Armeijassa kiusataan

-Jääkäri

Mielestäni seuraavaan asiaan ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Koko ajan puhutaan kiusaamisesta, mutta tälloin ympäristönä on joko koulu tai työpaikka. Olen suorittanut asepalveluksestani nyt suurimman osan ja olen vain ihmetellyt, minkä takia kukaan ei edes vähänkään tarkkaile varusmiesten käyttäytymistä toisiaan kohtaan. Yksikössäni on muutama henkilö, jotka ovat alituisen pilkan kohteena. Yleensä tämä johtuu perusnormaalista "töhöilystä", mutta kun ivaamisesta tulee tuvan henkilöiden pääasiallinen harrastus, niin silloin on mielestäni jo aika puuttua tilanteeseen. Jouduin itsekin peruskoulutuskaudella erään tupalaiseni kiusauksen kohteeksi, eikä se loppunut ennen kuin sanoin hänelle suoraan, että jollei hän lopettaisi jatkuvaa piikittelyä niin ottaisin asian Kapteenin kanssa puheeksi ja pyrkisin mahdollisimman paljon vaikuttamaan negatiivisesti hänen valintaansa Aliupseerikouluun. Kiusaus loppui. Yleensä tilanne on kuitenkin toinen. Henkilöt elävät samassa tuvassa ja pyrkivät suorittamaan palveluksen kuudessa kuukaudessa. Tälloin Kapteenille kieliminen saattaa jopa pahentaa tilannetta.

Mielestäni "intti-kiusaaminen" on jo siitä syystä vakavampaa kuin esim. koulukiusaaminen, koska ihmiset ovat lähes 24h vuorokaudessa tekemisissä toistensa kanssa. Mielestäni aihe tulisi ottaa erityiseen käsittelyyn koulu- ja työpaikkakiusaamisen ohella ja tietenkin pyrkiä vaikuttamaan sen vähentämiseksi.

Ps. Sama kirjoitus löytyy HS:n verkkosivuilta. Jätän kirjoituksen myös tänne, että se saisi enemmän julkisuutta.

6

843

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minun

      mielestäni mitenkään iso ongelma. Meillä "kiusaamista" tapahtui kyllä hyvin vähän. Saahan sitä tietty tutkia ja siitä turista.

    • tottahan tuo

      Suomen armeijasta on aika hyvin saatu kitkettyä pois simputus, eli esimiesten (varsinkin kapiaisten) alaisiin kohdistama kiusaaminen. Sen sijaan pennalismi, eli samanarvoisten varusmiesten toisiin varusmiehiin kohdistuva kiusaaminen on edelleen hyvin yleistä.

      Asiaan ei haluta puuttua siksi, että pennalismiin yllyttäminen on armeijan perinteinen koulutusmetodi. "Töhöilijä" halutaan saada "paranemaan" sillä tavalla, että tupakaverit painostavat häntä. "Yksi mokaa, kaikkia rangaistaan"-menetelmän avulla on tarkoitus nimenomaan ajaa muut varusmiehet tämän yhden, jossain asiassa epäonnistuneen varusmiehen kimppuun. Pennalismi on tiukasti armeijaan juurtunut perinne.

      Niin kauan kuin armeija on Suomessa pakollinen kaikille miehille, sinne joutuu myös ihmisiä jotka eivät oikein järjestelmään sovellu, ovat hieman "hitaampia", kädentaidoiltaan huonompia, hiljaisia, epäsosiaalisia, tai muulla tavalla porukkaan sopeutumattomia. Kiusaaminen ei heitä kuitenkaan muuksi muuta, se ei tee epäkätevästä kätevää eikä hiljaisesta sotilaallista. Tämä asia pitäisi armeijassakin jo tänä päivänä ymmärtää.

      Kiusaaminen on myös "pojasta mieheksi"-tekemistä, josta armeijaa kovasti kiitellään. Ajatellaan, että kiusaamalla ihmistä hän muka miehistyy. Mutta kiusaaminen armeijassa, sen enempää kuin esim. koulussa, ei tietenkään vahvista uhria henkisesti, vaan päinvastoin heikentää häntä entisestään. Se jättää arvet sieluun.

      Suomessa pitäisi päästä pikkuhiljaa eroon "armeija tekee pojista miehiä"-myytistä. Miehistäminen ei ole armeijan tehtävä, eikä se yleensä armeijan ansiosta edes tapahdu. Muissa, asevelvollisuuden lakkauttaneissa länsimaissa miehet miehistyvät ihan normaalisti ja luonnostaan, vaikka heitä ei armeijassa kiusatakaan.

      • totta on

        Totta!
        Näinhän se menee ja noin pitäisi olla, kuten lopussa sanot.

        Oma poika on menossa kohta ja hän on juuri tällainen "hidas ja hiljainen" ja pelkään jo etukäteen miten käy. Kiusattiin jo koulussa.


      • pojallesi
        totta on kirjoitti:

        Totta!
        Näinhän se menee ja noin pitäisi olla, kuten lopussa sanot.

        Oma poika on menossa kohta ja hän on juuri tällainen "hidas ja hiljainen" ja pelkään jo etukäteen miten käy. Kiusattiin jo koulussa.

        että on mahdollisuus suorittaa myös siviilipalveluksena. Tai jos ei kestä, niin voi keskeyttää.
        Täytyy antaa muitakin mahdollisuuksia, kuin kestää henkistä väkivaltaa.

        Puolusta lastasi, ole hänen tukenaan. Kiusaaminen on ihan liian lievä sana henkiselle väkivallalle. Joku lopettaa elämänsä kun ei kestä. toivon onnea pojallesi.


      • Anonyymi

        Ei ole simputtaminen kitketty minnekään!

        Vasta äskettäin kuulin kuinka tuore varusmies sanoi että häntä oli kävelytetty liikennemerkin ympäri kymmenen kertaa ja käsketty harjoittelemaan upseerin tervehtimistä jokaisella kierroksella.


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

      Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
      Haapavesi
      105
      2246
    2. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

      Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
      Ikävä
      84
      1975
    3. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      53
      1566
    4. Nyt tiedän

      Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai
      Sysmä
      49
      1492
    5. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      153
      1476
    6. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      48
      1374
    7. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      144
      1304
    8. Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla

      Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!
      Puolanka
      26
      1156
    9. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      111
      1118
    10. Paraneeko ilmapiiri nyt?

      Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket
      Hyrynsalmi
      25
      1084
    Aihe