ei aikaa kypsyttää

Silikonit meni osittain vaihtoon reilu 300 litraisesta akvaariosta. kalat olleet sunnuntaista asti ämpäreissä. Huomenna olisi tarkoitus kokeilla vesitestillä, että vuotaako akva, vai voiko sen jo ottaa käyttöön, vaikka haiseekin vielä aineille.

Nyt alkoi pelottaa, että mukamas hyvin pakatut suodattimen sisukset ovatkin osittain kuivuneet muovipussissa ja kun hiekka menee vaihtoon, niin mitäs nyt. Kalat eivät kestä kypsytyksen aloittamista ämpäreissä. Tuleekohan siitä suodattimesta enää mitään hyvälaatuisia bakteereja hengissä?
8466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Etkö saa vanhaa hiekkaa mihinkään säilöön?

Se auttaisi jos vanha hiekka voisi olla vaikka ämpärissä kosteassa tuon ajan ja heittäisit sen sitten pohjalle.

Jos kyseessä on sisäsuodatin, ei siellä muutenkaan ole mitään kiinteätä baku kantaa juuri suuren läpivirtauksen ansiosta vaan kaikki hyvät bakut on kiinni hiekassa sekä akvaarion laseissa.

Ootko vaihtanut ämpäreihin vettä jo maanantaina ja tänään n. kolmanneksen, mitä nitriitti näyttää?

Miks vaihdat hiekan?
- soran puhallushiekkaan?
- laita ulkosuodattimen massat ämpäriin ja laita vettä sinne, ei ämpärit paljoo maksa jos sulla ei niitä ole, voisin kyllä itekkin lainata jos satut olemaan tampereen alueelta???

Äänestä
  • vaihdan, jotta ohjakaloilla olisi mukavammat olot

    Äänestä

Ovatko kalat sankossa ilman suodattimia?!
Mikset laittanut altaan omia suodattimia hyrräämään kaloille?

Itse olisin laittanut hiekat laakeaan astiaan ja sinnekkin suodattimen vettä kierrättämään, näin bakut säilyvät hengissä niin suodattimissa kuin hiekassakin. Vanhaa hiekkaa olisi voinut laittaa sukkahousuissa "uuteen" altaaseen. Tai vanhaa hiekkaa olisi voinut siirtää edes vähän uuden sekaan.

Eikö kannattaisi kysyä, ennen tekemistä?

Äänestä
  • suodattimesta kuolee pakteerit puolessatunnissa jos putsari pysähtyy vaikka sähkökatkon ajaksi joka kestää kauvemman kuin puilituntia.

    sittenkun putsari lähtee käyntiin niin kuolleet pakteerit pöllähtää altaaseen ja se on kaloille haitaksi

    Äänestä

  • bentol kirjoitti:

    suodattimesta kuolee pakteerit puolessatunnissa jos putsari pysähtyy vaikka sähkökatkon ajaksi joka kestää kauvemman kuin puilituntia.

    sittenkun putsari lähtee käyntiin niin kuolleet pakteerit pöllähtää altaaseen ja se on kaloille haitaksi

    Totta...muutaman tunnin kyllä voi olla pois pelistä mutta ...Yks mikä auttaa on että HUUHTELEE SUODATTIMEN niin ei pöllähdä kaloille tuo moskap***a....
    Eikö vain???

    Äänestä

  • bentol kirjoitti:

    suodattimesta kuolee pakteerit puolessatunnissa jos putsari pysähtyy vaikka sähkökatkon ajaksi joka kestää kauvemman kuin puilituntia.

    sittenkun putsari lähtee käyntiin niin kuolleet pakteerit pöllähtää altaaseen ja se on kaloille haitaksi

    Liittyikö tämä jotenkin edelliseen viestiini??

    Kyllä suodattimet kestävät olla enemmän sammuksissa kuin puolituntia, AW:ssa on ollut keskusteluja, että iso ulkosuodatin voi olla sammuksissa tunteja. Pienempi sisäsuodatin tietysti vähemmän, mutta enpä usko että puolessa tunnissa bakteerit kerkeävät kuolla.

    Itselläni on osa suodattimista sammutettuina tunninkin kun ruokin kaloja, eikä siitä ole tullut hankaluuksia.

    Äänestä

  • Rihma kirjoitti:

    Itse asiaa tutkiskelleena voin kertoa että sisäsuodatin patruuna muovikassiin tms. suljettina sisältää pienen määrän elävää bakteeri kantaa vielä kolmen päivän jälkeenkin kunhan pussi pitää kosteuden. Tästä ei kuitenkaan ole käytännön hyötyä tai haitaa akvaarion tasapainolle.

    Ulkosuodatin massat taasen voivat vastaavissa olosuhteissa säilyttää elävää bakteeri kantaa viikkoja. Tämänkään haitta- tai hyötyvaikutuksista ei ole varsinaisesti todettu mutta väitän että mitään vaikutusta akvaarion tasapainon kanssa ei tässäkään tapauksessa ole sillä suuri osa elävästä bakteerikannasta on kiinnittyneenä akvaarion sisäpintoihin laseissa sekä hiekassa.

    Tuo "kuollut" höttö jota suodatin purskauttaa ulos pitkän käyttämättömyyden johdosta (sähkökatkos) on irtolietettä joka saattaa pahimmassa tapauksessa runsaana esiintymänä aiheuttaa melkoisia nitriitti sekä nitraatti heilahduksia akvaariossa jossa ei ole vettä vaihdettu lähi aikoina. Herkimmille kaloille tämä voi olla hengen vaarallista.

    Hyvä keino onkin sähkökatkoksen jälkeen yrittää saada suodin käynnistymään joko suoraan viemäriin tai johonkin ämpäriin ennen kuin suuttimet voi kytkeä uudelleen akvaarion veden kiertoon.

    Äänestä

  • Rihma kirjoitti:

    Liittyikö tämä jotenkin edelliseen viestiini??

    Kyllä suodattimet kestävät olla enemmän sammuksissa kuin puolituntia, AW:ssa on ollut keskusteluja, että iso ulkosuodatin voi olla sammuksissa tunteja. Pienempi sisäsuodatin tietysti vähemmän, mutta enpä usko että puolessa tunnissa bakteerit kerkeävät kuolla.

    Itselläni on osa suodattimista sammutettuina tunninkin kun ruokin kaloja, eikä siitä ole tullut hankaluuksia.

    Ulkosuodatin voi olla noin2 tuntia pois päältä, enne kuin bakteerit kuolevat.
    jos kuolisivat poulessa tunnissa, niin meillä kuolisi kalat lähes kerta viikkoon. Joudutaan aika usein ottamaan ulkosuodattimet pois seinästä vedenvaihdon ajaksi, eikä viitsitä kotiin tehdä suihkulähdettä, naapurit halua kuunnella sitä kauheaa lorinaa. Ja kun 1200 l oskarialtaasta vaihtaa vettä, niin siinä menee vähän kauemmin kuin puolituntia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

täysi remontti kirjoitti:

Silikonit meni osittain vaihtoon reilu 300 litraisesta akvaariosta. kalat olleet sunnuntaista asti ämpäreissä. Huomenna olisi tarkoitus kokeilla vesitestillä, että vuotaako akva, vai voiko sen jo ottaa käyttöön, vaikka haiseekin vielä aineille.

Nyt alkoi pelottaa, että mukamas hyvin pakatut suodattimen sisukset ovatkin osittain kuivuneet muovipussissa ja kun hiekka menee vaihtoon, niin mitäs nyt. Kalat eivät kestä kypsytyksen aloittamista ämpäreissä. Tuleekohan siitä suodattimesta enää mitään hyvälaatuisia bakteereja hengissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu