Hei!!
Töissä työkaverin käytös on muuttunut totaalisesti. Mietin kuinka kauan hän jaksaa ja voisiko työkaverit tehdä jotakin; mitä ja miten?? Onko asia meidän auttaa vai antaa olla??
Luonne hänellä on aina ollut vaikea, mutta nyt hän ei enää puhu kuin parille kolmelle työkaverille, ei käy tauoilla yhtäaikaa, työskentelee suljettujen ovien takana, jos häneltä kysyy jotakin saa vastauksen kuin märästä rätistä naamalle,,työ on sosiaalista ihmisten auttamista, yhteisistä asioista pitäisi pystyä raportoimaan ja tekemään yhdessä. Työskentely alkaa tuntua jo vaikealta ja alkaa jo pelottaa mitenköhän tämäkin vuoro menee kun ei oikein uskalla sanoakaan mitään,, siis me muut työntekijät.
Mietin onko hänellä jokin oma ongelma, vai onko se ongelma työ vai työkaverit???Voiko työyhteisö puuttua asiaan ja miten??
Töissä työkaverin käytös on muuttunut totaalisesti. Mietin kuinka kauan hän jaksaa ja voisiko työkaverit tehdä jotakin; mitä ja miten?? Onko asia meidän auttaa vai antaa olla??
Luonne hänellä on aina ollut vaikea, mutta nyt hän ei enää puhu kuin parille kolmelle työkaverille, ei käy tauoilla yhtäaikaa, työskentelee suljettujen ovien takana, jos häneltä kysyy jotakin saa vastauksen kuin märästä rätistä naamalle,,työ on sosiaalista ihmisten auttamista, yhteisistä asioista pitäisi pystyä raportoimaan ja tekemään yhdessä. Työskentely alkaa tuntua jo vaikealta ja alkaa jo pelottaa mitenköhän tämäkin vuoro menee kun ei oikein uskalla sanoakaan mitään,, siis me muut työntekijät.
Mietin onko hänellä jokin oma ongelma, vai onko se ongelma työ vai työkaverit???Voiko työyhteisö puuttua asiaan ja miten??
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen joskus ollut lähellä samankaltaista tilannetta ja koska työpaikalla ei ollut ketään parempaa työkaveria / uskottua, pidin mölyt mahassani ja kävin prosessia lävitse muualla.
Ehkä kysyisin asiaa toisinpäin. Miten itse haluaisit tulla kohdelluksi jos joutuisit kokemaan niin suurta surua henkilökohtaisessa elämässä, sellaista mikä riittää vain työn suorittamiseen, ei mihinkään ylimääräiseen?
Välittämisellä ja vahtimisella on eronsa. Toinen vaistoaa sellaisen ja kapseloituu entistä enemmän. Pahimmassa tapauksessa toinen joutuu saikulle. Kun asiat pitkittyvät ne mutkittivat. Tästä syystä sellainen vilpitön (ei alentuva eikä holhoava) kannustus toiselle olisikin tarpeen.
Toistoa mutta jos työpaikalla on joku kyseisen henkilön uskottu, hän voisi jubata. Välttämättä suoraa vastausta ei tule, jos toinen sitä itsekään vielä tiedä.
Hienotunteisuutta, hienotunteisuutta, siitä ei voi koskaan muistuttaa liikaa näissä asioissa!
Toivottavasti asiat kääntyvät vielä hyvään suuntaan. :)
..luuseri!
Itelläs ei ole itsetunto kohillaan ja ilmeisesti työkavereillasikin on sen kanssa jotain häikkää.
Siteeraan:
* "Kun ei sille oikein uskalla puhuakkaan".
Luulosairas, luuletko, et sinä siihen kuolet jos aikunen ihminen ET USKALLA PUHUA TOISELLE IHMISELLE!
Jättäkää se työkaveri joko rauhaan tai aloittakaa keskustelu ilman syyllistämistä.