Geologin ammatti

miksikö isona???

Minkälaisia hommia tekee geologi?

Minua kiinnostaa seuraavat asiat, joten kannattaako hakea geologiksi vai joksikin muuksi?:

*luonto, koulussa pidin biologiasta mutta avoimessa huomasin että varsinkin biokemia ei tod. ole mun ala. Toki biologiassa voi opiskella muutakin, mutta sain vain sen tuntuman että ei välttämättä ole ihan mun juttu

*"kestävä kehitys" eli ilman että olen mikään kettutyttö, minua kiinnostaa maapallomme kehitys niin ekologisesta kuin myös kulttuurillisesta, sosiaalisesta ja taloudellisesta kannasta

* pidän matkustelusta, mutta en haluasi olla kokonaan töissä ulkomailla

* asioiden opettaminen on mielestäni mukavaa, mutten haluaisi lukion aineopettajaksi

* maantieto, lukiossa kiinnostavimmat asiat olivat juuri jääkauden vaikutukset ja tietysti sää-asiat, ne olivat erityisen mielenkiintoisia

* olen melko huono matikassa (lukion pitkästä kirjoitin A:n) eikä fysiikka tai kemia olleet mitään herkkua, tai siis olisin ollut enemmän kiinnostunut, jos olisin jotain tajunnut, laboratoriossa on kuitenkin ihan kiva toimia

Vaikka tästä ei nyt ihan saa selvää, mutta olen ottanut selvää geologin työstä ja opiskelustakin jonkin verran, mutta esimerkiksi juuri erilaisista ammateista ei ollut paljon tietoa. Olen sellainen ihminen, että melkein mikä tahansa kiinnostaa, kunhan tajuan asiat ja opiskelen vähän syvemmälle. Ikuinen opiskelija -termi voisi pitää paikkaansa minusta puhuttaessa, tosin olen vasta 21 joten vielä en ole ehtinyt vaihdella koulujani eikä se ole elämässäni tarkoituskaan....

Mutta joo, olisiko vinkkejä?

12

2663

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ympäristötieteilijä

      en oikein osaa vastata kysymykseesi, mutta kerronpa mitä tuli mieleen. samoja asioita voi ainakin ympäristötieteen parissa opiskella, kuten itse teen.

      geologeilla ja ympäristötieteilijöillä on sama ammattiliitto ja molemmat ryhmät kuuluvat akavan alipalkattuihin ja pätkätöiden todennäköisyys on luokkaa 80 % :( suosittelen että haet kiinnostuksesi mukaista alaa, mutta ajattelin vaan varoittaa alan haittapuolista, jotka tosin voivat ehkä ajan mittaan muuttua

      • palkat

        Tilastojen mukaan luonnontieteilijöistä vain meteorologit ja geofyysikot (hieman) tienaavat enemmän. Eri asia, jos toimii jossain pienessä kunnassa ympäristösihteerinä/tarkastajana.


    • ent. geologi

      Ala on ylibuukattu.

      Opiskelupaikkoja on enemmän kuin mitä ala työllistää. Opiskelijoita tarvitaan, jotta yliopistojen proffat säilyttävät virkansa ja on riittävästi valmistuneita alalla kilpailemaan.

      Työpaikkoja on käytännössä vain kaivosyhtiöillä ja GTK:lla. Toisekseen kenttätyö on aika raadollista ja fyysistä.

      Jos kaikesta huolimatta haluat välttämättä alalle, niin varaudu opiskelemaan tohtoriksi saakka (ja omilla rahoilla siis).

      Suomessa piirit ovat hyvin pienet ja kähmitä sen mukaista. Työpaikat menevät käytännössä suhteilla. Suunnilleen kaikki alalla olevat tuntevat toisensa.

      Viisaampi ratkaisu on opiskella dippainssiksi ja lukea vain täydennyksenä geologiaa.

      Geologia on hyvä harrastuksena, mutta huono ammattina.

      • hdtruhrt

        "Opiskelupaikkoja on enemmän kuin mitä ala työllistää. Opiskelijoita tarvitaan, jotta yliopistojen proffat säilyttävät virkansa ja on riittävästi valmistuneita alalla kilpailemaan"

        Onko tämä oikeasti totta? Jos tilanne on tosiaankin tällainen, kannattaisi asiasta kirjoittaa jonkin ison päivälehden(vaikka Hesari...) mielipidepalastalle. Tuollainen pelleily pitää saada loppumaan.


      • faktafakta
        hdtruhrt kirjoitti:

        "Opiskelupaikkoja on enemmän kuin mitä ala työllistää. Opiskelijoita tarvitaan, jotta yliopistojen proffat säilyttävät virkansa ja on riittävästi valmistuneita alalla kilpailemaan"

        Onko tämä oikeasti totta? Jos tilanne on tosiaankin tällainen, kannattaisi asiasta kirjoittaa jonkin ison päivälehden(vaikka Hesari...) mielipidepalastalle. Tuollainen pelleily pitää saada loppumaan.

        On täysin järjetöntä yrittää tunkea näin suurta määrää ihmisiä yliopistoon. Mielestäni hyvä ratkaisu olisi poistaa lukiosta lyhyt matematiikka kokonaan. Niin opiskelijoiden taso paranisi ja sellaiset, joiden äly ei oikeasti riitä, hakeutuisivat vapaaehtoisesti, pakottamatta ammattikouluun.
        Nyt tarvitaan perusduunareita. Maistereiksi vain lahjakkaat!


    • jotain muuta

      alaa kuin geologia. Vaikka sisäänpääsy onkin helpohkoa, niin kemian kurssit (tasoltaan jatkoa lukion 3. lk kemiasta) on suoritettava.

      Esim. maantiede tai biologia (sielläkin tarvitaan kemiaa) voisi soveltua paremmin, jos matemaattiset aineet tuottavat hankaluuksia tai eivät kiinnosta.

      • Geoloogi

        Ainakin Helsingin yliopistossa geologian opiskelija voi korvata kemian ja matematiikan sivuainekokonaisuuden haluamallaan 50 opintopisteen laajuisella sivuainekokonaisuudella. Esimerkiksi juuri biologialla.


      • Sivuaine kemiasta
        Geoloogi kirjoitti:

        Ainakin Helsingin yliopistossa geologian opiskelija voi korvata kemian ja matematiikan sivuainekokonaisuuden haluamallaan 50 opintopisteen laajuisella sivuainekokonaisuudella. Esimerkiksi juuri biologialla.

        Yliopiston näkökulma asiaan on saada mahdollisimman moni valmistumaan. Siksi tutkintoja on koko ajan helpotettu nimenomaan vaikeaksi koettujen kemian jne. osalta. Pohjavesi-ja pilamaahommissa kemian opinnoista on kuitenkin ollut itselleni hyötyä.


      • kkj
        Sivuaine kemiasta kirjoitti:

        Yliopiston näkökulma asiaan on saada mahdollisimman moni valmistumaan. Siksi tutkintoja on koko ajan helpotettu nimenomaan vaikeaksi koettujen kemian jne. osalta. Pohjavesi-ja pilamaahommissa kemian opinnoista on kuitenkin ollut itselleni hyötyä.

        Onko tietoa,missä geologian aloissa/suuntautumisvaihtoehdoissa sitten ei tarvita kemiaa? Äkkiseltään luulis, että kyllä kemian opintoja tarvii ko. ammatissa aika paljon.

        Miten kemiaa käytännösä sovelletaan esim. hydrogeologiassa?


      • ............
        kkj kirjoitti:

        Onko tietoa,missä geologian aloissa/suuntautumisvaihtoehdoissa sitten ei tarvita kemiaa? Äkkiseltään luulis, että kyllä kemian opintoja tarvii ko. ammatissa aika paljon.

        Miten kemiaa käytännösä sovelletaan esim. hydrogeologiassa?

        Fossiilien parissa ei tarvi kemiaa.


      • edellyttävät
        kkj kirjoitti:

        Onko tietoa,missä geologian aloissa/suuntautumisvaihtoehdoissa sitten ei tarvita kemiaa? Äkkiseltään luulis, että kyllä kemian opintoja tarvii ko. ammatissa aika paljon.

        Miten kemiaa käytännösä sovelletaan esim. hydrogeologiassa?

        useinkin laaja-alaisuutta, vaikka syvällinen osaaminen olisi esim. hydrogeologiasta.

        Esimerkiksi:
        http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=19403&lan=fi#a2

        Paleontologit eivät ehkä tarvitse kemiaa..alan työllistymisestä en "tiedä".


    • Ninne92

      Käytii tutustumas turun yliopistoo koulun kans ja sain mahdollisuuden jutella ihan kahden kesken geologian proffan kans ja hän kerto et käytännössä geologiaa opiskelevil on kemia pakollinen sivuaine. Jos se ei onnistu ni sitte lukemaa jotai ympäristötietoo sivuaineena mut siit ei valmistu sit geologiks vaa enemmänki johonki ympäristöjuttuun. En laittanu muistiin mikä toi ympäristtöhomma oli, koska se ei itteeni kiinnosta tippaakaan (: Töitä proffan mukaa riittää ja hän näytti enemmän haluavan et hänen oppilaat jäis suomeen töihin, mut ulkomail riittää varmasti myös töitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      67
      7571
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      124
      2989
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      143
      1813
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1679
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      122
      1512
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      171
      1461
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1192
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      879
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      774
    Aihe