tervehdys,
tällaisia tarinoita saattaa olla palstalla aiemminkin, mutta en jaksanut alkaa kahlaamaan arkistoja läpi. Löysin tämän foorumin vasta nyt googlettamalla ja ajattelin laittaa tähän omaa tarinaani hitusen verran. Kaikki kommentit äärimmäisen tervetulleita.
Eli, olen kärsinyt jonkuntasoisesta masennuksesta/ahdistuksesta kaiketi jo pitkään. En ole oikein itselleni suonut aikaa tai mahdollisuuksia asioita käydä läpi ja koittanut hukuttaa levottomuuttani ja hermostuneisuuttani johonkin tajunnan taakse. Usein myös alkoholin avulla. Sanomattakin on selvää, että homma ei oikein ole toiminut pitemmän päälle ja mieli on lähinnä vaan haurastunut lisää. Loppukesän jälkeen, jolloin sain jonkinmoisen paniikkikohtauksen, en ole tosin juurikaan juonut.
Oireita em levottomuuden lisäksi ovat olleet ja ovat ainakin yleinen haluttomuus tehdä mitään (kaikki asiat mitkä voi siirtää myös tulee siirrettyä), voimattomuus, huimaus, omassa maailmassa oleilu (saatan kävellä ulkona kilometrin ilman että huomaan yhtään asiaa ympärillä jne), muistin heikentyminen, hikoilu, jännittäminen, pelot, pakkoajatukset (saatan ajatella tekeväni toisille pahaa ihan ilman syytä). Ja varmaan jotain unohtuikin.
Elämäni on ns puitteiltaan kunnossa, ei taloushuolia, perhesuhteet ok, ei juuri stressiä mistään. Siksikin tämä kummastuttaa.
Pikkuhiljaa alkaa olla tunne, että jos nyt ei tee asialle mitään, ei ole enää toivoa. Nyt vielä pieni toivonkipinä elää jossain sisimmässä, että asiat voisivat muuttua paremmiksi, mutta miten?
tällaisia tarinoita saattaa olla palstalla aiemminkin, mutta en jaksanut alkaa kahlaamaan arkistoja läpi. Löysin tämän foorumin vasta nyt googlettamalla ja ajattelin laittaa tähän omaa tarinaani hitusen verran. Kaikki kommentit äärimmäisen tervetulleita.
Eli, olen kärsinyt jonkuntasoisesta masennuksesta/ahdistuksesta kaiketi jo pitkään. En ole oikein itselleni suonut aikaa tai mahdollisuuksia asioita käydä läpi ja koittanut hukuttaa levottomuuttani ja hermostuneisuuttani johonkin tajunnan taakse. Usein myös alkoholin avulla. Sanomattakin on selvää, että homma ei oikein ole toiminut pitemmän päälle ja mieli on lähinnä vaan haurastunut lisää. Loppukesän jälkeen, jolloin sain jonkinmoisen paniikkikohtauksen, en ole tosin juurikaan juonut.
Oireita em levottomuuden lisäksi ovat olleet ja ovat ainakin yleinen haluttomuus tehdä mitään (kaikki asiat mitkä voi siirtää myös tulee siirrettyä), voimattomuus, huimaus, omassa maailmassa oleilu (saatan kävellä ulkona kilometrin ilman että huomaan yhtään asiaa ympärillä jne), muistin heikentyminen, hikoilu, jännittäminen, pelot, pakkoajatukset (saatan ajatella tekeväni toisille pahaa ihan ilman syytä). Ja varmaan jotain unohtuikin.
Elämäni on ns puitteiltaan kunnossa, ei taloushuolia, perhesuhteet ok, ei juuri stressiä mistään. Siksikin tämä kummastuttaa.
Pikkuhiljaa alkaa olla tunne, että jos nyt ei tee asialle mitään, ei ole enää toivoa. Nyt vielä pieni toivonkipinä elää jossain sisimmässä, että asiat voisivat muuttua paremmiksi, mutta miten?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oletko ajatellut käydä juttelemassa terveyskeskuspsykologin kanssa? Voisi auttaa. Joskus juttelu vaikka ulkopuolisen kanssa voi auttaa saamaan asiat järjestykseen omassa päässä. Siihen on myös erittäin oivallinen apu nimeltään kirjoittaminen.
Voimia sinulle!
Olen sitä mieltä, että sun tarvii mennä lääkäriin keskustelemaan noista oireista.
Olen itse kärsinyt noista oireista, ennenkuin sairastuin kunnolla, jännittäminen ja pakko-oireet tuskin paranevat ilman mielialalääkitystä, näin ainakin mulla. Olen syönyt lääkkeitä useaan otteeseen ja aina kun lääkitys on, en kärsi noista oireista, mutta kun sen lopetan oireet palaavat takaisin jonkin ajan kuluttua.
Sinun tapauksessasi ei välttämättä ole kyseessä niin pahat jutut kuin mulla, mutta kun ajoissa hoidetaan, niin paraneminen pysyvästi on todennäköistä, aika monessa tapauksessa.
Reippaasti vain lääkärille, tai ensiksi juttelemaan jonkun terapeutin luo, niinkuin edellinen jo neuvoi. He osaavat tarvittaessa viedä asiaa eteenpäin.
Aivan kuin minun suullani kerrottua tuo aloittajan tarina. Minulla tätä on kestänyt jo noin parikymmentä vuotta. Mielialalääkkeistä on voinut olla apua, mutta voi se johtua muistakin seikoista, esim.yleisen elämäntilanteen muutoksista tai vastaavista heilahteluista.
Itse perusoireet ovat kuitenkin alati olemassa joko lievempinä tai vaikeampina. Lopullista ratkaisua ei vaan ole löytynyt ammattiavusta huolimatta. Lääkkeet ja niiden vaikutus on vaikea asia puntaroida, koska olen saanut niin monenlaisia ja todellista helpotusta niista ei ainakaan minulle ole ollut.
Elämäntilanteeni on ollut hyvin vaikea jo pitkän aikaa taloudellisten seikkojen vuoksi ja itse pidän juuri raha-asioita yhtenä syynä omaan vaikeaan tilaani. Myös paniikkihäiriöt ovat tuttuja, mutta niiden osalta tilanne on hieman helpottanut. Yleisesti ottaen kuitenkin olen täysin kysymysmerkkinä, että mikä minua vaivaa, miksi pitää olla näin vaikeaa. On ilmeisesti taas kohta mentävä vastaanotolle, viime päivät ovat olleet yhtä h...ttiä.