KOHTA ROMAHTAA !!!

TalousneuvojaXX

Kotitalouksien velka koostuu pääasiassa asuntolainoista.

Suomalaisilla on nyt velkaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Kotien velkataakka on kasvanut suuremmaksi kuin kulutusjuhlien hulluina vuosina 1980-luvun lopussa, kirjoittaa Taloussanomat. Osuuspankkikeskus ei ole kuitenkaan huolissaan paisuneesta velkamäärästä.

Osuuspankkikeskus ennakoi, että vuoden lopussa velkaantumisaste on 96 prosenttia ja ensi vuoden lopulla se on noussut 103 prosenttiin. Se tarkoittaa, että kotitalouksilla on pian velkaa enemmän kuin tuloja.

Kotitalouksien velka koostuu pääasiassa asuntolainoista.

Osuuspankkikeskuksen pääekonomistin Timo Lindholmin mukaan lainat ovat nyt kuitenkin reilusti pidempiä kuin vuonna 1989 ja korkotasokin on matalampi. Vaikeuksia on tiedossa, jos työttömyys kasvaa.

Syyskuun lopussa kotitalouksilla oli velkaa noin 76 miljardia euroa.

6

729

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jos ei samalla

      otetaan mukaan kasvanutta varallisuutta. Enkä nyt tarkoita asuntovarallisuutta vaan likvidiä omaisuutta kuten osakkeita ja rahastoja. Niissä on nyt liki 100% enemmän fyffeä kuin vuonna 2001.
      Ja erikoista tässä on se, että likvidi omaisuus on pääosin kertynyt asuntovelkaisille.

      Eli summa summarum, velkarasite on laskenut ja rommaus peruttu.

    • H.E.T.I.

      "Kotitalouksien velka koostuu pääasiassa asuntolainoista."

      "Kotien velkataakka on kasvanut suuremmaksi kuin KULUTUSJUHLIEN hulluina vuosina 1980-luvun lopussa"

      "Vaikeuksia on tiedossa, jos työttömyys kasvaa."

      Siinähän ne, muu on pelkkää pas**n jauhantaa.

    • Totta on että laina-aika on pidentynyt ja korot on nyt tosi alhaalla. Korot kyllä nousee pian, se on tyly tosiasia. Ja sen myötä laina-aika pidentyy entisestään.
      Hullut vuodet oli tosi hulluja vuosia, oman asuntolainamme korko oli tuohon aikaan kymmenen prossan luokkaa. Asunto tuli maksettua kun vältyimme työtömyydeltä.
      Kukaan ei voi enää olla varma omasta työpaikastaan. Työpaikka voi mennä tänä päivänä alta keneltä vaan. Ja sitten on edessä romahdus.

      Asuntolainojen lisäksi monella on myös ns. kulutusluottoja. Kaupat tarjoaa sitä ja tätä. Lisäksi sisustusohjelmat telkkarissa houkuttelevat remontin tekoon ja lainaahan siihen pitää ottaa ja velkaantua lisää. Maksuaika on pitkä mutta takaisin ne on maksettava, joka euro.

      En tiedä miten ihmiset saataisiin elämään suu säkkiä myöten. Toisaalta elettävä on. Koti pitää jokaisella olla ja se maksaa.
      Mutta muistakaa että ette ota sitä velkarahaa yhtään sen enempää kuin on pakko. Vaikka pankit sitä teille kuinka tyrkyttäisi.
      Korot nousee ja maksun koittaessa yllätys voi olla tosi karvas.

      Että näin mustia kuvia minä maalaan!

      • JOS...

        Jos ihmiset elaisivat suu sakkia myoten kuten snaot, tyottomyys pomppaisi ja silloin vasta kaikilla olisikin kurjaa.

        Rahan liike saa aikaan tyopaikkoja. Siksi mm. veroja olisi laskettava kautta linjan ett araha kiertaisi paremmin. Se loisi lisaa tyopaikkoja. Ruuan ALV pois kokonaan kuten UK:ssa (siis englannissa), autovero pois - uusia menisi kaupaksi aivan sikana ja liikenne olisi turvallisempaa, molemmista hyotyisi valtio seka ihmiset vahentyneina kuolemina ja saasteina.


    • asuntovelallisella

      ole velkaa enemmän kuin tuloja;) Muutenhan sitä ei tarvitsisi ottaa. Lukuja verrataan tavallisten ihmisten nettovuosiansioihin - mitä teet jollain 20k€ lainalla????? Ei sillä asuntoa saa mitenkään. Meidän perheellä on velkaa alle puolet talon arvosta ja silti 4,5 vuoden täyden nettopalkan arvosta. Mutta kun elääkin pitää niin maksuaikaa on 20v. Ja olemme jo ns parempituloisia.

      • suhteellista...

        Suomalaiset ovat kuitenkin velkaantuneet muuhun Eurooppaan verrattuna sangen maltillisesti. Monissa maissa tuon luku on yli 200% vuosituloista. Saati sitten velan luvatussa maassa Yhdysvalloissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      134
      2728
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      231
      2107
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      186
      1880
    4. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      50
      1857
    5. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      26
      1690
    6. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      142
      1505
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      62
      1380
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1158
    9. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      306
      992
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      865
    Aihe