Minulla ilm. refluksi (tämä diagnosoitu oireiden perusteella.) ja siihen määrätty Nexiumia. Lisäksi kärsin ylävatsakivuista (alueella myös kosketusarkuutta) ja ruokahaluttomuudesta. Väsymys on vaivannut jo kuukausia, samoin todella itsepintaiset hartia-niska-alueen lihaskivut, jonka vuoksi olen sairaslomalla. Olen laihtunut 5kg, vaikka eläminen on ollut tosi passiivista niskaongelmien vuoksi. Aamuisin sormeni ovat jäykät, mutta eivät pitkään (kuulostaa kyllä oudolta, myönnän...) Nyt ilmennyt oire on lievä pahoinvointi. Oireet ovat olleet päällä pahimmillaan noin 3kk.
Kilpirauhanen on tutkittu sekä verestä että magneettikuvin, kaikki ok.
Äidilläni on keliakia, joten osaan epäillä ja verikokeet otettiiin. Tämä ei kuitenkaan antanut viitteitä keliakiasta ja äidillä se toteamishetkellä oli nähtävissä verikokeessa.
Mietin kannattaisiko ahdistella lähetettä gastroskopiaan kuitenkin? Näkyykö ns. latentti tai alkava keliakia verikokeessa?
Kilpirauhanen on tutkittu sekä verestä että magneettikuvin, kaikki ok.
Äidilläni on keliakia, joten osaan epäillä ja verikokeet otettiiin. Tämä ei kuitenkaan antanut viitteitä keliakiasta ja äidillä se toteamishetkellä oli nähtävissä verikokeessa.
Mietin kannattaisiko ahdistella lähetettä gastroskopiaan kuitenkin? Näkyykö ns. latentti tai alkava keliakia verikokeessa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
niin silloin se se aina varmistetaan tähystyksellä.
Minulle kävi niin että verikokeet näytti keskivah-
vaa keliakiaa mutta tähystys kertoi että ei ole
keliakiaa.todetaan koepaloista.Sinuna kyllä meni-
sin gastroskopiaan ja sun oireet laihtumista myö-
ten ovat kyllä tutkimisen arvoisia asioita,laihtu-
mista ei kannata vähätellä ,tiedän suvustani
sen kokemuksesta.Refluksilla ei ole yhteyttä keli-
akiaan.
Keliaakikoilla runsaasti ruokatorvitulehduksia
03.04.2003
Keliaakikkoja näyttäisivät kiusaavan muiden ylävatsavaivojen lisäksi myös ruokatorvitulehdukset, todetaan italialaistutkimuksessa. Jälkikäteisanalyysissä oli mukana 205 hoitamatonta keliakiaa sairastavaa sekä 400 ylävatsavaivoista kärsivää aikuista. Tutkijat havaitsivat, että keliaakikoilla oli jopa kaksi kertaa enemmän refluksiesofagiittia eli mahansisällön pitkäaikaisesta takaisinvirtauksesta johtuvaa ruokatorvitulehdusta. Tutkijat pitävät mahdollisena, että ruokatorvitulehdukset voivat aiheutua suoraan keliakiasta, sillä oireilu jatkui vain neljänneksellä keliaakikoista, jotka siirtyivät gluteenittomaan ruokavalioon. Vastaavasti oireilu jatkui 70 prosentilla ei-keliaakikoista lääkityksestä huolimatta. Tutkijat eivät osaa selittää miksi keliakia aiheuttaisi ruokatorventulehduksia. Yksi mahdollisuus on, että hoitamatonta keliakiaa sairastavien mahan ja suoliston hormonitasapaino on jollain tavoin järkkynyt, mikä saattaa alentaa sulkijalihaksen painetta sekä muuttaa motiliteettia. Aiheesta kaivataan kuitenkin lisää tutkimuksia.
Keliakia on viljojen (ruis, vehnä, ohra) sisältämän gluteiinin aiheuttama vasta-ainereaktio henkilöillä, joilla on siihen geneettinen alttius. Keliakian laukaiseva tekijä on gluteiini, mutta myös adenovirusinfektion on arveltu olevan yhteydessä taudin puhkeamiseen. Taudin esiintyvyydeksi on arvioitu yksi tapaus 300-400 henkilöä kohti, mutta tauti on tuoreiden tutkimusten mukaan jopa tätäkin yleisempää. Keliakiassa gluteiinin haitalliset ainesosat aiheuttavat ohutsuolessa suolinukan osittaisen häviämisen. Tähän liittyvät keliakian klassiset oireet, ripuli, vatsavaivat ja laihtuminen.
Uutispalvelu Duodecim (Gut 2003;52:514-517 )
Minulle ainakin diagnoosin tehnyt gastroenterologi sanoi, että refluksini voi parantua keliakiadieetillä. Kyllä se alkuun helpottikin, mutta nyt taas parin vuoden jälkeen vaivaa ihan kiitettävästi. B-lausunnossanikin mainitaan, että refluksi liittyy keliakiaan.
Kertoisitko keliakiadieetistä,itselläni ei ko.tautia mutta todella häiritseevä refluksi ja lääkkeet ei oikein auta.
Verikoe voi olla ihan puhdas, vaikka henkilöllä olisi kuinka paha keliakia hyvänsä. Vain ja ainoastaan tähystys kertoo totuuden kunnolla.