Hei ja anteeksi tunkeutumiseni tänne isukkien palstalle, mutta kun kysymykseni koskee aikaslailla teitä¨isiä, niin ajattelin sén tänne laittaa.. :)
Meillä siis on alta puolivuotias muksu ja minä olen ollut tyytyväinen kotiäiti..
Tai no, melkein tyytyväinen...
Hoidan kotityöt ihan mielelläi ja valittamatta sen kummemmin, käyhän mieheni töissä päivät ja laitan hänelle ruoatkin usein valmiiksi, jos vain aikaa ja ruokatarpeita sopivasti kaapissa on.Tietenkin on rankempia ja helpompia päiviä, eikä aina osaa olla sitten purkamatta väsymystään toiseen, mutta siihen pyrin kuitenkin..
Nyt on kuitenkin minua ehkä alkuinnostuksen laannuttua ja rutiinien astuttua kuvaan mukaan alkanut vaivaamaan, kun en saa yhtään apua missään asioissa...
En haluaisi miehelleni valittaa ja pyytää apua, vaan toivoisin ehkä hänen itse tajuavan joskus edes minun avuntarpeeni, siinä vaiheessa kun hän näkee kuinka keittiössä lautaspinot kasvavat, kun en kerkiä aina niitä siivoamaan taikka roskapussit pursuavat ylitse. ja vauvanvaatteita alkaa olla jokapuolella pitkin lastenhuoneen lattioita..
Muuten meillä on ihan siisti asunto, kun päivittäin koitan siivota, mutta joskus aika ei tunnu millään riittävän ja kaaos alkaa kaatua päälle.. Ja mieheni kyllä valittaa sotkusta, mutta olettaa että se on sitten minun hommani siivota, eikä itse nosta sormeaankaan. Ilmoittaa kuin piialle että taas on vaatteita pitkin lattioita (ja hän itse vielä niitä sinne heittelee, vaikka kieltää asian..)
Kyllä minä hänelle muutaman kerran sitten tokaisin että jos on sotkua ja se häiritsee niin siivoa se... Mutta ei auta.
Ennen lapsen tuloa meillä oli sotkua enemmänkin eikä se silloin haitannut niin paljon.
Kumpikaan kun ei ollut mikään siisteysintoilija.
Mieheni sanoi minulle silloin että kyllä hän silloin siivoaa omat jälkensä jos toinenkin siivoaa..
Sepä todistettiin vääräksi jo... ja pahenee vain.
Aiemmin hän on sentään tehnyt joitain juttuja auttaakseen, kuten vienyt iltaisin koiran ulos ja roskat ja purkanut kauppakassit, mutta ei oikein tee enää niitäkäään. Ehkä se alun innostus on häneltäkin laantunut..
Jos pyydän viemään koiraa alkaa valitus siitä ettei ole hänen koiransa ja roskat hän vie muuten (sitten kun ne pursuavat todella pahasti yli) mutta ei suostu koskemaan bioroskikseen, (ei kuulemma halua meille sellaista ja protestoi)joten aika tyhjän kanssa sekin, kun voin muutkin roskat samalla viedä. Mietinkin jo bioroskiksesta luopumista, kun se tekee elämän noin hankalaksi.. :/
Sitten se kauppakassin purkaminen.. Hän heittää pakolliset jääkaappitavarat kylmään ja jättää muut lojumaan lattialle pusseihin...
Kokeilin kerran siirtääkö ne siitä jossain vaiheessa, mutta viikon jälkeen siirsin ne itse kaappiin..
Astioita hän ei viitsi olohuoneesta siirtää, pois kun siellä syö ja jos siirtää niin katsoo, että vain omansa.
Monesti jäävät ruoat nykyään yöksi pöydälle pilaantumaan jos en siirrä niitä pois (vaikka mies valvoisi myöhempään..)
Ja sitten kun sotkua on hän alkaa minulle valituksen ja jos hänelle sanon että voit itsekin siivota hän sanoo että hän kyllä siivoaa omat jälkensä (ei edes pidä paikkaansa), mutta kun en jaksa tapella.
Tiedän että nyt tulee taas ehkä niitä "miehesi käy jo töissä " -juttuja, mutta minä tiedän sen enkä siksi paljoa pyydäkään.
OLen vain niin väsynyt välillä ja epätoivoinen kun apua ei tule edes pakottamalla.. En minä ole mikään supermamma. Ja toivon ettei minun tarvitsisi yrittää ollakaan. Välillä olen niin väsynyt että pillahdan itkuun koko ajan.
On kurjaa kun on parisuhteessa mutta tuntuu kuin olisi yksinhuoltaja... :(
Halusinkin vain kysyä teiltä isiltä että, miten teillä kotihommat menevät ja jos vinkkejä olisi millä saisin tilannetta korjattua, vai onko siinä teidän mielestänne korjattavaa ollenkaan..?
Meillä siis on alta puolivuotias muksu ja minä olen ollut tyytyväinen kotiäiti..
Tai no, melkein tyytyväinen...
Hoidan kotityöt ihan mielelläi ja valittamatta sen kummemmin, käyhän mieheni töissä päivät ja laitan hänelle ruoatkin usein valmiiksi, jos vain aikaa ja ruokatarpeita sopivasti kaapissa on.Tietenkin on rankempia ja helpompia päiviä, eikä aina osaa olla sitten purkamatta väsymystään toiseen, mutta siihen pyrin kuitenkin..
Nyt on kuitenkin minua ehkä alkuinnostuksen laannuttua ja rutiinien astuttua kuvaan mukaan alkanut vaivaamaan, kun en saa yhtään apua missään asioissa...
En haluaisi miehelleni valittaa ja pyytää apua, vaan toivoisin ehkä hänen itse tajuavan joskus edes minun avuntarpeeni, siinä vaiheessa kun hän näkee kuinka keittiössä lautaspinot kasvavat, kun en kerkiä aina niitä siivoamaan taikka roskapussit pursuavat ylitse. ja vauvanvaatteita alkaa olla jokapuolella pitkin lastenhuoneen lattioita..
Muuten meillä on ihan siisti asunto, kun päivittäin koitan siivota, mutta joskus aika ei tunnu millään riittävän ja kaaos alkaa kaatua päälle.. Ja mieheni kyllä valittaa sotkusta, mutta olettaa että se on sitten minun hommani siivota, eikä itse nosta sormeaankaan. Ilmoittaa kuin piialle että taas on vaatteita pitkin lattioita (ja hän itse vielä niitä sinne heittelee, vaikka kieltää asian..)
Kyllä minä hänelle muutaman kerran sitten tokaisin että jos on sotkua ja se häiritsee niin siivoa se... Mutta ei auta.
Ennen lapsen tuloa meillä oli sotkua enemmänkin eikä se silloin haitannut niin paljon.
Kumpikaan kun ei ollut mikään siisteysintoilija.
Mieheni sanoi minulle silloin että kyllä hän silloin siivoaa omat jälkensä jos toinenkin siivoaa..
Sepä todistettiin vääräksi jo... ja pahenee vain.
Aiemmin hän on sentään tehnyt joitain juttuja auttaakseen, kuten vienyt iltaisin koiran ulos ja roskat ja purkanut kauppakassit, mutta ei oikein tee enää niitäkäään. Ehkä se alun innostus on häneltäkin laantunut..
Jos pyydän viemään koiraa alkaa valitus siitä ettei ole hänen koiransa ja roskat hän vie muuten (sitten kun ne pursuavat todella pahasti yli) mutta ei suostu koskemaan bioroskikseen, (ei kuulemma halua meille sellaista ja protestoi)joten aika tyhjän kanssa sekin, kun voin muutkin roskat samalla viedä. Mietinkin jo bioroskiksesta luopumista, kun se tekee elämän noin hankalaksi.. :/
Sitten se kauppakassin purkaminen.. Hän heittää pakolliset jääkaappitavarat kylmään ja jättää muut lojumaan lattialle pusseihin...
Kokeilin kerran siirtääkö ne siitä jossain vaiheessa, mutta viikon jälkeen siirsin ne itse kaappiin..
Astioita hän ei viitsi olohuoneesta siirtää, pois kun siellä syö ja jos siirtää niin katsoo, että vain omansa.
Monesti jäävät ruoat nykyään yöksi pöydälle pilaantumaan jos en siirrä niitä pois (vaikka mies valvoisi myöhempään..)
Ja sitten kun sotkua on hän alkaa minulle valituksen ja jos hänelle sanon että voit itsekin siivota hän sanoo että hän kyllä siivoaa omat jälkensä (ei edes pidä paikkaansa), mutta kun en jaksa tapella.
Tiedän että nyt tulee taas ehkä niitä "miehesi käy jo töissä " -juttuja, mutta minä tiedän sen enkä siksi paljoa pyydäkään.
OLen vain niin väsynyt välillä ja epätoivoinen kun apua ei tule edes pakottamalla.. En minä ole mikään supermamma. Ja toivon ettei minun tarvitsisi yrittää ollakaan. Välillä olen niin väsynyt että pillahdan itkuun koko ajan.
On kurjaa kun on parisuhteessa mutta tuntuu kuin olisi yksinhuoltaja... :(
Halusinkin vain kysyä teiltä isiltä että, miten teillä kotihommat menevät ja jos vinkkejä olisi millä saisin tilannetta korjattua, vai onko siinä teidän mielestänne korjattavaa ollenkaan..?
Vastaukset 11
Vanhimmat
työtä joka imis miehestä kaikki mehut,niin ettei kotona mitään jaksais,asia on eri jos,työpäivä venyy vaik 12 tuntiseksi,tai on pitkät työmatkat,niin ehkä sitä mielellään vähän löhöilisi vaan.Teen itse kai jotain keskiraskasta työtä,luulisin,mut kyllä kotonakin vielä jaksaa ja viitsii,kunhan vain ei heti ryntää.Pieni lepo töiden päälle tekee hyvää,sit huvittaa taas.Kyllä kotityöt kuuluu mun mielestä myös meil miehille,vaikka oltaiski ainoo ansaitseva taloudessa,siihen tietysti monet vetoaa usein,varsinkin jos on muutenkin laiskanpuoleinen.Mun mielest on kiva tulla valmiiseen pöytään kotio syömään.Ja se ruokahan ei oo sit palkka miehelle päivän työstö,vaan se on jokapäiväinen selvyys,koko perheelle,ja ois hyvä väliin muistaa ettei se itsestään ilmaannu pöytään.Meillä on aina jaettu kotitöitä,muttei minkään listan mukaan tietenkään,kuka tekee mitäkin,ja joskus ei tee kumpikaan,tai kukaan.Muistan kun lapset oli pieniä ja vaimo kotona,niin taisin itsekin ajatella,että hän pääsee helpolla,kun ei aamu herätyksiä ja kiireitä ole,mut kyl sen oppi huomaamaan aikaa myöten ettei se niin olekaan mitä oletti ja luuli.Äidit pienten lasten kanssa tekee yhtälailla työpäivän kotonaan,siinä kuin mieskin,joka aamuisin pääsee ja saa lähteä kodin ulkopuolelle duuniin,pois joksikin aikaa lapsiperheen,ei aina niin ihanasta arjesta.Mitäpä sitä osais neuvoksi antaa..minkä taakseen jättää,sen eestään löytää.Jos puhumalla koittais ekaksi,jos mies ei vaan ole havahtunut todellisuuteen,ja muistuttaisi että,perheeseen on tullut uusi jäsen,ja se vie aika paljon huomiota ja aikaa äidiltä.Jos sekään ei auta,niin parin viikon loma poissa kotoa,niin jo ajattelemattominkin mies hoksaa jotakin,ehkä.Meitä miehiäkin on niin monenlaisia,joillekin asioiden tärkeysjärjestys on toinen,ja jotkut havahtuu taas liian myöhään.Jaksamisia sulle kuitenkin,ja asioilla on taipumus kuitenkin järjestyä aina,tavalla tai toisella.
Anteeksi hyvät isät, että myös minä tungen tälle palstalle.
Kuules nyt Äiti... En tiedä päiväohjelmaasi, mutta ihan vinkiksi
1. ulkoile vauvasi kanssa säännöllisen päivärytmin mukaan ja seurustele hiekkalaatikolla tai puistossa muiden äitien kanssa.
2. lepää itsekin päivällä jos vauva vielä nukkuu päiväunet
3. Lähde itse illalla lenkille koiran kanssa
4. hanki harrastus, jossa voit olla vaikka kerran viikossa 1/2-3h kerrallaan...isi kyllä pärjää vauvan kanssa mainiosti.
5. Keskustele asiallisesti toista syyttämättä kotihommien jonkinlaisesta jaosta miehesi kanssa.
Kokemuksesta tiedän, että sen kotona olevan oletetaan hoitavan KAIKKI kotityöt. Ellei hän halua viedä bionyssäkkää, löytyy varmasti jotain muuta mitä hän voi tehdä lähes nurisematta.
Tämä ei ollut tarkoitettu saarnaksi eikä pahoittamaan mieltäsi, mutta kirjoituksesi vain kuulostaa neljän seinän sisälle hautautuneen ja pelkkään vauvanhoitoon orientoituneen ihmisen marinalta.
Kokemuksen syvällä rintaäänellä (perheessä kaksi lasta vuoden välein ja kaksi koiraa) sanoisin, että liikunta piristää mieltä kummasti ja auttaa myös jaksamaan... viemään roska/biojätepussin vielä kerran ja katsomaan kodin siisteyttä tai siivottomuutta läpi sormien.
Ja ellet ole lainkaan liikunnallinen, hanki jokin muu harrastus, joka antaa sinulle omaa aikaa ja muuta ajateltavaa kuin nuo ikuiset kotityöt.
Lapsesi on vain kerran pieni, älä kuluta sitä aikaa kotitöistä murehtimiseen ja itsesi väsyttämiseen.
Ja jos todella ajattelit kysyä isiltä tätä asiaa, niin varmaan tiedät jo mitä tulet saamaan vastaukseksi...
No, hei supermamma, kiitos viestistäsi, mutta:
1.minä kyllä ulkoilen lapsen kanssa säännöllisesti.
2.EN nuku päiväunia, koska vauva nukkuu n.10 tunnin yöunet heräämättä ja saan yöllä tarpeeksi unta, enkä ole väsynyt fyysisesti.
3.Minä lenkkeilen iltaisin koiran kanssa lähes päivittäin.
4.Minulla on harrastus jossa käyn muutaman kerran viikossa 2-4 tuntia kerrallaan.
5. Olen keskustellut asiallisesti toista syyttämättä kotihommien jaosta. Kuten sanoin, en jaksa, enkä halua tapella.
Ja isiltä kysyin, koska isät osaavat kertoa paremmin oman kantansa asiaan ja uskon että hekin osaavat antaa ihan reiluja ja asiallisia vastauksia. (Monesti paljon paremminkin kuin äidit jotka hyökkäävät kimppuun kuin vihaiset ampiaiset milloin mistäkin syystä..koettu on.)
Jos vaikka vain väliaikaisesti hommaisit oman asunnon, ja seurustelisit miehesi kanssa?
Silloin saisit asua siistissä asunnossa ja miehesi siinä sotkussa missä viihtyy?
Ei olisi riitoja jne....
Pistä se ukkos kotio päiväksi tai kahdeksi hoitamaan lasta ja kotia ja lähde työpäivän mittaiseksi ajaksi pois, esimerkiksi viikonloppuna
Meillä kuviot on pysyneet melko samanlaisina vaimon ollessa kotona ja nyt työssä käydessään. Toki ruokapolitiikka oli siten, ttä vaimo hoiti pöperöt kotona ollessaan. Nykyään sen tekee se, joka on kotona aikasemmmin. Hommat ovat jakautuneet melko tasaisesti ja yleensä ne tekee se, joka sen huomaa. Toki on kotitöitä, joita en tee ellei ole pakko, kuten vaimolla myös. Minä en puutu esimerkiksi pyykin pesuun, koska saisin todennäköisesti enemmän tuhoa kuin hyötyä aikaiseksi. Vaimo taas ei liiemmin puutu siivoamiseen, mikä sopii minulle. Molemmat pystyvät pyörittämään taloutta, toisen ollessa matkalla tai toisen sairastuessa.
Koti on yhteinen yritys, jonka eteen molempien on tehtävä töitä, jotta se pysyy pystyssä. Pitkäksi venyvät työpäivät ja reissuhommat ovat eriasia. Toki meilläkin minimoidaan hommat toiselta, jos työpäivä venyy 12 tuntiseksi tai pidemmäksi.
Taitaa olla aika vaikea opettaa miehesi uusille tavoille, joudut pistämään kovan kovaa vastaan.
Silloin kun minä osoitan mieltäni, niin olen samanlainen. Ei sinun tarvitse opettaa sille miehellesi mitään uusia temppuja. Miehelläsi pitäisi olla jokin mielekäs harrastus. Jos on pelkkä työ,... Vaikea selittää lyhyesti, mutta se on sellainen kinkkinen tilanne, eikä sitä oikein osaa vaimollekkaan selittää. Hankkikaa kunnon yhteinen harrastus, tai jokin mielekäs harrastus miehellesi, niin kyllä muuttuu ääni kellossa.
Miehellä on jo mielekäs harrastus..
Naisten itkupalstalle!
siivoamatta. Esim.älä poimi pyykkiin vaatteita joita lattioille levittelee,älä vie tiskiin astioita jotka pitkin huushollia jättää. Luulisi pian alkavan miehenkin herätä.
Kiitos kaikille isille hyvistä ja asiallisista kommenteista ja neuvoista.
Ehkäpä aurinko paistaa vielä tähänkin risukasaan :)
Otin neuvoista vaarin ja jätin hänet kaksin joksikin aikaa lapsen kanssa ja kieltäydyin tulemasta heti kotiin vaikka hän soitti pyysi ja sanoi että tarvitsee apua. Kyllä hän sitten pärjäsi ihan hyvin mutta on nyt ollut paljon huomaavaisempi ja avuliaampikin..
Täytynee jättää miestä vähän enemmän kaksin vauvan kanssa..
Taas minä sekaannun!!
Mutta se on turhaa tulla tänne palstalle valittamaan, teit mikä on hyvä juttu!!
Todella hyvä!
Itsesääli ei sinua auta vaan se että toimit.
Kokemuksesta tiedän että oikeassa olen.
Onnittelut!