Onko normaalia masennusta enää sellainen ettei tunne itseään masentuneeksi mutta ei järjellä ajatellen löydä enää mitään syytä elää? Olen suunnitellut itsemurhaa jonkin aikaa jo, olisi jopa rauhoittavat kaapinperällä ja kossupullo ihan käden ulotuvilla. Enemmän kuin oma kuolema, minua harmittaa se häpeä mikä siitä vanhemmilleni koituisi, ja yleensäkin se suru mitä läheiset joutuisivat mahdollisesti kokemaan. En kuitenkaan ole masentunut mielestäni, olen jopa löytänyt uusia harrastuksia mutta ei ne nyt elämästä mitenkään erikoista tee. Jaksan yhä hymyillä ihmisille ja olla mukava, en vaan jaksaisi olla täällä. Niin paljon vaivaa tyhjän takia... tuntuu kuin olisin riivattu. Aivan kuin jokin siinä itsensä tappamisessa viehättäisi niin kovin. Ehkä se on se helppous ja tavallaan oivallus siitä ettei täällä kukaan pakota olemaan. En tiedä.
riivaaja
mitä ihmettä...
5362
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Psykologi joskus sanoi että masennus, jota ei itse enää edes huomaa, on jopa syvempää kuin sellainen alavireinen tunnelma, jonka tuntee joka hetki. Sairaudentunto on siis hävinnyt, vaikka sairaus ei ole mennyt minnekään. Kyllä siihen olotilaan voi turtua, sitten ei enää huomaakaan miten huonosti voi, kun se on tavallaan "normaalitila". Itsemurhan ajattelu, ja jopa suunnittelu ei ole terveen ihmisen merkki.
Itsellä on välistä aika samat fiilikset. Voisi tappaa itsensä milloin vain, koska elämä ei vain maistu. Kaikki on jotenkin haaleaa, ei löydy merkitystä millekään. Jaksan minäkin hymyillä, ja välillä jopa vitsailla.. mutta sairas olen edelleen. Masennus on kyllä melkoinen riivaaja. Onko sinulla ketään jolle puhua tuntemuksistasi, joku joka ymmärtää? Tai saatko ammattiapua? Se elämänhalu voi vielä löytyä, toivottavasti et tee itsellesi mitään :/
Älä tapa itseäsi, please.
En minäkään tee sitä, vaikka pahalta tuntuu..
Psykologit osaavat olla lipevää sorttia. Käydään läpi elämäntilanne ja mahdollinen MT-historia. Psykologi kertoo naama kirkkaana että "Sinulla ei ole mitään syytä olla masentunut": OH yeah!!!
Masennus on monilla muuttunut tavallaan mielentilaksi, siitä on vaikea päästä irti jos on pitkään kärsinyt. Joillakin vaan taas masennus ja itsemurha-alttius on tila, jota voisi luonnehtia normaaliksi elämäntilanteeksi. Kertoo aika paljon Suomen MT-kuntoutuksen tasosta, jos vakavasti masennus passitetaan hoidosta ulos ja annetaan käteen lausunto missä kuvataan että hän on "jo tervehtynyt mt-kuntoutuja". Ymmärrän kyllä että budjetti on tiukilla ja raamit paukkuu etenkin mt-asioissa, mutta peräänkuuluttaisin sitä inhimillisyyttä ja vastuuta omasta työstä...
Oikeastaan pelottaa juuri se mahdollisuus etten tajua itse olevani masentunut. On minulla diagnoosi muistaakseni keskivaikeasta masennuksesta, lääkkeitä olen syönyt ja nyt lääkäri epäonnistuneen kuurinlopetuksen jälkeen käski ottaa 10mg Sepramia päivittäin. Aiemmin olin oikein raskaasti masentunut, itkuinen ja päässä pyöri jatkuvasti ahdistuneita ajatuksia. Tällä hetkellä taas olo on hyvinkin seesteinen ja tavallaan rauhallinen. Tämä rauhallinen vaihe taas toi juuri ne itsemurha-ajatukset entistä enemmän mieleen. Nyt kuitenkin olen ihan tosissani sitä harkinnut ja sekin ihmetyttää että mietin itseni tappamista (tai jostain syystä murhaaminen kuulostaisi paremmalta). Eihän minun pitäisi sellaista miettiä kun en ole masentunut...
Oikeastaan tuntuu että viimeistään nyt olen kadottanut sen viimeisenkin elämänliekin. Ulkoiset puitteet on kunnossa (tosin yhtään tosiystävää minulla ei ole) mutta en silti osaa nauttia elämästä. En ole osannut olla minkään suhteen intohimoinen varmaan kuukausiin. Aiemmin minut oli todella helppo saada innostumaan asioista, olin utelias ja kiinnostunut. Enää ei vaan jaksa. Tuntuu että tällaisen ihmisen ympäriltä kaveritkin kaikkoaa ajan kanssa, onhan niillä omatkin kaverinsa. Kunpa tästä saisi selvyyden jollain keinolla.
kun ulkoisesti kaikki on kohdallan eikä pitäis olla mitäään syytä valittaa, vois vaan nauttia siitä hyvästä, mitä on. Mutta kun se kipinä puuttuu kaikesta olemisesta. Ristiriita rauhalisen olon ja itsemurha-ajatusten välillä saataa johtua siitäkin, että lääkitys on poistanut masentunutta oloa, mutta se ei vielä vaikuta täysitehoisesti.