Yliopistojen tutustumistilaisuuksien tärkeys?

Kuinka hyödyllisiä ovat eri tiedekuntien abi-infot? Mitä kyseisissä tilaisuuksissa on?
Itse en hyvin pääsisi kokeiden takia minua kiinnostavan tiedekunnan abi-infoon, joten haluaisin tietää niiden tärkeyden, koska helposti en aikataulujani pysty muuttamaan.
2317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En minä ainakaan aikoinani käynyt missään tutustumistilaisuuksissa, koska kotipaikkakunnan yliopisto ei tarjonnut sitä alaa jota aioin lähteä opiskelemaan. Enkä todellakaan katsonut tarpeelliseksi lähteä satojen kilometrien päähän sitä varten. Taitavat ne tärkeimmät infot olla vasta sitten kun on onnellisesti päässyt kouluun sisälle.

Äänestä

Kyllä näen itse tuollaiset infot tärkeinä, tällä hetkellä koe tuntuu tärkeältä, mutta kai haluat tietää mihin olet pyrkimässä. Lukiolaisilla ei välttämättä ole kovinkaan oikeaa käsitystä siitä mitä yliopistossa opiskelu on, ja siihen nuo infot antavat vastauksen. Infoissa voi itse esittää kysymyksiä, tapaa alan opiskelijoita ja näkee yliopiston työ/opiskeluympäristönä. Etenkin jos ei ole selvää mitä alaa haluaa, tai vaikka olisikin, sillä kannattaa toki hakea useampaa ainetta, infoista voi oma ihan uusikin kiinnostuksen kohde löytyä. Medioista ainakin on vaikea saada monistakaan aloista totuudenmukaista kuvaa. Itse vielä yliopistoonkin päässeenä hyödynnän abi-infoista saamiani tietoja eri alojen sisällöistä mm. valitessani poikkitieteellisiä sivuaineita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lydia kirjoitti:

Kuinka hyödyllisiä ovat eri tiedekuntien abi-infot? Mitä kyseisissä tilaisuuksissa on?
Itse en hyvin pääsisi kokeiden takia minua kiinnostavan tiedekunnan abi-infoon, joten haluaisin tietää niiden tärkeyden, koska helposti en aikataulujani pysty muuttamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu