miten pääsen itseinhostani?ja siitä että aliarvioin itseäni?ja mitä tehdä epävarmuudelleni joka on sisälläni?
Mitä tehdä itseinholle
11
1807
Vastaukset
- .,.,.,.,.,.,.
Älä yritä päästä niistä. Jos sä oot kaksonen, tee niistä sun toinen puoli.
Toinen puoli on itsevarma, kaunis, helpostilähestyttävä, sympaattinen, tavallinen.
Toinen puoli on ongelmallinen, aggressiivinen, ruma ja likainen.
Toteuta kutakin puolta aina sille sopivassa tilanteessa. Kaksonen on sopeutuja.
Sä et tiedäkään, kuinka pihalla minä olen : ) Mutta tein "negatiivisista" piirteistä voimavarani, turvani, kotini ja energianlähteeni. Ne ovat useimmiten esillä silloin, kun olen yksin. Yksin ollessa niitä ei tarvitse peitellä.
Toista puoltani käytän arkielämässä, sosiaalisissa tilanteissa. Nauran, kerron vitsejä, liikun paljon ja enkä sano pahaa kenellekään.
Tästähän seuraa tosi kummallinen yhtälö, ja näin tehdessäsi voit olla varma, että ystäväsi eivät oikein tiedä kuka sinä olet. Mutta senpä takia kaksosista pidetään: he eivät ole tavallisia, he ovat vaikeastilähestyttäviä, ja kiinnostavia.
Tai voithan käydä terapiassa, se auttaa monia. Mutta kaksosen terapia tulisi laatia kahdelle persoonalle.
Minun vinkkini: tee näin: jaa luonteesi, kyllä, jaa se tiedostaen vaikka se käykin luonnostaan. Siirrä molemmalle luonteelle sille kuuluvat piirteet.
Kun kuljet kaupungilla "kauniiden ja itsevarmojen" ihmisten keskuudessa, ota käyttöön se sosiaalisempi luontosi. Pidä sen kanssa mielessä koko ajan, että sinun tällä luonteellasi on kaikki hyvin. Olet onnellinen ja tasapainoinen, eikä sellaista ihmistä horjuta mikään. Sinua ei horjuta mikään.
Kun olet yksin, tai tarpeen vaatiessa, käytä toista puoltasi: se osoittaa, että olet aggressiivinen, arvaamaton ja itsetietoinen. Tämä luontosi on omiaan puolustamaan sinua tiukan paikan tullen, tai hakeutumaan tilanteisiin ja paikkoihin joita sielusi kaipaa. Tämä luonne saattaa olla se todellisempi luonne, kyllä, saatat oikeasti olla todellinen luuseri, mutta se on sinun salaisuutesi!
Ajattele kovasti tätä asiaa. Se voi tuntua aluksi typerältä, mutta toimii. Vuosien saatossa huomaat, että voit helposti luoda myös "kolmannen" persoonan: kauniin ja arvaamattoman, tai aggressiivisen ja lempeän, siis sekoituksen molempia luontojasi. Opit käyttämään luonteesi monimuotoisuutta tilanteen vaatimalla tavalla. Huomaat, että kaikki entiset heikkoutesi ovatkin vain bonusta, lisäominaisuuksia jotka voit tarpeen tullen napata hyllyltä mukaasi.
Tällainen kaksinaisuus on monien mielestä rumaa, mutta itse en koe sitä rumana jos sitä ei käytä törkeästi hyväkseen. Ongelmallinen ihminen osaa kuvitella, miltä ongelmien aiheuttaminen voi tuntua.- kaksosesi
Kiitos!
Niinhän se on!
Et voisi paremmin kuvata minunkaan luonnettani!
Tällainen olen minäkin ja tällaisena viihdyn! Ei aina voi olla niinkuin kaikki muut ja muutkin varmaan löytävät jotain vikaa itsestään.
Saa olla tyytyväinen siihen, mitä on itse. Joku merkitys tällaisellakin elämällä varmaan on! - cidynia83
Olipas harvinaisen hienosti sanottu, mutta mitäpä muuta voi odottaakaan kun kyseessä on kaksonen;D
- fgrg
olen itsekkin samanlainen kuin tuossa 2 viestissä sanottiin..kavereiden kanssa nauran enkä sano kellekkään pahaa,mutta kotona höyryän joskus teen niin jopa kavereilleni..mutta en puhu heistä pahaa vain muista :D ja on sitä tullut pari kertaa huudettua...:D
- Vaakamieheltä
Usko se, minkä jo tiedät!
Sanot, että aliarvioit itseäsi.. siis oikeasti kuitenkin tiedät olevasi parempi ; ) Nyt sun tarttis vaan ite uskoa se, sillä sait jo minut vakuuttuneeksi.
Avain on muutenkin sisälläsi. Jokaiselle sattuu elämässään ikäviä asioita, joko itse tehtyinä tai toisten aiheuttamina. Niitä, kun jälkikäteen tarkalla silmällä tiirailee, niin löytää liikaakin moitittavaa, varsinkin itsestään. Kukaan muu tuomari ei annakaan niin raskaita tuomioita, kuin itse itselleen antaa. Siksi mieti pitäisitkö sinä jotakin toista kaltaistasi ihmistä kelvottomana.. et varmaankaan, hyväksyisit hänet hyvine ja huonoine puolineen.. puutteineenkin sellaisena, kuin hän on!
Nuorena miehenä naamani alkoi loistaa punaisena jo pari kilometriä ennen kaupungin keskustaa. Kun kävelin sisään kahvilaan, niin olin jo aikasen punainen. Kuvitellessani, että kaikki tuijottavat minua, niin matka ovelta baaritiskille ja sieltä pöytää kahvikupin ja tärisevien käsien kanssa oli hirmu pitkä! Pääsin siitä, kun tarkkailin itseäni, tuijotanko minä sisääntulijoiden omituisuuksia tai naaman punaisuutta.. en tuijottanut! Noteerasin kyllä hyvännäköiset tytöt ja saatoit hetken tuijottaakin, mitä nyt ujoudeltani kehtasin.
Noin yleisesti ottaenhan me kaikki olemme suunnilleen samanlaisia.. joitakin tolloja lukuunottamatta, mutta niistä kun ei ole niin väliä! Siksi.. tykkää vaan itestäs, sillä se korjaa kaiken muunkin : )))- kaksos-kaksos
Vaakamies osasi hienosti sanoa sanottavansa,liikuttavaa!
- kaksostyttönen
Sinun laitaisiasi tarvittaisiin useampia tässä maailmassa.
- Gem-86
Vaakamieheltä ja tältä-",-,,,." sait jo hyviä vastauksia.
Mäkin kehoittaisin sua myönteisenpään asennoitumiseen. Aikaa myöten tuo myönteisyys alkaa loistaa silmistäsi ja ihmiset alkavat kiinnostua susta. Taitaa tämäkin juttu taas mennä floodaamiseksi, mutta se kuva, joka sinulla on itsestäsi, heijastuu myös muihinkin ihmisiin. Esim. vaikka sulla oisi maailman rumin perunanenä, se vain täydentää persoonallisuuttasi ja voit olla varma, että jonkun mielestä se on kaunein nenä maailmassa. Itse ainakaan en pidä jotain "Madonna" tyyppistä, säännöllisten piirteitten omaavaa vamppia muutakuin persoonattomana ja narsistisena tyyppinä, joka on liian tietoinen omasta kauneudestaan; eteerinen, joka tarjoaa vain viileyttä ja joka ei tarvitse ruusukimppuja.
Eli voit kasvattaa kauneuttasi, olemalla tietoinen omasta arvostasi, myönteisyydelläsi, pukeutumisellasi, ryhdilläsi ja mielikuvituksellasi. Kaunistut joka päivä, mutta tärkeintä on se, että tunnet eläväsi. Helppoa on tietenkin sanoa.
Joo joo, meni siis floodaamiseksi, mutta nykyään ihmetellään sitä, että mihinkä on ilo kadonnut; mutta net.chat.tube.irc.digi.sim. ym. et löydä todellisuutta. - olet kaunis
En ole koko elämäni aikana tavannut yhtään ainoaa kaksosta, joka ei olisi ollut kaunis!
Tahtoisit vain olla vieläkin kauniinpi - eikö totta!
Kauneus tulee siältäpäin! Älä syö huonoa, arasvaista ruokaa ja älä kuuntele, tai katsele huonoja ohjelmia. Jätä pois viinat ja tupakat, niin huomaat pian kauneutesi. Terveys ja kiltteys on kauneutta!- narttunainen
eihän kiltteys sovi kaksoselle ollenkaan!!!
me ollaan pahoja ;-))
- Hurmoksellinen kaksonen
Yleensä kaksosia kehutaan kauniiksi ja komeiksi. Katso peiliin ja huomaa silmäsi. Eikös vain ne loista tähtinä. Katso kauniita huuliasi ja hymyile. Eikös vain hymysi olekkin säteilevä, hurmaava tai viekotteleva. Kauneus on sydämmessä. Luota itseesi niin minäkin kaksonen teen, vaikka myönnän kokevani ajoittain samoja tunteita kuin sinäkin. Me niin haluamme, että joku kehuisi meitä.
Minulle riittää ihan tuntemattomankin kirjoitus ja kehu, kiitos siis sinä upea ja viisas vaakamies.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005017471- 2282608
- 262571
- 1591889
- 1141758
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?31479Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p01357Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621158- 751153
IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41145