Olin kotona kolmisin lasteni kanssa. Koti oli hyvin vaaleasävyinen, valoisa, aurinkoinen, puhtaan ja raikkaan tuntuinen. Pihalla seisoi vähän aikaa sitten kuollut äitini miespuolinen serkku ja pyrki sisään. En halunnut päästää häntä sisälle, mutta kohta hän seisoi eteisessä - oli tullut omalla avaimellaan (tai vara-avaimella, jonka paikan hän tiesi) sisään. Hän katsoi olevansa oikeutettu tulemaan, koska oli minua jossain isommassa remontissa tms. hommassa auttanut. Hänen käytöksensä ärsytti minua (vaikkei hän ollut edes mitenkään ylimielinen tai hyökkäävä), ja otin häneltä avaimen pois, työnsin ovesta ulos ja lukitsin oven.
Hetkessä seisoinkin ulkona ja näin, kuinka isäni istutteli ruusupensaita (näyttivät enemmänkin ruusukimpuilta, ruusut olivat vaaleankeltaisia) pihaani. Pensaita oli ainakin 3 ja ihmettelin, miksi hän sellaista tekee. Halusi kuulemma laittaa pihalleni jotain nättiä. Mielestäni hän istutti niitä hiukan hankalaan paikkaan auton pitoa ja lumitöitä ajatellen :)
Lopuksi olin uponneessa sukellusveneessä, jossa oli paljon ihmisiä. Mitään paniikkia ei ollut, kaikki olivat ihan niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Vene oli sisäpuolelta melkein kuin jokin toimisto tms. Yritin pariin kertaan avata kulkuluukkua, että yrittäisin sukeltaa pintaan hakemaan apua, mutta sieltä tuli avatessa niin paljon vettä että jätin homman sikseen. Sitten aloin vähän niinkuin huvikseni näpytellä puhelinta (en uskonut että se edes toimii) ja kuinka ollakaan : numerolla 111 joku vastasi ja pääsin ilmoittamaan, että pohjassa ollaan ja apua tarvitaan.
Taustatietoja:
- asun lasteni (2) ja avopuolisoni (hän ei ole lasteni isä) kanssa entisessä mummolassani, isäni nuoruuden kodissa.
Välit isääni (ja äitiinikin) ovat aika etäiset ja 'neutraalit'. Kotielämä ja parisuhde sujuvat arkisen tasaisesti ja olen siihen ihan tyytyväinen.
Äitini kuollut serkku oli minua lähes 20 vuotta vanhempi, enkä juuri ollut hänen kanssaan tekemisissä. Lähinnä hyvänpäivän tuttuja.
Jonkin verran oivallan kyllä unimaailmaani itsekin, mutta tää meni nyt kyllä yli ymmärrykseni - välähtäiskös kenelläkään muulla?
-Kiitos :)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kerro jotain äitisi serkusta, mitä hänestä puhuttiin.
Hän oli minulle aika etäinen, mutta hän oli vähän ns. 'reppana'. Töissä hän kävi, mutta kantoi ilmeisesti suuren osan tuloistaan Alkoon ja osteli ruokaa ym. alkoholisoituneelle naisystävälleen, joka sitten seurusteli myös muiden miesten kanssa niin että tämä äidin serkku ei aina päässyt edes kotiinsa. Tai liekö niin virallisesti siellä edes asunutkaan. Koskaan hän ei ollut naimisissa eikä hänellä ole jälkikasvua. Aika surullinen tapaus kuitenkin tämä mies. Olisi ehkä paremmankin kohtalon ansainnut - en koskaan saanut hänestä käsitystä että hän olisi jotenkin paha tai väkivaltainen. Hyväksikäytetty ressukka, sanoisin :(
Ymmärrän että sinulla on hyvät välit lapsiisi. Sanon kuten eräs psykologi, että älä usko sanaakaan mitä sanon. Kerrot olevasi tyytyväinen arkeesi, mutta unesi on ristiriidassa sanomasi kanssa. Keltaiset ruusut ja serkku johdattivat mieleeni, että et kai anna pettää tai käyttää itseäsi hyväksi? Ruusukimmppuja oli kolme ja ne olivat leikkokukkia, eivätkä sellaiset kasva. Onko liitossanne jonkinlainen kolmas tekijä? Isäsi tarkoittaa hyvää, sinun tulee olla jämäkämpi, sillä "kukkakimput" hankaloittavat elämäsi hallintaa ja mahdollisesti kylmien aikojen. Nämä ovat ajatuksiani, elämääsi tuntematta ja sinä osaat avata uniasi itsekin.En kirjoittele enempää, jos vaikka ja toivottavasti olen väärässä.
Koti kuvaa sinua itseäsi, sisälläsi on kaikki ihan hyvin, kun oli vaaleaa, valoista ja puhdastakin. Mutta jotain tunkeilijoita elämässäsi on, joita et haluaisi päästää lähellesi. Olisiko joku sukulainen. Toisaalta voi olla myös jokin muisto, joka liittyy taloonnne jossa asutte. Kenelle tunnet ehkä olevasi kiitollisuuden velassa tai väittääkö joku että olet. Tämä asian/henkilön haluat pois vaivaamasta.
Ulkona oleva piha ja puutarha ovat myös omaa reviiriäsi, joku (isäsi)on tunkeutunut sinne, hyvää hyvyyttää, mutta et ole pyytänyt. Haluatko pitääkin vanhempiisi etäiset välit, et halua heitä reviirillesi, vaikka hyvää ehkä tarkoittavatkin omalla tavallaan. Keltaiset ruusu kuvaavat usein sitä, että ihminen ei ole aivan puhtain paperein liikenteessä, asialla voi olla taka-ajatus kuin hyötynäkökulma itselle. tekoa ei tehdä siten aivan vilpittömästi rakkaudesta (kuin kuvaisi punainen ruusu). Tämä "hyvä työ" haittaa sinun elämäsi kulkua(autosi) ja lumityötä (arkisia askareitasi).
Uponnut sukellusvene kuvannee ehkä työyhteisösi tai kotiyhteisöä, sukuyhteisöä tms ja sitä miten se toimii (=toimisto). Tunnelma siellä voi kuitenkin olla tukahtunut, tunteita ei ilmasita avoimesti vaan ollaan kuin mitään ei olisi. Tämä kuitenkin painaa sinua. Jotenkin sinun tulisi saada yhteys johonkin henkilöön, että asiat voitaisiin selvittää. Pohjassa olo viittaa jotenkin "pohjilla olemiseen" syvimpiä tunteita ajatellen, täytyisi päästä "pinnalle" ja yhteyteen veden kanssa (=tunteet) jossain asiassa, että voisi kokea ja sitten vapaasti hengittää tunteiden kanssa.