Matin saappaat

Suomen rauhanyhdistyksen keskusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja otti vastaan piispalta julkisessa tilaisuudessa tämän vuoden "kuumimmat" kengät. Voitaisiin kutsua aivan että julkkis-saappaat.

Piispalla oli tilannetaju kohdallaan. Sananpalvelija tarvitsee nimemomaan "hyvät kengät". Jo apostolisena aikana oli kengillä merkittävä rooli Jumalan sanan kylvötyössä. Kaikille lienee tuttu sanonta: matkustaminen apostolin kyydillä. Muistamme rakkaan veljemme Paavalin pitkiä lähetysmatkoja joita hän kulki jalan. Myös alkuaikojen lestadiolaissaarnaajat kulkivat pitkiä penikulmia Lapin erämaassa jalkaisin. Silloin olikin kengät merkittävässä roolissa Jumalan sanan kylvötyössä. Lapin saarnamiesten yleisin kenkäpari lienee ollut ns. heinäkenkä. Heinäkenkä oli suutarin valmistama nahkainen kenkä joka täytettiin tarkoitusta varten valikoiduilla heinillä. Käytön jälkeen hikiset heinät vaihdettiin kuiviin. Heinät olivat kengässä hyvä lämpöeriste talvipakkasilla.

Mutta miten on Matin saappaiden laita, tai oikeammin pohja. Onkohan kengät kuluneet laisinkaan, vai onko ne peräti nostettu kirjahyllyyn, toivottvasti ei ainakaan vakan alle piiloon.


Kuu ol kulkija poijan paras ystävä; päiväl paistaa auriko, mut yöl`l sujen kans ku Lapis kulkee, ja pakk`hanen paukaa puissa; on silloin poijall jalas saapikas, jos ol varvas sininen: ku heinää ei matkahan saanu; ku ol nälkänen ol hevonen, jok köyhän viimoset heinät elääkseen poskehen pisti.
2237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun muistaakseni suomen yhdistetyn joukkue vietti kostean illan kapakassa niin ruotsalanen lehti sai aiheen otsikoida: I Mattis fotspår...

Äänestä

kunnon nokialaiset. Hyvin oivallettu piispalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pitkä Jussi Härmästä kirjoitti:

Suomen rauhanyhdistyksen keskusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja otti vastaan piispalta julkisessa tilaisuudessa tämän vuoden "kuumimmat" kengät. Voitaisiin kutsua aivan että julkkis-saappaat.

Piispalla oli tilannetaju kohdallaan. Sananpalvelija tarvitsee nimemomaan "hyvät kengät". Jo apostolisena aikana oli kengillä merkittävä rooli Jumalan sanan kylvötyössä. Kaikille lienee tuttu sanonta: matkustaminen apostolin kyydillä. Muistamme rakkaan veljemme Paavalin pitkiä lähetysmatkoja joita hän kulki jalan. Myös alkuaikojen lestadiolaissaarnaajat kulkivat pitkiä penikulmia Lapin erämaassa jalkaisin. Silloin olikin kengät merkittävässä roolissa Jumalan sanan kylvötyössä. Lapin saarnamiesten yleisin kenkäpari lienee ollut ns. heinäkenkä. Heinäkenkä oli suutarin valmistama nahkainen kenkä joka täytettiin tarkoitusta varten valikoiduilla heinillä. Käytön jälkeen hikiset heinät vaihdettiin kuiviin. Heinät olivat kengässä hyvä lämpöeriste talvipakkasilla.

Mutta miten on Matin saappaiden laita, tai oikeammin pohja. Onkohan kengät kuluneet laisinkaan, vai onko ne peräti nostettu kirjahyllyyn, toivottvasti ei ainakaan vakan alle piiloon.


Kuu ol kulkija poijan paras ystävä; päiväl paistaa auriko, mut yöl`l sujen kans ku Lapis kulkee, ja pakk`hanen paukaa puissa; on silloin poijall jalas saapikas, jos ol varvas sininen: ku heinää ei matkahan saanu; ku ol nälkänen ol hevonen, jok köyhän viimoset heinät elääkseen poskehen pisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu