Miksi EI Mankia takas:

Jäbä28

1. Ootte haluamasa takas taloon heppua, joka katsoo oikeudekseen alkaa riisumaan sammunutta typyä halujansa varten. Sorella ois heräny vasta siinä vaiheesa, ku Manki ois patukkaansa sisään pukkinu.

Täälä jotku vielä yritti laittaa juttua Sorellan piikkiin ja säälitteli Mankin poistamista. On teillä omituinen oikeustaju, jos tapaus josa mies yrittää lupaa saamatta ja toisen autuaan tietämättömänä ollesa alkaa nussimaan sitä, laitetaan naisen piikkiin.

Tietenki ihminen voi pienen pääkoppansa sisällä pyöritellä vaikka minkälaisia syy-seuraus -suhteita, mutta kannatan BB:n käsitystä tapahtuneesta, joka onneks myös on lakiin kirjattu :)


2. Manki on paistatellu keltasen lehdistön mannekiinina poistostaan lähtien. Osa on tod.näk. ollut Mankilta ihan tietoista huomionhakua, naurettavaa sellasta. Kiipeilee lavoille josain Suomineito-skaboisa tms. Ei pellejä taloon. Kaikinpuolin huono roolimalli vaikutteita itteensä imeville 16-vuotiaille ja nuoremmille.


3. Manki tulee BB-Extran:n haastatteluun 23.11. Tuotannolta hiukan huono ja muiden kannalta epäreilu veto ottaa Manki nyt haastatteluun, kun olivat jo tuosa vaiheesa päättäneet ohjelman yllätyskäänteestä. Manki poistettiin talosta selvin perustein eikä saanut haastattelua misään vaiheesa, mutta sitä ei saanut Heidikään.


Edelleenkään, ei Mankin kaltasta pelleä taloon. Pelle sanan varsinaisesa merkityksesä.

Kaarlo, Jenni, Mira: siinä parhaat vaihtoehdot. Kale noista mun valinta: reilusti oma itsensä olla uskaltava ihminen.

12

743

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Heidi oli extrassa

      muistaakiseni pari päivää häädön jälkeen. Muuten on jutussasi hyvä pointti. Mikaa ei edes pysty äänestämään taloon, ei ole ehdokkaiden joukossa. T: Listan nähnyt

      • sä muka oot sen listan nähnyt?


      • Jäbä28

        ja muutenki jos Mankia ei pysty äänestään niin homma ok. No tulipa ainaki tuo Mankin toilailu ja siihen liittyneet ihmisten oikeuskäsitykset uudelleen käsittelyyn :)


      • En voi sitä sanoa
        tanzu84 kirjoitti:

        sä muka oot sen listan nähnyt?

        koska on vaitiolovelvollisuus, mutta Mika, eikä Heidi ole listalla.


      • vitsi sentään
        En voi sitä sanoa kirjoitti:

        koska on vaitiolovelvollisuus, mutta Mika, eikä Heidi ole listalla.

        Opettele ensin mitä vaitiolovelvollisuus tarkoittaa.


      • mitä se tarkoittaa
        vitsi sentään kirjoitti:

        Opettele ensin mitä vaitiolovelvollisuus tarkoittaa.

        jos et sitä vielä tiedä. On kielletty kertomasta tietolähde ja henkilöllisyys, ei itse asiaa.


    • Nainen.....

      "Reilusti oma itsensä olla uskaltava ihminen" Sitähän Mira oli ja sai yleisössä ihan muuta ajateltavaa.Päättäkää jo mitä oikeasti olette mieltä.

      • Jäbä28

        "Reilusti oma itsensä olla uskaltava ihminen"

        Kaarlo, Jenni ja Mira. Kolme hyvää vaihtoehtoa.


    • Ruben Stillerin

      suosikki voittoon tänäkin vuonna: viime vuonna Perttu, tänä vuonna Kale! Kale tosiaan uskaltaa aidosti olla ihminen; sellasta mallia nuorisolle sois näytettävän.

    • gsfdgsrfgrs

      Heidi oli Extrassa....

    • Kaarlo

      takaisin! Eka se ärsytti mua,mut sit kun se äänestettiin pois, mua jäi harmittaa.

    • Joka tapauksessa

      Väkisinmakaamisesta ja rattijuoppouksista häkki heilahtaa. Nyt ei pojulla enää väliä.. Jos ei ketään yritä astua, oli se nainen tai mies, voisi vaikka puukko heilahdella.. Keittoa runsaasti niin näyttää psyko parhaat puolensa.. Tätähän kaikki haluaa, eikös? Turha puolustella apinaa, vielä ei poju ole ollut Sorellan jutusta käräjillä.. Antaa pojun nauttia perus seteistä, linnassa hänestä tulee yleinen jakorasia!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      209
      2718
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      52
      1916
    3. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      419
      1548
    4. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      153
      1493
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      366
      1412
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1288
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      25
      1276
    8. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1216
    9. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      60
      1058
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      23
      948
    Aihe