Niin mikä se on, mikä mm. masentaa? Oma kokemukseni on,
että kun uskon asioista tietoisena, ts. sanoen tietoisena
ihmisen elämän tarkoituksesta, ja mitä tulee tän elämän jälkeen,
elin kuitenkin n.30v. ns. tämän maailman menon mukana,
tiedostaen kuitenkin sen, että siitä jos olisi peli vihelletty
kerrasta poikki, niin HELVETTI olisi ollut minullakin seuraava osoite.
Sellaisen tiedon kanssa eläminen noinkin pitkään, niin kuulkaas se
syö miestä sisäisesti, -kuin termiitti, ja
varmasti naistakin samalla tavoin.
Uskon että ihmisellä täällä maailmassa on jollainlailla sellainen aavistus,
lopullisesta kohtalostaan vaikka sitä ei edes varsinaisesti
kukaan olisi hänelle "saarnannutkaan", tai vaikka hänelle olisi
syötetty valheellista oppia, jota ei-uskovaiset virkapapit tuputtavat,
yrittäen valheillaan samalla rauhoittaa omaa levotonta mieltään,
siis sitä oppia että kunhan vaan on esim. pienenä toukkana kastettu,
ja käy muutaman kerran elämänsä aikana Herran pyhää ehtoollista,
niin kyllä Jumala ottaa kaikki huorintekijät huijarit ja
Jumalansa rippikoulun jälkeen unohtaneet hyvää hyvyyttään
luoksensa sinne taivaankotiin. Ei ota. Jumala on pyhä
ja Hänen luokseen taivaan pyhyyteen ei mikään synti,
eikä syntejään katumaton ihminen syntisäkkeineen pääse, ei sitten
millään selityksellä, vaikka niitä selityksiä kyllä täällä
maallisessa maailmassa kovasti keksitäänkin. Kuitenkin karvas totuus on,
että niiltä tyhjiltä selityksiltä "katkeaa kaula" ihmisen kuoleman hetkellä,
kuin kanalta teuraspölkyllä ikään. Totuus varmasti monia kirpaisee,
mutta se olisikin parempi että se kirpaisisi oikein sydämestä,
silloin kun asioille voi vielä tehdä jotain, ettei se kirpaise
vasta sitten kun on jo liian myöhäistä...
Minuakaan ei silti se totuus saanut toimimaan, ennemmin, kuin vasta sitten,
kun olin aivan "kypsää kauraa", ts. lääkärin oli sitten pitänyt
jo kirjoittaa masennusdiagnoosi, jonka jälkeen olinkin sitten
neljä kuukautta pois töistä, sairaslomalla. Siinäpä sitä
oli sitten aika miettiä oman eleämänsä tilannetta. Tai oikeastaan
ei ollut siinä vaiheessa enää paljoa mietittävää, vaan kolmen
viikon kuluttua sairasloman alkamisesta, minä tein oman uskon ratkaisuni,
ts. otin Jeesuksen Kristuksen armon ja syntien anteeksiantamuksen,
katuvaisena syntisenä vastaan omalle kohdalleni. Sen jälkeen
on ollut huomattavasti helpompi elää, vaikka ei minulta masennus
heti silloin hävinnyt, mutta sisäinen ahdistus, kuolemanpelko,
sisäinen tyhjyyden tunne ja syyllisyyden tunne siitä sieluni
saastasta mitä oli kerääntynyt kaikesta siitä rypemisestä,
jota oli tullut harrastettua "nauttiessani" niistä kaikista "iloista",
joita tämä maailma oli tyrkyttänyt minullekin. Sen "houkuttelevamman vaihoehdon"
tyrkyttämisen taidonhan se paratiisissa käärmeen muodon ottanut
pirulainen on osannut siitä lähtien, kun ihminen
luotiin dallamaan tänne Tellukselle...
Jeesus auttaa, jos ihminen on valmis ottamaan Hänet vastaan
ja haluaa otta Hänen apunsa vastaan. Mutta ihmisen on itse lähdettävä
kulkemaan pimeydestä kohti valoa, tulla odottavan Jeesuksen luokse.
On siis jollain näkyvällä tavalla osoitettava, että haluaa
ottaa Hänet vastaan, lähteä seuraamaan Häntä ja hyljätä entisen elämänsä
erossa Jumalasta. Sen näyttäminen voi olla ensin, että esim.
laittaa kätensä ristiin, ensimmäistä kertaa ehkä moniin vuosiin,
polvistuen vaikka oman sänkynsä viereen ja rukoilee,
että "Jeesus minä antaudun synteineni sinun edessäsi, minä
tunnustan tehneeni syntiä, rikkoen Jumalan tahtoa vastaan,
anna minulle kaikki minun syntini anteeksi, niin
että pääsen Jumalan armosta osalliseksi".
Rukousasento ei kuitenkaan ole se tärkein, vaan vilpitön
sydämen asenne Jumalan edessä. Sillä hetkellä kun ihminen näin
rukoillen on valmis menemään Jeesuksen ristin juurelle syntisenä ihmisenä
pyytämään syntejään anteeksi niin Jeesus Kristus antaa kaikki synnit
anteeksi ja ihminen pääsee osalliseksi ihmeellisestä
sisäisen uudestisyntymisen ihmeestä ja vapautuu syntitaakastaan,
sisäisestä syyllisyydestään, saaden vastaanottaa Jumalan armon
ja pelastuksen lahjan omakohtaisesti omassa elämässään.
Itse olen tämän kokenut ja voin suositella vipittömästi,
sinulle joka tunnnet sisäisen tyhjyyden ja haluat löytää sen,
mitä ihminen Jumalan luomana olentona aina kaipaa sitä täyttämään:
Saada sisimpäänsä yhteys Luojaansa ja Jumalaansa,
Häneen joka antaa ihmiselle todellisen sisäisen rauhansa.
että kun uskon asioista tietoisena, ts. sanoen tietoisena
ihmisen elämän tarkoituksesta, ja mitä tulee tän elämän jälkeen,
elin kuitenkin n.30v. ns. tämän maailman menon mukana,
tiedostaen kuitenkin sen, että siitä jos olisi peli vihelletty
kerrasta poikki, niin HELVETTI olisi ollut minullakin seuraava osoite.
Sellaisen tiedon kanssa eläminen noinkin pitkään, niin kuulkaas se
syö miestä sisäisesti, -kuin termiitti, ja
varmasti naistakin samalla tavoin.
Uskon että ihmisellä täällä maailmassa on jollainlailla sellainen aavistus,
lopullisesta kohtalostaan vaikka sitä ei edes varsinaisesti
kukaan olisi hänelle "saarnannutkaan", tai vaikka hänelle olisi
syötetty valheellista oppia, jota ei-uskovaiset virkapapit tuputtavat,
yrittäen valheillaan samalla rauhoittaa omaa levotonta mieltään,
siis sitä oppia että kunhan vaan on esim. pienenä toukkana kastettu,
ja käy muutaman kerran elämänsä aikana Herran pyhää ehtoollista,
niin kyllä Jumala ottaa kaikki huorintekijät huijarit ja
Jumalansa rippikoulun jälkeen unohtaneet hyvää hyvyyttään
luoksensa sinne taivaankotiin. Ei ota. Jumala on pyhä
ja Hänen luokseen taivaan pyhyyteen ei mikään synti,
eikä syntejään katumaton ihminen syntisäkkeineen pääse, ei sitten
millään selityksellä, vaikka niitä selityksiä kyllä täällä
maallisessa maailmassa kovasti keksitäänkin. Kuitenkin karvas totuus on,
että niiltä tyhjiltä selityksiltä "katkeaa kaula" ihmisen kuoleman hetkellä,
kuin kanalta teuraspölkyllä ikään. Totuus varmasti monia kirpaisee,
mutta se olisikin parempi että se kirpaisisi oikein sydämestä,
silloin kun asioille voi vielä tehdä jotain, ettei se kirpaise
vasta sitten kun on jo liian myöhäistä...
Minuakaan ei silti se totuus saanut toimimaan, ennemmin, kuin vasta sitten,
kun olin aivan "kypsää kauraa", ts. lääkärin oli sitten pitänyt
jo kirjoittaa masennusdiagnoosi, jonka jälkeen olinkin sitten
neljä kuukautta pois töistä, sairaslomalla. Siinäpä sitä
oli sitten aika miettiä oman eleämänsä tilannetta. Tai oikeastaan
ei ollut siinä vaiheessa enää paljoa mietittävää, vaan kolmen
viikon kuluttua sairasloman alkamisesta, minä tein oman uskon ratkaisuni,
ts. otin Jeesuksen Kristuksen armon ja syntien anteeksiantamuksen,
katuvaisena syntisenä vastaan omalle kohdalleni. Sen jälkeen
on ollut huomattavasti helpompi elää, vaikka ei minulta masennus
heti silloin hävinnyt, mutta sisäinen ahdistus, kuolemanpelko,
sisäinen tyhjyyden tunne ja syyllisyyden tunne siitä sieluni
saastasta mitä oli kerääntynyt kaikesta siitä rypemisestä,
jota oli tullut harrastettua "nauttiessani" niistä kaikista "iloista",
joita tämä maailma oli tyrkyttänyt minullekin. Sen "houkuttelevamman vaihoehdon"
tyrkyttämisen taidonhan se paratiisissa käärmeen muodon ottanut
pirulainen on osannut siitä lähtien, kun ihminen
luotiin dallamaan tänne Tellukselle...
Jeesus auttaa, jos ihminen on valmis ottamaan Hänet vastaan
ja haluaa otta Hänen apunsa vastaan. Mutta ihmisen on itse lähdettävä
kulkemaan pimeydestä kohti valoa, tulla odottavan Jeesuksen luokse.
On siis jollain näkyvällä tavalla osoitettava, että haluaa
ottaa Hänet vastaan, lähteä seuraamaan Häntä ja hyljätä entisen elämänsä
erossa Jumalasta. Sen näyttäminen voi olla ensin, että esim.
laittaa kätensä ristiin, ensimmäistä kertaa ehkä moniin vuosiin,
polvistuen vaikka oman sänkynsä viereen ja rukoilee,
että "Jeesus minä antaudun synteineni sinun edessäsi, minä
tunnustan tehneeni syntiä, rikkoen Jumalan tahtoa vastaan,
anna minulle kaikki minun syntini anteeksi, niin
että pääsen Jumalan armosta osalliseksi".
Rukousasento ei kuitenkaan ole se tärkein, vaan vilpitön
sydämen asenne Jumalan edessä. Sillä hetkellä kun ihminen näin
rukoillen on valmis menemään Jeesuksen ristin juurelle syntisenä ihmisenä
pyytämään syntejään anteeksi niin Jeesus Kristus antaa kaikki synnit
anteeksi ja ihminen pääsee osalliseksi ihmeellisestä
sisäisen uudestisyntymisen ihmeestä ja vapautuu syntitaakastaan,
sisäisestä syyllisyydestään, saaden vastaanottaa Jumalan armon
ja pelastuksen lahjan omakohtaisesti omassa elämässään.
Itse olen tämän kokenut ja voin suositella vipittömästi,
sinulle joka tunnnet sisäisen tyhjyyden ja haluat löytää sen,
mitä ihminen Jumalan luomana olentona aina kaipaa sitä täyttämään:
Saada sisimpäänsä yhteys Luojaansa ja Jumalaansa,
Häneen joka antaa ihmiselle todellisen sisäisen rauhansa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kehittää itse itselleen oman jumalan, vaikka Mikki Hiiren, ja alkaa rukoilemaan sitä kunnes päässä napsahtaa ja alkaa oikeasti uskoa siihen mitä itselleen toistelee, ja sen jälkeen voikin sitten liidellä uskovaisuuden autuaissa sfääreissä.
Voi voi, tottakai voi
Voi voi, tottakai voi. Jos olet sitä mieltä että Mikki Hiirtä
rukoilemalla voit saada itsellesi sisäisen rauhan, niin tuskin kukaan
sinua estää sitä tekemästä. En kylläkään suosittelisi tekemään
sitä kovin julkisesti, koska silloin voit kyllä saada paikalle valkotakkiset noutajat.
Mitä muuten mahtanet tarkoittaa tuolla "uskovaisuuden
sfääreissä leijailemisella"? Minusta tuo kommentti osoittaa vain,
että et todellakaan tiedä mitä uskossa oleminen on, vaan tuollaiset
kommentit perustuvat valheellisen informaation aikaan saamiin
ennakkoluuloihin ja niiden luomiin pelkoihin, että uskoon tuleminen
olisi oikeasti jotain hurahtamista. Ei se ole, vaan minullekin
se oli suuri helpotus, kun sitä ennen oli välillä niin PAHA olo
ja sisäinen tuska, että olisi tehnyt mieli huutaa suoraa ja täyttä huutoa,
mutta kun ei sekän oikein kerrostalossa ole sallittua.
Nykyisin kyllä saatan joskus innostua huutamaan
"HALLELUJA YLISTYS JUMALALLE!", kun on niin HYVÄ olo.
"Hallelujaa", joskin ilman sen oikeaa merkitystä, on muutenkin
käyty huutamassa jo entisten euroviisujen tyyppisessä laulukisassakin...
Mitä muuten tarkoitat noilla "uskovaisuuden autuailla sfääreillä",
ja riippuen vastauksestasi, niin ovatko ne jotenkin moitittavia,
verrattuna esim. niihin "sfääreihin" missä nuoriso leijailee
bailatessaan kännissä tai jossain amfetamiini tms. pöllyissään?
Ja sivumennen mainittuna, juuri luin jostain, että esim.
amfetamiinin käyttö altistaa mm. masennukselle; -ei ole yhtään mitenkään autuasta...
Sen verran sanoisin kuitenkin että jos tarkoitat esim. Pyhän Hengen
voimallisia vaikutuksia, joita ilmeni jo n. 2000v. sitten,
kuten raamatussa kerrotaan ja jotka toimivat samalla tavoin
tänäkin päivänä, mm. että sairaita parantuu kaikenlaisista sairauksista.
Niin todellakin, uskovaisten sfäärit ovat, kuten sanoit -autuaita.
Enkä minä ainakaan tiedä että Pyhän Hengen "käyttämiseen"
tai sen "yliannostukseen" olisi kukaan kuollut, vaan päinvastoin, -tullut eläväksi.
Enpä muuten usko keneltäkään löytyvän sellaista uskoa,
että uskoisi Mikki Hiiren pystyvän antamaan ihmiselle
hänen syntinsä anteeksi ja antamaan sisäisen pelastusvarmuuden
ja tietoisuuden ettei olekaan matkalla iankaikkiseen kadotukseen.
Mahdollista se on, -vain Jeesuksen Kristuksen kautta!
ei voi sopia meille masentuneille? Ainahan saa
etsiä elämäänsä muutosta ja jos uskonto tuo jotain
valoa ja toivoa elämään, niin miksi pitää ryhtyä
arvostelemaan ihmisen elämänkatsomusta?
Olen tullut uskoon rippikoulussa,helppoa elämä ei ole juurikaan ollut. Silti tää usko pitää minua
elämässä kiinni. Annetaan ja sallitaan jokaisen
valita itse uskoako Jumalaan vai Mikki Hiireen!
Vaikkei uskossakaan, niin on kait meillä kaikilla
jonkilaisia haaveita ja unelmia. Jokaiselle pitäisi suoda siis vapaus kokeilla kaikkia mahdollisia toteutuskeinoja. Itselle rukous on yksi jokapäiväisen elämän jaksamista kannattava voima!
Kaksikymmentä vuotta sitten tunsin voimakasta halua mennä mukaan kirkon toimintaan,luin uskonnollista kirjallisuutta ,raamattua ja päivän sanaa jopa pakkomielteenomaisesti.Olin kärsinyt pitkään paniikkihäiriöstä.Minulla oli jatkuvasti paha ahdistunut olo.Halusin että Jeesus autta.Puolestani rukoiltiin,rukoilin itse,pyysin Jeesusta sydämeeni.Kun mitään ei tapahtunut ja ahdistukseni vaan kasvoi aloin uskoa että minä olen sen pimeän tien kulkija joka perestinaatio-opin mukaisesti on matkalla helvettiin.Syyllisyydentuntoni vain kasvoi.Minun oli pakko lopettaa olisin mennyt lopullisesti sekaisin.Olen pettynyt ja kateellinenkin teille joilla on onni ja iäisyys Jumalaa lähellä.Minulta on mennyt loppukin uski.Huokaan vain joskus:Ole minulle syntiselle armollinen-jos jossakin olet.
elämäni vastoinkäymisistä huolimatta. Kyllä olen
usein miettinyt miksi elämäni on niin vaikeata, joskus ajattelen, että Jumala loi liikaa ihmisiä kun ei kerkiä kaikkien avunhuutoihin vastaamaan. Kaikesta huolimatta uskoin Korekamman Voiman olemassoloon, jos en uskoisi niin enpä näkisi mitään syytä elääkään. Sitten luomisteoriasta, johan senkin pitäisi todistaa jottei näin monimuotoista ihmis,eläin,kasvikunnan tulosta ole
voinut syntyä tyhjästä.
Tosin nykyään seurakunta ei paljon yksilön elämästä välitä, jos ei itse hakeudu mukaan toimintaan niin yksin saa uskontielläkin vaeltaa.
Monikohan pappi tms. seurakunnan edusta tosissaan uskoo Jumalaan?
Varjoon jääneelle sanoisin, jotta riittää se huokauskin jollei muuta sanotuksi saa. Itsekin usein pyydän uskonvahvistusta, kun Raamatussakin sanotaan, ettei tarvitse olla uskoa kuin sinapinsiemen verran, jotta rukoukseen vastattaisiin! Joskus siis ei ole sitäkään, kun
ei vastauksia kuulu/näy. Ihmiselämä kuitenkin on niin lyhyt loppujen lopuksi, jotta kyllä sitä
näinkin vähäisellä uskolla jaksaa päivän kerrallaan!
Kertomuksestasi tuli mieleen, että jos ihminen on jo todella sairastunut esim.
masennukseen, niin silloin on monasti tarpeen myös lääkitykselliset hoitomuodot,
koska rukouksessahan toimitaan hengen, eikä niinkään sielun alueella.
Ihminen kun on kolmijakoinen persoona, käsittäen ruumiin, hengen ja sielun.
Hengellisellä puolella, siis uskoontulo karkoittaa,
että ihminen henkensä, jota myös sisimmäksi ja "sydämeksi" kutsutaan,
puolesta herää hengen kuolleesta tilasta elämään ja pääsee
jälleen yhteyteen Jumalan kanssa, yhteyteen joka kollektiivisesti
ja periytyvästi katkesi ihmiskunnan kaikilta ihmisiltä,
kun ensimmäiset ihmiset lankesivat syntiin ja menettivät
sitä ennen olleen suoran ja toimivan yhteyden Jumalaan.
Ihmisen sielu taasen käsittää järjen, mielen ja yleensä ns.
"korvien välisen". Siispä, jos masennus on jatkunut
jo pidempään ja aiheuttanut korvien välissä joidenkin
välttäjäainetasapainojen horjumista, niin kyllä
niitä sitten yleensä lääkityksillä hoidetaan.
Esirukouspalvelua suorittavienkin osalta täytyy sanoa,
että jos niitä on suorittamassa ihmisiä, jotka eivät aidosti
ole uskossa ja joiden itsensä kohdalla ei siis Pyhä Henki voikaan toimia,
niin silloin en kyllä ihmettelekään vaikka tulokset
jäisivät saavuttamatta. Kyllä sielunhoitotehtävissä olevien
täytyisi itse ehdottomasti olla elävässä ja toimivassa uskossa.
Pahimmillaan on tapahtunut sellaistakin, että kun näin ei ole ollut,
on joku ko. avun hakemista yrittänyt, mutta ei-uskovaisen papin "hoidossa",
jäänyt sitä vaille ja sitten ollaankin menty jopa kaulakiikkuun.
Ihmisten kannattaisi myös näissä asioissa olla "laatutietoisia"
ja selvittää että hakee hengellistä apua ihmisiltä,
jotka ovat ihan oikeita uskovaisia, vaikka eivät mitään
virkapappeja olisikaan. Useimmilla paikkakunnilla
toimii myös ns. vapaiden suuntien seurakuntia,(esim. helluntai-
ja vapaa srk.) joissa hyvinkin osataan ja ymmärretään
tällaisissa asioissa auttamisen päälle.
Uskonto on varmasti masentuneelle helpottava kokemus, sen sisäisen tuskan keskellä. En tiedä, mutta luulen ettei kokemusta voi verrata "nuorten päätäsekottaviin huumekokeiluihin". Yhtäkaikki, molemmissa lähestymistavoissa on kuitenkin sama tavoite. Ihmisen halu löytää sisältään tasapaino ja rauha, olla paikka minne paeta tätä ristiriitaista maailmaa edes hetkeksi. Nuorilla vaan työkalut tuon täyttymyksen kokemiseksi ovat vähän rajummat.
Nyt kun lääkehoito ja terapiat on minun kohdaltani jo suunnilleen kokeiltu, niin olen yrittänyt suunnata energiaa uskoon ja sen löytämiseen. Muutamia uskonnollisia suuntauksia olen tutkinut ja koittaa päästä jyvälle miten minusta tulisi uskovainen. Olisi joku joka ottaisi minunkin huolet ja elämäni kantaakseen. Se uskoon pääseminen vaan on sellainen asia mitä ei voi yrittämällä saavuttaa. Eivät nuo nuorten huumekokeilut varmaan ihan metsään mene, sillä sanotaan että uskonto on oopiumia kansalle. Se vie pois tuskan ja sulkee silmät kärsimykseltä, omiin svääreihinsä niinkuin tuo huume.
Hienoa että joillakin on kyky uskoa ja toivoa. Minä olen sen kyvyn kadottanut. Tiedän ihmisiä jotka jatkavat uskoa että heitä hyödyttävä uusi lääke tai terapiamuoto voi tulla pian markkinoille, mutta minulta on kadonnut usko kyllä myös ihan näihin maallisiinkin asioihin. Jäljellä on oikeastaan vain aivoissa risteilevä lääkeaineiden cocktain, joka luo minulle illuusion jostain mitä ei ole.
Uskoa ei voi pinnistää itsestään, mutta se että haluaa uskoa
siihen että Jumala voi, -tietysti koska Hän on kaikkivaltias,
eikä Hänelle ole ihmisenkään suhteen mikään mahdodotonta;
-paitsi vaikuttaa ihmisen oman tahdon vastaisesti hänen asioihinsa.
Ihmisellä siis TODELLAKIN ON vapaa tahto, tehdä itse
omat ratkaisunsa oman elämänsä valintojen suhteen.
Ihan ajatusleikkinä; jos ihminen pystyisi luomaan jotain vastaavaa,
kuin Jumala luodessaan ihmisen, niin tuskin ihminen uskaltaisi
sallia luomistyölleen täysin vapaata tahtoa itsensä suhteen.
(monastihan ovat jotkut spekuloineetkin, että siinä Jumalakin "teki virheen")
Olisi Luojankin, ihmisen suhteen, näin ihmisenä ajatellen,
voinut kuvitella laittavan ihmisen aivoihin edes sellaisen säädön,
että ihmisen on pakostakin tajuttava kuka on hänet luonut. Mutta ei,
tässäkin nähdään Jumalan ehdottomuus, koska Hän antoi ihmiselle
vapaan tahdon miten hoitaa omat asiansa, niin se on siis todellakin sitä.
Joten ei siis mikään ihme, että maailma on nyt tällaisessa tilassa,
kuin mitä on, -ihmisen "viisaudessaan" aikaan saannosta.
Ts. ihminen voi täysin itse päättää mitä uskoo ja mitä ei.
Kuitenkin on niin, että sitten jos ihminen siis TAHTOO uskoa Jumalaan
ja Hänen lupauksiinsa raamatussa mm. syntien anteeksi saamiseen
Jeesuksen Kristuksen kautta, niin silloin Jumala ANTAA ihmiselle
sen uskon. Niin ja se uskon peruskysymyshän on se että ihminen haluaa
saada syntinsä anteeksi. Ei se siis ole vielä se onnen ja autuuden
"pointti", että uskoo Jumalan olevan olemassa ja vaikka alkaa
ikään kuin "harrastaa uskontoa", vaan se että kun ihminen myöntää
oman syntisyytensä ja syntejään Jeesuksen edessä
anteeksi pyytäen, SAA KAIKKI SYNTINSÄ ANTEEKSI!
-Siitä tapahtumasta alkaa ihmisellä sisäisesti aivan uusi elämä;
siksi puhutaankin "uudestisynyntymisestä". Tunnetta jonka ihminen
siinä tilanteessa kokee, voi kuvailla ehkä parhaiten,
että aivan kuin olisi ensimmäisen kerran elämässään
päässyt puhdistautumaan, täydellisesti, siis sisäisesti.
Ja sitä mikä se usko sitten on ja mitä se vaikuttaa ihmisessä,
tai ainakin pitäisi vaikuttaa, jos ihminen on siinä oikeasti sisällä,
on että ihmisen ei silloin enää tarvitse olla poeloissaan tämän
maailman pimeydestä ja sekasorrosta, koska hänellä on kaiken sen keskellä
Jumalan vaikuttama valo ja rauha itsessään.
Aivan kuin pikkulapsi, joka yöllä herätessään pelkää pimeää,
lakkaa pelkäämästä, kun valot sytytetään kotiin.
Kun kotona on valot, -ei häntä pelota yhtään, vaikka se pimeys,
jossa hän äsken oli, on edelleen ulkona.
Omalla kohdallani oli vuosikausia sellaista pähkäilyä,
että oikeastaan, kyllä mä HALUAISIN tulla uskoon...
Mä HALUAISIN, MÄ HALUAISIN, mutta ei että MÄ HALUAN,
MÄ TAHDON!. No, sitten lopulta, vasta kun elämä tuntui tarpeeksi surkealta,
niin pystyin nöyrtymään Jumalan edessä ja sanomaan NYT! MINÄ TAHDON!
Jumala tule ja auta! Nyt. Silloin myönsin oman heikkouteni
ja että minä tahdon Jumalan omaan elämääni, auttajaksi.
Uskonto ja uskovainen, sinänsä hyvä asia, mutta, mutta täytyy pitää silti järki mukana.
Tunnen kaksi ihmistä, jotka ovat seonneet uskonnon takia, toinen on hoidossa sairaalassa, eikä kuulemma parane koskaan. Toinen taas on kotonaan lukkojen takana, ja pelkää "lahkolaisia", kun ne seuraavat häntä, kaupassa käyminenkin on lähes mahdotonta hänelle.
Tästä kyllä syyttäisin näitä jotka ovelta ovelle tulevat ja saarnaavat ihmisen mielen täyteen kaikenmaailman hölynpölyä.
nämäkin ihmiset joista kerroin ovat mielenterveys kuntoutujia, tai siis olivat, nyt sairaanpia kuin koskaan. Pelkotilat kummallakin hallitsevat elämää.
Ne jotka tulevat uskoon masennuksen myötä, on tietysti hyvä asia jos siitä saa rauhan, monissa tapauksissa kuitenkaan ei ole kysymys siitä, eletään päivästä toiseen peläten tekevänsä syntiä ja joutuvansa kadotukseen. Tehdään kaikenmaailman rituaaleja ettei piru veisi. Näitä on vaikka kuinka paljon erilaisia. Oikea jumala ei vaadi ihmiseltä mahdottomia, vaan rakastaa ja antaa anteeksi, jos ihmisellä on vilpitön tahto olla lähimmäisilleen hyvä, eläimille ja luonnolle, tekee työnsä sen mukaan kuinka jaksaa, ei mahdottomia siinäkään. Mun jumalani ei heitä sitä "tulikiveä" kenenkään niskaan.
Se on ihan totta; tarkkana saa olla, niistähän raamatussakin varoitetaan,
siis harhaoppien julistajista, jotka pukeutuvat jopa valkeuden viittaan.
Senpä takia onkin parempi, kun ihan itse lähtee vilpittömällä
mielellä rohkeasti etsimään totuutta Jumalasta, niin Hän on
myös voimallinen auttamaan sen löytämisessä. Ja varsinkin niitä
jotka sitä Häneltä rukoillen pyytävät.
Etsimisessäkin on hyvä olla kriittinen, sikäli että jos
jonkun epämääräisen lahkon tilaisuuksissa tulee jotenkin pelokas olo,
eikä siellä koe Jumalan rakkauden ilmapiiriä ja Pyhän Hengen läsnäoloa,
joka yleensä tuntuu ihmisestä rauhoittavalta, niin kannattaa
käydä katsastamassa vertailun vuoksi jotain muutakin paikkaa,
jossa on terve hengellinen meininki.
Tietysti on myös ihan normaalia, että siinä vaiheessa,
kun ihminen kokee itsessään sisäisesti, olevansa syntinen,
niin ei se tietenkään kuulukkaan olla mukavan tuntuista.
Siihen vaivaan löytyy kuitenkin apu: Jeesus, -syntisten Vapahtaja.
Synti ei todellakaan ole mukava asia, koska synti johtaa ikuiseen
eroon Jumalasta, sinne paikkaan missä on sitten niitä "kuumia kiviä",
mutta niitä ei Jumala heittele, vaan Hän on armahtavainen
niitä kohtaan, jotka tässä ajassa, minkä täällä olemme,
haluavat päästä osallisiksi Hänen armostaan...
Ei uskon asioista sinänsä tule mitään pään sekoamisia,
mutta niitä voi kyllä olla ihmisillä muutenkin, ihan ilman
uskonasioitakin. Eiköhän suurin osa päästää sekoavista
kuitenkin ole ei-uskovaisia. Että sikäli...
Niin ja sitten vielä, -Jumala on vain yksi ja ainoa, eikä kukaan
ihminen voi määritellä omien mieltymystensä mukaan millainen on "minun jumalani",
tai sellaisia kyllä mainitaan raamatussakin; niitä voidaankin kutsua
yhteisellä nimityksellä, -"epäjumalat".
Mukavaa että olet selvinnyt masennuksesta ja löytänyt elävän Vapahtajan! Siu!
Niina