Rekisteröidy

Ilmoitukset

Ladataan…

    Näytä kaikki

    avautumista

    Haluisin puhua jollekin. Siis todella vuodattaa, itkeä, avautua. Jos lähtis vaikka tää paha olo helvettiin. En vaan tiedä kuka jaksais kuunnella. Äidille, avokille, ystäville en viitsi ruveta enempää taakaksi. Kun päällisin puolin kaiken pitäis olla kunnossa. Mutta en vaan meinaa enää jaksaa päivästä toiseen, en näe tulevaisuudessa mitään valoa, ja se muutenkin pelottaa. En näe mitään syytä edes yrittää. Suurin este aiheesta puhumiselle yleensäkin on itku, joka on herkässä. Alkaa hävettämään, ja tulee syyllinen olo kun se toinen menee ihan vaikeeksi. Ja kyllä, itsetunto puhtaasti pakkasen puolella, tuntuu vahvasti siltä ettei musta vaan ole mihinkään, kaikkein viimeseks elämään tänne paskaan maailmaan. Lähtötapakin olis jo selvillä, mutta sitten vasta olisinkin taakkana kaikille, jotka mulle vähänkään jotain merkitsee.
    2302
    Äänestä

    Muut lukivat myös

    Vastaukset 2

    Vanhimmat

    et jos kävisit terapiassa? Siellä saat itkeä ja vuodattaa tuntojasi täysin turvallisesti ilman että tarvitsee hävetä mitään.

    Voimia sinulle!!

    Äänestä

    • Itse menin tossa tilanteessa omalääkärilleni terveyskeskukseen, jolloin lähinnä vaan itkin siinä vastaanotolla. pääsin kunnalliseen psykologille, josta muistan sen että lähinnä itkin siellä ensimmäiset 8 kertaa, ja yritin siinä itkun lomassa selvitellä pahaa oloa. Sitten pääsinkin psykiatrisen polin asiakkaaksi, ja vähitelleen alkaa tuo itkeminenki jo väistyä. Oon käynyt siellä elämää läpi ja mietin aika paljon jo valmiiksi ennen seuraavaa kertaa mistä haluan puhua. Mua se on ainakin helpottanut.

      Äänestä

    Odottaa vastausta

    Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.

    Luetuimmat keskustelut

    Kommentoi aloitusta

    elämätön elli kirjoitti:

    Haluisin puhua jollekin. Siis todella vuodattaa, itkeä, avautua. Jos lähtis vaikka tää paha olo helvettiin. En vaan tiedä kuka jaksais kuunnella. Äidille, avokille, ystäville en viitsi ruveta enempää taakaksi. Kun päällisin puolin kaiken pitäis olla kunnossa. Mutta en vaan meinaa enää jaksaa päivästä toiseen, en näe tulevaisuudessa mitään valoa, ja se muutenkin pelottaa. En näe mitään syytä edes yrittää. Suurin este aiheesta puhumiselle yleensäkin on itku, joka on herkässä. Alkaa hävettämään, ja tulee syyllinen olo kun se toinen menee ihan vaikeeksi. Ja kyllä, itsetunto puhtaasti pakkasen puolella, tuntuu vahvasti siltä ettei musta vaan ole mihinkään, kaikkein viimeseks elämään tänne paskaan maailmaan. Lähtötapakin olis jo selvillä, mutta sitten vasta olisinkin taakkana kaikille, jotka mulle vähänkään jotain merkitsee.

    Anonyymi
    5000

    Ilmoita asiaton sisältö

    • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

    • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

    • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

    • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

    • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

    • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

    Jaa keskustelu