tuli vaan mieleen kun seurasin erästä toista keskustelua.
Jäin ihan miettimään, että miksei meillä saa asioita sanoa niiden oikeilla nimillä. Lapset ovat ikäänkuin meidän muiden yläpuolella ja mitä tahansa saa tehdä tai sanoa, kunhan vakuutetaan että se on niiden lasten parhaaksi ( mitä se ei yleensä suinkaan ole, vaan päinvastoin ).
Tuttavaperheellä on kaksi, jo murrosikäistä tytärtä, molemma "vahinkoja" ja asia on kerrottu ko. tyttärille. Heille on myös kerrottu, että he ovat vanhemmillen erittäin tärkeitä ja rakastettuja. Tytöt ovat erittäin tasapainoisia ja sosiaalisia ja tulevat varmaan pärjäämään elämässään.
Toisessa perheessä on "hys, hys" vahinkolapset. Mistään ei saa puhua ääneen, äiti aina vakuuttaa kuinka TOIVOTTUJA lapset olivat, äidin ja isän kullannuppuja ( isä on yleensä hiljaa ). Äiti hössöttää ja hysterisoi jo kukaan uskaltaakin sanoa sanan "vahinko". Lapset ovat yhtä neuroottisia kuin äitinsä. He ovat ärsyttävän itsekeskeisiä ja huonosti käyttäytyviä.
Jäin vain miettimään... kummassa tapauksessa lapset on kasvatettu paremmin. Perheessä jossa ( ikävätkin ) asiat on sanottu suoraan vai perheessä jossa eletään teatteria?
Jäin ihan miettimään, että miksei meillä saa asioita sanoa niiden oikeilla nimillä. Lapset ovat ikäänkuin meidän muiden yläpuolella ja mitä tahansa saa tehdä tai sanoa, kunhan vakuutetaan että se on niiden lasten parhaaksi ( mitä se ei yleensä suinkaan ole, vaan päinvastoin ).
Tuttavaperheellä on kaksi, jo murrosikäistä tytärtä, molemma "vahinkoja" ja asia on kerrottu ko. tyttärille. Heille on myös kerrottu, että he ovat vanhemmillen erittäin tärkeitä ja rakastettuja. Tytöt ovat erittäin tasapainoisia ja sosiaalisia ja tulevat varmaan pärjäämään elämässään.
Toisessa perheessä on "hys, hys" vahinkolapset. Mistään ei saa puhua ääneen, äiti aina vakuuttaa kuinka TOIVOTTUJA lapset olivat, äidin ja isän kullannuppuja ( isä on yleensä hiljaa ). Äiti hössöttää ja hysterisoi jo kukaan uskaltaakin sanoa sanan "vahinko". Lapset ovat yhtä neuroottisia kuin äitinsä. He ovat ärsyttävän itsekeskeisiä ja huonosti käyttäytyviä.
Jäin vain miettimään... kummassa tapauksessa lapset on kasvatettu paremmin. Perheessä jossa ( ikävätkin ) asiat on sanottu suoraan vai perheessä jossa eletään teatteria?
Vastaukset 21
Vanhimmat
asia ole sinullekin itsestään selvä, joten miksi ylipäätään kyselet?
niin ymmärrät! Toiset ihmiset suuttuvat jos lapsesta käytetään sanaa "vahinko" vaikka se tehtäisiin ihan rakkaudella. Sitä ihmettelen että miksi, miksei asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä? ( siis se oli oikeastaan varsinainen kysymys).
vastaan kysymykseesi että en tiedä.
Itse olen aina puhunut asioista niiden oikeilla nimillä kaikille lapsille omille ja muiden.
"Vahinkoja" minulla ei itselläni varsinaisesti ole, mutta nuorimmainen on "semi-vahinko"...
eli raskausajankohta ei ollut suunnitelman mukainen, mutta kun näin silti kävi niin kyllä vauvaa odotettiin kovasti. :)
lapset ovat sitten loppujen lopuksi rakkaita ja tärkeitä. Ihmettelen vaan, että miksei lapsille voi rehellisesti sanoa, että "et sinä ollut suunniteltu" tai " tulit kyllä elämäämme hankalaan aikaan"? Siis tarkoitan, että tämä kaikki sanottaisiin kaikella rakkaudella ja lämmöllä.
Tuon alussa mainitsemani keskustelun luettuani jäin miettimään, että harvassapa perheessä asioista puhutaan avoimesti...
ps. itse olen "vahinko" eikä tuo ole minua pahasti satuttanut ( tosin sain tietää sen muilta kuin vanhemmiltani)
nimim. vahinkoja ilm. tapahtuu! :)
..että se asioista puhuminen on kyllä ihan vanhemmista kiinni...jos sitä on takerruttu siihen "vahinkoon", eikä oo pystytty selvittää asioita ees ittelle, niin mitenkäs niistä sitten osaisi lapsille puhua...Monella on varmaan käynyt niin, että se raskaaksi tuleminen on ollut vahinko, mutta musta on aika uskomatonta,että tänä päivänä vielä sanotaan, että lapsi on vahinko...vahingossako muka oltu yhdeksän kuukautta raskaana ja vahingossa synnytetty....juuuuust!
Ei kukaan synnytä lasta "vahingossa"!
ei anna myöten keskeyttää raskautta, niin mitäs sille "vahinko" raskaudelle voi muuta tehdä kuin pullauttaa maailmaan...
mitä jos kertoisit että olit "iloinen yllätys" ja että raskautta ei suunniteltu, mutta kun se huomattiin niin johan alkoi odotus. Kerro samalla iloisia muistoja raskausajalta ja vauva-ajasta. Näin aioin itse kertoa omalle tyttärelleni.
Vahingosta yleensä nykymaailmassa hankkidutaan eroon. Mutta sattuu näitä yllätyksiäkin. Ei kaikkea elämää voi suunnitella, ja se on hyvä lastenkin tietää. Paljon riippuu kasvatuksesta miten tällainen asia menee perille. Jos on kerrottu että vauvoja voi saada vain tarkkaan suunnittelemalla ja miettimällä ja kaikki muut ovat surullisia vahinkoja, niin totta, satuttaahan tuo. Mutta jos alunperinkin on asian fiksusti esittänyt niin... :)
Niinpä niin... no mitenkäs tuohon vastaisin... Itselläni on tuossa poika kasvamassa ja sanoisinko häntä sitten vahingoksi vai yllätykseksi. Häntä ei oltu suunniteltu, koska lääkäreiltä oli saatu tuomio että lasta ei saa, ja hän vain yksi päivä ilmoitti tulostaan keskelle jo meidän rikkinäistä suhdetta. Meidän tiet erosivat,mutta kyllä en kertaakaan ajattele että lapsi olisi vahinko, ennemminkin hän on ollut äärettömän onnellinen yllätys !
ja sen hän on itse minulle kertonut. Vahinko lapsen puolesta sillä hänen äitinsä on ollut tälle todella etäinen, fyysisesti sekä psyykkisesti jo vauvasta lähtien. Nyt lapsi on 9v. ja sydäntä raastaa katsoa miten sillä on äitiään kuitenkin ikävä ja tahtoisi nähdä tätä useammin. Onneksi isällä on arvomaailma aikalailla erilainen ja tämä ns. VAHINKO saa häneltä pyyteetöntä rakkautta.
niin sanottu vahinko. Olen sen tiennyt niin kauan kuin muistan, eli asiasta on puhuttu ihan normaalisti. Itseasiassa muistan kun tajusin, että lapsia voi tehdä ihan tarkoituksellakin, eli sitä ennen luulin, että niitä vaan tulee pariskunnille silloin kun tulee, eikä sille voi mitään. Sanaa "vahinko" en kyllä muista kuuleeni.
Mitään traumoja ei asiasta ole koskaan minulla ollut, enkä edes ole osannut ajatella, että siitä voisi ongelman tehdä ennen näitä keskusteluja. Rakkaus lapseen ilmenee ihan muilla tavoilla kuin siitä suunnitteluvaiheesta.
Eli totuus kirpaisee,mutta kasvattaa ja toisaalta se,että kuulee parikymppisenä olevansa "vahinko" niin varmasti kirpaisee enemmän. Eli kannatan rehellistä puhetta jo pienestä pitäen.
Lapsi kyllä vaistoaa usein jo aika pienennä,että onko hän "vahinkona" ollut toivottu vai ei-toivottu...
Mun ja mieheni ensimmäinen lapsi oli "vahinko" ja miehen kanssa yhteisen päätöksen jälkeen pitää lapsi,enemmän kuin toivottu ja näin lukee myös vauvakirjassa =). Toinen lapsi oli sitten jos "suunnilteltu"...eli tuli kun oli tullakseen.
lapsi voi olla todella "vahinko", tulla maailmaan todella sopimattomaan aikan jne. Se ei tarkoita etteikö lapsi olisi rakastettu.
Mutta miksei asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä... On tapauksia joissa tieto raskaudesta on ollut katastrofi! - on mietitty ratkaisuja puolin jos toisin. Kun lopulta lapsi päätetään pitää, niin sen jälkeenhän lapsi on toivottu ( ei muuten sellaista päätöstä olisi tehty).
Itse olen myös vahinko, tuntenut sen nahoissani pienenä, mutta toisaalta olen kasvanut vahvemmaksi kuin pikkuveljeni joka sitten on se toivottu lapsi.
Kaikki lapsethan ovat samanarvoisia, kyse olikin nyt siitä miten asioista puhutaan.
Miksi tuollaisista asioista pitäisi puhua lainkaan? Miksi se sinun mielestäsi on tärkeää? Tuntuu oudolta, että lapselle pitäisi ryhtyä kertomaan noin intiimejä asioita. Pitäisikö kertoa että äiti tuli raskaaksi, kun pillerit pettivät, tai kondomi hajosi. Ja sinut laitettiin alulle silloin ja sellaisessa paikassa? Pitäisikö vanhempien julistaa jokaiselle lapselle erikseen, että sinua me oikein toivottiin, sinä olit ikävä vahinko, ja sinun tulosi ei ollut kauhea pettymys.
Kenelle siitä olisi hyötyä?
Kuulostaa perverssiltä.
asioista on puhunutkaan...ainoastaan totuudesta,jonka jokainen lapsi ymmärtää viimeistään aikuisena.
En itse ole kertonut aikaa,paikkaa ja tekotapaa,mutta sen miten ilmeni,että aloin odottamaan lastani...eli testitulos näytti positiivista ja sen,että mitä tunteita tämä herätti minussa sekä isässä. Eli ne tunteet...jännitti,pelotti ja lopulta innolla odotettiin lapsemme syntymää =).
Niin mutta pitääkö tuollaisia asioita kertoa ylipäänsä? ..ainoastaan totuudesta, jonka jokainen lapsi ymmärtää viimeistään aikuisena...mitä väliä sillä on, onko ollut vahinko vai oikein kovasti odotettu? En ole koskaan kuullut, että kenenkään kaverini kodissa olisi puheltu tuollaisia.
Tarkoitatko, että lapselle pitää kertoa, että sinä olit vahinko, koska hän kuitenkin sen jossain vaiheessa itsekin ymmärtää?
Kyllä hieman ihmettelisin, jos vanhempani alkaisivat kertoa moisia. Ennen muinoin kun ehkäisykeinoja oli vähemmän, suurin osa oli vahinkoja. Siis, mitä väliä sillä tiedolla on kenellekään myöhemmin?
niille lapsille,joita rakastetaan olivat "vahinkoja" tai eivät sillä tiedolle ei ole väliä...
Ehkä tällä "vahinko" jutulla tarkoitetaan lähinnä niitä lapsia,joiden toinen vanhempi ei ole lasta halunnut ja näin ollen ei välitä lapsestaan. Ehkä kyse on siitä, miksi heille ei kerrota totuutta vaan kaunistellaan,että kyllä isi/äiti sua rakastaa,vaikka ei rakasta...Tämän tajuaa jo aika pienikin lapsi niin miksi ei kertoa suoraan.
Kumpi vahingoittaa lasta enemmän. Rakkaus, jota lapsi odottaa turhaan vai totuus!
Miksei voisi kutsua yllätykseksi, positiivisempi sana. Ja iloinen yllätyshän sen täytyy olla jos sen "vahingon" tähän maailmaan kuitenkin saattaa. Itse en tiedä selitänkö koskaan lapselleni ettei hän ollut suunniteltu koska ihme hän oli. En usko että se on mitenkään merkittävä tieto. Pääasia kuitenki on että häntä on alusta asti rakastettu ja odotettu.
ovat "Iloisia yllätyksiä"
Jos kaksi ihmistä harrastaa seksiä,on aina raskauden
mahdollisuus(jollei ole kohtu poistettu!).
Ihmiselämä ei voi koskaan olla vahinko,kaikella on jokin merkitys...olipa se sitten vaikk kohtalalo tms.