Olin ennen sosiaalinen mutta 6 vuotta sitten erosin, ystävätkin häipyivät, ollut työtön ja ilman ystäviä, vähitellen saanut sosiaalinen fobia ja paniikki häiriöitä, ...viimeksi eilen, kun olin toinen päivä töissä.
Jouduin asiakas-kokoukseen ja mokasin täysin, koska en ollut tarpeeksi informoitu asiasta. Panikoidun, vapisin ja sydän tykytti jännityksestä.
Miten voisin parantaa oloni??
Jouduin asiakas-kokoukseen ja mokasin täysin, koska en ollut tarpeeksi informoitu asiasta. Panikoidun, vapisin ja sydän tykytti jännityksestä.
Miten voisin parantaa oloni??
Vastaukset 3
Vanhimmat
joskus töissä kahvihuoneessa(koolla paljon naisia) sosiaalisista paniikkia, panikoin etukäteenmitä toiset musta ajattelee,mutta meni ohi,kun olin vaan ja nauroin toisten mukana,enkä kiinnittänyt itseeni liika tarkkailuhuomiota.
Sulle tsemppiä ja jaksamista
On hyvä hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.
Jos asia vaivaa sua mene tk,hon ja pyydä lähete psykologille ja puhu asioista jollekin tk,ssa olevalle terveystyöhenkilölle.
Moi
Mulla hieman samanlainen tilanne, olen ennen jopa tykännyt esiintyä. No menetin ystäväni ja suhde oli tosi lujilla monta vuotta, siitä sain paniikkihäiriön ja ilmeisesti myös jonkinasteisen sosiaalisen pelon. Eli mulla kaikkein pahimpia tilanteet joissa istun paskantärkeässä kokouksessa ja joudun esitelmöimään, tai kahvitauolla pyöreänpöydän ympärillä, kädet kostuu ja pumppu jytkää, tulee sellainen olo että menen kohta vaikka seinien läpi jos en pääse pois.. Olen kokeillut myös rauhoittavia ja apua niistä on ollut. Mutta jotenkin tuntuu että onko kaikki ookoo, jos pitää töitä voidakseen tehdä, syödä nappeja..
Silloin kun olin koulussa ja meillä oli tosi hyvä porukka, jouduimme esiintymään paljon, se auttoi tosi paljon. Muttei tuo siedättävä vaikutus kauaa kestä vaan pitäisi uusia..
Minut valittiin seuran puheenjohtajaksi 2007 alkaen, ja olen jo ihan ylikierroksilla tuosta pestistä, ja siitä että joudun puhumaan muille, mitähän pitäisi keksiä että saisin syrjäytettyä itseni :(
Itselläni oli seroxat / optipar rivatril lääkitys, joka helpotti paljon.
Lääkkeisiin kannattaa suhtautua ihan realistisesti niin, että jos ne vaikuttavat, kyseessä on jonkin kemiallisen välittäjäaineen puutostila aivoissa, joka on varsin järkevää ja hyväksyttävää korjata lääkkeillä. Kyse on vain kulttuurillisesta seikasta ja ainakin itselläni oli erittäin suurelta osin omista ennakkoluuloista johtuvaa, että tuomitsin myöhemmin lääkkeisiin turvautumisen niin vahvasti omalta kohdaltani.
Jos lapsesi tai vanhempasi olisi tällaisessa tilanteessa, mikä tahansa apu yleensä tuntuu oikeutetulta ja suositeltavalta. Miksi sitä ei sallisi itselle ?