koiranomistajat kerätä koiranne paskat?
KOIRANPASKAT
voisitteko?
10638
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
täällä kohta joku asianomainen ruosniemen suunnalta kertoo kuinka hienoa ja kallisarvoista tavaraa se on
ja sitä varten vuokrataan Isomäen jäähalli toukokuun loppun saakka näyttelytilaksi. Sinne voi sitten viedä erityylisiä ja erihajuisia kasoja jäänpinnalle piirrettyihin neliöihin, joissa kakkarat säilyvät mukavasti kaikkien nähtävillä kevääseen saakka. Hallista poistetaan siksi aikaa ilmanvaihto jotta koirienomistajat saavat nauttia hajustakin ihan ekstaasiin saakka. Ulosmenotiet katetaan ylijääneellä koiranpaskalla 30 sentin paksuudelta, jotta saa viedä samaa herkkua kengissään kotiinsa saakka. Ässien pelit on tältä kaudelta pelleilty joten kausikortilla pääsee ilmaiseksi näyttelyyn.
Ei koiranomistajat kakkoja kerää, koska ovat niin itsekkäitä ihmisiä ja myös laiskoja...
kun koira siellä narunpäässä tekee torttua, niin se hieno rouva/herra siellä narun toisessa päässä ei sattumalta huomaa koko tilannetta.
Juuri silloin taivaalla on jotain kovin mielenkiintoista - hyvä ettei niskat nyrjähdä!
ihmisen lemmikkinä kivikaudesta asti. Oletteko nähneet hieroklyfejä joissa protestoidaan koirien jätöksistä tai edes -50 (1900) luvun lehdistössä keskustelua asiasta.
Tämä sama keskustelu on aina kun ilmat lämpiää ja keväisin...kontatkaa ulkona vähemmän.
Asensin taannoin erään naapurinrouvan auton tuulilasinpyyhkijöihin hänen haukkunsa portilleni unohtamat "muistot" , olisi tarvinnut olla näkemässä kun rouva aamulla töihin lähtiessään oli laittanut autonsa pyyhkijät päälle .
onkohan ne hieman(?) lisääntyneet katukuvassa?
Pitääkö kontata että osuu koiranpaskaan? Kyllä se mielestäni tarttuu myös kengänpohjaan ja sitä kautta kulkeutuu sisälle. Olkoot ojanpientareilla pökäleet aivan vapaasti minun puolestani, mutta portille ja postilaatikon juureen ei paskat kuulu.
Kaverikin ymmärsi lopulta mikä pökälemäärää sitä kertyy kun aina käy samassa paikassa. Sen naapuri oli kerännyt vajaan kahden kuukauden paskat portinpielestään ja toi ne sitten kaverin pihaan, oli muuten aika keko. Nyt kaverikin on fiksu ja valveutunut koiranomistaja ja kerää jätökset pussiin.
On aika huvittavaa huomata, että mitä kovemman näköinen poika/mies koiraa ulkoiluttaa, niin sitä varmemmin ne keräävät koiriensa jätökset. Ilmeisesti he ovat sen verran kovia tyyppejä, ettei tarvitse pelätä olevansa naurettavan näköisiä keräilypuuhassaan.
Olen huomannut saman asian, poikkeus vahvistaa säännön: Ruosniemen suunnalla on se karskin näköinen poikkeus, sen ei tarvitse kerätä koska on toistasataa kiloa massaa ja ei paljon tukkaa!
Itse astuisit koiran jätöksiin vähänkin hienoissa kengissä taikka menossa jonnekin vähän juhlallisempaan paikkaan tms. ja yhtäkkiä astut jätökseen...
Ei ole kyse mistään kivikautisista asioista, vaan yleisestä hygieeniasta.
mie ajeelii ehtol pyäräl tosa ruasniemes. siin sellane läskiämmä paskotti ragii eik keräny shittei. mä oti povaarist lusikaa ja syöti sil mummol ne ragi yybershitit...men hiljaseeks ämmä