Huomasin tässä yhtenä iltana juuri hieman ennen hämärää että suuressa ja tuuheassa pihakuusessamme istui ISO lintu. Tarkemmin katsottuani se oli fasaani ja myös puun juurella tallusteli niitä lisää. Yksitellen ne pyrähtivät kuusenoksistoon istumaan. Yleensä nuo fasaanit kai saattavat päätyä puihin säikähdettyään jotain mutta nämä tallustelivat aivan rauhassa ja sitten yksitellen pyrähtivät puunoksille istumaan. Mistähän moinen johtuu? Onko kyseessä kenties turvallisen yöpaikan etsintä ja onko tuo jotenkin normaalia että fasaanit hakeutuvat puihin yöksi?
Fasaanit puussa
outoja lintuja
84176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ne yöpyvät puiden oksilla.
Fasaanit yöpyvät puiden oksilla, mieluiten tiheissä kuusissa, mutta myös lehtipuissa. Talvella ne ovat päivälevolla hangella pienissä puturoissa. Talvella olen nähnyt muutamien yöpyvän lumikiepissäkin, mikäli hanki on vain riittävän paksu kiepin tekemiseen.
Hyvä hyvä, vähän tuota jo mietinkin, mutta sitten mietin että voivatko ne oikeasti olla niin fiksuja että nousevat puuhun yöksi turvaan. Ei voi muuta sanoa kuin että viisaita eläimiä ovat. Kiitoksia varmistuksesta ja hyvää talven jatkoa.
mikseipä siis fasaanitkin.
Eli tämä puhun tai johonkin suojaiseen koloon yöksi hakeutuminen on aivan tyypillistä käyttäytymistä monille ja etenkin saaliseläinten kategoriaan lukeutuville linnuille.
Joskus on jopa lintukirjoissa väitetty, että fasaani ei mene kieppiin yöksi. Viime talvena näin aamuisella hiihtolenkilläni, kun kaksi fasaania nousi kiepistä teerien tapaan hangen läpi. Lehtipuissa fasaanit yöpyvät tietenkin vain kesäaikaan. Hyvää alkutalvea.
Fasaanit sopeutuu pikkuhiljaa uuteen elinympäristöönsä ja oppivat hyödyntämään uuden ynpäristönsä mahdollisuudet. Populasta karsiutuvat ne, jotka yrittävät selvitä Suomen talvesta lämpimämmässä elinympäristössä pätevillä konsteilla.
Niinhän sitä vanhemmissa lintukirjoissa väitetään, että esim. huuhkaja on rauhallisten erämaiden lintu. Nyt sitä nähdään päivystämässä Helsingin katoilla ja kaatopaikoilla. Ihminen muuttaa ympäristöä rankasti ja vain ne eläimet selviävät, jotka sopeutuvat ja oppivat hyödyntämään ihmisen tarjoamia mahdollisuuksia.
Lintukirjat kannattaa vaihtaa tuoreempiin kymmenen voden välein. 40 vuotta sitten painettujen, sinänsä ehkä mainioiden, lintukirjojen levinneisyyskartat eivät enää pidä paikkaansa. Samoin tiedot monien lintujen käyttäytymisestä. Mutta säilytä silti vanhatkin kirjat, mitä useamman kirjan kuviin havaintoasi vertaat, sitä varmemman tunnstuksen teet.
Hei!
Kuvaamasi käyttäytyminen on tyypillistä yöpyville fasaaneille.
Pihapiiriin tullut fasaaneja. Mitä erityistä huomioitavaa fasaanien ruokinnassa? Kirjojen mukaan marjat ja hedelmät kelpaa kans.