Tiedustelisin tällaista asiaa että onko normaalia alku raskauden aikana kun valkoista vuotoa tulee reilummin kun normaalisti?Välillä vuoto on ollut aika keltaista ja välillä ihan valkoista.Joskus vähän kutiaa muttei aina.
Valkoista vuotoa
Tipsu
1429
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Emättimestä tuleva valkovuoto saattaa lisääntyä raskauden aikana ja se on tavallista. Mutta jos valkovuoto on pistävän hajuista, kokkareista ja samalla tuntuu kutinaa ja kirvelyä, on syytä kääntyä lääkärin puoleen. Oireet voivat johtua emätintulehduksesta, joka on syytä hoitaa lääkkeillä.
Verinen vuoto ei kuulu raskauteen. Ihan vähäistä vuotoa voi tulla normaalina kuukautisaikana, mutta kaikki muut vuodot on lääkärin syytä selvittää."
Näin kerrotaan asiasta Yliopistonapteekin sivuilla.