Mieheni menehtyi sairaskohtaukseen tyttäremme ollessa 2kk ikäinen nyt tytär on kaksi vuotias ja kyselee jatkuvasti missä minun isäni on.Olen hänelle kertonut asian niinkuin se on mutta eihän pieni ihminen ymmärrä miksei kaikesta huolimatta isä tule takaisin.
En enään tiedä kuinka sanoisin,itku tulee melkein aina...ja kyselyjä tulee enemmän ja enemmän mitä enemmän tytölle tulee ikää.
En enään tiedä kuinka sanoisin,itku tulee melkein aina...ja kyselyjä tulee enemmän ja enemmän mitä enemmän tytölle tulee ikää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Käykää haudalla ja viekää vaikka lelu/piirustus mukaan sinne isille...aina käydessänne..isi katsoo ne´:)
Voit kertoa vaikka että isin näkee tähtenä taivaalla, vilkutatte taivaaseen...sekin oma kommunikointi joka voi helpottaa hiukan hänen oloaan.
Toivon että sukulaispiirissäsi on ihminen jota tyttösi pitää ns. isähahmona eli hiukan saa sitä kaipaamisen tunnetta täytettyä.
(Itse tyttöni otti vanhempana n. 7v.
oman isäni, pappa se tärkein..huomannut kuinka tärkeätä on että lapsi saa isällistä mallia tai parempi sana miehistä..emme ole menettäneet isää meillä erilainen tarina..mutta isyyskaipaus sama jne.)
Eli aikoja tulee kun kaipaa enemmän ja vähemmän..sen lukee hänestä, se ei koskaan kivaa mutta on vain puhuttava asiasta tai puhuu muusta kivasta asiasta, tilanteiden ja tunnesyvyyden mukaan.
Näitä ei voi verrata mutta sen verran tosiaankin sanon että on normaalia että tyttö kaipaa isäänsä, siksi olisikin ihanaa jos hänellä olisi mistä ottasisi sitä miehenkin roolia, näkisi mitä se on....hänkiin voi samalla kertoa että oma isi mennyt taivaaseen kiva että sinä olet mukava:)jne. tyttö voi alkaa puhumaan erilailla.
Kuva tytölle tulee tärkeäksi myöhemmin..kuitenkin mitä mietin omasta takaa yhtä juttua, sanoisin kuva kansiossa ja yhteisissä tiloissa ei lapsen omassa huoneessa kun kasvaa, ei sure yksin huomaamatta..huom. ajatus! tämä meillä pelasi.
On ymmärettävää että hän kyselee ja se satuttaa sinua se vain on jaksettava, molempien tähden.
Vaikka sinulla ollut tosi vaikeaa..lapsen syntyminen isän menetys..todellakin ollut surullista aikaa ja onnea samaan aikaan..jaksamista toivon sinulle jokaiseen päiväänne enemmän ja enemmän.
Itse kuulun siihen että jokaisella elämän kokemuksella tarkoitus..vaikka ei haluaisi koskaan kenenkään kokevan mitään pahaa...ja etenkin kuin noin nuori lapsi kysessä ei aina voi ymmärtää että miksi.. miksi meille näin kävi..mutta paljon ihmisiä jotka menettäneet läheisiään jne. jokin ihme voima kuitenkin jaksattaa aina eteenpäin, huonoinakin päivinä.
Olet kuitenkin onnekas...sait rakkaalta mieheltäsi lapsen, sen hän ehti sinulle jättää, olet onnekas kuitenkin omalla tavallasi...usko pois...iso hali teille molemmille ja hymy:)).
Itse olen kertonut lapsille, että kuolleet menevät taivaaseen, Jumalan luo ja ovat enkeleinä. Enkeleinä he näkevät ja kuulevat meidät, mutta me emme voi nähdä heitä.
Kerroin näin silloinkin, kun uskoni oli vielä varsin mitätön, itseasiassa sitä ei ollutkaan. Miten voi kertoa tarinaa, johon itse ei 100 %:sesti usko? No, samalla tavalla kuin että kerrotaan että rakas kuollut on tähti taivaalla - tähdet ovat kaukaisia planeettoja. Ja kertoa voi enkeleistä siksikin, että siinä oli lapsenuskoni, jota en kuitenkaan kokonaan hyljännyt ja lapseni kävivät seurakunnan kerhoja.
2-v. kyselee asiaa, koska ei tajua sitä. Lainaa kirjastosta lastenkirjoja joissa kerrotaan kuolemasta ja mitä sen jälkeen.
Haudalle muistoesineiden vienti ei minusta ole hyvä, koska lapsella menee todella kauan ennenkuin hän kykenee tajuamaan sen kummallisen asian, että toisaalta joku ihminen laitetaan umpinaisessa laatikossa maan alle!! mutta toisaalta sitten on kuitenkin taivaalla joko tähtenä tai enkelinä katselemassa.. Itse havannoillisti lapsilleni, kun he olivat jo isompia, rukkasen ja käden avulla mitä on sielu ja ruumis ja miten ruumis (rukkanen) liikkuakseen tarvitsee sen sielun (käden rukkasen sisällä, se on rukkasen sisällä näkymättömissä) Kuollut on liikkumaton, se ei toimi eikä tee mitään, koska sielu (käsi) on lentänyt pois sisältä. Sielu sen sijaan jatkaa "elämää" näkymättömänä, enkelinä.
Mutta voimia ja jaksamista sinulle ja lapsellesi!
Luonnollisesti lapsi itse haluaa viedä haudalle jotakin kun ikää hiukan tulee..
Olen lukenut joitakin kirjoja..minusta ne eivät selkeytä lapselle kuolemaa....itse kaikkia tietoja, kuunneltuja juttuja, apuja käyttäen ja hyvödyntäen yhdistää ne lasta lukien siäisesti, mikä toimii hänelle..kuitenkin jokainen perhe ja lapsi aina erilainen.
Moikka vaa.aika surullista kyllä se siitä menee ohi kun vaa jaksat kertoa koko ajan mist on kysymys.Oon sinkku ja voisinkohan mä vaikka tulla sinne isäksi voisko se olla mahdollista oon kiva ja rehellinen.
Kyllä lapsi isän tarvii,on väärin lasta kohtaan jos hän ei saa olla "isän" kanssa. Mutta kun se aika tulee niin tarvii "isästä olla muutakin tietoa kuin että hän on kiva ja rehellinen...
Moi vaan olit vastannut tohon viestiin,olisitko kiinnostunu tutustumaan lähemmin voisimme aloittaa kirjeen vaihdon ja tutustumisen kirjoita jos oot kiinnostunu
En ole osallistunut ennen tällaisiin keskusteluihin,
mutta tämä 'kolahti' niin, että piti alkaa kirjoittelemaan.
Minulla on sama tilanne kuin sinulla 'Äiskä'. Poikamme
oli vajaa 2 kk, kun mieheni menehtyi työtapaturmassa.
Tästä on nyt reilut 4 v. aikaa.
Poikani ei ole koskaan oikein kysellyt, että missä
hänen isänsä on. Hän tietää, että isä on kuollut, mutta
hän ei ole kysellyt siitä enempää. Joskus otan
itse asian puheeksi, mutta en vieläkään pysty puhumaan
asiasta ilman ettei tule itku. Luulenpa, että poikani
on aistinut sen minusta, että se ei ole 'kiva aihe' ja
juuri sen takia hän ei halua siitä enempää puhua.
Mutta 'Äiskä' olisi mukava jutella ihan kahdestaan,
miten saisimme yhteystiedot toisillemme?