suolankäyttö

Miksi anoreksian kanssa kamppaileva ystäväni käyttää suolaa kamalasti? Lomillaan sairaalasta (voidessaan itse laittaa ateriansa) hän suolaa ruuan kuin ruuan aivan syömäkelvottomaksi(mielestäni).

Mistä tällainen suolankäyttö johtuu? Itse hän perustelee sitä natriumin puutteella.
72626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ystäväsi tahtoo vähän huijata painon kanssa. Jos olet huomannut, niin suolaisen ruuan jälkeen on usein aika turvonnut olo ja vaakakin voi näyttää useita kiloja todellista enemmän, koska suola kerää nestettä elimistöön. Tuskin se mitään natriumin puutetta on, kai se olisi siellä sairaalassa jo hoidettu kuntoon.

Äänestä
  • Tuo kuulostaa sinänsä loogiselta. Ei tuo painon kanssa huijaaminen ole kuitenkaan ollut hänen juttunsa. Hän joutuu sairaalassa ollessaan kuitenkin syömään normaalisti, eikä kerran viikossa tapahtuva suolatankkaus voi vaikuttaa paljoakaan. Enkä muutenkaan ymmärrä miksi hän pilaisi ruokansa suolalla, jollei siitä pitäisi. Lisänatriumia hän saa siellä sairaalassa päivittäin.

    Ulkopuolinen näkee objektiivisemmin, joten ehkä olet kuitenkin oikeassa. Alkoi hämäämään tämä asia ihan oikeasti. Vastauksen tietää kyllä varmaankin häntä hoitava lääkäri.

    Äänestä

Mä totuin anorektisina kausina suolattomiin ruokiin ( tuoreisiin hedelmiin, vihanneksiin, marjoihin )ja kun jouduin sairaalaan, niin se normi sairaalaeväskin maistu ihan suolalta, rasvalta ja sokerilta. Huomasin myös, että mitä suolasempi ruoka, sitä nopeemmin tunsin itteni kylläiseks. Tästä johtuen en koskaan sortunu "ylimääräiseen" syöntiin ja lihominen oli hankalampaa.

Onneks nuo ajat on ohi.

Äänestä

Syö pois syömishäiriö
7.11.2006 11:32

Ongelmia syömisen kanssa? Niiden ratkaiseminen alkaa siitä, että alat pureskella paremmin ruokasi ja lisätä siihen suolaa.

Samalla kun monet nuoret ja vanhat, miehet ja naiset taistelevat painonsa pitämiseksi kurissa, yhä useammat hakevat apua anoreksiaan, bulimiaan ja ahmimishäiriöihin.

Varsinkin nuoret, bulimiset naiset ovat joutuneet laihduttamisen, nälän, ahmimisen, oksentamisen ja fanaattisen liikunnan noidankehään. Moni mieskin sanoo käyvänsä kuntosalilla siksi, että saisi syödä.

Ongelmasyömisen kehän voi kuitenkin murtaa.

Niin vakuuttaa syömishäiriöihin erikoistunut ravitsemusterapeutti Gisela van der Ster kirjassaan Lupa syödä, Opas syömishäiriöiden hoitoon (Edita 2006). Kirja on suositeltavaa luettavaa kaikille, joiden elämä pyörii syömisen ja liikunnan ympärillä.

Elämme yhteiskunnassa, jossa laihduttamisesta on tullut normi. Meitä pommitetaan koko ajan viesteillä, että pitäisi syödä vähemmän, vähärasvaisempaa ja sokerittomampaa.

Ster huomauttaa, ettei meistä kuitenkaan välttämättä ole tullut terveempiä. Nälkiintynyt ihmettelee vatsan turvotusta, matalaa mielialaa ja aamuyön heräilyjä eikä tule ajatelleeksi, että jatkuvan panttaamisen ja kontrolloimisen sijasta pitäisi antaa elimistölle rakennusaineita ja energiaa.

Ster tyrmää luulot, että kaikki syöty ruoka muuttuisi elimistössä rasvaksi tai että iltasyöminen lihottaa, ja kehottaa luottamaan elimistön fiksuuteen. Hän väittää, että juuri se mitä emme syö, saa painomme nousemaan epätoivotulla tavalla, eikä se mitä syömme.

Elimistömme saavuttaa tasapainon ja sitä kautta terveellisen painon, kun pidämme huolta neljästä perusasiasta. Ne ovat säännöllinen syöminen, monipuolinen ruokavalio, kunnollinen pureskelu ja riittävä raudansaanti.

20 askelta tasapainoon

Lukuisia syömishäiriöisiä parantumaan auttanut ravitsemusterapeutti Gisela van der Ster on laatinut 20 vaiheen itsehoito-ohjelman. Siinä edetään rauhallista vauhtia esimerkiksi niin, että tehdään muutos viikossa, jolloin koko ohjelma kestää viisi kuukautta.

1. Pureskele

Pureskele ruokasi huolellisesti, sillä sinun täytyy tuntea aterian jälkeen jotain muuta kuin epämiellyttävä ja ahdistava möhkäle mahassa. Aluksi syömisestä täytyy tehdä tietoista toimintaa sen sijaan, että se vain tapahtuu. Keskity syömiseen - älä lue tai katso televisiota samaan aikaan.

2. Syö suolaa

Elimistö tarvitsee suolaa muun muassa huolehtimaan veren riittävästä määrästä, pitämään yllä normaalia verenpainetta ja huolehtimaan siitä, että sydän ja lihakset saavat sähköimpulsseja. Syömishäiriöinen saa usein liian vähän suolaa. Voit esimerkiksi aamiaisella ripotella tomaatinlohkoille maustemitallisen (gramman) suolaa. Muista myös juoda hiukan enemmän.

3. Lisää suolaa

Lisää maustemitallinen suolaa nyt myös lounasruokaasi. Muista myös juoda hiukan enemmän varsinkin iltapäivällä ja illalla.

4. Vielä enemmän suolaa

Jos syöt jo vähintään kolme ateriaa päivässä, lisää maustemitallinen suolaa myös päivällisruokaasi. Huomaat, ettei vatsasi turpoa enää niin kuin ennen. Turvotus on johtunut siitä, ettet ole pureskellut kunnolla ja olet käyttänyt liian vähän suolaa, jolloin vatsassa on ollut liian vähän nestettä ruuan saapuessa sinne. Suolamäärä pitää kaikkiaan nostaa viiteen grammaan päivässä.

5. Syö aamupala

Syö aamupala melko pian herättyäsi. Aamupala on viisas alku päivälle, sillä ihminen on päivän ensimmäisten tuntien aikana henkisesti aktiivisimmillaan ja tarvitsee siksi täydennystä. Aamupala voi olla eri ihmisillä hyvin erilainen.

6. Syö lounas

Alussa ei ole tärkeintä, mitä syöt, vaan se, että ylipäätään syöt jotain: aivot ja keho tarvitsevat täydennystä viimeistään neljä tuntia aamupalan jälkeen. Lounas voi aivan hyvin olla samanlainen kuin työkavereillasi - selviytyväthän hekin siitä.

7. Rautaa kehiin

On aika lisätä ruokavalioon rautaa, se muun muassa ehkäisee liian nopeaa painonnousua. Rautaa saat esimerkiksi näkkileivästä, kuusi palaa päivässä riittää. Muista, että kasviperäinen rauta vaatii C-vitamiinia, jotta siitä olisi hyötyä.

8. Eroon ruokahimosta

Vältyt ruokahimolta ja tarpeettomilta pohdinnoilta, kun syöt monipuolisesti - siis ruokaympyrän kaikista lohkoista. Ruokahimo syntyy, kun elimistö ei saa kaikkia tarvitsemiaan työvälineitä.

9. Syö päivällistä

Jos et vielä syö päivällistä, aloita nyt. Jos nimittäin jätät sen väliin, käyt loppuillan napsimassa ja napostelemassa jotain tietämättä itsekään, mitä ja kuinka paljon olet tullut popsineeksi.

10. Syö välipalaa

Iltapäivän välipala suojaa sekä lihaksia että aivoja. Muista, ettei välipalan syöminen ole napostelua. Hyvään välipalaan sisältyy maitoa jossakin muodossa, leipää jossakin muodossa ja mielellään hedelmä.

11. Uskalla kuulostella tuntemuksiasi

Saat tulla kylläiseksi. Kaikki muutokset vievät aikaa, joten älä vertaa itseäsi muihin. Sulje korvasi muiden huomautuksilta ja opettele kuulostelemaan omia tuntemuksiasi.

12. Syö iltapalaa

Yöuni häiriintyy herkästi, jos et päivän mittaan ole syönyt riittävästi. Jonkinlaisen maitotuotteen syöminen illalla helpottaa lihasten rentouttamista.

13. Ruoka pois kiellettyjen aineiden hyllyltä

Yksittäinen ruoka-aine ei aiheuta painonnousua tai -laskua. Opi näkemään kokonaisuus äläkä usko, että kun jätät pois kaiken rasvan, lihan, leivän tai sokerin, elämä on yhtä auvoa. Muista, ettei muilla ole automaattisesti "parempi aineenvaihdunta".

14. Valtaa ruoka-ympyrä takaisin

Muista, että ruokaympyrän kaikki lohkot ovat yhtä tärkeitä.

15. Syö enemmän perusruokaa

Kehosi pystyy hyödyntämään proteiinin paremmin, kun se saa riittävästi perusruokaa. Aivot pystyvät tuottamaan serotoniinia, kun ne saavat riittävästi perusruokaa. Tulet mukavan kylläiseksi, kun saat riittävästi perusruokaa.

16. Uskalla enemmän

Syö jatkossakin sama määrä perusruokaa. Sinun ei ole välttämätöntä tarkalleen tietää, mistä ruoka koostuu. Jaksat syödä kaikkea monipuolisesti, kun hieman vähennät kasvisten määrää.

17. Näe ja pohdi

Pysähdy tarkastelemaan omia saavutuksiasi. Astut ison askeleen eteenpäin, kun annat itsellesi tunnustusta.

18. Mene ruoka-ostoksille

Tee karkea suunnitelma viikon ruokalistasta ja käy ruokaostoksilla silloin, kun et ole nälkäinen ja pystyt ajattelemaan järkevästi.

19. Pureskele ahmimasi ruoka

Jos olet potenut ahmimishäiriötä, pureskele ahmimasi ruoka, niin et saa siitä enää kiksejä ja ahmit automaattisesti vähemmän.

20. Hyvästi syömishäiriö

Pidä huoli jatkossakin, että syöt keholle ystävällisellä tavalla: käytät suolaa, juot, pureskelet, syöt rautaa, syöt säännöllisesti ja monipuolisesti, mutta myös riittävän paljon.

TEKSTI HILKKA TIENHAARA [email protected] KUVAT ESA PYYSALO KUVANKÄSITTELY REIJO LINNA

Äänestä

syömishäiriöiset käyttää usein paljon mausteita ja suolaa. Itsekin teen niin, ruoka maistuu voimakkaammalta ja tulee kylläiseksi nopeammin.. ja kun makuiasti tottuu siihen suolamäärään niin sitten sitä vielä pitää lisätä että maku säilyisi..

en usko että kaverisi yrittää mitenkään huijata painon kanssa. on vaan tottunut syömään suolaista.

Äänestä

kaverisi on vain tottunut maustettuun ruokaan. ja onhan maustettu ruoka ihan hyvääkin :)

Äänestä

Moni anorektikko pilaa ruokansa mausteilla, jottei niitä pystyisi syömään liikaa. Suola aiheuttaa pahaa oloa, eikä enää mikään maistu. Sehän se tavoite on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


utelias ystävä kirjoitti:

Miksi anoreksian kanssa kamppaileva ystäväni käyttää suolaa kamalasti? Lomillaan sairaalasta (voidessaan itse laittaa ateriansa) hän suolaa ruuan kuin ruuan aivan syömäkelvottomaksi(mielestäni).

Mistä tällainen suolankäyttö johtuu? Itse hän perustelee sitä natriumin puutteella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu