Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Loppumaton aihe

Tästä seksi asiasta on ollut niin paljon jos
jonkinlaista puhetta,ettei enää tällainen vanha
kuppelo kunnolla muista mitä koko homma on.Ihan
äkkiä kun meikäläisen mieleen tulee sana seksi,
niin ensimmäisenä ajatuksena on,pitää lähtee
vaihtamaan auton kotteroon öljyt.Mutta yksi asia
alko vellommaa mielessä,voisitteko hyvät ystävät
vähän avittoo tämmösessä kysymyksessä.Istuin yks
päivä tuola metsässä kannon nokassa ja mietin
näitä elämän perus asioita.Tuli vain tämmönen
asia mieleen."Naisen vahvuus on sen heikkous ja
miehen heikkous on sen vahvuus?"Tulin siihen
tulokseen,että iliman appuu minä en tästä kun-
niala selevii.
331665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Kaikissa meissä on heikkoutemme ja vahvuutemme.
On hyvä tunnistaa ja TUNNUSTAA omansa, sekä elää
sitten niissä puitteissa.
Kukaan meistä ei ole täydellinen.

Silloin, kun olin nuori, jouduin elämään ilman seksiä, vaikka tanssin, joskus suukottelinkin,
mutta siitä eteenpäin oli kotona annettu ymmärtää olevan kuolemaa pahempi asia ennen papin aamenta.

Sitten löytyi Mies, joka täytti kaikki toiveet.

Mutta nyt on alkanut uusi seksitön vaihe.

Miehet vie tuoni aikaisemmin meiltä monilta.

Äänestä

Se on silloin sinulta ohi. En kadehdi osaasi!
Meidät ihmiset on seksin suhteen ladattu eri panoksin.
Joku tarvii päivittäi. Pysyäkseen virkeänä.
Toiselle riittää kerran jussina ja silloinkaan niin välttämättä..

Äänestä
  • kuule ole ohi.Mutta pitäähän autoonkin öljyt
    vaihtaa.
    Noin niinkuin selvennyksenä aloitukseeni.
    Tästä miehen vahvuudesta.Tämähän on tosi asia,
    että nainen on fyysisesti se heikompi astia,
    mutta nainen osaa ovelasti käyttää omia vahvuuk-
    siaan fyysisesti vahvempaa miestä vastaan.
    Minä en ole mikään vahva fyysisesti ja minun
    entinen rakas aviopuolisoni näytti,etten ole
    henkisestikään.Kusetti oikein perusteellisesti.'

    Äänestä

  • jenkaten kirjoitti:

    kuule ole ohi.Mutta pitäähän autoonkin öljyt
    vaihtaa.
    Noin niinkuin selvennyksenä aloitukseeni.
    Tästä miehen vahvuudesta.Tämähän on tosi asia,
    että nainen on fyysisesti se heikompi astia,
    mutta nainen osaa ovelasti käyttää omia vahvuuk-
    siaan fyysisesti vahvempaa miestä vastaan.
    Minä en ole mikään vahva fyysisesti ja minun
    entinen rakas aviopuolisoni näytti,etten ole
    henkisestikään.Kusetti oikein perusteellisesti.'

    Naisen osa on ottaa valta tavalla, tai toisella. Kunhan pääse halittsemaan.
    Oljynvaihdosta. Omien öljyesi vaihto olisi paljon tärkeämpää. Noin pitkässä juoksussa!

    Äänestä

  • naisen osa kirjoitti:

    että tökkii jo niin pahasti?Mitä suosittelet?

    havittelusta.Se valta aseman havittelu voisi
    loppua lyhyeen,lähimmälle bussi pysäkille.
    Ei tulisi pitkää juoksua,pätkäksi jäis.
    Ajelen noilla vanhoilla öljyillä.

    Äänestä

  • jenkaten kirjoitti:

    että tökkii jo niin pahasti?Mitä suosittelet?

    Omat öljyt pitää viimeistän kerran viikossa vaihtaa. Terveyden kannalta. Lähtee se miesten suurin syöpäkin taas laskuun!!
    Vallasta. Parempiko? Taipua vai taittua. Valintoja!

    Äänestä

  • viikoin kirjoitti:

    Omat öljyt pitää viimeistän kerran viikossa vaihtaa. Terveyden kannalta. Lähtee se miesten suurin syöpäkin taas laskuun!!
    Vallasta. Parempiko? Taipua vai taittua. Valintoja!

    paranemaan päin ja mitäs niistä vanhoista öl-
    jyistä säästelee.
    Tuosta vallasta.Kun on yhden kerran joutunut
    naisen aseen tielle,niin tulee kovin varovai-
    seksi.Kaksikymmentäneljä vuotta olen avoliitossa
    ollut,mutta en sen pitemmälle ole uskaltanut
    mennä.Kyllä sitä alistuu monessakin asiassa ja
    ei se valta niin tärkeä ole.Tärkeää on mielestä-
    ni ennen kaikkea se,että luottaa kumpikin toi-
    siinsa.

    Äänestä

  • jenkaten kirjoitti:

    havittelusta.Se valta aseman havittelu voisi
    loppua lyhyeen,lähimmälle bussi pysäkille.
    Ei tulisi pitkää juoksua,pätkäksi jäis.
    Ajelen noilla vanhoilla öljyillä.

    syöpä. Niin sinä joka olet mies ja olet joutunut kauan olemaan ilman seksiä. Olet paremmalla puolen elämän kannalta. Katsos mitä enemmän on seksiä sitä paremmin kasvaa eturauhanen joko syöpä siinä tai muuten turpoaa, painaen sisäelimiä.

    Äänestä

  • angi kirjoitti:

    Eturauhasen kannalta seksi tärkeää. Vähintään kerran viikossa. Mieluummin useammin. Pysyy rauhanen oireettomana.

    Äänestä

  • päinvastoin kirjoitti:

    Eturauhasen kannalta seksi tärkeää. Vähintään kerran viikossa. Mieluummin useammin. Pysyy rauhanen oireettomana.

    minulle on sanottu että mieshormooni on vaarallisempaa ja siksi näille joilla on syöpä annetaan naishormoonia hoidoksi.

    Äänestä

  • Angi * kirjoitti:

    minulle on sanottu että mieshormooni on vaarallisempaa ja siksi näille joilla on syöpä annetaan naishormoonia hoidoksi.

    Toimiva seksi pitää eturauhasen kunnossa. Vähintään, kerran viikossa. Mieluummin useammin.

    Äänestä

jossain vaiheessa tässä iässä. Minä yli kuuskymmentävuotias mummo voisin elää jo ilman seksiäkin, vaan en ilman ystävää rinnallani, jonka kanssa jakaa elämän pienet ilot ja surut.
Kyllä minusta henkinen yhteys on parempaa kuin fyysinen, nyt kun ei tarvitse enää sukuakaan jatkaa. Ja näin sen on Luoja kaiketi tarkoittanutkin.

Äänestä
  • kuinka monen ajatukset kirjoitit.Totta puhut.

    Äänestä

Kovin on merkillinen tuo seksistä keskustelun mysteerio. Aiheella on kaikkein suurin vetovoima osastollamme. Lukijoita ja vastaajia riittää, jos ketju saa olla näkyvissä. Asia on niin yllätyksellinen, että seriffimmekin on pyörällä päästään ja poistaa ketjun oitis kun hokaa kysessä sivuttavan seksiä.

Me taas suhtaudumme: kyllä seksi on tärkeää... MUTT.... ja sitten riittää selitystä miksi seksi on kuitenkin valtavan paha asia elämässä. Olemme varsinaisia muttamummoja.

Ja vielä. Emme halua keskustella seksistä paheksumatta seksiä, koska olemme lähes kaikki saaneet hyvin seksikielteisen kasvatuksen ja sitä myötä itsellemme invalidisoituneen seksielämän. Voimme vain sana: Seksi on tärkeä asia, MUTTA.....

On tää niin kummallinen aihe, että tämäkään viesti tuskin saa jäädä näkyviin.

Äänestä
  • Lähetyn seitsemää kymppiä hurjaa vauhtia, seksi
    on tärkeinpiä asioita elämässäni.Vaimoni on jonkin vuoden nuorenpi eikä hän pane pahekseen
    seksielämämme vilkkaudesta. viidettäkymmentä vuotta tätä on jatkunut toivottavasti jatkuu
    toset viidettäkymmentävutotta.

    Äänestä

  • näkyviin.Ihmisen oma mielikuvitus on saanut ai-
    kaan sen,että seksistä on tehty likainen asia.
    Seksi,sekin on ihmisen itsensä antama nimi ja
    se liitetään aina johonkin saastaiseen.Sitähän
    se ole koskaan ollut.Vaan ihminen itse on mieli
    kuvituksellaan tavallaan loannut,onko tämä nyt
    näin mies puolelta oikein sanottu,"kauniin asi-
    an",joka pitäisi olla miehen ja naisen välinen
    "rakkauden huipentuma." Näin olen jostakin luke-
    nut.Minun äly ei riitä noin korkea lentoseen
    ajatteluun.
    Tähän liittyvästä aiheesta olisi varmasti vaik-
    ka kuinka paljon puhumisen aihetta,eikä missään
    rietastelu mielessä.
    Esimerkiksi tällaisen "rakkauden huipentuman"
    seurauksena on syntymisen ja elämän antamisen
    ihme johon vain nainen pystyy.Hyvä tytöt!
    Tässäkään ei pitäisi olla mitään likaista mie-
    likuvitusta,mutta näin vain on.
    Ei hyväksytä juttuun ilkeyksiä.

    Äänestä

  • kopeloi kirjoitti:

    Lähetyn seitsemää kymppiä hurjaa vauhtia, seksi
    on tärkeinpiä asioita elämässäni.Vaimoni on jonkin vuoden nuorenpi eikä hän pane pahekseen
    seksielämämme vilkkaudesta. viidettäkymmentä vuotta tätä on jatkunut toivottavasti jatkuu
    toset viidettäkymmentävutotta.

    mitään kielteistä ole.Voihan niitä kateellisia
    olla,kun eivät pysy rallissa mukana!

    Äänestä

  • jenkaten kirjoitti:

    näkyviin.Ihmisen oma mielikuvitus on saanut ai-
    kaan sen,että seksistä on tehty likainen asia.
    Seksi,sekin on ihmisen itsensä antama nimi ja
    se liitetään aina johonkin saastaiseen.Sitähän
    se ole koskaan ollut.Vaan ihminen itse on mieli
    kuvituksellaan tavallaan loannut,onko tämä nyt
    näin mies puolelta oikein sanottu,"kauniin asi-
    an",joka pitäisi olla miehen ja naisen välinen
    "rakkauden huipentuma." Näin olen jostakin luke-
    nut.Minun äly ei riitä noin korkea lentoseen
    ajatteluun.
    Tähän liittyvästä aiheesta olisi varmasti vaik-
    ka kuinka paljon puhumisen aihetta,eikä missään
    rietastelu mielessä.
    Esimerkiksi tällaisen "rakkauden huipentuman"
    seurauksena on syntymisen ja elämän antamisen
    ihme johon vain nainen pystyy.Hyvä tytöt!
    Tässäkään ei pitäisi olla mitään likaista mie-
    likuvitusta,mutta näin vain on.
    Ei hyväksytä juttuun ilkeyksiä.

    Olen aina seurannut ja osaa ottanut seksikeskusteluun tällä palstalla. todella harmillisena ongelmana on aina esiintynyt palstan valvojan kieroutunut suhde seksiin, jonka vuoksi hän poistaa kaikki seksiin liittyvät jutut kuin niissä olisi joku ruton tartunta tai muuta hyvin likaista. Sääli, ettei seksikestelu voi toimia meidän osastollamme.

    Äänestä

  • tekee asiasta mielenkiintoisen. Se, että seksistä nykyisin toitotetaan kaikkialla suut ja silmät täyteen on viemässä siitä kaiken hohdon. Seksi alkaa olemaan liian arkista puuhaa, pelkkä toimitus eikä muuta. Eiköhän edelleenkin ole niin, että asiat joihin liittyy mystiikkaa ja salaisuutta tekee siitä mielenkiintoisen ja siten myös kiinnostavan.
    Nykyinen avoimmuus ja jatkuva jopa jankuttaminen johtaa kieroutumiseen ym. epänormaaliin käyttäytymiseen. Jonkunlaisiin epätoivoisiin suorituksiin jne.

    Äänestä

  • nautiskelija kirjoitti:

    tekee asiasta mielenkiintoisen. Se, että seksistä nykyisin toitotetaan kaikkialla suut ja silmät täyteen on viemässä siitä kaiken hohdon. Seksi alkaa olemaan liian arkista puuhaa, pelkkä toimitus eikä muuta. Eiköhän edelleenkin ole niin, että asiat joihin liittyy mystiikkaa ja salaisuutta tekee siitä mielenkiintoisen ja siten myös kiinnostavan.
    Nykyinen avoimmuus ja jatkuva jopa jankuttaminen johtaa kieroutumiseen ym. epänormaaliin käyttäytymiseen. Jonkunlaisiin epätoivoisiin suorituksiin jne.

    Julkisus vapauttaa seksin. Ei se ole nurkantakana salaa pölyttelyä. Luonnolista, kuin syöminen. Välillä vielä tärkeämpää.

    Äänestä

  • olet!! kirjoitti:

    Julkisus vapauttaa seksin. Ei se ole nurkantakana salaa pölyttelyä. Luonnolista, kuin syöminen. Välillä vielä tärkeämpää.

    irstailun se vapautti ei seksiä. Seksi on jotakin muuta, paljon kokonaisvaltaisempaa. Se on mystiikkaa, toisen huomioon ottamista, hienotunteisuutta jne. Ei kait se ole seksin vapautta, että ns. seksiä harrastetaan eläimellisesti julkisesti puistoissa, telkkarissa jne.(se on "nussimista")

    No, olet jäänyt kasvatuksesi vangiksi. Sääli. Itse vapauduin jo 16-vuotiaana ja seksistä tuli yksi luonnollisuus ja tärkeä elementti. Säälin sinua.

    Äänestä

sinä tarttisit siinä kannon nokassa. Älä välitä jos et tiiä mitä se seksi sana tarkottaa. Äitini joka oli karjalainen puhui vanhoilla päivillään siis, n. 85-90 vuotiaana aina seksistä kun tarkoitti keksiä. Mene tiiä mitä lie tarkottanu.

Äänestä
  • Olen sen verran tuolla kannon nokassa istuessani
    tutkinut isojen poikien lehtiä,että jotain tie-
    toa seksistä on.
    Alun pitäen aihe oli:Naisen heikkous on sen
    vahvuus ja päin vastoin,miehen vahvuus on sen
    heikkous.Tarkoitin tällä kuinka nainen saa vah-
    vankin miehen alatoopi kerhoon naisellisilla
    voima varoillaan.Tämähän on kiistämätön tosi
    asia,jos nainen haluaa,niin muskelimasakin on
    lirissä.En maininnut seksiä,tiesin kyllä,että
    tarinat kiertyy siihen.Mutta niinkuin näkyy,
    niin puhumisen tarvetta on.Liekö tuolle puhumi-
    selle esteitä,kun vain pysyy asia linjalla.
    Kyllä tämän ikäiset tietää,milloin potkitaan
    aisan yli.

    Äänestä

  • jenkaten kirjoitti:

    Olen sen verran tuolla kannon nokassa istuessani

    Mies on sanonut että pelkää vahvoja naisia.Niin kauan on rauha maassa kun mies tuntee olevansa vahvempi mutta auta armias kun vaaka alkaa kallistua toisinpäin.Eikö se vaaka voisi olla tasapainossa siten että joissakin asioissa mies on vahvempi joissakin nainen.

    Äänestä

  • jenkaten kirjoitti:

    Olen sen verran tuolla kannon nokassa istuessani
    tutkinut isojen poikien lehtiä,että jotain tie-
    toa seksistä on.
    Alun pitäen aihe oli:Naisen heikkous on sen
    vahvuus ja päin vastoin,miehen vahvuus on sen
    heikkous.Tarkoitin tällä kuinka nainen saa vah-
    vankin miehen alatoopi kerhoon naisellisilla
    voima varoillaan.Tämähän on kiistämätön tosi
    asia,jos nainen haluaa,niin muskelimasakin on
    lirissä.En maininnut seksiä,tiesin kyllä,että
    tarinat kiertyy siihen.Mutta niinkuin näkyy,
    niin puhumisen tarvetta on.Liekö tuolle puhumi-
    selle esteitä,kun vain pysyy asia linjalla.
    Kyllä tämän ikäiset tietää,milloin potkitaan
    aisan yli.

    että kun lukee jotain on tiedon haluinen ja kehitys kykyinen yksilö. Se kannonnokka lueskelu on silloin auttanut.
    Itse en ole heikkouksillani koskaan saanut miehiä heikoksi. Uskoisin olevan myös miehiä ja jonkinlainen kokemuskin on, ettei kaikki miehet niihin heikkouksiin lankea. Tietysti jos hakee vaan hetkellistä seuraa sekin voi onnistua mutta vakavammassa suhteessa kyllä on naisen vahvuuksistakin, oli ne sitten millä alalla hyvänsä,niin hyötyä on.
    Olen itse ikäni puolesta pudonnut väärään sarjaan. En ole mielellään mikään seksistä keskustelija sillä se on kahden ihmisen yksityis asia olkoon iältään minkä ikäisiä hyvänsä.
    Minkälainen naisen pitää olla, että mies menee "alatoopi" kuntoon? Olis jo minunkin aika se oppia.

    Äänestä

  • mummeli-36 kirjoitti:

    vipuun langenneita,puolin ja toisin.Onhan noita
    ihmeellisiä tarinoita.On elämäni miestä ja nais-
    ta.Sitä minä en vain ole tuolla kannon nokassa
    istuessani,oppinut ymmärtämään,liekö kusiaiset
    olleet riesana,kun puhutaan että se ja se on
    löytänyt uuden rakkaan.Eiköhän ne ole kaikki
    enemmän tai vähemmän käytettyjä rakkaita.Ainakin
    kuvista päätellen.
    Jospa et ole huomannut,miten kavereilla on al-
    kanut polvet lyödä vitosen katkoo,kun ovat sinua
    katselleet.Mutta ovat tulleet siihen tulokseen
    ettei tuota "sykemittaria" kainaloon saa.Sillä
    uskoisin,että suurimmalla osalla ihmistä on omat
    ihailijansa.
    Jos ei naisen vahvuuksia olisi,niin meidän
    ukon vokkeloiden elämä olisi kyllä näkemisen
    arvoista.
    Et siinä asiassa ole pudonnut väärään sarjaan.
    Eräs naapurin kaveri kehuskeli aina parkki pai-
    kalla,että tehtiin hommat eukon kanssa viime yö-
    nä pitkän kaavan mukaan.Meitä vähän nauratti ka-
    verin jutut,mutta olisikohan vaimoa naurattanut
    jos olisi kuullut ukkonsa tarinat.On asioita
    joita oven ulkopuolelle tuoda.
    ´Kyllähän monet naiset on saanut monen miehen
    pään pahan kerran sekaisin.Jos siinä on sen ala-
    toopin kanssa jotain tekemistä.

    ootko kirjoittanut kirjoja?

    Äänestä

  • sama asia, hän oli syntynyt Savossa 1907. Rupesin miettimään, milloin sana "seksi" alettiin käyttää nykyisessä laajuudessa, en itse muista, ei ainakaan minu nuoruudessani.

    Äänestä

  • sinihelmikki kirjoitti:

    ootko kirjoittanut kirjoja?

    pitäisi pitkään istua kannon nokassa,ennen kuin
    saisin etes kirjalle nimen keksittyä.
    Muistaakohan kukaan milloin nainen ensimmäisen
    kerran veti miestä huulesta.
    No,se oli se kerta kun Eeva oli omena varkais-
    sa Luojan puutarhassa.Niin,nainen se oli ensim-
    mäinen omena rosvo.Joo,sai Aatamin höynäytettyä
    syömään varastettua tavaraa.
    Kyllä minä viime talvenakin monta kertaa,noi-
    taroin,kun pakkasessa telusin moottori kelkalla
    puita metsästä.Jos Eeva olisi jättänyt omenan
    puuhun,niin nyt saisi olla viikuna puun alla
    suu auki odottamassa putooko suuhun viikuna vai
    mitä sieltä putoo.
    Kyllähän se Eeva muuten kuvista päätellen.....

    Äänestä

  • jenkaten kirjoitti:

    vipuun langenneita,puolin ja toisin.Onhan noita
    ihmeellisiä tarinoita.On elämäni miestä ja nais-
    ta.Sitä minä en vain ole tuolla kannon nokassa
    istuessani,oppinut ymmärtämään,liekö kusiaiset
    olleet riesana,kun puhutaan että se ja se on
    löytänyt uuden rakkaan.Eiköhän ne ole kaikki
    enemmän tai vähemmän käytettyjä rakkaita.Ainakin
    kuvista päätellen.
    Jospa et ole huomannut,miten kavereilla on al-
    kanut polvet lyödä vitosen katkoo,kun ovat sinua
    katselleet.Mutta ovat tulleet siihen tulokseen
    ettei tuota "sykemittaria" kainaloon saa.Sillä
    uskoisin,että suurimmalla osalla ihmistä on omat
    ihailijansa.
    Jos ei naisen vahvuuksia olisi,niin meidän
    ukon vokkeloiden elämä olisi kyllä näkemisen
    arvoista.
    Et siinä asiassa ole pudonnut väärään sarjaan.
    Eräs naapurin kaveri kehuskeli aina parkki pai-
    kalla,että tehtiin hommat eukon kanssa viime yö-
    nä pitkän kaavan mukaan.Meitä vähän nauratti ka-
    verin jutut,mutta olisikohan vaimoa naurattanut
    jos olisi kuullut ukkonsa tarinat.On asioita
    joita oven ulkopuolelle tuoda.
    ´Kyllähän monet naiset on saanut monen miehen
    pään pahan kerran sekaisin.Jos siinä on sen ala-
    toopin kanssa jotain tekemistä.

    Kyllähän minäkin sen uskon, että se pää voi mennä sekaisin mutta kyllä monet miehetkin saa naisten polvet lyömään loukkua. Se vaan on kumma kun aina ne justiin on varattuja.
    Siinäkin oon kanssasi samaa mieltä, että mitä siellä kammarin nurkassa tapahtuu se ei kuulu sen luukun ulkopuolelle yhtään mittään.
    En voi ymmärtää miehiä enkä myös puolla naisiakaan tässä asiassa, että miksi sitä pitää puhua retostella sellaisia .
    Onko niin, että on niin huono itsetunto jota pitää pönkittää ja etenkin silloin kun haluaa jolleki muka kehua "että näin meillä, mites teillä". Onkohan kaikki edes tottakaan ja onko jo tulossa aika ettei kaikki enää tapahdukaan niin kuin haluaisi.
    Ei vaan haluaisi myöntää sitä muille. En ymmärrä kelle se kuuluu millainen mies- tai nais kunto kenenkin kammarissa riehuu ja riehuuko ollenkaan. Siinä uskon sellaiseen asiaan, että jos tunne on molemmilla samanlainen kaikki tapahtuu luonnollista tietä ilman mitään erikois temppuja ja kerskumisia.
    Siitä alatoopista uskoisin monien naistenkin saavan tuntemuksia ainakin yksinäisten kohdalla.
    Et sinä ole ollenkaan hakoteillä siinä asiassa paitsi siinä, ettei se ole yksin miesten tauti.
    Koitetaanpa taas pittää polvet jäykkänä ettei retkaheta.

    Äänestä

Syö marjoja pensahasta :D ??

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

jenkaten kirjoitti:

Tästä seksi asiasta on ollut niin paljon jos
jonkinlaista puhetta,ettei enää tällainen vanha
kuppelo kunnolla muista mitä koko homma on.Ihan
äkkiä kun meikäläisen mieleen tulee sana seksi,
niin ensimmäisenä ajatuksena on,pitää lähtee
vaihtamaan auton kotteroon öljyt.Mutta yksi asia
alko vellommaa mielessä,voisitteko hyvät ystävät
vähän avittoo tämmösessä kysymyksessä.Istuin yks
päivä tuola metsässä kannon nokassa ja mietin
näitä elämän perus asioita.Tuli vain tämmönen
asia mieleen."Naisen vahvuus on sen heikkous ja
miehen heikkous on sen vahvuus?"Tulin siihen
tulokseen,että iliman appuu minä en tästä kun-
niala selevii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu