luvalla toisenkanssa

ihanaa

Kuinka moni mies/nainen on ollut vieraankanssa
avio/avopuolison luvalla?
Kertokaa kokemuksistanne!

101

117656

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HmPasi

      Meillä kokemuksia sillä tavalla, että rouva käy aika-ajoin vieraissa. On kiihottavaa odotella aamuyöstä etenkin, jos/kun on soittanut, että menee ehkä myöhään (merkki). Miehenä pystyn täysin kiihottumaan ja nauttimaan asiasta, koska olen varma suhteestamme.
      Kokemuksia alle 10 mutta yli 6. Joka kerta myös vaimo kiihottuneena kotiin (paitsi yhden kerran, jolloin taitava mies oli saanut vaimoltani tulemaan) ja olemme olleet todella kiihottuneita. Vastaus seuraavaan kysymykseen on, että kerran oli tullut sisälle!
      Kokemuksia toistaiseksi vain näinpäin, mutta meitä ei haittaa!

      • ???

        Jotain aivan muuta kirjoittelet 45 :ssa.

      • Mikko

        Meilläkin vaimolla lupa vieraissa käyntiin. Yleensä jo päivää ennen alkaa puhumaan asiasta ja sitten illalla soittaa, jos menee myöhään. Lupa on ollut jo muutaman vuoden, joten kokemuksia on lukemattomia.

      • Kundi 30v
        Mikko kirjoitti:

        Että JO päivää ennen... aika viime tipassa. Olenko täysin pihalla, mutta mulle vaimo (avio?) on asia, jota en mielellään jakele, kuten ei hänkään minua. Kanna sinä leipä kotiin ja vaimo hakee nautinnon muualta. Jos sinun kanssasi se olisi ihaninta, miksi vierasta etsisi. Mulle ei kyllä sopisi, pirulauta! Jos se, että toinen nai vaimoasi on sulle ok, ei minun mielestäni suhde kovin vakaalla pohjalla ole, ennemminkin yhdentekevää kimpassa elelyä.

      • Kiimanen

        Kun vaimosi tulee sitten kotiin niin pääsetkö itse yleensä liukkaille ja jos pääset niin miltä se tuntuu sinusta ja vaimostasi. Ja miltä sinusta tuntuu kun vaimosi on toisen pantavana. Kokemusta odottava:

      • aviomies
        Kiimanen kirjoitti:

        Meillä vaimo vaatii tulla nuolluksi kun saapuu kotiin ja joskus pääsen minäkin "liukkaille". Vaimo saa monet uudet orgasmit ja minä saan todella kovat orkut koska olen odottanut k....kovana koko yön.

      • Kiimanen
        aviomies kirjoitti:

        Meillä vaimo vaatii tulla nuolluksi kun saapuu kotiin ja joskus pääsen minäkin "liukkaille". Vaimo saa monet uudet orgasmit ja minä saan todella kovat orkut koska olen odottanut k....kovana koko yön.

        Käykö vaimosi vieraissa ja tulee luoksesi naituna sinun toiveesta vai onko aloite lähtenyt vaimoltasi. Miltä vaimostasi tuntuu menettelynne?

      • avio....
        Kiimanen kirjoitti:

        Käykö vaimosi vieraissa ja tulee luoksesi naituna sinun toiveesta vai onko aloite lähtenyt vaimoltasi. Miltä vaimostasi tuntuu menettelynne?

        Molempien yhteisestä halusta. Itse ehdotin ekan kerran ja siitä se lähti. Menimme naimisiin kun vaimo oli hyvin nuori eikä kokemuksia ollut juurikaan ennen minua, joten soin sen kokemuksen vaimolle. Nyt siitä on tullut varsinainen tapa kun vaimo lähtee perjantai iltana ulos niin autan häntä pukemaan jotain seksikästä päälle. Kun olen kotona ja odotan yöllä sitä puhelin soittoa mistä vaimo soittaa ja josta hänet voin noutaa, olen kiihottunut ja kaluni seisoo kivikovana. Kun pääsemme kotiin nuolen hänet ja rakastelemme rajusti ja samalla hän kertoo kokemuksistaan....

      • Kiimane
        avio.... kirjoitti:

        Mikä sinua parhaiten kiihottaa jutussa. Tieto vaimon toisen käsittellyssä, odotus päästä liukkaille? Miltä tuntuu työntää kalu vaimon liukkaille? Puhutteko rivouksia naidessanne kun vaimo tulee kotiin, jos puhutte niin millaisia? Alistaako vaimosi sinua rivoilla puhelillaan liukkailla ollessasi? Lukisimme mielellämme novellejasi tapahtumistanne. Olemme psyykkaus vaiheessa.

      • avio.....
        Kiimane kirjoitti:

        Kiihottavinta on koko juttu ja siihen liittyvät valmistelut yms...Tottakai vaimo alistaa...teoillaan ja puheillaan mm.siitä kuinka isot aseet muilla on.
        Täytyy kai kirjoittaa novelli tapahtumista. Suosittelen tutustumista netissä "cuckold" aiheeseen, on näköjään kovin suosittua muualla tai sitten siitä puhutaan avoimmin.

      • Kiimanen
        avio..... kirjoitti:

        Missä tähän cuckoldiin pääsee tutustumaan tai miten? Teksteistä päätellen näiden aiheiden kirjoittajat ovat pääosin miehiä. Mistähän syystä? Lukisimme mielenkiinnosta hommassa jo mukana olevan naisen kirjoittavan mielipiteensä ja ajatuksensa omalta kannalta asiasta ja miten ajattelee asian miehensä kannalta. Novellihan voisi parhaillaan olla yhdessä miehen ja naisen kirjoittama.

      • Angel
        Kundi 30v kirjoitti:

        Että JO päivää ennen... aika viime tipassa. Olenko täysin pihalla, mutta mulle vaimo (avio?) on asia, jota en mielellään jakele, kuten ei hänkään minua. Kanna sinä leipä kotiin ja vaimo hakee nautinnon muualta. Jos sinun kanssasi se olisi ihaninta, miksi vierasta etsisi. Mulle ei kyllä sopisi, pirulauta! Jos se, että toinen nai vaimoasi on sulle ok, ei minun mielestäni suhde kovin vakaalla pohjalla ole, ennemminkin yhdentekevää kimpassa elelyä.

        Siis mitä iloa on siitä että antaa kumppaninsa käydä vieraissa??
        mun mielestä sillon on ihan sama onko sen kanssa vai ei.. tuntuu siltä että oma kumppani ei
        riitä mihinkään joten pitää vieraissa käydä vielä luvan kans..
        No hohhoijaa sanon minä..
        minä en ikinä antas poikakamuni käydä vieraissa ja tiedän että ei hänkään antaisi minun käydä koska olen sille se tärkein ja ainut ihminen kuten hän minulle..
        siis tollasissa suhteissa joissa annetaan käydä vieraissa niin eikö se oo ihan sama että onko sillon yhes vai ei??

      • mika
        Angel kirjoitti:

        Meillä ainakin seksi on seksiä ja rakkaus"seksi" aivan eri asia.Ja harrastamme 3pyöriä sun muita kimppakivoja....Voin sanoa et vaihtelu virkistää ja ennenkaikkea kiihottaa...

      • avovaimo
        Angel kirjoitti:

        Siis mitä iloa on siitä että antaa kumppaninsa käydä vieraissa??
        mun mielestä sillon on ihan sama onko sen kanssa vai ei.. tuntuu siltä että oma kumppani ei
        riitä mihinkään joten pitää vieraissa käydä vielä luvan kans..
        No hohhoijaa sanon minä..
        minä en ikinä antas poikakamuni käydä vieraissa ja tiedän että ei hänkään antaisi minun käydä koska olen sille se tärkein ja ainut ihminen kuten hän minulle..
        siis tollasissa suhteissa joissa annetaan käydä vieraissa niin eikö se oo ihan sama että onko sillon yhes vai ei??

        ja itselläni on mies joka antaisi minun käydä vieraissa,en ole käynyt.häntä kiihottaa ajatus siitä.toin kerran mukanani kotiin miehen(tutun ja turvallisen) ja sit oltii kolmistaan.
        todella on suuri ero seksillä ja rakastelulla.tarkotan että rakastamansa ihmisen kanssa seksi on jotain mitä ei voi verrata yhen illan seksiin,eri juttu.
        suhde jossa puolisot pitävät ajatuksesta saada välillä vaihtelua seksin saralla muista ihmisistä on selvästi hyvin avoin,jossa asioista puhutaan ja omat halut tuodaan julki.sellanen suhde nimenomaan kestää ja on erittäin vakaalla pohjalla.
        sellanen suhde jossa ollaan monta kymmentä vuotta saman kanssa punkassa johtaa usein siihen että jompikumpi/molemmat pettää.
        aika naiivilta kuulosti kommenttisi. et selvästi ole miettinyt asiaa,etkä omaa ymmärrystä ehkä..

      • Angel
        avovaimo kirjoitti:

        noh minulla on sen verta mustasukkainen
        jätkäkamu joka ei todellakaan antais minun käydä toisten luona.
        ja en siihen pystyisikään, enkä mä haluais että mun poikakamu ois muitten naisten kanssa sillon kun se on mun kanssa yhdessä..
        en oikeesti ymmärrä tota että ku ollaan yhes niin sillon ollaan eikä olla toisten kans, se on todellakin pari suhde. mutta jos käydään vieraissa niin tottakai se on pettämistä vaikka miehesi antaisikin sulle luvan..
        mutta tee niinkuin ite tykkään mutta mun mielestä parisuhteeseen kuuluu vain kaksi ihmistä jotka rakastaa toisiaan ja ei ole muitten kans...

      • ta

        Minun vaimo käy joskus vieraissa ja tulee pesemättömänä kotiin. Nuolen ensin ja sitten panen

      • palleumas

        Luin näitä viestejä, ja monessa kerrottiin, että vaimo/tyttöystävä tulee pesemättömänä kotiin. En ymmärrä, miksi juuri pesemättömänä. Miksi ei suihkunraikkaana? Itseäni ei ainakaan kiihota yhtään likainen nainen, varsinkaan jos edellisen, öhöm khöm, litkut siellä sisällä. Ja vielä että nuolla, hyi olkoon. Vai pitääkö tällaiseen olla ns biseksuaali, eli tykkää myös miehistä ja mulkun mausta. Minun jakeluun ei ainakaan mene.

        Voisin toki jollekin reppanalle lainata tyttöystävääni, sellaiselle joka haluaisi päästä pukille, mutta ei saa naista, esim ujouden takia. Ja voisihan ajatus kiihottaa minua tai sitten tulisin hiukan mustasukkaiseksi, en osaa sanoa kun en ole kokeillut. Mutta ei tulisi mieleenikään koskea tyttöystäväni alapäätä ennen suihkukäyntiä. No, elämä on valintoja, itse kuljen heteromiehen tietä, enkä muiden palleja vilkuile.

      • odot
        Kiimane kirjoitti:

        Mikä sinua parhaiten kiihottaa jutussa. Tieto vaimon toisen käsittellyssä, odotus päästä liukkaille? Miltä tuntuu työntää kalu vaimon liukkaille? Puhutteko rivouksia naidessanne kun vaimo tulee kotiin, jos puhutte niin millaisia? Alistaako vaimosi sinua rivoilla puhelillaan liukkailla ollessasi? Lukisimme mielellämme novellejasi tapahtumistanne. Olemme psyykkaus vaiheessa.

        Kyllä se on se kun vieras on pannut vaimoa palaalla.

      • Anonyymi
        Angel kirjoitti:

        noh minulla on sen verta mustasukkainen
        jätkäkamu joka ei todellakaan antais minun käydä toisten luona.
        ja en siihen pystyisikään, enkä mä haluais että mun poikakamu ois muitten naisten kanssa sillon kun se on mun kanssa yhdessä..
        en oikeesti ymmärrä tota että ku ollaan yhes niin sillon ollaan eikä olla toisten kans, se on todellakin pari suhde. mutta jos käydään vieraissa niin tottakai se on pettämistä vaikka miehesi antaisikin sulle luvan..
        mutta tee niinkuin ite tykkään mutta mun mielestä parisuhteeseen kuuluu vain kaksi ihmistä jotka rakastaa toisiaan ja ei ole muitten kans...

        No mustasukkainen oli kumpaa sukupuolta tahansa kannattaisi laittaa kiertoon.

        Itse olin aikoinaan kanssa mustasukkainen, nyt yli 50 vuoden iässä ymmärtänyt sen että parisuhteessa voi olla ulkopuoleisia mukana ja yhdessä voi pitää hauskaa monella tapaa.

        Elämme kerran ja miksi pitäisi harrastaa koko ikänsä yhden kanssa... ei kukaan jaksa koko elämäänsä syödä sitä samaa ruokaakaan joka päivä.

        Ja se että haluaa että toinen nauttii tarvittiin siihen lisävoimia tai ei niin on asia jota kaikki eivät ymmärrä.

        Ne ketkä haukkuvat täälläkin ns. alan harrastajia taitavat olla niitä perusperoja jotka ajattelevat vain omaa kassien tyhjennystään.

      • Anonyymi
        aviomies kirjoitti:

        Meillä vaimo vaatii tulla nuolluksi kun saapuu kotiin ja joskus pääsen minäkin "liukkaille". Vaimo saa monet uudet orgasmit ja minä saan todella kovat orkut koska olen odottanut k....kovana koko yön.

        Itse pitäisin tuota vaimon tapana alistaa mu Kaipa siitäkin joku oikeasti nauttii mene ja tiedä

    • jousimies

      Vaimo oli työkaverin kanssa, jolloin hän sai kaksi kertaa sisälle. Työ kaveri oli pyydellyt vaimoa jo pitkään tapaamisiin.Vaimon tultua kotiin sain minä ja todella hyvin. Lupa on vaimolla tulevaisuudessakin. Miten on muut vaimot. Haluttaisiko teitä saada samallainen lupa.

      • sitä

        miehellä voi olla kiihottunut ja itsetyydytyksen yö kun tietää et vaimo hotellihuoneessa riisutaan ja hän imee vierasta kullia ja saa sitä myös rajusti mut hellästi sisäänsä. Aamulla kotona sit
        uusiksi ja yötä muistellen.

      • vaimo
        sitä kirjoitti:

        Meillä taas on niinpäin, että olen antanut miehelleni luvan käydä vieraissa, hän kun oli kokematon yhteen mentyämme. Ajatus ei tunnu minusta mukavalta, mutta välitän niin paljon, että otan sen riskin, että löytää paremman kuin että katuu vanhana ettei ole kokemuksia. Se voi myös rikastuttaa liittomme, tai sitten ei, vaikea vielä sanoa. Kirjoittakaa naisét, onko teillä tullut eteen vastaavaa tilannetta?

      • vierastarvaa

        Mä olin viime yön vieraan rouvan kanssa "silleen" useamman kerran! Hän myös imi minulta kerran spermat suuhun ja nieli ne!
        Tulin aamulla noin klo 8'n kieppeissä kotiin ja suoraan sänkyyn. Vaimo oli hirveen kiihottunut taas, kuten aina kun palaan. Imi mun kullin pystyyn ja sit ratsasti sillä. (Olin niin väsynyt naimisesta, että vaimo tuli istumaan päälle.
        Tunnustettava on, että vaimo pari vuotta sitten suorastaan käski naida hänen parasta rva ystäväänsä, on joskus mukanakin. Tän rva'n mies on työnsä vuoksi matkoilla usein ja vaimo on sitä mieltä, että ystävätär tarvii munaa säännöllisesti. Nykyään olen jo samaa mieltä, nautin tästä kaikesta.. Painoin vaimoo vielä tossa ennen hänen uinumistaan...

      • yhdynnässä

        Olen myös pannut vaimoni rouvaystävää ja se kiihoitti vaimoani. Yllätyin kun vaimoni käski panna tuon rouvaystävänsä paksuksi, menee kuulemma aviomiehen piikkiin.

      • Anonyymi
        vierastarvaa kirjoitti:

        Mä olin viime yön vieraan rouvan kanssa "silleen" useamman kerran! Hän myös imi minulta kerran spermat suuhun ja nieli ne!
        Tulin aamulla noin klo 8'n kieppeissä kotiin ja suoraan sänkyyn. Vaimo oli hirveen kiihottunut taas, kuten aina kun palaan. Imi mun kullin pystyyn ja sit ratsasti sillä. (Olin niin väsynyt naimisesta, että vaimo tuli istumaan päälle.
        Tunnustettava on, että vaimo pari vuotta sitten suorastaan käski naida hänen parasta rva ystäväänsä, on joskus mukanakin. Tän rva'n mies on työnsä vuoksi matkoilla usein ja vaimo on sitä mieltä, että ystävätär tarvii munaa säännöllisesti. Nykyään olen jo samaa mieltä, nautin tästä kaikesta.. Painoin vaimoo vielä tossa ennen hänen uinumistaan...

        Voi että kivat kuviot

    • Minä vain

      Vaimoni tapasi ravintolassa nuorehkon miehen, joka halusi hänen kanssaan sänkyyn. Vaimoni kieltäytyi, koska hän on naimisissa.

      Vaimoni kertoi avoimesti ravintolaillan tapahtumista minulle, kuinka tämä kaveri oli yrittänyt iskeä häntä. Tunsin itseni mustasukkaiseksi, mutta samalla se kiihotti minua/meitä?

      Parin päivää mietittyäni, kysyin vaimoltani haluasiko hän tavata sen miehen uudestaan ja mennä sänkyyn hänen kanssaan, jos hänestä vielä tuntuisi siltä? Vaimoni innostui asiasta ja sanoi haluavansa. Sovittiin, että hän saa tavata sen miehen ja mennä sänkyyn. Sovittiin myös, että minäkin saan mennä myöhemmin vieraan naisen kanssa sänkyyn.

      Vaimoni tapasi sen miehen uudestaan ja he viettivät kiihkeän illan/yön, josta sain kuulla aamulla, kun vaimoni tuli kotiin. Yö oli minulle tosi vaikea, mutta aamulla, kun keskusteltiin hänen kokemuksesta, niin helpotti ja se asia kiihotti minua ja vaimoani todella paljon, joten tämä oli hyvä kokemus molemmille meille.

      Tästä kokemuksesta on jo yli vuosi, eikä vaimoni ole enää tavannut sitä miestä, eikä muutenkaan ole käynyt vieraissa.

      Suosittelen kokeilua, jos molemmat ovat samaa mieltä asiasta. Pelisäännöt pitää olla yhteiset, muuten ei kannata tehdä tällaisia juttuja.

      T: Onnellinen aviomies

      ps. itse en käynyt vieraissa vaikka lupa oli?

      • pikkusormi meni

        Onhan se niin hienoa, kun keskustellaan ja sovitaan.. mistäs tiedät, ettei vaimosi tapaile esim kyseistä miestä aina silloin tällöin..? Ja jos tapailisi, olisiko se Ok? Jos toinen haluaa pettää, ei sulla todennäk. olisi mitään aavistusta. Ja oma "työlupa" käyttämättä.. voi pikku ressukkaa.. jos sillä vaimosi rakastajalla olisi vaikka sulle sisko, olisitte sitten yhtä suurta perhettä..

      • mies

        ja käy nyt salaa vieraissa

    • ehkä vähän vanhanaikainen

      mun mielestä on vähä outoo et jos on jonku kanssa niin on samalla muitten kanssa..mä en edes pystyis pettää mun avomiestä en edes luvan kanssa..enkä pystyis antaa sille lupaa olla muitten kanssa..ei se oo (mun mielestä normaalia) en mä pystyis olee sen kanssa jos se kävis paneskelee kaikkia vastaantulevia ämmiä..se on mun yksinoikeus olla sen kanssa ja mä pidän siitä oikeudesta kiinni..eli ei muita naisia eikä miehiä..

      • luvalla toisenkanssa

        Eihän sinun eikä miehesi tarvitse naida kaikkien
        vastaan tulijoiden kanssa.Mutta jos on todella
        ihana/kinnostava(=seksuaalisesti kiinnostava),niin eikö ole parempi kun voi luvan-
        kanssa,ilman salailua ja morkkista,kokeilla rakastelua.Väitätkö ettet koskaan olisi halunnut
        todella paljon naida jonkun kanssa ja et vain ole uskaltanut tai olet ja olet jättänyt vaan kertomatta???

      • Mies
        luvalla toisenkanssa kirjoitti:

        Kirjoitat, että -jos on todella ihana/kiinnostava- niin sitten on hyvä kun voi luvan kanssa.. mihin vedät rajan? Ihania tapauksia voi tavata päivittäinkin, ainako sitten on lupa mennä? Eikö voisi sitä latausta siirtää sinne oman kullan kainaloon.. Jokainen on joskus halunnut naida muidenkin kanssa, sehän on selvää, mutta onko se nyt sen rehellisempää, että kerran pari pääsee luvan kanssa, koska todennäköisesti homma toistuu sitten luvatta. Ollaan niin pirun edistyksellisiä ja rehellisiä olevinaan, kun suhde sillä mallilla, että on ok loikkia syrjään.

        Voi rakas, annan sinulle luvan naida toisen kanssa.. eikä se haittaa mua ollenkaan! Huomenna sitten taas leikitään perhettä, jippii!!

      • Sami
        Mies kirjoitti:

        Eiköhän tuo luvan saaminen on pelkästään vieraissa käviän oman tunnon puhdistamista. Petetty osapuoli kärsii ihan yhtä paljon rakkaansa jakamisesta, on sitten itse antanut luvan tai ei... tai sitten ei kärsi... miestä on moneksi.

    • HH

      Pitkään olin puhunut vaimolleni kolmenkimpasta sillä haluan vaimonikin saavan uudenlaista seksi kokemusta. Vaimo on aika nihkeä seksielämään jolloin pakoitin hänet lähtemään yksin ulos saatteella; - Kotiin ei tulemista munaa saaneenna ja spermat pöksyissäsi.
      Vaimoni pukeuti todella herkullisesti stringeihin ja todella tiukkoihin mustiin nahkahousuihin ja syväuurettuun neulepaitaan. Puolilta öin tuli viesti johon vastasin myöntävästi.
      Yöni oli pitkä ja piinallinen. Vaimoni tuli puoliltapäivin naama punasta hehkuen kotiin. Juttelimme yöstä pitkään. Aloimme suutelemaan. Vaimoni maistui ja tuoksui vieraalle. Vaimoni oli ajeltu ja spermaa tihkui vielä ulos. Naimme kovassa kiihkosssa. Jälkikommenttina: Tämä onnistui meidän kohdalta sillä seksielämämme vapautui ja antoi kiihkoa lisää. Suosittelen

    • onnellinen

      Meillä vaimo käy vieraissa luvallani. On ihanaa nuolla hänet puhtaaksi kun hän saapuu aamuyöstä kotiin tai kun hän soittaa yöllä, että ei saa taksia ja minä haen hänet "yö kylästä". Vaimoni saa uudestaan orgasmin kun nuolen hänet ja kiihotun itsekkin moisesta. Kun sovimme, että molemmat saavat käydä vieraissa luulin itsekin pääsevän vieraan makuun, mutta "flaksi" käy paljon enemmän vaimolleni kuin minulle ja tulen yleensä kotiin ilman yöllistä seikkailua.
      Tietysti on alkanut ottaa päähän kun vaimo saa aina kun haluaa ja minä en. Tulen kuitenkin leppymään aina kun vaimo tuo minulle vähän syötävää.....

      • ellu

        sie et sitte missää saa pilluu....(((nauraa ukkonsa kanssa....))))nolo mies hehee.. ei sua pilluu...nuolla lutkuttaa muiden mäihiä..maistuuko ees hyvällä ku kylä sonnit polkee akkoos...

      • pari
        ellu kirjoitti:

        sie et sitte missää saa pilluu....(((nauraa ukkonsa kanssa....))))nolo mies hehee.. ei sua pilluu...nuolla lutkuttaa muiden mäihiä..maistuuko ees hyvällä ku kylä sonnit polkee akkoos...

        Hyppää sinä mualainen "molloukka" ukkosi kanssa lietesammioon.Vittuako te täll palstalla notkutte jos teitä ei koko homma kiinnosta.Taitaa kumminkin kiinnostaa...HEH

      • ellu
        pari kirjoitti:

        Hyppää sinä mualainen "molloukka" ukkosi kanssa lietesammioon.Vittuako te täll palstalla notkutte jos teitä ei koko homma kiinnosta.Taitaa kumminkin kiinnostaa...HEH

        on kiva hyppäillä ku on paljo noita sontiaisia..
        niele vaa sie spermaa..

      • pari
        ellu kirjoitti:

        on kiva hyppäillä ku on paljo noita sontiaisia..
        niele vaa sie spermaa..

        teemmekin mielellään!

      • Hilkkumaa

        Tuo olisi ihanaa. Vaimo ei ole vielä suostunut, mutta pikkuhiljaa lämpenee ajatukselle.

    • mies

      Vieraiden kanssa sekstailu tuo piristystä seksielmään. Vaimoni pukeutuu monta kertaa seksikkäästi ja menemme ravintolaan erikseen. Minusta kiihoittavaa katsoa kuinka hän kiusaa miehiä ja miehet jahtaavat vaimoani...Seksikkäästi pukeutunutta vaimoani luullaan usein ilotytöksi ja hän saa tarjouksia. Toisinaan sopimuksestamme vaimoni antaa jollekin ja palaa naituna kotiin. Vietämme senjälkeen riettaan hetken kun vaimoni kertoo kuinka hän juuri rakasteli jonkun toisen kanssa.. Joskus olemme ottaneet kolmannen pyörän mukaan leikkeihimme ja se on ollut kaikkien osapuolten mielestä tosi kiihoittavaa.

    • koettu

      Asiasta oli puhuttu jo etukäteen joskus ja oikeastaan vähän vahingossa tuli tilaisuus koittaa ystäväpariskunnan kanssa parinvaihtoa... ei jäänyt kertaan.
      Nyt tuo parempi puolisko sanoi, että hän ei tällä hetkellä aio peuhata kuin minun ja joidenkin tyttöjen kanssa ja saatanpa itsekin saada spesiaalinannaa joskus. Mutta, minulla on oikeus edelleen käydä vieraissa, mutta vain jos se sopii vaimolleni. Eli jos hänellä jostain syystä on sellainen olo, että haluaa minun olevan kotona niin silloin en mene. Enkä muutenkaan sitäpaitsi juokse jatkuvasti muiden luona.
      Kaikilla homma ei toimi ja olihan se aluksi vähän outoa, kun tiesi oman kullan olleen toisen kanssa, mutta eipä meillä ole tullut edes riitoja tämän takia. Muiden kanssa pannaan ja keskenämme me rakastelemme. Siinä kai se toimivuuden tae.
      Eipähän tarvitse vanhempana miettiä, että millaista olisi ollut jonkun muun kanssa. Kummatkin nimittäin olimme aika kokemattomia tavatessamme, joten mahdollisuus pettämiseen olisi ehkä ollut suuri jossain vaiheessa elämää.
      Osa ihmisistä sanoo, että "en pystyisi itse, mutta kiva jos teillä toimii" ja osa taas on kaiketi jotain kiihkomoralisteja tms. Enpä viitsi aikaani moisiin nipottajiin tuhlata. Kun kuitenkaan en väitä, että kaikkien pitää kokeilla tai että kaikilla toimisi. Toiset saavat kiksejä pissakakka -jutuista ja me tästä. Olkaamme jatkossakin yksilöitä.

    • Ei aina kivaa

      Olin antanut aikaisemmin luvan kokeilla vierasta, mutta ehtona oli, että kertoo heti kotiin tullessa.

      Akka meni paljon myöhemmin ja antoi paljaalla. Kotona ei sitten kertonut mitään. Tiedän sen milloin se tapahtui.

      Ei ollut hyvä juttu ollenkaan, vaikka silloin oli ihan kiihkoissa. Ihmettelin ylimääräistä liukkautta ja naisen kiimaa. Luulin että oli lämmennyt reissussa ja otti kotona hyödyn. Eka orgasminkin sai melkein heti kun työnnyin sisään. Mutta asia oli kuitenkin niin, että akka oli antanut baarissa tapaamansa miehen panna paljaalla ja laskea sisälle vaikkei mitään ehkäisyä ollut, koska olimme juuri koettamassa lapsen saantia.

      Asia paljastui kun sain kirvelevää vuotoa ja menin lääkäriin. Tautihan minulla oli. Itse en ollut muihin naisiin koskenut, joten tivasin akalta miten oli taudin saanut. Kertoi vasta tivaamisen ja tosiasioiden edessä totuuden.

      Lupa oli käydä kokeilemassa, mutta lupa edellytti avoimuutta. Mutta siinä kyllä akka teki petoksen kun ei kertonut. Yritti piru vie tulla raskaaksi vieraalle miehelle ja maksattaa petoksen hedelmät minulla. Onneksi oli iskenyt tautisen panomiehen jai petos puolitiehen. Sentään tuo tajusi lähteä pyytämättä.

      • sssna

        No niinpä niin!! Ei aina kiva!! Siinähän tuo taas nähtiin et miten noissa leikeissä USEIN, LOPULTA käy!!!

    • myötähäpeää

      Muilla miehillä omaa vaimoaan panettavat miehet ovat kyllä aika reppanoita luusereita, joita ei mieheksi voi edes sanoa.

    • kesämekko

      Minulla ei ole tarvetta käydä vieraissa mutta esim kolmen kimppaa jos ajattelee niin ei minua häiritse se että mies panee muita naisia siinä samalla kun itse nautin toisesta naisesta. Mutta se vaatii kyllä ehdotonta avoimuuttaa puolin jos toisin. Itse ajattelen niin että, jos molempia kiihottaa ajatus vieraasta panosta niin tuolloin kannattaa kokeilla parinvaihtoa tai yhteispanoa toisen parin kanssa. Mutta toisille se ehkä on helpompaa hakea uutta verta baareista mutta tuolloin kyllä puhtaudesta ja taudittomuudesta ei voi olla takeita. Luotettavan parin kanssa se voi olla toinen tilanne.

    • Pimeetä touhua

      Sairasta naitattaa puolisoaan toisilla. Menee pian siihen että laittaa hintalapun ostetaville palveluille ja aloittaa rehellisen parittamisen. Oikein himokas puoliso tuo tuhansia euroja aamulla kotiin.

      Sairasta, sairasta, sairasta...

    • hyvin toimi meillä

      Olen mieheni ensimmäinen minulle mieheni on... mones. Pari vuotta takaperin n.kesä-heinäkuuta mentiin sain mieheni kiinni maksullisista puheluista. Viesteistä toisille naisille kun olin 300km päässä sukuloimassa. Pyyntöjä että olen yksin miten olisi epäilyksistäni tyhmänä luin sählöpostit sieltäkin löytyi.. petyin ero oli todella lähellä. Keskustelimme raivosin itkimme kaikki tunteet käytiin. Pitkään pohdin että itse lähden toisen luokse. Jotenkin päädyin kumminkin siihen että hän on mies tahtoo kokeilla annetaan sitten sitä. Sanoin että etsi itsellesi nainen käy panemassa minä etsin myös ja käyn kumpikaan ei voi syyttää toista ja näin ehkä tilanne raukeaa. Naisia on suht vaikea löytää mutta onneksi eräs tuttava kaveri oli ajatukselle myötyinen ja mieheni kävi tämän luona tullen kotiin kertoen että ei se ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolen ja liki samalla ovella minä lähdin. Kävin oli mukavaa mutta ei yhtä ihanaa kuin oman mieheni kanssa. Mutta tulipahan kummankin käytyä tiedämme kumpikin kenen luona kävimme olemme väleissäkin heidän kanssaan mieheni viettää hyvinkin aikaa panoni kanssa eikä tuo haittaa ketään. Toistamiseen emme ole käyneet vaikka puhetta on ollut muttei aikaa kolmen kimppaa tahdotaan kokeilla mutta ajallaan. Pääasia oli että mieheni oppi minä en voi läksyttää enempää ja kumpikin on kotona ja ihan tyytyväisiä. Ja aika paransi haavat ainakin melkein kokonaan pieniä haavaumia vielä on mutta aika korjaa ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. :)

    • Sellainen opetus

      En muuten suosittele kenellekkään tuollaista,paitsi jos haluaa päästä eroon puolisostaan.

      Minä (kännissä) annoin luvan vaimolleni sekstata varatun perhetuttavan kanssa.

      Ehtona oli ettei mitään salata!!!Toisin kävi. Johan rupesi pinna palaamaan,kun ei jäänyt siihen yhteen kertaan miespuolinen kaverini oli laulanut asioista eteenpäin..Vaimonikin yllättyi että oli mennyt kertomaan ja kehumaan muille,paitsi omalle vaimolleen.

      Vaimoni sitten tunnusti ja halusi jatkaa kanssani,mutta kun kertoi kaikki (asentoja myöten), niin aikamoinen soppa siitä syntyi.

      En viitsi edes kertoa mitä sen jälkeen tapahtui....

      Ollaan kuitenkin edelleen yhdessä,koska vaimoni itki ja katui tekojaan.

      Nyt tulee pillua(jopa 3krta/vrk) tekee kaiken mitä pyydän hyvittääkseen tuon.

      Nyt on jopa lupa käydä vieraissa jos haluan.Hän ei enää edes uskalla pistää hanttiin.

      Olisi sitten jättänyt minut,kun pistin osan jo tavaroista pihalle,mutta ei?Sanoi vaan ettei se ruoho ollut vihreämpää aidan takana, ja haluaa jatkaa kanssani?Mitä ihmettä.

      Olisi tosiaan saanut lähteä ilman jälkipuinteja,mutta ei?Mitä h.elvettiä.No nyt on sitten tarkassa kontrollissa koko ajan,itsepä valintansa teki,kai se luottamuskin palaa jollekkin tasolle,mutta ei 100% enää koskaan.

      Hän suostui näihin ehtoihin,jos meinataan jatkaa yhdessä täällä telluksella kävelyä käsikkäin.

    • tarkassa kontrolliss

      Luvalla ja yhteisestä sopimuksesta tuttavapariskunnan kanssa saa kumpikin saa käydä erikseen kertomatta. Tässä on se hyvä puoli, että ei tule ikäviä tuliaisia kun emme käy muualla.

    • Joy362

      Minun kultani taas nimenomaisesti haluaisi olla läsnä ja levittää pilluni huulet auki, kun vieras mies työntyy sisääni. On meillä joitakin kimppoja ollutkin, muttei ihan tuolla tavalla. Toinen toive olisi saada naida minua, kun nuorempi nainen istuu kasvoilla. Oikein mielelläān soisinkin tämän hänelle, kunhan vain nainen olisi mukiinmenevän näköinen ja kohtuullisen fiksu. Ja kaikkein parasta, jos mies ja nainen olisivat toinen samanhenkinen pari. Ei vaan ihan helppoa löytää kivoja ja luotettavia kumppaneita... :(

    • sstetettt

      Me oltiin aikanaan molemmat kokematon pari. Minä siis vieläkin, mutta vaimollani tuli muutaman avioliittovuoden jälkeen alle 25-vuotiaana kova "menovaihe". Tunsin levottomuutta, menemisen tarvetta ja voi siis sanoa, että myös liitto oli kriisissä. Hänhän oli poikkeuksellisen kaunis ja seksi oli ollut aktiivista, pl. viimeinen vuosi hyvin nihkeää. Alla oli myös raskaus.

      Minä aloin lopulta puhumaan ääneen, että olisi kiva nähdä sängyssä vieras mies. Asiasta puhuttiin, se kiihottikin lopulta. Yritin esittää ihan ventovierasta, koska asian olisi voinut myös sitten jättää taakseen ja olla "anonyymi". Hänelle se ei käynyt vaan halusi yhtä komeaa työkaveriani, jonka tiesin aikamoiseksi naistenmieheksi. Vaimoani kiihotti erityisesti se, että tällä on ollut kymmeniä naisia, mm. maksullisia.

      Siihen siis tähdättiin, mutta jostain syystä sitten kaikki meni sattumalta seksiin asti toisen työkaverini kanssa. Niin siis tyrkytin vaimoni seksiin, riisuin vaatteita ja ohjasin hänet sen "kynnyksen yli". Näin kun vaimoni harrasti seksiä vieraan miehen kanssa ja miehen tultua minä tein omat tarpeeni. Näinhän minä, että tilanne jännitti kaikkia, vaimoni yritti olla "lutkamainen" pyytämällä ja ohjaamalla panoa hänelle epänormaaleihin juttuihin.

      Se virkisti kuitenkin vaimoni seksuaalisesti. Hän viestitteli tapahtuneesta tämän miehen kanssa ja he sopivatkin tavallaan kysymättä minulta uuden panon viikkoa myöhemmin. SIlloin kaikki tiesi mitä oli luvassa. Ja kaikki saikin varmaan tarpeeksi.

      Mä siunasin siis hyväksymällä näiden jatkamisen, koska sain seksiä joka ilta. Eikä mennyt kuin vajaa kk ja vaimoni sai taas uutta vierasta miestä ja nyt tätä jota alunperin ajateltiin. Tästähän vaimoni meni ihan sekaisin, koska tällä oli iso ja vielä sixpack. Vaimosta kuoriutui yöksi ihan kyltymätön lutka. Häntä pantiin ja kuvattiin. Aivan uusia piirteitä. Temppu uusittiin pari kertaa ja sen jälkeen hän ei enää halunnut.

      Asiasta tuli aina riita. Hän kävi vielä baareissa, mutta hän puhui koko ajan, että ei halua tätä enää eli ei koe ryhmää hänen jutuksi. Asia jäi, meidän seksielämä tyrehtyi. Hän kävi satunnaisesti edelleen baarissa ja viipyi kavereidensa kanssa pitkälle aamuun. Ajattelin, että jos hän haluaa vierasta niin kertoo koska olin sen tavallaan siunannut.

      Meni oikeasti n. 5 vuotta vuotta, kunnes tajusin että vaimoni oli pettänyt mua satoja-tuhat kertaa kymmenien miesten kanssa. Oli ollut ryhmiä, pareja, aviomiehiä, teinejä, eläkeläisiä, taksimiehiä, poliiseja, sotilaita, palomiehiä, SM-tason hiihtäjä, opettaja, kunnanjohtaja jne ja edelleen nämä mun kaksi työkaveria. Vaimoni siis oli antanut kaikille. Joka baarireissun jälkeen hän oli antanut jollekkin jne. Hän oli myös saanut rahaa seksistä.

      Hän jäi tästä lopulta kiinni anonyymistä s-postiosoitteesta, jonka kautta hän piti kontaktia. Posti oli jäänyt auki kotikoneelle. Työpaikalla oli prepaid jota hän ei tuonut kotiin.

      Mun elämä romahti. Eikä se vieläkään ole kunnossa, mutta me ollaan aviossa edelleen. Hän on sanonut, että halusi toteuttaa sitä mitä halusin, mutta ekan salailun jälkeen ei voinut sanoa mitään, mutta oli myös koukussa seksiin. Tästä on nyt aikaa n. 3-4 vuotta. Ei kuulemma pystynyt lopettamaan.

      Hän kertoi lopulta kaiken. Meidän seksi ontuu pahasti. En usko, että vaimoni on pettänyt, vaikka tiedän vaimon hoitojen lähestyvän edelleen.

      Haluan vain, että tiedätte mitä kaikkea tuo voi tulla tullessaan. Mua salaa kännissä kiihottaa vaimon sekoilut. Ainoa harmi on, että en saanut olla mukana.

    • Gimmamummi

      Monenlaista kanttia on edellä tullut tähän asiaan. Minulla on tällainen. Olen vanhahko nainen ja ollut kauan naimisissa. Meillä on hyvä liitto, mutta ilman seksiä. Olen kompensoinut asiaa vaikka miten. Olen tavallaan valehdellut miehelleni " kilttinä tyttönä", että kaikki on hyvin. Oikeesti olen kahden hienon ja " kunnollisen" miehen kanssa viimeaikoina hoidellut seksielämäni uuteen uskoon. Ongelma on nyt vaan se, että haluan lisää.
      Ymmärrän miehiä, jotka etsivät seksinpuutteeseensa apua vieraista, se puute on kamala tilanne. Seksi on eri kuin rakkaus. Mun onneni onnettomuudessa on se, että havahduin homman hoitoon näin vanhana. Nyt valitsen " terapeuttit"
      kunnolla, ettei hankaluuksia seuraa kenellekkään.

      • Anonyymi

        Onpa hienoa että olet lähtenyt hakemaan seksiä ja saanut. Minä en ole lähtenyt ja nyt vuosia myöhemmin oikein harmittaa. Onnellinen avioliitto mutta ei juurikaan seksiä, olisi ollut tarjolla muualla mutta olen ollut uskollinen. Nyt lasken Menetettyjä tilaisuuksia ja se oikeasti harmittaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole vielä liian myöhäistä korjata asiaa, äkkiä sitä pääsee takaisin hevosen selkään kun uskaltautuu tutustumaan uuteen ihmiseen. Täällä päässä samanlaisessa elämäntilanteessa elävä mies, kiinnostaisi kovin pitempikestoinen salainen tuttavuus kaltaisesi naisen kanssa.

      • UteliasUkm40 kirjoitti:

        ….oletinpa hassusti, jos siis olet nainen 😂

    • Anonyymi

      Itse olen jo vuosia fantasioinut, että tyttöystäväni harrastaisi seksiä vieraan miehen kanssa. Viimein kun uskalsin kertoa tämän fantasiani tyttöystävälle niin yllätyin siitä, että ei pitänyt ajatusta mahdottomana ja sanoi, että voisi haudutella ideaa. Voisi tuoda meille jonkun miehen kotiin ja panna sen kanssa mun katsellessa tai voisin myös ehdottaa, että lähtisi kaverinsa kanssa baariin ja lähtisi sieltä jonkun mukaan.. toki haluan kuulla kotiin tultuaan kaikki yksityiskohdat ja saada itsekkin samalla.

      • Anonyymi

        Olisin mieluusti tuo mies jolle sun tyttöystävä antautuisi.
        39v satakunnasta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisin mieluusti tuo mies jolle sun tyttöystävä antautuisi.
        39v satakunnasta

        Okei, Onko sulla aikaisempaa kokemusta tällaisesta leikistä?

      • Anonyymi

        Vuosia vaimo panettanut vieraalla säännöllisin väliajoin. Sanoisin tälläistä harkitseville neuvon, suhteen täytyy olla 100% kunnossa myös ymmärtää kysees yhteinen nautinto. Itse aisuri joka nautin kun vaimo saa vierasta, vaimo taasen vieraan miehen kosketuksesta, ihailusta ja kiimasta. Vaimolle vieraat seksi kumppanit nykyään kuin huumetta, huomaa käytöksestä milloin pakko päästä vieraisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Okei, Onko sulla aikaisempaa kokemusta tällaisesta leikistä?

        Ei ole vielä vaikka parin seurana muutaman kerran ollutkin.
        Mutta kiihottaa kyllä

      • Anonyymi

        Vuosia olet fantasioinut ja tyttöystäväsi antaa positiivisen singaalin. Otat eka askeleen etsitte yhdessä eka miehen, jätät heidät pariksi tuntia kahden. Ylltyt miten tyttöystävän kasvot hohtaa kun palaat takaisin. Ekalla kerralla en tenttais naista heti, kyllä nainen kertoo myöhemmin kun huomaa sinunkin nauttineen tilanteesta.

        Katsotaan miten homma etenee ja varmaan vaikeinta löytää sopiva mies ja mistä etsii

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole vielä vaikka parin seurana muutaman kerran ollutkin.
        Mutta kiihottaa kyllä

        Millainen varustus sulla on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsotaan miten homma etenee ja varmaan vaikeinta löytää sopiva mies ja mistä etsii

        Kyllä täältäkin vois löytää toinen missä myös kuvia on seksirehvit sivusto. Sieltä vaimon kaa saatu viisi asiallist miestä. Tärkee riteeri vaimolle et mies hyvässä fyysisessä kunnossa, nainen alkaa sytyy kunnolla reilun puolentunnin jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millainen varustus sulla on?

        17/4,5

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        17/4,5

        Parempi varustus kun mulla👌🏻

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parempi varustus kun mulla👌🏻

        Onko sulla ollu paljon yhdenillan juttuja? Eli onko homma hallussa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä täältäkin vois löytää toinen missä myös kuvia on seksirehvit sivusto. Sieltä vaimon kaa saatu viisi asiallist miestä. Tärkee riteeri vaimolle et mies hyvässä fyysisessä kunnossa, nainen alkaa sytyy kunnolla reilun puolentunnin jälkeen.

        Ovatko kovin hintavia vai löytyykö muutenkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sulla ollu paljon yhdenillan juttuja? Eli onko homma hallussa?

        Ihan hyvin hallussa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan hyvin hallussa

        Eli saisit varmaan tyttöystävän tulemaan aika helposti? itse aika heikosti oon siinä onnistunut, olis kiva nähdä kun joku tollanen hyvin varusteltu mies hoitelee mun muijaa.

        Kyllä varmaan. Kokeilemallahan tuo asia selviää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovatko kovin hintavia vai löytyykö muutenkin

        Normi miehiä varattuja suurin osa, harva maksullinen tapaus. Vastaamme vain joilla puhelin numero ilmoituksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä varmaan. Kokeilemallahan tuo asia selviää.

        Pystytkö hoitelemaan kun katselen vai pitäiskö mun olla muualla tai tyttöystävän varata teille huone yms?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pystytkö hoitelemaan kun katselen vai pitäiskö mun olla muualla tai tyttöystävän varata teille huone yms?

        Olisko eka kerta erikseen, niin siinä menis vähän se alkujännityskin ohi.
        Kyllä sä sitten saat katsellakin ja voin kuvata kahdenkeskisiä , niin saat sitten nauttia niistäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisko eka kerta erikseen, niin siinä menis vähän se alkujännityskin ohi.
        Kyllä sä sitten saat katsellakin ja voin kuvata kahdenkeskisiä , niin saat sitten nauttia niistäkin.

        Missäs tää tapahtuisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisko eka kerta erikseen, niin siinä menis vähän se alkujännityskin ohi.
        Kyllä sä sitten saat katsellakin ja voin kuvata kahdenkeskisiä , niin saat sitten nauttia niistäkin.

        Täällä tultiinkin toisiin aatoksiin, eli jää tulevaisuuteen jos sinnekään. Sori!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä tultiinkin toisiin aatoksiin, eli jää tulevaisuuteen jos sinnekään. Sori!

        No voi harmi.
        Mutta kyllä mä tätä seurailen, jos kiinnostus alkais vaikka nousemaan uudestaan esille.
        Eikä se katselu ekallakaan kerralla mikään mahdottomuus ole.

    • Anonyymi

      Ois kyllä kiva löytää aisuri pariskunta, ei mikään ”sporttinen ja koulutettu” tulokulmalla hakeva, vaan ihan normaali kuolevainen pariskunta. Bi henkisyys olisi plussaa ja vakituinen tuttavuus parasta, itse olen kokematon aisurileikeistä mutta sellainen ollut pitkään haaveissa.

    • Anonyymi

      Olimme kesällä vuokramökillä, mieheni Pentti ja Kari, minä Liisa . Olemme noin 50v pariskunta Kari on 45v eronnut. Laitoin keittiössä kalaruokaa katsoinikkunasta kun Pentti selvitteli verkkoja. Olimme ottaneet aika runsaanti alkon juomia. Kari tuli katsomaan viereen myös ulos, nauroi täällä olisi parempi pyydys ja hyväili selkää, tiesin että nännit näkyy tosi hyvin, Kari sanoi tämmöistä pyydystä en ole pitkään aikaan kokenutkaan. Nostin Karin käden rinnoille, no kokeile kun olkaimet laskeutui ja sormet koski nänneihin halutti saatanasti kokeilin takaa, iso kalu tuntui housun läpi Kari pudotti housut paljas kalu käsissä , Kari kuiski korvaan kuinka haluttaa runkkasin kalua levitin jalkoja Kari kuiskas nyt olet mun hutsu.
      Pillu kastui heti lisää tarska solahti sisään mieletön himo iski työnsin pillua kuiskin nai nai ja laske sisään kun sormet pyöritti nännejä tulin ja tulin voimalla Kari ruiski kuuman sperman syvälle, nostin housut ja sumutin vähän raidia saa kiiman hajun pois. Kävelin saunalle , joko ruoka, pitää viedä verkot. Miehet tuli verkolta ja menivät saunaan, Kari tuli ja huusi mene nyt olen käynyt. Istuin Pentin kanssa lauteilla kun Pentti kertoi että Karilla ei ole ketään ja tuntee itsensä yksinäiseksi. Minunko pitäisi lohduttaa vai antaa hänen lohduttaa minua, ei vastausta.
      Olishan se erilaista mennä tyydyttämään vierasta miestä imeä kuin hutsu ja antaa takaa, nakkasin löylyä. Pentin kalu oli kovettunut yritti peitellä sitä. Nousin pesemään, pese selkä Pentti tuli taakse terska liukui välillä pyllyn poskia pitkin nojauduin taakse otin kalun jalkojen väliin tännekkö Karin pitäisi tykittää ja nojasin eteen, Pentti tuli voimalla sisään tosi kovana, voisitko olla hutsuna kaverille , ai tällai levitin jalkoja kuiskasin nai nyt mieheni ei näe voi juma kun sulla seisoo pane toisen pillua pane laita sisään samassa Pentti puristi lantiosta ja laski sisään ja paljon. Pesin kalun hyvin ja imaisin vielä kiitokseksi. Otettiin lisää alkon tuotteita, Pentin puhelin soi jooo kyllä käy. Lauri soitti kävisinkö hänen kanssaan kokemassa verkot kun kummallakin on aika lähekkäin. Pentti katsoi minua katsoin pitkään ja nyökkäsin, annoin suukon Pentti kuikas autatko, annoin toisen suukon.
      Hyräilin ja kuuntelin musiikkia Kari tuli taakse tanssitaanko ,tansiessa Kari kertoi kuinka olen seksikäs ja hyväili sievästi yritin vähän estellä että ei sa tietoon että Pentti olisi hyväksynyt nännit oli tosi kovina ja pilua tytkytti annoi hyväillä laskin kädet housuille ja laskin ne alas Kari laski mekon alla ei ollut mitään, laskeuduin alas, nyt sain haluamani kalun suuhun se oli kova kuin kivi, nousin ylös kalu hieroi pillun huulia kun tansittiin Kari vei minut sohvalle levitin jalkani kuiskasin tule Kari painoi pohjaan huudahtelin kiimasta kun sain aivan pohjaan ei kestänyt pitkään kun sain sisään. Nousimme ylös otin juomaa, käveltiin sänkyyn halusin pyllistää pilun näkyvile sain taas sisään kovan kalun, Kari kuiski kuinka porno olen tunsin että olen haluttu en kestänyt pitkään kun tulin ja voimakkaasti Kari jatkoi ihanaa naintia ja tuli voimalla sisään. Nousimme ylös, katsoin kn mieheni toi veneen rantaan kävelin saunalle, komeita vonkaleita ja menin saunaan.
      En kerinnyt mitään kun käsi meni pillulle, kuiskasi olet saanut vonkaletta ja pani kalun sisään sperma valui ulos kun nai ja laukesi melkein heti. Illalla paistettiin tuoretta kalaa ja keskusteltiin, yöllä nukuin hyvin. aamulla Kari lähti kotiinsa, kerroin miehelle että Kari ei tiedä sinun ns. suostumusta tähän. Kari on vieläkin hyvä kaveri Pentille.

      • Anonyymi

        Ja sitten kari tarjosi paukkua, tuijalla oli lääh puuh vittu levällään ja sitten otettiin lisää paukkua, Kari oli et nyt naidaan, sit naitiin lääh puuh jonka jälkeen tuija otti paukkua….

      • Anonyymi

        Tunnistan kokemukset. Olen ollut myyjättärenä, mieheni esimiesasemassa samassa ketjussa, ja olisiko hänellä ollut taka-ajatuksena parantaa asemiaan, kun hän kutsui linjajohtajan mökillemme grillaamaan ja saunomaan. Minulle mieheni sanoi, että sitten ei ujosteltaisi, ja ymmärsin että se tarkoitti saunomista. Mökkimme oli suojaisessa pikku poukamassa, ja kun kesäinen sää suosi, uitiin ja grillattiin kohta lkosillaan. Tyttäremme olivat kouluikään tulossa, ja se teki tilanteesta vieraasta huolimatta luonnollisen ja perheenomaisen. Kyllä minua koko ajan katseltiin, mutta pidin mielessä mitä mieheni oli sanonut, ja tavallaan nautinkin siitä. Miehen silmistähän nainen kiihottuu, enkä kiellä etteikö siinä niin tapahtunut. Vähän taisin flirttailla takaisinkin, kun huomasin, että miehenikin tuntui siitä ilahtuvan. Kun mukaan oli varattu saunan päälle virvokkeita, joten oli sovittu että vieraamme olisi mökillä yötä. Niin yö sitten tuli, tyttäret nukahtivat ylös parvelleen ja käytiin me aikuisetkin yöpuulle. Siinä vieras ilmoitti, että hän tulee minun viereeni. No mutta, mitäs se tarkoittaa, hämmästelin. Siihen asti niin mukavan, ystävällisen pomon ääneen tuli tiukka sävy: "Naimaanhan tänne tultiin", hän ihmetteli ja levitteli käsiään. Mitäs tehdään? Alkoi neuvottelu ja tilanteen pohdinta. Mieheni ehdotti, että hetkeksi menisin vieraan viereen, katsottaisiin sitten tilannetta uudelleen. Niin mentiin peiton alle alasänkyyn, siihen lasten parven alapuolelle, ja se tilanne alkoi olla paitsi jännittävä myös jotenkin koominen. Paitsi että emme olleet ollenkaan varautuneet, ja kondomit olivat jääneet kotiin. Kyllä hän osaa olla varovainen, vieras vakuutti, käväisee vaan, sen verran, että saa vähän tuntumaa. Niin otettiin tuntumaa., vieras ja minä. Mieheni katsoi huolestuneena vieressä. Kuumaksihan se kävi, ja pelkäsin jo pahinta, mutta viime hetkellä vieraamme nykäisi elimensä ulos ja antoi siemennesteen suihkuta pitkin vatsaani ja rintaani, ihan silmiini asti sitä roiskui. - Käytiin vielä saunalla peseytymässä vieraan kanssa, yritettiin nukkua, mutta eihän se uni ihan heti tullut, kun kaikkia meitä harmitti se kondomien kotiin jääminen. Niiden kanssa yöstä olisi tullut vielä ikimuistoisempi.

        Vieraaltanne lensi sitten kunnon lasti, ei ihme että miestäsi huolestutti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sitten kari tarjosi paukkua, tuijalla oli lääh puuh vittu levällään ja sitten otettiin lisää paukkua, Kari oli et nyt naidaan, sit naitiin lääh puuh jonka jälkeen tuija otti paukkua….

        Kiihoittavia kertomuksia kalu alkaa paisumaan jo näitä lukiessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnistan kokemukset. Olen ollut myyjättärenä, mieheni esimiesasemassa samassa ketjussa, ja olisiko hänellä ollut taka-ajatuksena parantaa asemiaan, kun hän kutsui linjajohtajan mökillemme grillaamaan ja saunomaan. Minulle mieheni sanoi, että sitten ei ujosteltaisi, ja ymmärsin että se tarkoitti saunomista. Mökkimme oli suojaisessa pikku poukamassa, ja kun kesäinen sää suosi, uitiin ja grillattiin kohta lkosillaan. Tyttäremme olivat kouluikään tulossa, ja se teki tilanteesta vieraasta huolimatta luonnollisen ja perheenomaisen. Kyllä minua koko ajan katseltiin, mutta pidin mielessä mitä mieheni oli sanonut, ja tavallaan nautinkin siitä. Miehen silmistähän nainen kiihottuu, enkä kiellä etteikö siinä niin tapahtunut. Vähän taisin flirttailla takaisinkin, kun huomasin, että miehenikin tuntui siitä ilahtuvan. Kun mukaan oli varattu saunan päälle virvokkeita, joten oli sovittu että vieraamme olisi mökillä yötä. Niin yö sitten tuli, tyttäret nukahtivat ylös parvelleen ja käytiin me aikuisetkin yöpuulle. Siinä vieras ilmoitti, että hän tulee minun viereeni. No mutta, mitäs se tarkoittaa, hämmästelin. Siihen asti niin mukavan, ystävällisen pomon ääneen tuli tiukka sävy: "Naimaanhan tänne tultiin", hän ihmetteli ja levitteli käsiään. Mitäs tehdään? Alkoi neuvottelu ja tilanteen pohdinta. Mieheni ehdotti, että hetkeksi menisin vieraan viereen, katsottaisiin sitten tilannetta uudelleen. Niin mentiin peiton alle alasänkyyn, siihen lasten parven alapuolelle, ja se tilanne alkoi olla paitsi jännittävä myös jotenkin koominen. Paitsi että emme olleet ollenkaan varautuneet, ja kondomit olivat jääneet kotiin. Kyllä hän osaa olla varovainen, vieras vakuutti, käväisee vaan, sen verran, että saa vähän tuntumaa. Niin otettiin tuntumaa., vieras ja minä. Mieheni katsoi huolestuneena vieressä. Kuumaksihan se kävi, ja pelkäsin jo pahinta, mutta viime hetkellä vieraamme nykäisi elimensä ulos ja antoi siemennesteen suihkuta pitkin vatsaani ja rintaani, ihan silmiini asti sitä roiskui. - Käytiin vielä saunalla peseytymässä vieraan kanssa, yritettiin nukkua, mutta eihän se uni ihan heti tullut, kun kaikkia meitä harmitti se kondomien kotiin jääminen. Niiden kanssa yöstä olisi tullut vielä ikimuistoisempi.

        Kyllä tuo siemenneste on niin mukava ruiskaista rouvan sisälle kun aviomies on katsomassa. Kun oma vaimo oli vieraan kanssa ja itse katselin vieressä niin kyllä vieras ruiskaisi sisään. Ehkäisy meiltäkin puuttui.

    • Anonyymi

      Minulla ja vaimolla on harrastus kaverit joiden kanssa tulee käytyä reissussa myös erikseen. Kun toinen meistä on matkoilla kaverinsa kanssa voi toinen käydä kaverinsa luona vaikka yökylässä tai kaveri tulee meille. Tiedämme toisistamme ja kaverimme on käyneet kylässä myös toisen läsnäollessa. Tosin silloin vain vaikka kahvilla. Seksiä harrastamme aina erikseen.

    • Anonyymi

      Vaimo on vähän naisiin menevä, kerran minua tuli hakemaan oikein kaunisvartaloinen nainen oli jostakin muualta tanssi läheltä ja näin kun vaimo näytti peukkua minulle nainen hieroi lantiolla paksu kaluni alkoi kasvaa, nainen huokaisi kun tunsi sen. Toisella kappaleella sanoi että yksi nainen kehui minua ja että on iso kalu, ihanan iso sinulla on kieltämättä, vein naisen pöytään. Istuin baarissa kun vaimo tuli sen naisen kanssa ja oli mika yllättynyt kun olin paikalla. Houkuttelivat minua naisen huoneeseen pitkän aikaa. Huoneessa nainen Maarit sanoi haluan nähdä sen heti, laski housuja ja otti tiukan otteen näin paksua ja kovaa en ole saanut vuosiin ihaili kalua ja otti suuhun imi ja nuoli, vaimo katsoi vieressä ja alkoi toiselta puolen nuolla Maarit vähän ujosteli vaimoa mutta kohta suutelivat keskenään ja jatkoivat imemistä. Maarit riisuuntui äkkiä jaoli kontallaan imemässä vaimo runkkasi Maarittia jonka lantio keinui kiimasena. Nostimme Maaritin sängylle seljälleen työnnyin voimalla sisään Maarit huusi kun sai kunnolla kyrpää tunsin kuinka halukas hän oli oikein imi sisäänsä, samalla vaimo imi nännejä Maarit valitti vain kuinka ihanaa heidän suutelu oli rietasta katsoa Maarit imi vaimon nännejä vaimo liikkui eteenpäin ja painoi pillun Maaritin suulle kun tunsin että olen tulossa työntelin kovaa kun ruiskutin sisään Maarit tärisi orgasmista. Naiset makasi vierekkäin ja halailivat Maarit kertoi että hänen seksi on ollut sisään ja ulos mutta nyt hän nautti. Istuin sohvalla ja katsoin naisia Maarit suuteli alaspäin ja vaimolle suulla orgasmin suutelin vaimoa ja hän kuiskasi ihanaa että ollaan näin kuiskasin eikö ole hyvän makuinen toisen pillu suudeltiin nauroi maistako. Käänsin Maaritin kontalleen ja tulin sisään edelliset spermat ja limat pillussa sai aikaan sen että maarit nyyhkytti koko ajan ja kuiski anna paksua kunnolla työnsin sormen pyllyyn ja venytin aukkoa siirsin kalun pyllyyn Kuului vaaan kukaaaan ei ole sinne ihanaa vaimo kääntyi alle nuolemaan Maarit huusi kun sai orgasmia ja se jatkui kun tulin sisään. aamuyöllä heräsin kun joku imi kalua, vaimo nauroi kun kovetuin näytti Maarittia menin taakse levitin jalkoja ja sisään spermaiseen pilluun Maarit kiljahti ja kuiskas unisella äänellä pane raiskaa pane äänteli ja kiemurteli vaimo piti käsistä kiinni meni istumaan pään yläpuolelle ja meti Maaritin suun pilluunsa näin kuinka vaimo nautti Maarit ulisi laskin sisään Maarit jatkoi imemistä ja sai pillun nesteet orgasmista suuhunsa. Kotona vaimo sanoi olis pitänyt ottaa puhelin numero, näytin käyntikorttia mistä sinä sen. Otin pöydältä, hei katso on tämän firman johtajan vaimo.

    • Anonyymi

      vaimon luvalla saanut harrastella parhaan kaverini kanssa gay seksiä myös vaimoni katselemassa kun olen ottanut tuota isoa kalua peppuun syvälle kuulemma kiihottavan näköstä

    • Anonyymi

      Menin koulukaverin synttäreille, vaimo oli kuskina. Paikalla oli Pekka hänen poikansa Sami vaimo Piia pojan kaveri Matti. Esittelin Pirkon hyväksi ystäväksi joka lähti kuskiksi kun vaimo jäi lasten kanssa. Syötiin ja otettiin juomia Pekka sanoi että Pirkko saa nukkua sen makkarissa kyllä me muut joku paikka löydetään. Piia suuttu Samille kun oli niin humalassa ja nukahteli ja hommasi kuskin kavereilta. Pirkkokin meinas että lähtee, kuiskasin älä lähde katsotaan ja annoin suukon kaulaan täällä on nyt pesijöitä Pirkko naurahti. Kuljettiin useaan otteeseen saunassa ja olkkarissa. Kuulin kun pojat houkutteli Pirkkoa saunaan. Tupakilla käydessäni Pirkko sanoi olis kyllä pesijöitä kokeilin rintoja oi oi nämä haluaisi. Jäähdyttelin ulkona pojat tuli saunasta alasti Pirkko katseli ja nauroi onpa pojilla vehkeet Samilla ja Matilla oli kalu aika kaarella. Sami meni humalassa Pirkon viereen kokeile ja otti käden kaluun. Pirkko katsahti ulos ja otti kiinni ja puristi, kuulin kun sanoi aika kampe.Kun Pekka kolisteli ja tyhjenteli astioita pojat laittoi vaatteet päälle. Olimme ulkona laiteltiin tulia krilliin kun Pirkko huusi minulle tuo pyyhe. Sanoin Samille vie sinä. Sami tuli jonkun ajan päästä ja kuulinSami sanoi Matille kiusasin vähän niin otti vähän suihin voi juma että tuntui hyvältä. Illalla annoin pojille aikaa houkuttelin Pekan uisteleen. Pirkko sanoi että hänkin haluaa nauroin sinun on turvallisempaa ollla täällä, Pirkko katsoi näytin kieltä vähän ja meillä se tarkoitta nuolemista. Kun tultiin kalalta kysyin Pirkolta pärjäsitkö hyvin. Pojat tuli heti iholle en voinut mitään piti imeä kumpaakin ja sitten pitivät kiinni ja naivat lopussa halusin itse tulin kiimaan nuorilla seisoi koko ajan sain neljät lastit sisään, miten yöllä sano sinä, katsotaan. Juotin Pekalle kunnon juomat alkoi Torkkua ja pantiin nukkumaan lattialle. Sanoin pojille nukkukaa te Pirkon kanssa minä nukun sohvalla. Pirkko kampaili Pekan vaimon yökkärissä näin että nännit on kuin tapit ja pojat huomas saman, haukottelin ja sanoin pojille taidan alkaa nukkumaan. Pojat nai Pirkkoa tosi pitkään kun Pirkko tuli makkarista kävi kuiskaamassa kiitos ihana sanoin nukun mutta käy Pekan luona, näin kuinka sillä käsi heilui peiton alla auta vähän sain suukon. Pirkko meni Pekan luo näin kun käsi meni peiton alle peitto lensi pois Pirkko istui päälle varato oli kuin jousi rinnat pikällä ja Pekka takoi alhaalta Pirkko kumartui että voi naida paremmin Pirkko nousi ja tärisi silloin Pekka älähti lantio liikkui tovin ennenkuin Pirkko nousi.
      Kuulin kun pojat kysyi naiko isä sinua en kuullut vastausta. Kuulin kun Pirkko sanoi ei ei kahta Sami sanoi menee se Pirkko ei voinut olla hiljaa kuului uikutusta kalu nousi kun tiesin vaimo saa kahta nuorta.
      Aamulla vaimo kävi vieressä kokeli kalua voi sinua raukkaa tuli sievästi päälle kuiskasi on vähän hellä mutta työnsi aivan syvälle ihana tykytys liikui hitaasti tunsin että paisun ja paisun kuiskas ihanaaaaa kun laskin sisään kuiskas sieltä tuli kunnon lasti on lämmin ja keinui sievästi. Lämmitti saunan ja kun oli ollut siellä vähän aikaa pojat meni kuulin kun sanoi ei enää mutta kuulin kun imi poikia tyhjäksi, pojat tuli saunasta Pekka nousi ja meni saunaan sama homma ei antanut mutta imi tyhjäksi. Kun lähdettiin pois Pekka sanoi anna Pirkon tiedot puistin päätä.
      Loppu viikosta Pirkko nukkui äännellen meni peiton alle ja nuolin kuului kun kertoi näin unta minua pani joukko nuoria veti päästä ylös ja levitti jalat pillu oli toisi märkä kuiski pane kovaa pane pillu valui reilusti ja kirkuen Pirkko sai orgasmin. Maattiin vierekkäin, kuule Sami sanoi että sen tyttöystävä on puhunut jos sai olla ryhmässä, sehän on tosi seksy ja nuori, kututaanko minä olen niin hullu että haluaisin että nait nuorta ja mnä haluaisin nuolla pillua, nyökkäsin Pirkko oli vieressä olet sinä ihana mutta olen sinun.

    • Anonyymi

      ruskeissa nylonsukissaan tuli kotiin valuen vieraan spermaa

    • Anonyymi

      Vaimo ei oo mitään lupia kysellyt kun on jakanut pilluansa/persettä muille. Ei oo mitään kertonut mutta pari kertaa olen salaa nähnyt kuinka vieras on köyrinyt kypsää vaimoani. Ja lopuksi ruiskinut spermansa sisään. Itselläni on kyrpä sojottanut kovana pystyssä kun oon nähnyt ja kuullut kuinka vaimo on ollut aivan kiimoissaan.

      Illalla on vaimo sitten yleensä antanut auliisti persettä myös minulle. Kyrpäni on ollut tavallista kovempi kun oon ajattellut vieraan miehen nussintaan. Mitään en oo sanonut vaikka oon huomannut että pillu/perse on normaalia liukkaampi. Spermat oon ruiskinut tavallista nopeampaa.

      Oon "kostoksi" käynyt sitten useasti astumassa vaimon siskon.

      • Anonyymi

        Minä saan nussia vaimon siskoa ihan luvalla,ihanan muodokas nainen 51 vuotias. Puoliso kulki lentopalloa pelaamassa harrastus pohjalta,seka porukka oli. Siellä antoi miehille isoa persettä, vähän meinasi olla viikonlopun jälkeen vittu hellä.

    • Anonyymi

      Minulla ja vaimolla on tuttavat harrastustemme parista. Kun olemme matkoilla kavereidemme kanssa meillä on lupa panna kaverin kanssa. Vaimo on hoikka, suht pieni rintainen sopivan persevä kuntoilija ja tämä kaverini on lyhyehkö, iso tissinen ja leveä lanteinen. Kumpikaan meistä ei ole puuttessa matkalla ja olemme sopineet että paljaalla voi oĺla. Usein liikumme kaksin omilla kyydeillämme joten asiat on helppo järjestää.

    • Anonyymi

      Minulla seisoo aivan kivikovana vaikka koko illan kun tiedän vaimon nussineen vieraan kanssa ja vieraan liukkaat spermat odottavat pillussa.

      • Anonyymi

        semmosta se on nykyäää löysiä miehiä ja antavat naisen käyttöön tähän on tultu kun ei saa pitää puoliaan.

    • Anonyymi

      kysyin vaimoltani mitä mieltä jos haluisin miestä välillä lupa tuli ja nykyään avio-sex intohimoismpaa kuin ennen

    • Anonyymi

      Puhuimme vaimon kans vieraasta, sanoi ettei ainakaan yksin mene.
      Kävivät tyttöjen reissun levillä.
      Huomasin vaimon käytöksestä ja hänen kavereistaan että jotain oli sattunut.
      Kyselin, ja sain vain hymyjä vastaukseksi.
      Tuli vappu ja vaimo halus luostolle kylpylään ja tanssimaan ravintolaan
      Ravintolassa ei ollut ihmeellisesti väkeä,sillä vasta seuraavana päivänä olis aatto.
      Huomasin jo sen heti kun nuori mies haki vaimoa tanssimaan. Tanssivat ihan liki ja nuori mies pudisteli vaimon pyllyä.
      Hymyili mulle kun palautti vaimon
      Seuraavalle kappaleelle tuli toinen nuori mies hakeen ,sanoi että Mika käski hakeen kun vaimo oli kuulemma hyvä tanssimaan.
      Kun vaimo tuotiin takas hän sanoi että se on tässä nyt ,haluu nyt kokeilla.
      Pikkuisen mietin ja sanoinkin jotain.
      Vaimo sanoi että etkö halunnut katsella kun mua naidaan?
      En osannut sanoo mitään kun vaimoa haettiin tanssimaan ,näytti olevan hauskaa.
      Hetken päästä vaimo tuli pöytään ja sanoi lähdetään.
      Noin helppoa se oli ,ja jouduin katsomaan kun vaimoa naitiin koko yö.

    • Anonyymi

      Talviloma tulee ja pääsen taas kaverini kanssa muutaman päivän matkalle. Panettaa tavallista enemmän ja vaimokin saa siitä osansa.

    • Anonyymi

      Minä kävin tuossa vaimon kaverin luona kylässä työmatkalla ja olin yötä. Iltapalalla soiteltiin ja sanoi että olepas nyt kunnolla siellä ja nauroi. Kaverinsa näytti sängyssä tekstarin että sano sille että pitää hyvänä ja hymiö. Viikon aikana kaverinsa sai joka ilta munaa ja vaimo oman mieskaverinsa munaa.

    • Anonyymi

      Ollaan viisikymppinen aviopari ja nuoresta yhdessä. Olen puhunut vaimolle, että haluaisin, että hän antaisi vieraalle. Aina pannessamme puhun näistä ja pyydän, että hän antaisi vieraalle. Hän selvästi kiihottui näistä jutuista, mutta ei myöntänyt. Sitten lähti työmatkalle Helsinkiin. Sanoin, että nyt saat antaa vieraalle. Illalla sain kiihottavia viestejä ja kuvia yökerhosta. Klo 23 jälkeen ei enää mitään. Runkkasin illalla ja aamulla. Yritin soittaa aamulla kymmeneltä, mutta ei vastannut. Päivällä laittoi viestiä, koska saa hakea junalta. Autossa sitten kertoi, että oli nyt tehnyt kuten olin toivonut. Kertoi miehestä, etunimen, ulkonäön, koon jne. Ja miten ilta oli edistynyt. Minulla seisoi kivikonvana, matkaa n. 20 km. Vaimo kertoi, miten olivat menneet hänen hotellihuoneeseensa. Sitten suihinotot, kullin runkkaukset ja kaikki vaiheet. Kertoi miten mies oli häntä pannut ja kertoi nauttineensa. Kotona laukut jäi eteiseen, menimme juosten yläkerran makuuhuoneeseen. Revin häneltä vaatteet pois, heittelin omani pois ja työnnyin märkään pilluun. Kysyin, että onko hän pessyt panon jälkeen, kertoi että ei. Kysyin saiko mies panna paljaalla? Vaimo vastasi, että sai ja laukesi sisään. Kestin panoa ehkä minuutin ja laukesin. Kiimaisin panoni ikinä.

      • Anonyymi

        Matkatöissä kun olin, niin vaimolla oli lupa käydä vieraissa, kun vaan kertoi minulle kaiken. Niistä jutuista tuli sitten meille aina sellaiset seksiä tihkuvat iltasadut...

    Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe