ja esseet voivat tosiaan jäädä lukematta. Kuitenkin muutaman lauseen viestiin on vaikea saada asiaansa tuotua esille perustellusti, jos haluaa tuoda keskusteluun uusia näkökulmia.
Toivottavasti saat närästyykseesi avun, se on vaiva josta ei ole mukava kärsiä.
kirjoittaa aivan liian pitkiä kommentteja tällaiselle keskustelupalstalle. Niitä ei läheskään kaikki jaksa lukea. Ehkä ammattitauti.
On totta, että jos kaikki keskustelijat kirjoittaisivat samassa mittakaavassa, keskustelusta tulisi aika raskas seurattava. Muistelen Marian itsekin sanoneen sitä, että hänen pitäisi kiteyttää sanomaansa lyhyempään muotoon. Kuitenkin hänen tapauksessaan, koska hän ei viestissään polje paikallaan vaan joka kappale tuo viestiin uutta asiaa, ajatus on harvinaisen selkeä ja verbaaliset lahjat huippuluokkaa, minä ainakin luen ihan mielelläni pitemmätkin vuodatukset. Kuten rommeli totesi annetaan kaikkien kukkien kukkia. Kaikilla ei ole samanlaisia lahjoja, käyttäköön ne kelle niitä on suotu.
"Kuitenkin hänen tapauksessaan, koska hän ei viestissään polje paikallaan vaan joka kappale tuo viestiin uutta asiaa, ajatus on harvinaisen selkeä ja verbaaliset lahjat huippuluokkaa, minä ainakin luen ihan mielelläni pitemmätkin vuodatukset."
"koska hän ei viestissään polje paikallaan vaan joka kappale tuo viestiin uutta asiaa"
Maria mahduttaa aivan liian paljon asiaa yhteen kommenttiin. Hänen pitäisi purkaa pitkät kommentit usean lyhyemmän kommentin palasiksi. Silloin homma toimisi huomattavasti paremmin kuin nykyisten jättipitkien viestien tyylillä.
Tuo olisi varmaan hyvä ratkaisu, mutta arvelen että hänelläkin monen pienen lapsen äitinä tilanne voi olla se, että kun koneelle saa hetken verran aikaa voi olla vaikea ajatella, että kirjoitanpa nyt kaksi ajatusta ja pätkissä, hamassa tulevaisuudessa lisää. Itse olen ainakin huomannut sen, että mikäli en heti saa ajatuksia kirjattua muistiin, ei niitä tavoita enää ainakaan siinä muodossa välttämättä myöhemmin. Minä en ainakaan koe kenenkään kirjoittamisen rajoittamista ko. keskustelijaa mitenkään motivoivana tekijänä. Totuushan kuitenkin on, että vain harvalla on niin paljon varteenotettavia ja rakentavia ajatuksia asioista että toiset joutuisivat kyllästymispisteeseen saakka.
samalla kerralla koneelle tullessaan jakaa ajatuksensa kahdeksi lyhyemmäksi kommentiksi nykyisen yhden pitkän sijasta. Näin ajatusten lukuarvo paranisi huomattavasti nykyisestä.
Olet aikuistenoikeassa :-)
Tervetuloa joukkoon tummaan.
Moppi kuvaa yksinkertaista ideaa hyvin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000021423231
rusina pullassa! Kysymys ei ole mistään muusta, kuin mielenkiintoisesta aiheesta käydystä keskustelusta ilman jatkuvaa ilkeämielistä häiriköintiä. Sellaisella ei ole keskustelussa mitään funktiota. Tuskin se Sinunkaan tyylilajisi on ollut?
jo ns Larssin palsta eikö se riitä
vaikka ei ymmärtäisi siitä mitään.
Eli sama kaanaankielellä.
Yhdyn rommeliin.
(PS. Toivottavasti viestiäni ei poisteta "seksistisenä":)
"(PS. Toivottavasti viestiäni ei poisteta "seksistisenä":)"
tällä palstalla, jos kirjoitat jostakin muusta kuin sepelistä tai katiskoista. Kaikki muu moderoidaan helposti pois ns. alapääjuttuna.
Sinun tapasi yleistää asiat tavalla, jossa tiedät että ei ole totuutta edes siemeneksi. Olen lukenut ketjuja aika tarkkaan joten tiedän että moppi ei ole poistanut kuin montakaan viestiä ko. syystä. On ilmeisesti taas mukava yrittää näyttää saada näyttämään siltä että kyse on suurestakin ongelmasta. Et näköjään ymmärtänyt Leenan huumoria. Minuun se ainakin puri. Ellet oikeasti erota alapääjuttuja todellisista asioista, olen hieman huolissani.
"Ellet oikeasti erota alapääjuttuja todellisista asioista, olen hieman huolissani."
Moppi ei erota johtuen vl-herätysliikkeen kieroutuneesta suhtautumisesta seksuaalisuuteen.
HÄN YMMÄRSI huumoriyritelmäni.
Kyllä tämä palstaviestintä on todella vajavaista. En enää ihmettele yhtään, miksi monet vl:t kehottavat keskustelemaan kasvotusten.
Mutta joskus tämäkin vajaa lakkaa. Siihen asti me katselemme kuin kuvastimesta, arvoituksen tavoin ...
Nähdäkseni liikuit huumoripläjäyksessäsi juuri sillä rajalla, mihin saakka saadaan vl-palstalla mennä ilman, että tulee poistetuksi. ;-)
sutta pakoon, niin tulee karhu vastaan.
Pysykäämme tällä palstalla.
Mitä tarkoitat?
vaikket minulta kysynytkään. Luuserit luikkivat karkuun, kun ei ole enää kivaa. Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Miksiköhän? Koska siellä sataa aina...
kirjoittaa tuhmasti tädeille, jotka haluavat lähteä leikkimään omalle hiekkalaatikolle. Ne on kivoja tätejä.
kickiä ja wehaa uuden palstan sheriffeiksi. Jos palstalla voi olla 2 sheriffiä.
Ehdotan
"Kirjoittanut: Suomi-Ruotsi maaottelu 19.11.2006 klo 09.28
kickiä ja wehaa uuden palstan sheriffeiksi. Jos palstalla voi olla 2 sheriffiä."
Suomi24:n Säännöissä sanotaan ihan selvästi, että palstalla voi olla vaan yksi seriffi kerrallaan.
Niin että Ei onnistu jos ei sääntöjä muuta.
Minusta se olis kyllä hyvä asia, että jos vois olla useampi kuin yksi seriffi.
On se kyllä niin kovaa hommmaa olla palstan seriffinä tai modena.
>>
Enemmän kuin ymmärrettävä ratkaisu aikaansaa mitä todennäköisimmin myös asiallisen vl-keskustelun kaikkoamisen palstalta. Ainakin itselleni Mopin osuus on ollut aivan ratkaiseva palstalla viihtymisen kannalta.
>>
Moppi on tehnyt pitkään ja paljon työtä tämän palstan moderoimiseksi, mistä hän ansaitsee luonnollisesti kiitokset. Kukaan ei kuitenkaan ole korvaamaton ja aktiivista keskustelua on käyty myös ilman sheriffiä.
>>
Ehdotankin, että perustamme uuden keskustelupalstan asialliselle vl-keskustelulle, joka toimisi laajalle kirjoittajajoukolle jo nykyisinkin itsestäänselvien asiallisuusnäkökulmien pohjalta. Ja vl-keskustelulle sikäli, että olipa keskustelijoiden oma vakaumus mikä tahansa, keskustelun aiheena olisi tiukasti vl-usko.
Mitäs sanotte? Olisiko ketään, jolla olisi käytännön valmiudet tällaisen palstan avaamiseen?
>>
On jo avattu tuossa Lokakuun alussa, nimenomaan lähtökohtana kaikkien vakaumusten omaavien tasapuolinen kohtelu ja tätä palstaa korkeampi asiallisuuden taso:
http://koti.mbnet.fi/vltietoa/keskustelu/board.php?cat=10&fid=1&s=s
En voi olla jopa hieman huvittunut nyt rivien välistä luettavissa olevasta henkilönpalvonnasta ja siitä kuinka nimenomaan vl:n pitää olla tavalla tai toisella päällepäsmärinä, jotta se vl:ille kelpaisi. Ihmisten korostaminen ja nyt SRK:n sekä PM:n ärähtämisestä seurannut jojoilu on jotenkin niin vanhoillislestadiolaista:D
Ei sillä, toivon kaikkea hyvää yrityksillenne perustaa uutta keskustelualustaa jonnekin muualle. Se on nimenomaan sananvapautta, että internetin kautta jokainen voi perustaa oman kanavansa. Lisään uuden "Moppaajasefun MSN-palstan" ylläpitämieni sivujen linkkeihin.
Olen käynyt tuolla palstallasi joskus ihan alkuaikoina enkä noissa keskustelusivuilla lainkaan. Jos lisää keskustelijoita ilmoittautuu, siellä varmaan tulee hyviä ketjuja. Pannaanpa suosikkeihin.
asioita. Tuo Hakomajahan on sinun tekemä palsta.
Eipä ole monta päivää kun sinä, Kicki "mainostit" omaa palstaasi ja moppi taisi tehdä saman tempun eilen. Mitä outoa tuossa admatan viestissä sitten oli?
eikö se ole ala-arvoista?
Ainakaan se ei tunnu mukavalta, että jos joku kirjoittaa nikittömänä, että joku toinen nostaa nikin esiin. Se on vastoin hyvää käyttäytymis-sääntöä.
Ja siitä on ollut jo monta kertaa täällä puhetta. Ja eikö siitä ole jo suomi24:n säännöissäkin?
toisten kunnoitusta.
Anteeksi jos pahastuit, mutta mielestäni toisen kunnioitusta on sekin että ei syytä toista siitä, mitä itsekin tekee. Ei, en ole katsonut ip-numeroita enkä edes pysty sitä tekemään. Sinut tunnistan kuitenkin tyylistä jo muutamasta rivistä, joten en edes ajatellut että olet kirjoittanut nikittömänä, kun tässä ketjussa olet nimimerkillä kirjoittanut. Ilmeisesti sinulla oli kuitenkin jokin syy siihen, että tuossa viestissä et nikkiä käyttänyt. Ehkä se oli se, että tiesit toimineesi itsekin siten mistä admataa moitit.
Se varsinainen syy tämän palstan hiljentymiseen on juuri tuossa: kunnioituksen puute toisia palstalaisia kohtaan.
Ei ole ihme, että ihmiset kaikkoavat, kun käydään kiinni henkilöön. Ne harvat, jotka viitsivät vielä kirjoittaa nimimerkillä, ovat joutuneet varmaan melkein jokainen tuollaisen päällekarkauksen kohteeksi. Tähän syyllistyvät yhtä lailla vl:t kuin ei-vl:t.
Toinen karkottava tekijä on syrjiminen. Hyväksyttäisiin palstalle vain tiettyä katsomusta edustavat tai tietyllä tavalla käyttäytyvät kirjoittajat. Muita mollataan. Kun ihminen joutuu tällaisen syrjimisen kohteeksi, hänessä heräävät tietysti kielteiset tunteet, ja sitten hän jo käyttäytyykin helposti huonosti.
Tämä liian selvä kunnioituksen puute alkoi jostain viime kesältä. Mitähän kaikkea silloin tapahtuikaan?
Myönteinen perusasennoituminen toisiin palstalaisiin parantaa ilmapiiriä ja saa kaikki myös käyttäytymään paremmin, oltiin asioista sitten mitä mieltä tahansa. Tämä taitaa olla meille kumminkin liian vaikeaa.
"Tämä liian selvä kunnioituksen puute alkoi jostain viime kesältä. Mitähän kaikkea silloin tapahtuikaan?"
Itse voin ainakin ottaa omani pois näistä asioista. Ja pyydän anteeksi, että en ole osannut aina kaikkea kuitenkaan oikein puhua ja menetellä. Sitä on ollut vaan jotenkin väysynyt.
Ei sitä tahallaan halua väärin tehdä.
Vermon V-5:ssa juoksee hepo nimeltä Rebecca Rock. Viidestä viimeisestä startista 4 voittoa.
Aattelekko pelata kyseistä heppaa?
Sananvapaus ja lihanvapaus ovat aina kietoutuneet yhteen. Näiden vapauksien ympärillä ja lomittain ja niitä halkoen on maailmassa aina kulkenut ja loistanut kristinusko ja elävä Jumalan sana. Älkäät siis te jotkut ruvetko raiskaamaan elävää Jumalan sanaa omiin pieniin piireihin eristäytymällä. Jumalan valtakunnalla on huonot muistot eristäytymispoliitiikasta ja oikeiden uskovaisten ja ja mitat täyttävien keskustelijoiden yhteenlietsonnasta.
Täällä rakkaalla yhteisellä palstalla saamme olla pitkittäin ja poikkittain keskenämme yhteisissä iloissa ja suruissa. Tänne mahtuu sekaan huonommatkin keskustelijat ja pilkkaajat. Monelle pilkkaajallekkin on käynyt niin että pilkka sattuu omaan nilkkaan, ja nilkka on tullut kipeäksi.
Palstaeriseuraksi irroittautuminen ei tee hyvää asiomaisille eikä asian vieressä olevalle.
Muhamettilainen usko on kieltänyt sananvapuden ja lihanvapauden. Sinne ei ole päässyt elävä Jumalan sana silloin tunkemaan. Länsimainen lihan ja sanan vapaus on aina ollut suojaamassa kristinuskon perustaa, sinne lihaan on sana, vapauden voimalla tunkien, rikki repien ja raiskaten tunkenut ja tyhjäksi tehnyt sen mikä omavanhurskautta on.
Onnea, menestystä ja siunausta Enirolle ja yhteistyökumppaneille ja internetin aikaansaajille.
Maail`mamme on suur ja avara; paljain jaloin askel kerrallaan kulkien siel tallaamme, teit ja tiet on tuntemattomat, mut pieni mikropiiri pöydälläs ,sut sinne yhteen saattaa; sin mis mieles olla halajaa.
on auki oikealle ja vasemmalle. Saa lähteä ken haluaa.
Olet viestisi perusteella ymmärtänyt koko käydyn keskustelun aivan päin härmän honkia.
Minä nimittäin en ymmärrä ollenkaan näkökulmaasi, että olisi "elävän Jumalan Sanan raiskaamista" pyrkiä keskustelemaan uskonasioista ilman jatkuvia sivusta heitettyjä kaksimielisyyksiä, solvauksia, sivuraiteelle kampeamisia, ilkeitä nimittelyitä. Sellaiseenko se elävä Jumalan Sana meitä Sinun mielestäsi kehottaa?
Missään ei ole sellaista sananvapautta, jonka perusteella asiattomuuksilla ja solvaamisella ei olisi mitään rajaa. Eikä tarvitse ollakaan. Muuten kyllä olen länsimaisen sananvapauden varaukseton kannattaja.
"Huonommat" keskustelijat (keitähän he ovat?) ja erilaiset mielipiteet mahtuvat hyvin mukaan, mutta jatkuvassa asiattomien ilkeyksien tulvassa keskusteluinto laantuu, kuten on nähty. Keskustelu olisi kuitenkin tärkeätä.
Palstaeriseura? Älähän Jussi hötkyile.
"Palstaeriseuraksi irroittautuminen ei tee hyvää asiomaisille eikä asian vieressä olevalle."
Tuskin eriseurasta on kysymys, jos ei jaksa täällä olla ja keskutella. Mutta omat vaarnashan on joka paikassa. Se on vaan valvoa,,,
varmaan hurrataan enemmän Raamatun vastaisille harhaopeille kuin tällä palstalla. Täällä tulee Raamattuun perustuvaa kritiikkiä, mutta uusi palsta vaikuttaa näppituntumalta kunnon harhapalstalta.
täältä kaikkoaa ihmiset...
Ainakin seuraamalla viivoja näyttäisi siltä.
Sivustaheittelijät ovat kuin hyttysiä jotka kutittelevat kainaloita, ei sen enämpää. Annettakoon heille se arvo joka hyttyselle kuuluu, mutta muistakaamme pitää mielessä Jumalan armo, emmekä siis liiskaa pientä verenimijää peukalon alle vaikka se meille olisi yhtä helppoa kuin ärsyttävän sääsken läimäytys kesä-iltana.
Jumalan sana kehottaa meitä rauhaan, rakkauteen, pitkämielisyyteen ja sävyisyyteen, näillä hengen hedelmillä nujertuu perkeleen valta kovastakin kuoresta.
Meil`l Härmäs on hongat harvas kuin ol hampaat huonos suus; sikspä sanoi Rokka rohkea tuntemattomas, et silleen Suomen herrat pääns kolauttativat Karjalan Honkahan, ku Hitlerin juoks`pojaks alkovat; ja suur Suomee sinn rajan taaks rakentaa alkovat; nii kalaht herrain päät honkahan äit Venäjän maan.
olen kritisoinut täällä kirjoittelua joskus tuon pilkankin vuoksi, olen silti sitä meltä, että on parempi kirjoitella täällä, missä on monia tosissaankin sielunsa rauhan etsijöitä.
Se pahanpuhuminen, pilkka voi olla etsintääkin, kokeilua, kepillä tunnustelua.
Jeesus sanoi, eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Sairaitten keskellä meidän tulee ollakin valoa tuomassa. Tämä kanava on yksi niistä. Kuka tietää, vaikka tämänkin kanavan kautta olisi joku löytänyt sielulleen rauhan. Sitä kuitenkin kritisoin yhä, että uskovaiset ihmiset puhuvat täällä pahaa seurakunnastaan, omasta hengellisestä kodistaan. Ja siten työntävät etsiviä kauemmas Isän kodista, kenties omia läheisiään, lapsiaan. Sitäkö haluamme? Eikö meidän tulisi rakastaa toisiamme ja vetää imisiä parannukseen, eikä poispäin.
Sitten toinen asia, jokainen kirjoittelee täällä omilla lahjoillaan. Kuka paremmilla, kuka huonommilla, niillä mitä on Luojalta lahjaksi saanut, osittain syntymälahjana, osittain koulutuksen tai elämänkokemuksen kautta. Älkäämme aliarvioiko ketään sen perusteella, vaan annetaan "heikompilahjainenkin" tuoda esille ajatuksiaan, sillä ei kukaan ole parempi toistaan. Samalla viivalla itsekukin olemme.
Jokainen saa uskoa ja kirjoittaa kaltaisenaan.
Ja vastata tekemisistään Jumalan edessä.
Jokainen on vatuussa omista tekemisistään Jumalalle, ei ihmisille.
Kyllä täytyy sanoa, että tällainen tunne minullakin on ollut. Että ei sitä omaa hengellistä kotia voi eikä haluakaan täällä kaikkkien näkösällä liata.
Jos sitä joutuu syntiin, se on eri asia tehdä sitä tahallaan, kun joutuu siihen heikkoudessa. Ote vl-saarnasta.
tuota kaikenlaista haaveilla. Sitä laki ei kiellä.
halua omaa hengellistä kotia liata.
Mutta joskus tuntuu siltä, että jos hoitokokouksien aikaan on ihmisiä jotka on väsyneet ja jääneet välille. Niin olishan se hyvä, että niitä jaksais joku kuunnella ja että heillä olis mahdollisuus purkautua täällä.
Sillä jos asioista ei saa puhua. Niistä tulee helpsoti patoutumia ja ne voi purkautua väärällä tavalla.
Kehotetaanhan Raamatussa kantamaan toisten taakkoja, ja eihän me olla vaan RY;llä uskovaisia.
Ethän suutu, jos kehun Sinua nyt?
Kiltti Kicki, älä sano minulle, että voi teitä, jos maailma teitä kiittää.
Saa sitä inhimillistä ymmärrystä ja rakkautta olla, vaikka toinen olisi ja eläisi miten eri maailmassa. Älä sammuta tuota liekkiäsi!
suosittelen pysymistä tällä palstalla
perusteluni
tämä on valtakunnallinen erittäin yleinen ja täysin julkinen keskustelupalsta joka tavoittaa erittäin suuren julkisuusrajapinnan
aiheet nousevat tämän tästä esiin arvostetuissa valtakunnanlaajuisissa printtimedioissa ja johtajien ilmiselvät kähminnät sekä jopa väärinkäytökset nousevat päivänvaloon
se on tärkeää koska vl sisäisissä keskusteluissa tällaiset asiat painetaan pikaisesti villaisella eikä sellainen ole oikein
suuren joukon yhteisten asioiden hoitaminen tulee olla täysin läpinäkyvää ja sen tulee kestää julkinen kritiikki
Tässä vielä suora linkki mopin perustamaan asiallisempaan palstaan:
http://groups.msn.com/Keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/_whatsnew.msnw