..ihan kaiken sinun kanssasi. Miksi jätit mut tänne, jos olisit tosissasi pyytänyt olisin lähtenyt vuoksesi vaikka pohjoisnavalle. Tiedän, olen naurettava, eihän me oikeasti niin hyvin tunneta, mutta tunnuit vaan niin...pakko sinun oli tietää, kuinka paljon tunsin ja tunnen edelleen, en voi itselleni mitään. Anteeksi.
Jos luulet, että paljastaisin todelliset tunteeni jollekulle kolmannelle olet väärässä, en ikinä pysty kertomaan kenellekään mitä todella merkitsit. Jos niin teen, tuntuu, että menetän jotain tärkeää ja arvokasta, jonka haluan pitää vain ja ainoastaan omassa sydämessäni.
En jaksa enää esittää, että selviän tästä. En selviä! Arki ja typerät rutiinit ovat pitäneet edes jollain tavalla järjissään, välillä paremmin välillä heikommin. Juuri nyt tuntuu äärettömän pahalle ihan kaikki tapahtunut..ei siihen ole edes sanoja. En ole mikään hel..tin "tehotyttö", joka selviää tilanteesta kuin tilanteesta. Tiedän, että olen tehnyt paljon typeriä asioita ja vääriä valintoja, mutten silti mielestäni ole ansainnut TÄTÄ..ei kukaan ole. En jaksa enää. Tunteet ovat liian voimakkaita käsitellä, järkikin hiljentynyt kai lopullisesti.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ja kerro sille henkilölle suoraa, vaikka maila-tekstaa SMS, nii tein itsekin, vaikka kaunistii pakit siitä taisi tulla, mutta ainakin sydämeni on nyt rauhassaa ja jaettu suru on aina jaettu =)
En täällä, enkä varsinkaan ihmiselle itselleen. Ei maileja, viestejä eikä edes savumerkkejä tule minulta saamaan. Sähköpostia, hyvin varovaisesti kuulumisia tiedustellen joskus erehdyin laittamaan ja imeisesti on asioiden sisäistämisessä vaikeuksia kun en tajua tosiasioita, että kiviäkin kiinnostaa tunteeni enemmän.
parempaa kuin itse olet valmis tekemään asian eteen? Vaikutat todella itsekkäältä ihmiseltä!
"Ei maileja, viestejä eikä edes savumerkkejä tule minulta saamaan"
..juuri opettelen, itsekkyyttä nimittäin. Ei tarvitsisi olla enää sydän syrjällään. Ongelmana on tainnut olla enemmänkin se, että annan kohdella itseäni hieman miten sattuu.
aivan samassa jamassa kuin sinä. En vaan koskaan saa rakastaa häntä, jonka vuoksi tekisin mitä vaan. On paha olla. Olen siinä mielessä eri tlanteessa, että sain kyllä hetken maistaa hänen rakkauttaan, mutta nyt kaikki on ohi, hän ei rakasta minua. Hän ihastui, jopa hieman rakastui, mutta kaikki loppui kuin seinään. Hän lähti ja jäljelle jäi vain suru joka on pohjaton. En usko että kestän tätä, olen liian heikko.
saatana urpo? Ehkä se tyyppi ei saanut sun viestiäsi siis sähköpostia, EHKÄ se tyyppi odottaa samalla lailla kärsien kuin sinäkin että asiat teidän välillä järjestyisi!!!
..onnettomia. Jaksamista sinulle. Kiroan hiljaa mielessäni sitä päivää kun tapasin hänet. Jos ei koskaan oltaisi kohdattu, moni asia saattaisi olla toisin. Nyt kuitenkin tiedän, että sielun puolikkaani on tuolla jossain ja se on toisaalta lohdullinenkin tieto.
Tiedän myös miltä hänen läheisyytensä tuntuu ja se eniten satuttaakin..
Nyt lopetan tämän itsesäälissä piehtaroinnin tältä illalta ja teen jotain niinkin kypsää, kuin lähden hukuttamaan surut siiderimukiin, hetkeksi ainakin...