Kuinka pian rakastuit vauvaasi?

:o(

n. kolme kuukautta, ennenkuin tutustuin vauvaan kunnolla, ja hänestä tuli minulle persoona, joku joka on oma itsensä. Alussa hän tuntui enemmän sairaalan esineeltä kuin omalta lapseltani! Anna itsellesi ja vauvalle aikaa, kyllä ne tunteet sieltä tulevat! Minulla totaalinen uupumus ja jatkuva univaje vaikuttivat varmasti asiaan.

Jos et muutaman kuukauden sisällä tunne rakkautta häntä kohtaan, saatat olla vaan liian uupunut. Muista, että raskauden jälkeinen masennus voi oireilla niin että tunteita vauvaa kohtaan ei herääkkään. Silloin kannattaa puhua asiasta neuvolassa ja miettiä, olisiko mahdollista saada joku hoitamaan vauvaa vähäksi aikaa (vaikka vain yön yli), että pääset lepäämään ja hoitamaan itseäsi, ja mahdollisesti vaikka viettämään vähän aikaa kaksin miehesi kanssa!

minulla meni noin 4kk, osittain johtui varmaan siitä että lapseni oli aluksi hyvin itkuinen, tuntui että ei muuta tehnyt kuin itki ja nukkui huonosti. nyt kun vauva on 6kk, rakastan häntä yli kaiken!

tuo on ihan normaalia että ei samantien rakastu lapseensa yleensä hormoonit auheuttavat sen ja äidin rakkaus kasvaa pikkuhiljaa tai se voi olla synnytyksen jälkeistä masennusta mihin saa ja täytyy hakea apua,omasta kokemuksesta voin näin todeta.

Kun sain ensimmäisen lapseni tunsin juuri samoin kuin sinä,eli oli kuin olisin hoitanut jonkun muun lasta ja toimin vain jotenkin konemaisesti ja matkin muita äitejä parhaani mukaan mikä nyt tuntuu hassulta mutta silloin en muutakaan osannut tehdä,kaipasin myös vanhaa elämääni. Vasta kun vauvani oli yli puolivuotias aloin tuntea rakkautta häneen niinkuin kirjoissa yms.kuvataan ja tunne kasvoi lapsen kasvun myötä :)

Jälkeenpäin puhuin neuvolassa ahdistuksestani ja tunteistani ja totesivat että selvä masennus oli (elämäntilanteeni tietysti huomioiden koska kun vauvani syntyi minulla meni TODELLA huonosti). Nyt kun toista sitten aloin odotta 4vuotta myöhemmin ja hän syntyi niin rakkaus syttyi heti kun ensi kerran hänet näin....täytyy myöntää että hieman kyllä pelotti että viekö "rakastuminen" taas kauan mutta onneksi ei.

Elämä muuttuu niin paljon lapsen syntymän myötä että on ihan normaalia ikävöidä entistä "helppoa" elämää :) näin minä ainakin asian näkisin. Älä turhaan stressaa,kyllä se rakkaus astuu kehiin ennen pitkää,kunhan olet kärsivällinen :)

rakastin lastani jo kauan ennen kuin hän oli syntynytkään, ehkä silloin kun ensimmäisen kerran näin kuvat hänestä masussa.
Kun hän syntyi, se rakkauden määrä moninkertaistui ja hänen kasvaessaan niin kay kokoajan.

Itselläni ainakin kesti jonkun aikaa ennen kuin rakkaus tuli. Nyt poikani 9kk ja rakkaus vain kasvaa päivä päivältä. Itsestänikin tuntui alku aika raskaalta ja ajattelin, että itselle ei riitä enää koskaa aikaa ja miksi tämä lapsi alunperin haluttiinkaan. Onneksi ihanan mieheneni tuella jaksoin ensimmäisen lapsemme vauva-arjen, sillä toivon kaiken tämän jälkeen kuitenkin toisia lapsia vielä siunaantuvan :)Väsyn keksellä on siis hyvä pyytää ja ottaa omaa aikaa!!

Sitä ei lopunkaiken sitten tajuakkaan millaista se arki on vauvan kanssa ennen kun sen itse kokee. Sitten on niitä oletuksia ja kuultuja juttuja,että heti kun nostetaan syliin synnytyslaitoksella niin sitä rakastuu vauvaan ja on onnellinen. Mulla ainkin tämä äidiksi kasvaminen on ollut yksi kovemmista kouluista, vaikka aina olenkin halunnut lapsia. Monet tuntemukset, väsymykset, itkut, rakkaus ovat tulleet yllätyksenä eivätkä todellakaan aina silloin kuin olisi niitä toivonut tai ajatellut tulevan.
Tsemppi ja jaksamista kaikille äideille!

Juuri samanlaisia tuntemuksia oli minulla, sitä hoisi vauvaa vähän niinkuin velvollisuudesta. Mutta nyt vauvani on puoli vuotias ja tässä se pikkuhiljaa äidinrakkaus tulee esiin ja syvenee. Isillä saattaa mennä vieläkin kauemmin, koska kuitenkin äiti vauvan kanssa enemmän on ja touhuaa. Luulen että harvemmalla naisella ne äidintunteet heti synnärillä tulevat, varsinkin kun kyseessä on esikoinen.

Niinkuin edellinen kirjoittaja sanoi, että aluksi sitä hoiti vauvaa vähän kuin velvollisuudesta ja semmoista suorittamista. Yritti suoriutua hommasta edes jotenkin.

Itselläni ei tosiaankaan tunteet olleet alusta asti "äidillisiä". En osannut ajatella, että vauva oli se masu, jolle olin jutellut ja laulellut. Kun vauva käytettiin pikaisesti "likaisena" suoraan kohdusta poskeani vasten (sektio) olin aivan ymmällä tyyliin, että hyi kun on likainen. Ajattelin, että sen olisi pitänyt olla elämäni herkin hetki, muttei todellakaan ollut. Eikä sekään kun hänet tuotiin heräämöön ensi kertaa rinnalle. Rintaan kävi sikakipeää ja siitäkin hetkestä tuli semmoista epätoivoista ähräystä.

Sitten kun vauva alkoi katsoa kunnolla minua, hymyillä ja jokellella niin tunteet ovat alkaneet tulla esille. Eikai ne hymyt alkaneet kuin joskus kahden kuukauden pintaan. Ainakaan semmoiset erityisesti äidille tarkoitetut. Nyt hän tuntuu omalta ja rakkaalta.

podin huonoa omaatuntoa ja ajattelin että minussa on jotain vikaa kun se ylitse pursuava, kaikkivoipa äidin rakkaus ei röyhähtänyt heti synnytyssalissa. Vasta myöhemmin kuulin/luin jostain että varsinkin esikoisen kohdalla on hyvin tavallista että tuo rakkaus kehittyy vasta kuukausien aikana. Heti jo synnytyksen jälkeen äidin hormonit pitävät huolen siitä että vauvan tarpeet tulevat huomioiduiksi, joten vauvalla ei ole mitään hätää vaikka äidillä voikin olla hiukka syyllinen olo. Vaikka se vauva onkin kasvanut siellä omassa kohdussa, on hän silti uusi ihminen johon täytyy tutustua. Seuraavien lasten kohdalla tämäkin on helpompaa kun äidinrakkautta ei tarvitse enää "opetella".

Tämä on asia josta olisi hyvä tietää jo etukäteen, jotta ei tarvitsisi tämän "rakkauden puutteen" vuoksi ahdistua.

Minulla oli niin että tyttäreni syntyi tuossa maaliskuussa.Kun hänet nostettii rinnalle olin ihan hämilläni ja ihmeissäni, sillä olin ihan varma että vaavani olisi poika, mutta tyttöhän se oli =) Rakastuin vaavaani kyllä heti mutta oli vähä sellanen olo ettet oo minun vaa joku ihan muu.Nyt hän on 8kk ja olen varma ettei häntä vaihettu laitoksella ja rakastan häntä päiväpäivältä enemmän

Tavallaan rakastuin vauvaani siinä vaiheessa, kun maha alkoi kasvaa ja potkut tuntumaan. Siinä vaiheessa, kun vauva nostettiin synnytyksen jälkeen mahan päälle, luulin, ettei suurempaa rakkautta voi tuntea. Kuitenkin rakkaus vain kasvaa päivä päivältä, nyt poika 5 kk ja aivan ihana:)

synnytyksen jälkeiseltä masennukselta. perhevalmennuksessa kerrottiin, että noin 15 % siihen sairastuu, ilmenemismuodot tietysti vaihtelevat. hoitamattomana voi jäädä elinikäiseksi. äidilläni kesti 2 vuotta. ehdottomasti kerro neuvolassa ja varaa aika psykologille, jos vielä jatkuu. siitä ei haittaa ole ainakaan, hyötyä voi olla. toisaalta kuukausi ei ole kovin pitkä aika tutustua aivan uuteen ihmiseen. minä kyllä rakastuin omaani muutamassa päivässä, mutta nyt kun taaksepäin katselen, niin todella tunteeni vahvenivat sitten kun vauva alkoi osoittaa kiinnostustaan minua kohtaan muutenkin kuin ruoka-automaattina.

itse rakastuin vauvaani kunnolla vasta siinä vaiheessa kun hän alkoi olla enemmän vuorovaikutuksessa, hymyili ja jutteli.

älä huolehdi, olet varmasti paras äiti lapsellesi!

ekat ultrakuvat ja rakkautta on riittänyt joka päivälle ja joka lapselle.

Mulla oli kans hankaluuksia alussa. Ei ollut minkäänlaista kokemusta pienistä lapsista aikaisemmin.
Raivostutti kun ei ollut ketään keneltä kysyä, mikä on normaalia ja oikein, miksi vauva tekee milloin mitäkin ja miksi itsellä on minkäkinlaisia tuntemuksia.
3kk kohdalla aloin kokea että mehän pärjätään.
Nyt lapsi on jo 11kk ja hän on mielestäni paras tyyppi maan päällä. Sieltä se tuli pikkuhiljaa, äidinrakkaus minullekin.

hei
meni varmaan yli 3kk ja nyt tyttö4,5kk ja hän on aivan ihana ja rakkaus häntä kohtaan on suunnatonta:)

...sen jälkeen kun mut kotiutettiin synnäriltä, niin olin vauvani kanssa vielä lastenosastolla reilun viikon yötä päivää. Pari päivää ennen kotiin pääsyä kävin itse kotona nukkumassa yön ja kyllä kerkesi ikävä tulla vaikka oli TOSI raskasta olla siellä osastolla. Ja oikein odotti,että pääsee taas aamulla pienen piiperon luo.... Että kai se rakkaus alkoi silloin!