Lääkäriin!!!!!

Hei! Hyvät ihmiset, menkää ihmeessä lääkäriin,jos epäilet syöpää, tai joitain muuta tautia yleensäkin. Kukaan ei netin välityksellä pysty sanoa, onko oireet vakavia. Itse löysin viime kesänä korvan takaa kyhmyn. En uskaltanut mennä kuitenkaan lääkäriin. Jonkin ajan kuluttua ystäväni, joka on terveydenhoitaja, epäili kyhmyä vain vaarattomaksi rasvapatiksi. Kului hetki aikaa, ja löysin kuitenkin kainaloistani myös oudot patit. Aloin todella epäillä sairastavani jotain vakavampaa. Kului aikaa ja päätin että ainaisesta murehtimisesta on nyt tehtävä loppu. Varasin ajan lääkärille. Lääkäri hetken tutkittuaan tuotesi niiden olevan imusolmukkeita. Hän määräsi minut kuitenkin täydelliiseen verenkuvaan, ja imusolmukkeiden ultraukseen. No, ultrassa todettiin niiden olevan taäysin normaaleja imusolmukkeita. Vielä aivan normaali kokoisia. Verikokeiden tulokset olivat myös hyvät. Nyt jälkeenpäin olen vain ihmetellyt, miksi en mennyt aiemmin lääkäriin? Epätietoisuuus on aivan kamalaa. Joten rohkeasti vain lääkäriin, jos epäilet jotain. Turhaa lääkärin käyntiä ei ole olemassakaan!
0301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


^^^^^^ kirjoitti:

Hei! Hyvät ihmiset, menkää ihmeessä lääkäriin,jos epäilet syöpää, tai joitain muuta tautia yleensäkin. Kukaan ei netin välityksellä pysty sanoa, onko oireet vakavia. Itse löysin viime kesänä korvan takaa kyhmyn. En uskaltanut mennä kuitenkaan lääkäriin. Jonkin ajan kuluttua ystäväni, joka on terveydenhoitaja, epäili kyhmyä vain vaarattomaksi rasvapatiksi. Kului hetki aikaa, ja löysin kuitenkin kainaloistani myös oudot patit. Aloin todella epäillä sairastavani jotain vakavampaa. Kului aikaa ja päätin että ainaisesta murehtimisesta on nyt tehtävä loppu. Varasin ajan lääkärille. Lääkäri hetken tutkittuaan tuotesi niiden olevan imusolmukkeita. Hän määräsi minut kuitenkin täydelliiseen verenkuvaan, ja imusolmukkeiden ultraukseen. No, ultrassa todettiin niiden olevan taäysin normaaleja imusolmukkeita. Vielä aivan normaali kokoisia. Verikokeiden tulokset olivat myös hyvät. Nyt jälkeenpäin olen vain ihmetellyt, miksi en mennyt aiemmin lääkäriin? Epätietoisuuus on aivan kamalaa. Joten rohkeasti vain lääkäriin, jos epäilet jotain. Turhaa lääkärin käyntiä ei ole olemassakaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu