Hyvät ja huonot kokemukset intistä

Kertokaa hyvistä ja huonoista kokemuksistanne intissä. Mikä oli paras kokemus ja mikä sitten ihan älyttömin juttu? Mitä ylipäätään piditte armeijasta?

Itsellä kommellukset liittyy alokaskauteen. En osannut käyttää asetta armeijaan mennessä enkä jaksanut lukea niin tarkkaan sotilaan käsikirjaa.
Ensimmäisenä ampumispäivänä ammuttiin sarjoja, ja vain yksi osui tauluun. Se oli kyllä niin noloa, kun en tiennyt yhtään mistä se johtui. Kaikki muutkin ihmetteli ja neuvoivat, mutta ei auttanut. Sitten seuraavalla kerralla sama jatkui, mutta sitten kaverit hoksasivat, että olin kattonut vain etutähtäimen kautta, eli olin unohtanut katsoa myös takatähtäimen kautta, ja sitten alkoi tulla pisteitä. Että sellaista, mutta kyllä se näin jälkeenpäin naurattaa.

Sama, kun mentiin ensimmäisen kerran marssimaan yleisön eteen. Kukaan ei tuntunut vielä osaavan marssimista ja kaikki asteli toisten jalkojensa päälle. Itsellä oli vielä asekin huonosti olalla. En ehtinyt laittaa hihnaa hyvin ja se lonksui koko matkan ajan, kaveritkin koko ajan sanoi, että laita nyt se hihna kuntoon hemmetti.
En tiedä kuinka monella teillä oli ryhmänjohtajana nainen, mutta itsellä siis oli, ja hyvä niin. Sai vähän silmänruokaakin. Ensimmäisinä päivinä olin kyllä ihan kipsissä. Sanoin mitä suusta sattui tulemaan ja änkytin, vaikka en koskaan änkytä. Kai se sitten oli niin jännittävä tilanne jostain syystä.
Tupakaverit oli muuten tosi mukavia, heti löytyi juttuseuraa, mutta välillä kyllä meni joidenkin jutut liian pitkälle. Alkoi tulla korvista ulos, ja etenkin kun olin flunssassa, teki mieli sanoa, että pitäkää turpanne välillä kiinni.Toisaalta itekin puhuin ihan samanlaisia juttuja.
Se, mikä intissä kiinnosti eniten, oli liikunta, vaikka ei sitä hirveesti ollutkaan.Mutta saihan sitä aina illalla mennä urheilee salille ja lenkille. Kun muut aina valitti aamureippailuista, niin itse olin aina innolla mukana.
Paskinta,mitä voi sattua, etenkin alussa on saada flunssa. Itse päätin mennä silti täysillä, etten jäisi jälkeen. Ei ole koskaan kyllä ollut sellaista oloa, etenkin kun menee tetsaamaan metsään flunssassa ja ryömitään kivikossa.Kokemus sekin.
Loppujen lopuksi, kyllä ne hyvät muistot on jäänyt päällimäisenä mieleen, tupakaverit ja älyttömät jutut, liikunta ja aseella ampuminen.
Mielenkiintoinen kokemus, jota kaikki eivät pääse kokemaan.
51486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on kyllä jääneet päällimmäisiksi, ja suurin osa niistä liittyy juuri aivan loistaviin palvelustovereihin. Ja kaikkein rankimmat koitokset oli näin jälkikäteen ajatellen niitä, joista jäi eniten käteen.

Mielelläni inttiin menin, ja menisin uudestaankin.

Äänestä

No voi jumalauta...jos kerran tykkäsit, niin ilmeisesti sait mitä ansaitsit.

Itse näin jälkikäteen mietin yhä enemmän mitä helvetin merkitystä tai hyötyä oli tuosta 11 kk ajasta minulle tai Suomelle? Touhu oli kerta kaikkiaan älytöntä ja merkityksetöntä. Ajan hukkaa. 11 kuukautta elämästä vessasta alas.

No, palveluspaikkani merelliset luonnonmaisemat olivat ihan mieleenpainuvan kauniita. Ne olivat tietenkin olemassa intistä huolimatta.

Ja pahin mitä sinulle sattui oli flunssa? Voi helvatan helvata...

Äänestä
  • Tuskin puolustusvoimien puolella on enää vastaavaa, mutta Ivalossa kun kävin intin silloin 90-luvun lopulla oli samanlainen systeemi ihan käytössä. Tietääkseni se ei ole muuttunut kovinkaan paljoa sen jälkeen?

    Nuohan on ihan mukavia juttuja. Jos hieman vatuttaa niin kasvattaa se ainakin luonnetta. Ja mikä tärkeintä, vuodet kyllä kultaavat muistot ja nyt muistelen niitä aikoja hymyssä suin :D

    Vatuttaa saa ja niin pitääkin. Emme kai ole sentään esikoulua käymässä? Mutta että pitää ihan katkeroitua...

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Tuskin puolustusvoimien puolella on enää vastaavaa, mutta Ivalossa kun kävin intin silloin 90-luvun lopulla oli samanlainen systeemi ihan käytössä. Tietääkseni se ei ole muuttunut kovinkaan paljoa sen jälkeen?

    Nuohan on ihan mukavia juttuja. Jos hieman vatuttaa niin kasvattaa se ainakin luonnetta. Ja mikä tärkeintä, vuodet kyllä kultaavat muistot ja nyt muistelen niitä aikoja hymyssä suin :D

    Vatuttaa saa ja niin pitääkin. Emme kai ole sentään esikoulua käymässä? Mutta että pitää ihan katkeroitua...

    Haluisin kuulla myös lääkärin mielipiteen kupla otsassa juoksuttamisen mielekkyydestä. Sehän on ehdottoman tärkeä osa sotilaskoulutusta, onhan?

    Jälkeenpäin ajateltuna, eihän asiat muutu ellei niille jotain tee - vaikka sitten sanktioiden uhallakin.

    Olisi pitänyt koko tuvan porukan aamulla kusta tuvan roskakori täyteen. Mutta mitähän siitä olisi sanottu?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


intti86 kirjoitti:

Kertokaa hyvistä ja huonoista kokemuksistanne intissä. Mikä oli paras kokemus ja mikä sitten ihan älyttömin juttu? Mitä ylipäätään piditte armeijasta?

Itsellä kommellukset liittyy alokaskauteen. En osannut käyttää asetta armeijaan mennessä enkä jaksanut lukea niin tarkkaan sotilaan käsikirjaa.
Ensimmäisenä ampumispäivänä ammuttiin sarjoja, ja vain yksi osui tauluun. Se oli kyllä niin noloa, kun en tiennyt yhtään mistä se johtui. Kaikki muutkin ihmetteli ja neuvoivat, mutta ei auttanut. Sitten seuraavalla kerralla sama jatkui, mutta sitten kaverit hoksasivat, että olin kattonut vain etutähtäimen kautta, eli olin unohtanut katsoa myös takatähtäimen kautta, ja sitten alkoi tulla pisteitä. Että sellaista, mutta kyllä se näin jälkeenpäin naurattaa.

Sama, kun mentiin ensimmäisen kerran marssimaan yleisön eteen. Kukaan ei tuntunut vielä osaavan marssimista ja kaikki asteli toisten jalkojensa päälle. Itsellä oli vielä asekin huonosti olalla. En ehtinyt laittaa hihnaa hyvin ja se lonksui koko matkan ajan, kaveritkin koko ajan sanoi, että laita nyt se hihna kuntoon hemmetti.
En tiedä kuinka monella teillä oli ryhmänjohtajana nainen, mutta itsellä siis oli, ja hyvä niin. Sai vähän silmänruokaakin. Ensimmäisinä päivinä olin kyllä ihan kipsissä. Sanoin mitä suusta sattui tulemaan ja änkytin, vaikka en koskaan änkytä. Kai se sitten oli niin jännittävä tilanne jostain syystä.
Tupakaverit oli muuten tosi mukavia, heti löytyi juttuseuraa, mutta välillä kyllä meni joidenkin jutut liian pitkälle. Alkoi tulla korvista ulos, ja etenkin kun olin flunssassa, teki mieli sanoa, että pitäkää turpanne välillä kiinni.Toisaalta itekin puhuin ihan samanlaisia juttuja.
Se, mikä intissä kiinnosti eniten, oli liikunta, vaikka ei sitä hirveesti ollutkaan.Mutta saihan sitä aina illalla mennä urheilee salille ja lenkille. Kun muut aina valitti aamureippailuista, niin itse olin aina innolla mukana.
Paskinta,mitä voi sattua, etenkin alussa on saada flunssa. Itse päätin mennä silti täysillä, etten jäisi jälkeen. Ei ole koskaan kyllä ollut sellaista oloa, etenkin kun menee tetsaamaan metsään flunssassa ja ryömitään kivikossa.Kokemus sekin.
Loppujen lopuksi, kyllä ne hyvät muistot on jäänyt päällimäisenä mieleen, tupakaverit ja älyttömät jutut, liikunta ja aseella ampuminen.
Mielenkiintoinen kokemus, jota kaikki eivät pääse kokemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu