Olen muuttunut ihmisten seurassa jotenkin mykäksi ja hiljaiseksi. Jos muut ihmiset esim. nauravat tai juttelevat kovaan ääneen avoimesti, vaivaudun ja ahdistun ja tulee tunne että haluan kadota paikalta. Tämä aiheuttaa ikäviä tilanteita mm. töissä kun en pysty "vaivaltani" osallistumaan yhteisiin kahvihetkiin tai muihin vastaaviin tilanteisiin.
Lisäksi olen huomannut että olen muuttunut hieman neuroottiseksi, koska tuon vaivan takia eristän itsenäni jatkuvasti muista ihmisistä. Seurustelun aloittaminenkaan ei tahdo onnistua, koska em. asian vuoksi olen jatkuvasti aivan jäässä enkä oikein edes uskalla lähestyä vastakkaista sukupuolta...
Lisäksi olen huomannut että olen muuttunut hieman neuroottiseksi, koska tuon vaivan takia eristän itsenäni jatkuvasti muista ihmisistä. Seurustelun aloittaminenkaan ei tahdo onnistua, koska em. asian vuoksi olen jatkuvasti aivan jäässä enkä oikein edes uskalla lähestyä vastakkaista sukupuolta...
Vastaukset 3
Vanhimmat
on joka työpaikalla. valitettavasti.
En osaa sua lohduttaa, kun itsellä on sama ongelma. Siis juon kahvini, kenties selaan jotain lehteä, näpyttelen kännykkä, lähden pois. Ei niitten suita tuki millään. Olkoot , kun se kerran heille sopii. Koeta kestää. Ajattele, että ne on VAAN työkavereita.
Itse en löydä monenkaan kanssa samaa aaltopituutta. Mutta vika ei ole minussa. Ei siis sinussakaan.
Ollaan oma itsemme.
Olen yläasteella. Minulla on asiat ihan samalla tavalla. Ahdistus ja masennus on lisääntynyt. Ennen olin aivan erilainen. Nyt ihmisten kanssa puhuminen ja muutenkin sosiaaliset asiat ovat todella ahdistavia. Ei tätä oikein jaksa enää. Propral ei auta ollenkaan. Olen käyttänyt sertraliinia nyt vähän vajaa viikon eikä se ole ahdistukseen auttanut. Antakaa neuvoja.
Kaamosmasennusko vaivaa?
Lääkkeeksi annoin itselleni rauhaa ja hiljaisuutta.
-teen vain pakolliset kuviot
-nukun enempi
-kuuntelen itseäni ja teen sen mistä saan iloa
-nautin hyvää ruokaa ja
-hemmottelen itseäni
Kun JOULU on ohi ja valo lisääntyy tulee parempi olo
Älä vaadi itseltäsi liikoja-olet aivan riittävän hyvä juuri sellaisenaan.